Never stop the madness ja kohta vedetään taas – oikeustieteilijän ja suunnittelijan kriittisiä näkemyksiä designmaailmassa säännöllisesti esiintyvistä “plagiointikohuista”

Tämä kirjoitus pohtii kotimaisen muoti- ja designalan ”plagiointikohujen” olemusta paitsi oikeudellisesta näkökulmasta, myös designalan sisäisestä perspektiivistä käsin. Artikkelissa haastatellaan Suomen muotoiluyhteisön ja -aihepiirin itseironisen äänitorven, Instagramissa toimivan @vaindesignjutut-tiedonjakokanavan perustajaa ja ylläpitäjää.

Muoti- ja designalan ”plagiaattiepäilyt” jaksavat herättää kiinnostusta ja eskaloitua suuriksikin kohuiksi. Suomen toistaiseksi tuorein ”kopiointikohu” syntyi syyskuussa 2024, kun korusuunnittelija Matilda Mannström esitti epäilyksenä, että Kalevala Koru olisi plagioinut häntä. Helsingin Sanomat uutisoi 3.9.2024 Hufvudstadsbladetiin pohjaten, että Kalevala Korun Männyt-korumallisto olisi mahdollisesti plagiaatti Mannströmin tuotannosta. Mannström katsoo, että Männyt-korumallisto ”tuo mieleen” hänen Souvenir d’Océan -mallistonsa. Yhtäläisyyksiä löytyy Mannströmin mukaan korujen muodossa, ulkonäössä ja riipusten säätömekanismissa. Kalevala Korun Männyt-malliston on suunnitellut muun muassa arvostetussa Hyères Festival -muotikilpailussa mainetta niittänyt Ildar Wafin.

Valitettavasti Kalevala Koru -uutiseen ei ollut sisällytetty tapauksen oikeudellista kommentaaria, joka olisi voinut antaa journalistiseen narratiiviin varsin erilaisen sävyn. Tämä on varsin tyypillistä muoti- ja designalan ”kopiointikohuja” koskevalle uutisoinnille ylipäätään: olennainen juridinen perspektiivi uupuu kokonaan, tai tapauksen juridiikka on tuotu esiin epätäsmällisesti tai virheellisesti.

@Vaindesignjutut: ”tietyille muotoilijasukupolville ei ole opetettu immateriaalioikeuksista käytännössä mitään”

Kalevala Korun tapaus herätti vilkasta keskustelua suomalaisten muotoilijoiden keskuudessa. Sitä on kommentoitu ahkerasti esimerkiksi ”Suomen Diet Pradaksi” tituleeratulla, kotimaisen muoti- ja designmaailman epäkohtia esiin nostavalla ja niistä kärkevän humoristisia meemejä tekevällä @vaindesignjutut-Instagram-tilillä (jäljempänä myös ”VDJ”).  Lähtölaukauksen vuonna 2019 perustetulle tilille antoi sen perustajan sekä muutaman muun nuoren suunnittelijan turhautuminen suomalaisiin design-piireihin, joissa ”samat virheet toistuvat yhä uudestaan ja uudestaan.” Anonyymin tilin takaa löytyvän suunnittelijan henkilöllisyys on IPRinfo-lehden toimituksen tiedossa.

Kun Kalevala Korun tapauksesta uutisoitiin, oli VDJ:n ensireaktio seuraava:

Suomalainen muotoilukenttä – sekä mediaa seuraava suuri yleisö – tuntuu rakastavan erinäisiä ”kopiointikohuja”. Kalevala Korua koskeva ”plagiointikohu” ei ole kotimaisen muotoilun kentällä ensimmäinen laatuaan tänä vuonna. Alkuvuodesta muotoilijoita ja suurta yleisöä puhutti niin sanottu ”Iittala-gate”, jossa Iittalan Play-mukia väitettiin kopioksi keraamikko Johanna Ojasen suunnittelemasta kahvikupista. IPRinfo-lehti analysoi taannoista kohua tässä kirjoituksessa. IPR-alaa hiukan pidempään seuranneet muistanevat myös kaikkien kopiointikohujen äidin vuodelta 2013. Tuolloin Marimekon yksi todellisuudessa kopioinnin tuloksena syntynyt kuosi poiki ilmiön, jossa ”kopioita” bongailtiin mitä pienimmistä yhtäläisyyksistä, joita Marimekon kuoseilla oli lähes minkä tahansa olemassa olevan visuaalisen taiteen tuotoksen kanssa. Media otti kohusta kaiken ilon irti, ja lietsoi sitä aina uusille kierroksille. Erästä tapausta käsiteltiin tuolloin tekijänoikeusneuvostossa asti. Lukuisia esimerkkejä kohuista löytyy luonnollisesti myös maamme rajojen ulkopuolelta.

