Onko teoskynnyksellä tulevaisuutta?

Suomessa on tavattu ajatella ja opettaa, että tekijänoikeussuoja edellyttää ”teoskynnyksen” ylittymistä. Nykyään tekijänoikeuden edellytysten tulisi kuitenkin määrittyä ainoastaan EU-oikeudellisesti. Termin ”teoskynnys” käytössä tulisikin tätä nykyä olla varovainen.

Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on viimeisen 15 vuoden aikana harmonisoinut tekijänoikeussuojan kriteereitä perinpohjaisesti asettamalla eurooppalaisen omaperäisyysstandardin suojan saamisen ainoaksi edellytykseksi. Suomessa puolestaan on totuttu nojaamaan teoskynnyksen käsitteeseen, mutta onko tällä kotimaisella konseptilla enää sijaa tekijänoikeussuojan edellytysten arvioinnissa? Tässä kirjoituksessa tarkastellaan EU-oikeudesta juontuvien tekijänoikeusvaatimusten ja kotimaisen teoskynnys-tradition välistä konfliktia.

”Teos” on unionin oikeuden itsenäinen käsite

EU:n jäsenvaltiot – Suomikin – ovat tekijänoikeuden historian saatossa kehitelleet enemmän ja vähemmän omanlaisiaan kriteerejä, jotka luovan työn tuloksen on täytettävä saadakseen tekijänoikeussuojaa. Tätä nykyä suojan saamisen edellytykset määrittyvät kuitenkin EU-oikeudellisesti, eikä jäsenvaltioilla ole lupaa sooloilla. Termi ”teos” nimittäin on unionin oikeuden itsenäinen käsite, jota on sovellettava jäsenvaltiossa samalla tavalla. Tämä johtuu tiivistetysti siitä, että tietoyhteiskuntadirektiivi (2001/29/EY) vaatii jäsenvaltioita takaamaan tekijöille tietyt yksinoikeudet teoksiinsa, muttei kuitenkaan määrittele ”teoksen” käsitettä eikä myöskään anna teoksen käsitteen määrittelyä jäsenvaltioiden tehtäväksi.

Teoksen ja tekijänoikeuden edellytysten määrittyminen EU-oikeudellisesti aiheuttaa jännitteitä EU:n tekijänoikeuden ja kansallisten traditioiden välille, kun viimeksi mainitut joutuvat eittämättä väistymään. Suomessakin on aiheen pohtia, onko kotimaisella ”teoskynnyksellä” enää relevanssia alati eurooppalaistuvassa tekijänoikeusympäristössä. Tulisiko meidän enää ylipäätään puhua teoskynnyksestä, kun puhumme tekijänoikeussuojan edellytyksistä? Vai joutaako teoskynnys terminä unholaan, kun eurooppalaisempi tekijänoikeustermistö dominoi tekijänoikeuden kenttää?

Vanha kunnon teoskynnys?

Teoskynnys on tyypillisesti yksi ensimmäisiä termejä, joita oikeustieteen opiskelijat oppivat ja sisäistävät opiskellessaan immateriaalioikeuden perusteita. Kyseessä on leimallisesti suomalaisesta tekijänoikeustraditiosta kumpuava soveltamistapa tekijänoikeuden edellytyksiin.[i]

Teoskynnystä ja sen sisältöä ei ole kirjattu tekijänoikeuslakiin (404/1961), mutta sen on vakiintuneesti katsottu tarkoittavan ”itsenäistä ja omaperäistä luovan työn tulosta”. Näiden kahden teoskynnyksen osatekijän merkitys on tiivistetysti seuraavanlainen: itsenäisyyden on katsottu tarkoittavan sitä, ettei teos ole kopio. Omaperäisyyden merkityksenä on puolestaan kotimaisessa traditiossa pidetty sitä, ettei kukaan muu vastaavaan luomistyöhön ryhtyessään olisi voinut päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Kun teoskynnys ylittyy, luovan työn tulos saavuttaa niin sanotun teostason ja on siten suojattu tekijänoikeudella. Eri teoslajien osalta vaadittavan teoskynnyksen on suomalaisessa traditiossa katsottu olevan eri tasoilla.[ii]

Yllä avattu teoskynnys sisältöineen on perinteinen kotimainen katsontakanta tekijänoikeuden kriteereihin. Se ei kuitenkaan ole aivan yhteneväinen niiden tekijänoikeuden edellytysten kanssa, jotka EUT on ratkaisukäytännössään harmonisoinut ja joita kaikkien jäsenvaltioiden on siksi sovellettava. Sen vuoksi kyseiseen kotimaiseen kriteeristöön ja teoskynnyksen vakiintuneeseen sisältöön tulee tänä päivänä suhtautua kriittisesti.

