Upcycling ja levitysoikeuden sammuminen

Aineettomilla oikeuksilla suojattujen tuotteiden kiertotaloushenkinen muokkaaminen ja uudelleenkäyttö on ollut yksi viime vuosien kuumimmista IPR-teemoista.

Immateriaalioikeuksien tulkitseminen kestävää kehitystä ja kiertotaloutta edistävillä tavoilla on paitsi välttämätöntä, myös selkeä (ja erittäin tervetullut) akateeminen trendi. Kiertotalouden kehittyminen on generoinut viime vuosina myös IPR-riitoja, jotka tiivistäen kytkeytyvät kysymyksiin siitä, kuinka pitkälle menevää kontrollia oikeudenhaltija voi ulottaa tuotteisiin, jotka tämä on jo laskenut liikkeeseen, ts. oikeuden sammumiseen liittyvään problematiikkaan. Myös Suomesta on syntynyt tätä tematiikkaa koskevaa, merkittävää oikeuskäytäntöä. Tässä kirjoituksessa esitellään ajankohtaista oikeuskäytäntöä tavaramerkki- ja tekijänoikeusmaailmoista, sekä esitellään lyhyesti uutta, tekijän levitysoikeuden sammumista koskevaa tieteellistä tutkimusta.

Kotimaista tavaramerkki- ja tekijänoikeuskäytäntöä

Tavaramerkkipuolella uudelleenkäyttämisen ja -liikkeellelaskemisen teemaa on käsitelty esimerkiksi EUT:n ennakkoratkaisussa C‑197/21 Soda‑Club (CO2) SA ja SodaStream International BV v MySoda Oy. Riidassa oli kyse tyhjien hiilidioksidipullojen uudelleentäyttämisestä ja -merkitsemisestä, sekä tavaramerkinhaltijan oikeudesta perustellusta syystä vastustaa tavaramerkin käyttöä tavaramerkkioikeuden sammumisesta huolimatta. EUT katsoi, ettei tavaramerkin haltijalla, joka on pitänyt kaupan jäsenvaltiossa tällä tavaramerkillä varustettuja tavaroita, jotka on tarkoitettu uudelleenkäytettäviksi ja ‑täytettäviksi useita kertoja, ole oikeutta vastustaa sitä, että jälleenmyyjä, joka on täyttänyt tavarat uudelleen ja korvannut alkuperäisellä tavaramerkillä varustetun etiketin toisilla merkinnöillä mutta jättänyt alkuperäisen tavaramerkin näkyviin mainituissa tavaroissa, pitää näitä tavaroita myöhemmin kaupan tässä jäsenvaltiossa (ks. edellytyksistä tarkemmin itse ennakkoratkaisun perustelukappale 54). EUT:n ennakkoratkaisua voidaan pitää kiertotalouden kannalta edistysaskeleena. MySoda-tapaus odottaa kuitenkin vielä Suomen Korkeimman oikeuden ratkaisua. Voit lukea tapauksen tarkemman IPRinfo-kommentaarin täältä.

Tekijänoikeusihmisiä puolestaan on puhutellut tekijänoikeusneuvoston lausunto 2021:9 (astiakorut ja tekijänoikeus), jota on aiemminkin käsitelty IPRinfo-lehden sivuilla mm. täällä ja täällä. Asiassa oli kyse rikkoutuneista astioista valmistetuista korva- ja kaulakoruista. Kyseessä oli siten ns. klassinen upcycling-toiminta, jossa hyödyttömistä, taloudellisesti arvottomista esineistä luotiin uusia tuotteita, jolla on kaupallista arvoa. Toisin kuin yllä kuvatussa MySoda-tapauksessa, astiakorut ja tekijänoikeus -tapauksessa ei päädytty kierotalouden kannalta positiiviseen lopputulokseen.