Kalevala Korun tapauksessa ”kopiointikohu” hiljeni lähes yhtä nopeasti, kuin se alkoikin. Tämä ei sinänsä ole kovin ihmeellistä, ottaen huomioon kuinka ”kohua” vaikutti vaivaavan alusta alkaen ns. tyhjästä on paha nyhjäistä -ongelma – tapauksen kahdesta eri korusta ja niiden väitetystä samankaltaisuudesta oli vaikea löytää IP-oikeudellista ongelmaa, kuten alla tarkemmin esitetyt tekijänoikeuden ja mallioikeuden perusperiaatteet osoittavat. Onkin valitettavaa, ettei esimerkiksi Helsingin Sanomat ollut sisällyttänyt asiaa koskevaan uutisointiinsa IPR-juristin kommenttia, tai tehnyt teemasta jatkojuttua oikeudellisesta näkökulmasta. Oikeustieteilijä olisit voinut kiinnittää huomiota seikkoihin, joilla tällaisissa ”plagiointikohuissa” on oikeasti merkitystä. Tämä olisi tärkeää ennen kaikkea siksi, että oikeaa tietoa immateriaalioikeusasioista leviäisi mahdollisimman laajalle – ennen kaikkea heille, jotka luovaa työtä tekevät.

Totuudenmukaista immateriaalioikeustietämystä muodin ja muotoilun alalle peräänkuuluttaa myös @vaindesignjutut. VDJ katsoo, että Kalevala Korun kaltaisten ”plagiointikohujen” luominen ja lietsominen johtuu osaksi tietämättömyydestä: ”Tietyille muotoilijasukupolville ei ole opetettu immateriaalioikeuksista käytännössä mitään.”

Lisäksi VDJ kertoo huomanneensa, että suunnittelijoilla on monesti hyvin tunteellinen suhtautuminen luomistyöhönsä. Tämä saattaa vaikuttaa siihen, millaisella näkökulmalla he nostavat esiin kollegoiden töissä esiintyviä samankaltaisuuksia. ”Tässä intohimoisessa suhtautumisessa omaan luovaan työhön on toki kauniit puolensa, mutta huono puoli on se, ettei asioita osata välttämättä tarkastella kovin objektiivisesti. Joku saattaa esimerkiksi kuvitella, että hänellä on oikeus johonkin, mihin juridisesti hänellä ei ole oikeutta,” VDJ pohtii.

Tekijänoikeus sallii kaksoisluomisen, eikä trendejä voi monopolisoida

Kaikenlaisissa ”kopiointikohuissa” huomio kiinnittyy yleensä tapauksen tekijänoikeudelliseen arviointiin sekä siihen, onko kopioiduksi väitetty tuote ylipäätään tekijänoikeudella suojattu vai ei. Tekijänoikeus suojaa muotoilun tuotoksia siinä missä ”klassista” taidettakin, kunhan vain kaikille teostyypeille yhtäläinen omaperäisyysedellytys täyttyy (omaperäisyyskriteeristä voit lukea tarkemmin esimerkiksi täältä, täältä, täältä ja täältä).

Tekijänoikeus on siitä hieno oikeus, että se paitsi palkitsee tekijän luovasta työstään, myös jättää tilaa muiden tekijöiden mahdollisuuksille luoda samaa teemaa koskevia teoksia ja kehitellä oman versionsa samasta ideasta. Esimerkiksi luonnossa ilmeneviä muotoja ei voi kukaan monopolisoida tekijänoikeuteen vedoten. Tekijänoikeudessa huomio kiinnittyy nimenomaan tekijän ja teoksen väliseen suhteeseen, eikä niinkään siihen millainen suhde teoksella on muihin teoksiin tai tuotteisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erinäisten ”samuuselämysten” etsiminen kahden eri suunnittelijan tuotteista (taikka rinnakkaisvertailu ylipäätään) ei ole kovinkaan merkityksellistä. Ei siten ole riittävää, että jäljemmin luotu tuote ”tuo mieleen” jonkun aiemman tuotteen tai teoksen. On myös pidettävä mielessä tekijänoikeuden funktio luovuuden turvaajana: eri teosten välinen dialogi ja vuorovaikutus on olennainen osa taidetta ylipäätään, minkä takia ei ole järkevää edes yrittää estää erinäisten ”tuoda mieleen” -reaktioiden syntymistä. On tärkeää ymmärtää, että nämä periaatteet koskevat kaikkia teostyyppejä: ne eivät ole mitään muodille, muotoilulle ja muulle käyttötaiteelle asetettuja rajoituksia tekijänoikeuteen.