Omaperäisyys EU-oikeudellisena edellytyksenä tekijänoikeudelle

Merkittävin terminologinen ero kotimaisen ja eurooppalaisen tekijänoikeuden välillä koskien suojan saamisen kriteereitä on se, että siinä missä Suomessa on totuttu viljelemään termiä ”teoskynnys” – sisältäen itsenäisyyden ja omaperäisyyden osatekijät – puhutaan EU-tekijänoikeudessa ainoastaan omaperäisyydestä. Euroopan unionin tekijänoikeudessa omaperäisyys on identifioitavissa olevan luomuksen ainoa suojan saamisen edellytys (ks. C-683/17 Cofemel ja C-310/17 Levola Hengelo). Relevantiksi kysymykseksi nousee siten se, tarkoittaako kotimaisen teoskynnyksen vaatimus ”itsenäinen ja omaperäinen luovan työn tulos” samaa vai eri asiaa kuin EU-oikeudellinen omaperäisyyden käsite. Jotta tähän kysymykseen voidaan vastata, on ensin tarkasteltava hieman sitä, mikä on tämän tärkeääkin tärkeämmän termin ”omaperäisyys” EU-oikeudellinen määritelmä.

”Omaperäisyys” tarkoittaa EU-oikeudellisesti sitä, että teos on tekijänsä henkinen luomus. Omaperäisyyttä ja sen yllä olevaa määritelmää ei ole tietoyhteiskuntadirektiivissä kodifioitu tekijänoikeussuojan edellytykseksi, mutta se mainitaan edellytyksenä suoja-aikadirektiivissä (2006/116/EY) (valokuvien osalta), ohjelmistodirektiivissä (2009/24/EY) ja tietokantadirektiivissä (96/9/EY). Ennakkoratkaisussaan C-5/08 Infopaq EUT laajensi omaperäisyyskriteerin soveltamisalan em. direktiivien teoskategorioiden lisäksi koskemaan kaikkia muitakin teostyyppejä.[iii]

Infopaq-ratkaisussa annettua tekijänoikeuden kriteeristöä täsmennettiin tapauksessa C-145/10 Painer, jossa EUT totesi, että teos on tekijänsä henkinen luomus, mikäli tekijä on teosta valmistaessaan tehnyt vapaita luovia valintoja, ja teos siten heijastaa tekijänsä persoonaa. Erinäisiä reunaehtoja omaperäisyysstandardin toteutumiselle on annettu myös muun muassa ennakkoratkaisuissa C-393/09 BSA, C-406/10 SAS, C-683/17 Cofemel ja C-833/18 Brompton, mutta mikään näistä ei muuta Infopaqin ja Painerin (sekä identifioitavuusvaatimuksen perustaneen Levola Hengelon) ydinsanomaa: riittävän tarkasti ja objektiivisesti identifioitavissa olevan luovan työn tuloksen tekijänoikeussuojan ainut kriteeri on, että se on tekijänsä henkinen luomus. Asia on näin, mikäli tekijä on valmistusprosessissaan tehnyt vapaita luovia valintoja ja tämän seurauksena teos heijastaa tekijänsä persoonaa. On tärkeää ymmärtää, etteivät jäsenvaltiot saa soveltaa mitään muita kriteerejä tekijänoikeussuojan saamiselle. Tämä vahvistettiin viimeistään ennakkoratkaisussa C-683/17 Cofemel. Näin on asianlaita, vaikka jäsenvaltiossa olisi kuinka vakiintuneita kansallisia traditioita (kuten teoskynnys).

Omaperäisyysstandardin ja teoskynnyksen väliset ristiriidat

EU-oikeudellisen omaperäisyysstandardin ja teoskynnyksen sisällöllisistä eroista ilmeisin on teoskynnyksen nimenomainen vaatimus teoksen itsenäisyydestä. EU:n omaperäisyysstandardin valossa moinen erillisvaatimus näyttäytyy turhana. Omaperäisen teoksen on oltava seurausta tekijänsä vapaista luovista valinnoista. Tekijän valinnat eivät voi olla vapaita ja luovia, mikäli ne ainoastaan seuraavat toisen teoksen ilmenemismuotoa (eli kopioivat). Näin ollen teoskynnyksen osatekijän itsenäisyyden – toisin sanoen sen, ettei teos ole kopio – voidaan katsoa olevan jo sisäänrakennettuna EU:n omaperäisyysstandardissa.

