Hedy Lamarr – keksijänero, joka ei saanut taajuushyppelyn keksimisestä senttiäkään

1/2026 26.2.2026
Piirros Heidi Härkönen, sekatekniikka. Vapaa muunnelma Ziegfeld Girl -elokuvan markkinointikuvista.

Oletko koskaan kuullut puhuttavan Hedy Lamarrista, jolla oli olennainen rooli langattomien verkkoyhteyksien kuten laajakaistatekniikan kehittämisessä? Lamarr ei saanut innovaatiostaan senttiäkään – sen sijaan häntä arvostettiin elinaikanaan lähinnä ulkonäöstään ja filmitähteydestään. IPRinfo kertoo naistenpäivän kunniaksi tämän merkittävän keksijäneron kiehtovan elämäntarinan.

Vuosia sitten törmäsin Instagramissa vanhaan mustavalkoiseen valokuvaan, jossa säkenöivän tyylikäs nainen istuu kuunsirpin muotoisen lavasteen päällä elegantissa 30-luvun iltapuvussa. Suurena vintage-estetiikan ihailijana olin välittömästi myyty. Erehdyin aluksi luulemaan, että kuvassa poseeraisi toinen suosikkini Vivien Leigh (1913–1967). Kuvateksti kuitenkin kertoi minun olevan väärässä: kuunsirpin yllä kimaltava tähti oli Hedy Lamarr (1914–2000).[i] Kyseinen julkaisu ei kertonut hänestä minulle oikeastaan mitään muuta, kuin että hän oli filmitähti. Reagoin siihen kuten kuka tahansa milleniaali nähdessään kosketusnäytöllään jotain visuaalisesti vaikuttavaa: klikkasin sydäntä.

Pian algoritmi alkoi tarjota minulle muutakin sisältöä Hedy Lamarrista. Opin nopeasti, että meillä kahdella on muutakin yhteistä kuin viehtymys 30-luvun tyyliin ja saman kuuloinen etunimi: myös Lamarrin elämässä aineettomat oikeudet näyttelivät merkittävää osaa. Lamarr ei todellakaan ollut vain filmitähti, vaan myös keksijä, jonka tärkein patentoitu keksintö on auttanut kehittämään jokapäiväisessä käytössämme olevat langattomat viestintäkeinot, kuten Wi-Fi-verkon, bluetooth-teknologian ja GPS-paikannuksen. Niin traagista kuin se onkin, Lamarr ei kuitenkaan saanut elinaikanaan juuri minkäänlaista tunnustusta saavutuksistaan keksijänä. Keksijä Hedy Lamarr oli aikansa inspiroiva monilahjakkuus, jonka innovaatioita ja uskomattomia – hyvin vaarallisiakin – käänteitä sisältänyt elämäntarina ansaitsee nyt tulla kerrotuksi Suomen IPR-ihmisille.

Lapsuuden innostus teknologiaan

Hedwig Eva “Hedy” Kiesler syntyi Wienissä, Itävallassa Itävalta-Unkarissa vuonna 1914. Varakkaiden vanhempiensa ainoa lapsi oli koulussa lahjakas oppilas, jonka uteliaisuus kohdistui etenkin luonnontieteisiin. Pienen Hedyn isä rohkaisi tyttärensä kiinnostusta tieteeseen ja tekniikkaan, ja opetti hänelle erilaisten koneiden toimintojen perusperiaatteita. Vain 5-vuotiaana Hedy osasi purkaa ja uudelleenkoota soittorasiansa nähdäkseen, miten se toimii.

Valitettavasti tuon ajan yhteiskunta ja ympäristö eivät tukeneet tyttöjen ja naisten teknologisen osaamisen kehittämistä ja hyödyntämistä. Hedy harrasti myös pianonsoittoa ja balettia, joita pidettiin tuohon aikaan relevanteimpina ajanvietteinä nuorille naisille. 16-vuotiaana kykyjenetsijä löysi nuoren Hedyn ja ohjasi näyttelemisen pariin.

Tie filmitähteyteen ja seurapiirirouvaksi

1930-luvun alussa Hedy, tuolloin vielä Kiesler, esiintyi pienissä saksalaistuotannoissa. Suursuosioon hän nousi vuonna 1932 näytetellessään pääroolin Gustav Machatýn elokuvassa Hurmio (Extase). Alastomuutta ja naisen nautinnon kuvausta sisältänyt Hurmio herätti aikoinaan niin suuren kohun, että sitä paheksui itse Paavi ja Hitler jopa kielsi elokuvan. (Sen on siis pakko olla hyvä.)