Kaikki edellä mainittu johtaa muun muassa siihen, että tekijänoikeus sallii niin sanotun kaksoisluomisen. Suunnittelijat A ja B voivat luoda jopa identtiset teokset, jotka ovat molemmat suojattuja tekijänoikeudella ja ilman, että kumpikaan loukkaa toisen tekijänoikeutta. Olennaista on se, onko jäljemmän tuotteen luonut henkilö tehnyt itsenäistä luomistyötä, vai ei. Toisin sanoen tekijänoikeus ei edellytä, että suojan kohde olisi uniikki. Tämä ei välttämättä ole kaikille muotoilijoille aivan selvää, kuten VDJ toteaa:

”Kaikkihan me haluamme kuvitella olevamme uniikkeja, mikä saa herkästi ajattelemaan, että ’voi ei, minua on kopioitu’. En itsekään ole tälle immuuni, ja muistan kyllä kokeneeni tulleeni kopioiduksi, vaikka kyse on ollut enemmän siitä, että esimerkiksi tietyt värit tai muodot ovat olleet trendikkäitä,” @vaindesignjutut toteaa IPRinfo-lehdelle.

VDJ kuitenkin korostaa, ettei tarkoita sitä, etteikö muodin piirissä olisi oikeaakin plagiointia ja aivan perusteltujakin kopiointikohuja: ”Välillä näkee tapauksia, joissa ’inspiroituminen’ on vaikuttanut johtaneen aivan kirjaimelliseen kopiointiin vailla mitään omaa luovaa panosta”.

Mallioikeudella muotoilumonopoli?

Muotoilun ja muodin ”kopiointikohuissa” keskustelu pyörii usein tekijänoikeuden ympärillä, mikä on toki sinänsä perusteltua. Tekijänoikeus ei kuitenkaan ole missään nimessä ainoa muodille ja muotoilulle relevantti IP-oikeus. Muotoilun tuote voi saada myös mallisuojaa, mikäli se on yksilöllinen ja uusi. Enintään 25 vuotta kestävä rekisteröity mallisuoja antaa suojattuun malliin yksinoikeuden, jonka avulla oikeudenhaltija voi kieltää muita käyttämästä malleja, jotka antavat asiaan perehtyneelle käyttäjälle saman yleisvaikutelman riippumatta siitä, onko jäljempi malli itsenäisen suunnittelutyön vai plagioinnin tulos. Kolme (3) vuotta voimassa oleva rekisteröimätön mallisuoja sen sijaan antaa vastaavan yksinoikeuden ainoastaan kopioinnista johtuvia malleja vastaan.

Kun arvioidaan mallioikeuden mahdollista loukkausta, kiinnitetään huomiota asiaan perehtyneen käyttäjän saamaan yleisvaikutelmaan. Asiaan perehtynyt käyttäjä on kiinnostunut käsillä olevasta alasta (esimerkiksi vaatemuodista) ja seuraa sen käänteitä, mutta ei ole kyseisen alan asiantuntija. Toisin kuin tekijänoikeudessa, mallioikeudessa tuotteiden rinnakkaisvertailulla on suurtakin merkitystä – erinäiset tuotteiden antamat ”samuuselämykset” voivat siten olla ratkaiseviakin. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) mallioikeus voi antaa jopa tietynlaisia monopoleja suojaamiinsa muotoihin, mikä vaikuttaa olevan se lopputulos, johon moni suunnittelija haluaisi päästä.

Vaikka mallisuoja on oivallinen ja hyvin käyttökelpoinen IP-oikeus suunnittelijalle, ei sille ”kopiointikohuissa” useinkaan anneta ansaitsemaansa huomiota. Taitelijoiden, suunnittelijoiden ja muotoilijoiden olisi kuitenkin olennaista tietää tekijänoikeuden ja mallioikeuden erot, jotta näitä oikeuksia voitaisiin täysimääräisesti hyödyntää ja niihin voitaisiin menestyksekkäästi vedota. Mutta onko mallisuoja ylipäätään muotoilijoille kovinkaan – tai edes tarpeeksi – tuttu oikeus? Ainakin VDJ:llä on vastaus valmiina, kun häneltä kysytään, onko mallioikeuden ja tekijänoikeuden ero muoti- ja designpiireissä yleisesti tiedossa:

”Ei todellakaan!”