TN analysoi asiassa 2021:9 levitysoikeutta ja sen sammumista, kun teossuojaa nauttivia astioita oli sen jälkeen, kun niitä oli tekijänoikeuden haltijan suostumuksella pidetty kaupan, muunneltu niin, että niistä oli astioiden palasia edelleen muokaten muiden osien kanssa yhdistämällä tehty uusia esineitä. TN katsoi, että hakijan valmistamat korut eivät olleet tekijänoikeuslain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla vapaasti muuttaen aikaansaatuja teoksia, siltä osin kun keskeiseksi koristeaiheeksi oli otettu astian teossuojaa saava osa. Astioiden käyttö koruissa ei TN:n mukaan ollut riippumatonta astioiden tekijänoikeudesta, ts. levitysoikeutta ei katsottu sammuneeksi. TN edellytti siten upcycling-metodein toteutetuilta tuotteilta teoskynnyksen ylittymistä (eli eurooppalaisittain omaperäisyysstandardin täyttymistä), jotta levitysoikeus ei olisi muodostunut kaupallisen upcycling-toiminnan esteeksi.

TN nojasi tulkinnassaan mm. EUT:n Art & Allposters -tapaukseen (C-419/13), jossa levitysoikeuden ei katsottu sammuneen, kun teoskappaleita oli muutettu siirtämällä teoskappale kemiallisen prosessin avulla alustalta toiselle.

Levitysoikeuden sammuminen ja upcycling

Oikeuden sammumisen doktriini on yksi tekijänoikeuden peruselementeistä, jonka funktiona on tasapainottaa oikeudenhaltijan ja yhteiskunnan intressejä. On pidetty tärkeänä, että laillisesti liikkeeseen lasketun teoskappaleen omistajalla on mahdollisuus disponoida omistamastaan esineestä esimerkiksi myymällä se edelleen ilman, että tekijän levitysoikeus aiheuttaisi kohtuuttomia mutkia matkaan. Tämän vuoksi levitysoikeuden sammuminen on kiertotalouden ja ucpcycling-toiminnan kannalta olennaisessa osassa: jotta tekijänoikeudella suojattujen teosten teoskappaleita voidaan uudelleenkäyttää ja luoda esimerkiksi rikkoutuneille teoskappaleille uutta taloudellista arvoa, on tällaisen kaupallisen toiminnan edellytyksenä joko levitysoikeuden sammuminen (tai oikeudenhaltijan suostumus). Kysymys on entistä ajankohtaisempi ja relevantimpi myös siksi, että EUT:n C-683/17 Cofemel- ja C-833/18 Brompton -tapausten vuoksi on selvää, että yhä useammat käyttöesineet kuten vaatteet, korut, astiat ja asusteet – eli varsin tyypilliset upcycling-toiminnan ”raaka-aineet” – saavat tekijänoikeussuojaa.

Tarkastelimme professori, dosentti Péter Mezein (University of Szeged, Unkari & Turun yliopisto) kanssa tekijän levitysoikeuden sammumista upcycling-kontekstissa hiljattain julkaistussa tutkimusartikkelissamme ”Monopolising trash: a critical analysis of upcycling under Finnish and EU copyright law” (Journal on Intellectual Property Law & Practice, 2023). Analysoimme tutkimuksessamme sekä kotimaista, eurooppalaista että yhdysvaltalaista oikeuskäytäntöä upcycling-perspektiivistä.

Näkemyksemme mukaan upcycling-toiminta sujahtaa varsin vaivatta oikeuden sammumisen doktriinin alle. Katsomme myös, että tärkeät yhteiskunnalliset tavoitteet koskien kiertotaloutta puoltavat tulkintaamme. EU pyrkii tekemään kestävistä ja kiertotalouden mukaisista tuotteista ”uuden normaalin”, ja esimerkiksi jätedirektiivin (2018/851) johdanto-osiossa peräänkuulutetaan jäsenvaltioilta toimia jätteen syntymisen ehkäisemiseksi mm. edistämällä innovatiivisia tuotanto-, liiketoiminta- ja kulutusmalleja, jotka kannustavat tuotteiden elinkaaren pidentämiseen, sekä perustamalla ja tukemalla uudelleenkäyttö- ja korjausverkostoja, ja kannustamalla tuotteiden uudelleenvalmistukseen (perustelukappale 29). Positiivinen suhtautuminen upcycling-toimintaan on myös erittäin tärkeää käyttötaiteen teosten ollessa kyseessä, sillä ko. teoksilla on usein lyhyempi elinkaari kuin ns. puhtaan taiteen teoksilla. Tällaisten tuotteiden ”upcyclaaminen” pidentää niiden elinkaarta.