Mitä tulee teoskynnyksen osatekijään ”omaperäisyys”, edellä esitetystä huomaa, ettei tämän osatekijän merkityssisältö ole sama kuin termin ”omaperäisyys” EU-oikeudellinen merkityssisältö. ”Tekijänsä henkinen luomus” ei ole sama asia, kuin se teoskynnykseen sisältyvä omaperäisyyden apukriteeri, jonka mukaan kukaan muu vastaavaan työhön ryhtyessään ei olisi voinut päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jälkimmäinen indikoi kielteisempää suhtautumista niin sanottuihin kaksoisluomustilanteisiin, joissa kaksi tekijää ovat toisistaan tietämättä luoneet samanlaiset työt. Tekijänoikeus ei kuitenkaan edellytä suojan kohteelta ainutlaatuisuutta. Myös Ulla-Maija Mylly on tuonut esiin ”ettei kukaan toinen olisi voinut vastaavaan työhön ryhtyessään päätyä samanlaiseen lopputulokseen” -edellytyksen ongelmallisuuden ja esittänyt, että tämä kiistanalainen omaperäisyyden apukriteeri ei vaikuta olevan linjassa EUT:n oikeuskäytännön kanssa.[iv] Myllyn kantaan on helppo yhtyä myös siksi, että tarkalleen ottaen tekijänoikeuden oikeutus ei perustu kirjallisten ja taiteellisten teosten uniikkien ilmenemismuotojen suojaamiseen, vaan tekijän ja teoksen välisen erityisen yhteyden tunnistamiseen ja tekijän persoonan välilliseen suojaamiseen teoksen kautta.

Kotimainen teoskynnys ja eurooppalainen omaperäisyysstandardi tekijänoikeussuojan edellytyksenä eivät siten ole sisällöiltään täysin yhteneväiset. Tätä voidaan pitää ongelmana, sillä kuten todettua, tekijänoikeussuojan saamisen kriteereiden tulee tätä nykyä määrittyä EU-oikeudellisesti, eikä kansallisten traditioiden kautta.

Teoskynnyksen tulevaisuus?

On selvää, ettei teoskynnyksen perinteisellä sisällöllisellä merkityksellä ole enää juurikaan sijaa nykyaikaisessa tekijänoikeudessa. Mikäli teoskynnys halutaan säilyttää suomalaisen tekijänoikeuskeskustelun terminologiassa muussa kuin oikeushistoriallisissa konteksteissa, tulee sen merkityssisältöä päivittää vastaamaan EU:n omaperäisyysstandardia.

Koska teoskynnyksen traditionaalinen merkitys ei vastaa nykyaikaista EU:n omaperäisyysstandardia, jonka soveltaminen on jäsenvaltioissa pakollista, on koko termin käytössä ylipäätään syytä olla tänä päivänä varovainen. Mikäli esimerkiksi asianajaja argumentoi oikeudelle, että potentiaalinen suojan kohde ylittää / ei ylitä teoskynnystä, tulisi hänen myös selventää, tarkoittaako hän ”itsenäistä ja omaperäistä luovan työn tulosta”, vai ”tekijänsä henkistä luomusta”. Mikäli vastaus on ensimmäinen, herää kysymys, miksi asianajaja vetoaa vanhaan kotimaiseen traditioon, jonka EU-oikeus on syrjäyttänyt – ja tämä ei luonnollisesti auttane asian ajamista. Mikäli vastaus on jälkimmäinen, ja termillä teoskynnys viitataan ”tekijänsä henkiseen luomukseen”, herää puolestaan kysymys, miksei yhtä hyvin käytettäisi oikeampaa termiä ”omaperäisyys”?

Kahden eri käsitteen soveltamisen erot tarkoittavat käytännössä esimerkiksi sitä, että kotimaisen teoskynnyksen omaperäisyys-osatekijän apukriteeri ”ettei kukaan toinen olisi voinut vastaavaan työhön ryhtyessään päätyä samanlaiseen lopputulokseen” suhtautuu huomattavasti penseämmin kaksoisluomuksiin verrattuna EU-oikeudelliseen omaperäisyysstandardiin. Tämä puolestaan voi asettaa suojan saamisen kynnyksen korkeammalle, kuin mitä eurooppalainen omaperäisyysstandardi asettaisi. Kotimaisen ja eurooppalaisen omaperäisyys-termien välisellä merkityserolla voi olla käytännön merkitystä myös erinäisissä ”kopiointikohuissa” ja -riidoissa, mikäli päädyttäisiin soveltamaan vanhentunutta ”ettei kukaan toinen olisi voinut vastaavaan työhön ryhtyessään päätyä samanlaiseen lopputulokseen” -edellytystä. Tämä edellytys saattaisi nimittäin johtaa tekijänoikeussuojan epäämiseen sellaiselta luovan työn tulokselta, josta joku on tehnyt kaksoisluomuksen.