Sopimatonta menettelyä?

Immateriaalioikeudelliset loukkausarvioinnit on aina sidottu tiettyihin juridisiin reunaehtoihin, jotka eivät aina vastaa esimerkiksi luovien alojen omia käsityksiä siitä, mitä on soveliasta tehdä ja mitä ei. Tekijänoikeuden ja mallioikeuden lisäksi erilaisia ”kopiointikohuja” voitaisiin kuitenkin tarkastella myös siitä näkökulmasta, mikä on sopimatonta.

Toisinaan ei-toivottuun jäljittelyyn on mahdollista puuttua sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnasta annetun lain perusteella, jonka 1 §:n mukaan ”[e]linkeinotoiminnassa ei saa käyttää hyvän liiketavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä”. Oikeuskäytännössä lainkohdan tulkinnassa on viitattu usein Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinointisääntöihin, joiden 15 artiklan mukaan markkinoinnissa ei tule oikeudetta käyttää toisen yrityksen tai muun yhteisön nimeä, lyhennettä, logoa, tavaramerkkiä tai muuta tunnusmerkkiä. Myöskään ei tule käyttää sopimattomasti hyväksi toisen henkilön tai yhteisön nimeen, tekijänoikeuteen, tavaramerkkiin tai muun teollisoikeuden suojaamaan omaisuuteen liittyvää taikka toisen markkinointikampanjallaan hankkimaa mainetta ja tunnettuutta (goodwill).

Käytännössä tähän lainkohtaan perustuvien vaatimusten menestyminen on usein epäonnistunut siksi, ettei jäljittelyn kohdetta ole voitu pitää vaaditulla tavalla omaperäisenä ja tunnettuna. Näin oli esimerkiksi tapauksessa MAO:192/03 Kenzo, joskin tapausta voidaan myös kritisoida (ks. tarkemmin Hodge & Härkönen 2024, s. 109–111). Yhteenvetona voidaan kuitenkin todeta, että aivan mitä tahansa samankaltaisuutta ei voida vastustaa SopMenL.n 1 § perusteella. Lainkohtaan menestyksekkäästi vetoaminen edellyttää jäljitellyn tuotteen olevan varsin tunnettu, eikä näin välttämättä ole jokaisen design-tuotteen kohdalla. Etenkin aloittelevan suunnittelijan tai pienen brändin voi siis olla varsin vaikea näyttää, että väitetty ”plagioija” olisi menetellyt sopimattomasti.

Kopiointi ja ”kopiointi” herättävät tunteita

Koko kansan medioiden säännöllinen uutisointi ”plagiaattiepäilyistä” kertonee siitä, että muodin ja muotoilun alan immateriaalioikeudelliset ongelmat (ja ”ongelmat”) jaksavat kiinnostaa ihmisiä – niin suunnittelijoita kuin suurta yleisöä. Kuten @vaindesignjutut toteaa, teema herättää usein voimakkaitakin tunteita alan sisällä:

”Kun suunnittelija tarkastelee maailmaa luovasta näkökulmastaan ja tuntee hyvin vahvasti, niin vaikka tässä on paljon hyviäkin puolia, tämä johtaa toisinaan myös varsin territoriaaliseen ajatteluun omasta luovuudesta ja tyylisuuntauksesta. Lisäksi suunnittelija ei välttämättä aina pysty skaalaamaan omaa tunnereaktiota, tai analysoida sitä, mihin oma toiminta voi pahimmillaan johtaa – esimerkiksi vakavaan mainehaittaan. Muotoilijoille voisi olla hyvä käsitellä epäiltyjä kopiointitapauksia ensin esimerkiksi kollegoiden tai ystävien kanssa ennen kuin lähtee syyttelemään muita mediassa. Mutta toisaalta: jos näillä kollegoillakaan ei ole perustietoja IP-oikeuksista, niin auttaako sitten sekään? Siinä on sitten ’the blind leading the blind’ -tilanne käsillä”, VDJ aprikoi.

