IPR-strategia – Vuoden 2022 tärkein IP-toimenpide

Joulukuun 10. vuonna 2021 toimitettiin lausunnolle valtioneuvoston periaatepäätös kansallisesta aineettomien oikeuksien strategiasta (IPR-strategia). Vastausaika päättyy 21.1 2022. Valtioneuvosto hyväksynee periaatepäätöksen aikaisintaan maaliskuussa.

Seitsemäntoista sivuinen periaatepäätös on jaettu seitsemään osaan: johdantoon, terminologiaa koskevaan osioon, nykytilan kuvaukseen, kehityssuuntien kuvaukseen, vuoden 2030 tavoitetilaan, toimenpiteisiin tavoitetilan saavuttamiseksi ja strategian täytäntöönpanon seurantaan ja resursointiin. Kesäkuun alussa vuonna 2021 julkaistu alustava ehdotus IPR-strategiaksi on kuvattu IPRinfo-lehden numerossa 3/2021, joten tässä ei keskitytä uuden ehdotuksen kuvaamiseen. Ehdotuksen rakenne ja sisältö on pitkälti säilynyt muuttumattomana, joskin toimenpiteitä tavoitetilan saavuttamiseksi on kehitetty ja täytäntöönpanon resursointia ja seurantaa täsmennetty.

Tämän lyhyen pohdinnan tarkoituksena on lähinnä arvioida, riittävätkö ehdotetut toimenpiteet tavoitetilan saavuttamiseksi.

Visio ja tavoitteet ehdotuksen saavuttamiseksi

Osassa viisi mainitaan: Jotta saavutettaisiin visio Suomesta maana jossa on tehokasta innovaatiotoimintaa ja luovaa työtä tukeva IPR-toimintaympäristö, joka kasvattaa taloudellista hyvinvointia ja kilpailukykyä niin että perusoikeudet toteutuvat ja yhteiskunnalliset intressit otetaan monipuolisesti huomioon on omaksuttava seuraavat osatavoitteet:

• suomalaisilla toimijoilla on vahva IPR-osaaminen
• Suomessa luodaan ja kaupallistetaan maailmanluokan innovaatioita
• aineeton omaisuus on kiinteä osa poliittista päätöksentekoa
• Suomessa on toimiva ja kilpailukykyinen IPR-järjestelmä
• Suomi edistää IPR-järjestelmän ja sääntelyn kehittämistä EU:ssa ja kansainvälisesti.

Ehdotetut toimenpiteet

Toimenpide-ehdotuksia on viisitoista. Näistä viisi tähtäävät välittömästi IP- ja IPR-osaamisen vahvistamiseen. Näillä tarkoitetaan niin sanotun sparraavan IPR-kummijärjestelmän luomista hyödyntämällä yksityisiä palveluntarjoajia, IPR-University Centerin resurssien vahvistamista koulutuksen tarjoajana, yritysten kouluttamista datan hyödyntämisen mahdollisuuksiin, koulutustarjonnan lisäämistä valtionhallinnon puitteissa ja luovien alojen tekijänoikeuskoulutukseen panostamista.

Lisäämällä erilaisten valtioneuvoston strategioiden ja toimintasuunnitelmien avoimuutta, kehittämällä aineettomien oikeuksien arvon määrittelyyn liittyvän tiedon tilastointia, saatavuutta ja käytettävyyttä sekä muodostamalla valtionhallinnon IPR-tiimi edistetään aineettoman omaisuuden merkityksen kasvua osaksi poliittista päätöksentekoa. Tähän vaikuttaa varmasti myös ulkoministeriön vastuulle annettu kaupanesteselvitys sekä työtilannekuvan muodostaminen Suomeen kohdistuvien ulkomaisten investointien vaikutuksesta kriittiseen aineettomaan omaisuuteen.

Suomen IPR-järjestelmän toimivuudesta ja kilpailukyvystä huolehditaan muun muassa uudistamalla patenttilainsäädäntöä. Se on merkittävä ja resursseja vievä hanke. Kysymys kuitenkin kuuluu, pitäisikö strategiassa jo nyt mainita, mihin merkittävämpiin lainsäädäntöhankkeisiin olisi ryhdyttävä patenttilainsäädännön uudistamisen jälkeen. Mahdollisesti tekijänoikeuslain uudistamiseen?

Jotta Suomi voi olla mukana kehittämässä IPR-järjestelmää ja sääntelyä EU:ssa sekä kansainvälisesti (eli täyttää viides osatavoite), strategiapäätöksestä tulee löytyä selkeä toimenpide-ehdotus. Eräs mahdollisuus olisi, että Suomen Brysselin edustustoon palkataan useampi vakituinen IPR-osaaja tai huolehditaan siitä, että TEM:in ja OKM:n IPR-osaajien urakehitykseen sisällytetään tietyn pituinen jakso Brysselissä. Tulisi myös edistää suomalaisten sijoittuminen komission palvelukseen, jotta erilaisiin aloitteisiin voidaan vaikuttaa riittävän ajoissa. EUIPO ja WIPO kaipaisivat myös enemmän suomalaisia tekijöitä.

Kaikki mainitut osatavoitteet ja toimet, joilla ne pyritään saavuttamaan, ovat varsin hyvin hallittavissa ja hallinnoitavissa valtionhallinnon toimesta. Kysymys on tehtävistä päätöksistä ja niiden tarkoituksenmukaisesta resursoinnista ja toteuttamisesta. Varsinainen haaste on toinen osatavoite eli maailmanluokan innovaatioiden luominen ja kaupallistaminen.

Valtio voi markkinataloudessa luoda sellaisen ympäristön, joka tukee innovaatioiden tekemistä ja kaupallistamista, muttei juurikaan itse tuota niitä. Tähän varmaankin pyritään toimenpide-ehdotus numero seitsemällä. Sen mukaan tuetaan TKI-tiekartan mukaisia toimenpiteitä, joilla edistetään sekä avoimessa että sopimustutkimuksessa syntyvien tutkimustulosten jatkojalostamista ja kaupallistamista, ja varmistetaan, että aineettomiin oikeuksiin liittyvät kysymykset tulevat laajasti huomioiduksi.

IPR-strategialla ei yksinään voida saada aikaiseksi innovaatiomyönteistä ja luovaa ympäristöä, kuten ehdotuksessa todetaan. Sellaisen ympäristön kehittymiseksi on tarpeen, että yliopistoissa annetaan painoarvoa urakehityksessä myös innovaatioille ja niiden kaupallistamiselle eikä pelkästään tuotetuille julkaisuille. Startup-hautomoiden toimintaedellytyksiä on edistettävä entistä enemmän ja taiteiden merkitystä kouluissa on korostettava matematiikan ja luonnontieteiden rinnalla. Kestävää kehitystä ja tekoälyä ei myöskään sovi unohtaa, pikemmin päinvastoin.

Tekemistä siis riittää. Nyt tehtävä periaatepäätös kansallisesta aineettomien oikeuksien strategiasta on kuitenkin tärkeä askel vision saavuttamisessa.