Mikäli tänä päivänä edelleen viitataan nimenomaan teoskynnykseen tekijänoikeussuojan saamisen edellytyksenä, tulee tehdä selväksi, että sen soveltamisen on tapahduttava EUT:n ratkaisukäytännön eikä kotimaisen tradition kautta. ”Itsenäisen ja omaperäisen luovan työn tuloksen” merkityksen on silloin välttämätöntä oltava sama, kuin Infopaqissa ja Painerissa (ym.) tehdyt linjanvedot. Tässä yhteydessä osatekijä ”omaperäisyys” ei siten voi tarkoittaa sitä, että ”kukaan muu samaan luomistyöhön ryhtynyt ei olisi voinut päätyä vastaavaan lopputulokseen. Termi ”itsenäisyys” on tässä yhteydessä puolestaan turhahko, sillä se, ettei teos ole kopio, sisältyy jo määritelmällisesti siihen, että teos on seurausta tekijänsä vapaista luovista valinnoista.

Voi olla, että jotkut haluavat säilyttää teoskynnyksen käsitteen osana kotimaista tekijänoikeuskeskustelua, sillä se on niin syvään juurtunut osa Suomen tekijänoikeustraditiota. Teoskynnys on kuin joulukirkko maallistuneessa yhteiskunnassa: perinteestä ei välttämättä haluta luopua ja sitä noudatetaan tavan vuoksi, vaikka maailma ympärillä olisi muuttunut.

Lopuksi: käytännön merkitys

Tämän ehkäpä varsin akateemiselta kalskahtavan kirjoituksen merkitys ei ole puhtaan semanttinen. Jokaisen tekijänoikeuden kanssa tekemisissä olevan on tärkeää ymmärtää, että suojan saamisen kriteereissä ei ole voinut enää vuosikausiin nojata vanhaan, kotimaiseen traditioon. Tekijänoikeuden EU-oikeudellisen kehityksen huomioiminen ei ole vapaaehtoista, vaan pakollista.

Itse koen mielekkäämpänä käyttää tätä nykyä melkeinpä pelkästään termiä ”omaperäisyys”, kun kirjoitan tai luennoin tekijänoikeuden edellytyksistä. Termin ”teoskynnys” olen viime aikoina jättänyt lähinnä oikeushistoriallisiin konteksteihin, vaikkei siitä montaakaan vuotta ole, kun viljelin tätä termiä jopa tieteellisten artikkeleiden otsikkotasolla.[v] Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että tekijänoikeussuojan edellytyksistä puhuttaessa muistetaan harmonisoinnin vaikutus. Mikäli käyttää edelleen termiä teoskynnys, kannattaa tehdä selväksi, mihin sillä viittaa – kotimaiseen traditioon, vai eurooppalaisen termin ”omaperäisyys” ei-sananmukaiseen käännökseen.

[i] Mylly, Ulla-Maija: Tekijänoikeuden omaperäisyyden harmonisointi Euroopan unionissa. Lakimies 6/2016, s. 908.

[ii] Ks. Tarkemmin Härkönen, Heidi: Tekijänoikeus ja käyttötaide: EU-tuomioistuimen C-683/17 Cofemel -ratkaisun vaikutukset suomalaiseen tekijänoikeustraditioon. Defensor Legis 1/2020.

[iii] Tämä herätti aikoinaan keskustelua oikeuskirjallisuudessa: kaikki eivät pitäneet aivan selvänä sitä, että Infopaq-tapauksessa asetettu ”tekijänsä henkinen luomus” -standardi ulottuisi aivan kaikkiin teostyyppeihin. Kuitenkin mm. Eleonora Rosati argumentoi aivan oikein jo vuonna 2013, että Infopaq-standardi pätee kaikkiin teostyyppeihin (ks. Rosati, Eleonora: Originality in EU Copyright. Full Harmonization through Case Law. Edward Elgar Publishing, 2013).

[iv] Mylly 2016, s. 929.

[v] Härkönen, Heidi: Muoti tekijänoikeudellisena teoksena: näkökulmia käyttötaiteen teoskynnykseen ja kopiointiin Suomessa. Defensor Legis 6/2018.

_____

Kannen kuva: iStock / Eva Almqvist