Yhä uudelleen viriävät ”kopiointikohut” osoittanevat, että muotoilijoiden koulutukseen olisi ensiarvoisen tärkeää sisällyttää edes perusasiat immateriaalioikeuksista. Tällä tarkoitetaan paitsi sitä, että luovan työn tekijöiden on opittava tunnistamaan muiden IP-oikeuksilla suojatut tuotokset, myös sitä, että niin sanotun public domainin käsite on tärkeä hallita: IP-oikeuksilla ei voida saada yksinoikeuksia esimerkiksi tyylisuuntauksiin tai trendeihin, eivätkä kaikki toisiaan jollain tapaa muistuttavat tuotteet ole IP-oikeuksien loukkauksia.

”Plagiointikohujen” lietsominen vailla ilmeistä oikeudellista perustaa ei ainoastaan tee kärpäsistä härkäsiä: se on myös kohtuutonta ja epäreilua yksittäiselle suunnittelijalle, jonka nimeä koskeviin hakukonetuloksiin voi jäädä osumia perusteettomasta plagiointikohusta ties kuinka pitkäksi aikaa. @Vaindesignjutut onkin myös asiaa Instagramissa kommentoidessaan ilahduttavasti ottanut esiin plagiointisyytösten juridisen puolen ja kiinnittänyt huomiota suunnittelijoiden IPR-osaamisen tärkeyteen:

”Tunnustamme, että itse kukin on suunnittelijana välillä syyllistynyt ’ei hitto mua on kopioitu’-fiiliksiin […] mutta tekijänoikeudelle, mallisuojalle, tavaramerkille, omaperäisyydelle ja immateriaalioikeuksilla suojattaville tuotteille on olemassa lainmukaiset määritelmät, jotka meillä suunnittelijoilla menee valitettavan helposti sekaisin.” @Vaindesignjutut, Instagram, 3.9.2024.

Lopuksi

On aivan selvää, että muodin ja muotoilun alalla esiintyy säännöllisesti aivan todellista plagiointia, kopiointia ja jäljittelyä – miksi sitä nyt halutaankaan kutsua. On kuitenkin aivan yhtä tosi, että monissakaan uutisoiduissa ”kopiointikohuissa” ei ole ainakaan kovin vahvoja (jos minkäänlaisia) juridisia perusteita väitetylle loukkaukselle.

Edellä kuvailtujen kohujen ”hyvä” puoli voisi olla se, että niiden (oikeudellisen) perkaamisen voisi ajatella lisäävän muotoilualan tietoisuutta immateriaalioikeuksista. Näin ei toki välttämättä käy, jos uutisointi ei ole oikeudellisesti täsmällistä, kuten vaikkapa Iittalan tapauksessa alkuvuonna 2024 nähtiin. Olisikin hienoa, jos näistä kohuista uutisia kirjoittavat toimittajat perehtyisivät immateriaalioikeuksien perusteisiin, jotta myös kaikella kansalle tarkoitettujen medioiden artikkeleissa menisi immateriaalioikeudelliset faktat ja termit oikein. Esimerkiksi termejä tekijänoikeus, tavaramerkki, immateriaalioikeus ja jopa patentti käytetään nyt usein synonyymina toisilleen.

Muotoilijoiden koulutuksessa immateriaalioikeuksien opetus on puolestaan VDJ:n mukaan usein yksittäisten vierailevien luennoitsijoiden varassa – ja vierailijoiden kutsuminen taasen edellyttää, että opintojaksosta vastaava opettaja on itse perillä immateriaalioikeuksien opetuksen tärkeydestä. ”Jos opettajalle itselleen ei ole opetettu aikoinaan IP-oikeuksista mitään, hän ei välttämättä itse hoksaa, että nämä ovat sellaisia asioita, jotka jokaisen muotoilijan tulisi hallita. Lisäksi opetussuunnitelmat tuppaavat olemaan kovin täysiä, ja IP-sisällöstä helposti karsitaan.”

Valoa horisontissa on kuitenkin nähtävillä. @Vaindesignjutut on havainnut, että tietämys IP-oikeuksien tärkeydestä on kasvanut sitten hänen opiskeluvuosiensa. Odotukset Z-sukupolven muotoilijoiden IP-tietämyksestä ovat korkeammalla. VDJ myös uskoo, että toisinaan vaikeaksi koetut IP-opit jäävät helpommin päähän innovatiivisten opetusmetodien avulla.

”Tietoa voisi lisätä vaikkapa opettavaisilla meemeillä”, hän vinkkaa pilke silmäkulmassaan.

Kuvat:

@Vaindesignjutut, Instagram-tili