Upcycling, Art & Allposters ja omaperäisyys

Kuten tutkimusartikkelissamme toteamme, Suomessa paljon keskustelua herättäneessä tapauksessa astiakorut ja tekijänoikeus olisi voitu päätyä lopputulokseen, joka paitsi edistää kiertotaloutta, myös tasapainottaa oikeudenhaltijan ja teoskappaleen omistajan välisiä intressejä. Katsomme myös, että astiakorut ja tekijänoikeus -tapauksessa esiin tuodusta Art & Allposters -tapauksesta on vaikea saada analogiaa tapaukseen, jossa rikkoutuneista astioista ”upcyclataan” koruja. Teoksen siirtäminen kemiallisen prosessin avulla alustalta toiselle on merkittävästi erilaista toimintaa kuin rikkoutuneiden astioiden palasten hyödyntäminen koruissa. Toisin kuin kemiallisella prosessilla toteutetussa muokkauksessa, astioiden palaset ovat fyysisesti samoja esineitä, kuin oikeudenhaltijan liikkeelle laskemat teoskappaleet, joskin ne ovat menneet rikki. Näin ollen asetumme tutkimuksessamme samalle kannalle kuin lausuntoon eriävän mielipiteen jättänyt tekijänoikeusneuvoston jäsen, Maria Rehbinder.

Emme myöskään katso, että upcyclingin avulla luoduilta tuotteilta olisi vaadittava omaperäisyysstandardin täyttymistä, jotta niitä voisi hyödyntää kaupallisesti ilman alkuperäisen teoksen oikeudenhaltijan suostumusta. Tekijänoikeudella suojattujen esineiden muokkaamisesta ja uudelleen liikkeeseen laskemisesta on olemassa mielenkiintoista, kansainvälistä oikeuskäytäntöä, jossa tällaiseen muokkaamiseen suhtaudutaan suopeasti. Esimerkiksi Saksasta, Alankomaista ja Yhdysvalloista löytyy tällaisia esimerkkejä (ks. tarkemmin Mezei & Härkönen 2023, s. 4–5).

Lopuksi

On selvää, että yhteiskunnan on korkea aika suhtautua myönteisesti tavaroiden – myös immateriaalioikeuksilla suojattujen – kiertotaloutta edistävään uudelleenkäyttöön. Upcycling-toimintaan nojaavat kaupalliset toimijat ovatkin erittäin tervetulleita lineaaristen toimintamallien edelleen dominoimille markkinoille. ”Reduce, reuse & recycle” -mantran mukaiset kuluttamismallit on normalisoitava, eivätkä immateriaalioikeudet saa luoda kohtuuttomia esteitä kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi. On tiedossa, että kaikki IPR-kommentoijat eivät katso, että kestävyystavoitteita tulisi ”sotkea” oikeuden sammumisen dogmatiikkaan. Itse olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että tänä päivänä on vaikea löytää sellaista kaupallisen toiminnan alaa tai oikeudellista kysymystä, joka ei hyötyisi kestävyysnäkökulmasta tehdystä analyysista. Kuten Taina Pihlajarinne ja Rosa Maria Ballardini ovat katsoneet, on ongelmallista, että kestävyysajattelu nähdään immateriaalioikeuden piirissä lähinnä poikkeuksena pääsääntöön (Pihlajarinne & Ballardini 2020, s. 249–250).

On myös tärkeää, että IPR-maailmassa säilytetään jonkinlainen tasapaino eri intresstitahojen välillä: tämä tarkoittaa esimerkiksi tekijänoikeuspuolella sitä, ettei oikeudenhaltijoille voida antaa tarpeettoman pitkälle ulottuvaa valtaa kontrolloida liikkeeseen laskemiensa teoskappaleiden leviämistä. Myös teoskappaleen omistajan intressit ovat tärkeitä. Oikeuden sammumisen doktriinin funktio onkin turvata juuri tätä tasapainoa.

Tämä katsaus ajankohtaiseen, IPR-ihmisiä paljon puhututtavaan teemaan ei kata lähellekään kaikkia oikeuden sammumisen doktriiniin liittyviä nyansseja, ja kirjoituksen oikeudellinen analyysi on vain pintaraapaisu teemaan. Mikäli olet kiinnostunut syventymään levitysoikeuden sammumisen tematiikkaan enemmän, suosittelen tutustumaan varsinaiseen tieteelliseen artikkeliimme (Mezei & Härkönen 2023 (open access)).

Kuva: iStock/marchmeena29