Hurmio antoi lähtölaukauksen Lamarrin (Kieslerin) teatteriuralle ja pääsyn seurapiireihin. Vuonna 1933 hän nai varakkaan itävaltalaisen asekauppiaan Fritz Mandlin, joka osoittautui varsin pian täysin sietämättömäksi tapaukseksi. Epävarmuudesta kärsinyt Mandl ei kestänyt vaimonsa menestystä ja suosiota. Hän koetti tuhota kaikki Hurmion kappaleet sekä oli vaimoaan kohtaan mustasukkainen, kontrolloiva ja omistushaluinen. Todettakoon lisäksi, että asekauppias-Mandlinilta puuttui moraalinen kunnianhimo. Hänellä oli läheiset siteet muun muassa Benito Mussoliniin. Mandl kaveerasi avoimesta ja häpeilemättä myös natsien kanssa, pakottaen myös vaimonsa edustamaan rinnallaan sekä emännöimään erinäisiä kissanristiäisiä kansallissosialistikavereilleen. Huomioitakoon tässä, että Hedy Lamarr oli itse juutalaistaustainen.

Hedy Lamarr vihasi elämäänsä Mandlin vaimona. Onnettoman avioliiton synkän pilven ainut hopeareunus oli se, että Lamarr sai edustustehtävissään tavata tuon ajan Euroopan merkittävimpiä tekniikan osaajia, kuten keksijöitä ja insinöörejä, ja kuulla heiltä ajankohtaisista aseteknologisista innovaatioista. Mandlin epäilyttävät liikekumppanit tuskin osasivat aavistaa, että asetehtailijan vaimon kanssa käydyt kepeät illallispöytäkeskustelut eivät olleetkaan Lamarrille pelkkää kevyttä jutustelua.

Pako Lontoon kautta Hollywoodiin

hedy lamarr
Wikimedia Commons

Toksinen avioliitto ja 1930-luvun Euroopassa suosiotaan kasvattanut kansallissosialismi tukahduttivat parikymppistä Hedy Lamarria monin eri tavoin. Vuonna 1937 Lamarr sai kerta kaikkiaan tarpeekseen paitsi miehestään, myös Manner-Euroopan poliittisesta ilmapiiristä. Molemmat saivat jäädä, kun hän pakeni Lontooseen mukanaan kaikki ne opit, jotka hän oli modernista aseteknologiasta seurapiirikarkeloissa omaksunut.

Lontoossa Lamarria kohtasi tuuri, kun hänet esiteltiin elokuvatuottaja Louis B. Mayerille. Kohtaaminen sai Lamarrin tekemään päätöksen lähteä Hollywoodiin, ja sinetöi hänelle sopimuksen elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Mayerin (MGM) kanssa. Meyer ja Lamarr kehittelivät tulevalle Hollywood-tähdelle uuden identiteetin – henkilöbrändin – jossa nimi Kiesler vaihtui viimein Lamarriksi. Kaunis mutta etäinen Hedy Lamarr hurmasi amerikkalaisyleisön eleganssillaan ja kiehtovalla aksentillaan. Tähti oli syttynyt.

Pääsy keksijäpiireihin

Hollywoodin karkeloissa Lamarr esiteltiin lentäjä-insinööri-liikemies Howard Hughesille. Kaksikko seurusteli aikansa sanan romanttisessa merkityksessä, mutta Lamarr oli myös aivan erityisen kiinnostunut Hughesin innovointityöstä. Hughes puolestaan kannusti Lamarria itseään tutkimaan ja keksimään.

Tuolloin maailmaa riepotteli toinen maailmansota, ja Hughesin tavoite oli kehitellä Yhdysvaltojen armeijalle nopeampia lentokoneita. Hän vei Lamarrin lentokonetehtaalle oppimaan, miten lentokoneita valmistetaan. Noihin aikoihin Lamarr harkitsi näyttelijätyöstään luopumista, jotta voisi tarjota teknologista osaamistaan Yhdysvaltojen armeijan palvelukseen. Hänhän omasi modernista aseteknologiasta vertaansa vailla olevaa sisäpiiritietoa, jonka hän oli saanut entisen aviomiehensä kontaktien kautta.

Vaikka Yhdysvallat ei vielä tuolloin ollut liittynyt sotaan, se avusti Liittoutuneita muun muassa toimittamalla aseita. Avustuslaivot olivat kuitenkin alituiseen vaarassa tulla saksalaisten torpedojen tuhoamiksi. Lamarr oli kuitenkin perillä uusimmasta eurooppalaisesta torpedoteknologiasta. Hänen tavoitteenaan olikin löytää keino estää saksalaisia sabotoimasta Liittoutuneiden radio-ohjattavien torpedoita: Saksa kun näet onnistui usein häiritsemään Liittoutuneiden radiosigneeleja. Entäpä jos torpedot ja operaattorit kommunikoisivatkin useammalla kuin yhdellä signaalilla, vaihtelemalla taajuutta, hyppäämällä niiden yli?

Taajuushyppelyn keksiminen ja patentointi

Vuonna 1940 Lamarr kohtasi George Antheilin, joka oli Lamarrin tapaan monilahjakkuus – paitsi säveltäjä, myös keksijä. Kun Lamarr kertoi Antheilille taajuushyppely-teoriastaan, Antheil oli välittömästi vaikuttunut. Hän rakensi Lamarrin visioon perustuvan prototyypin. Lamarrin ja Antheilin kehittämä uusi viestintäkeino käsitti radioaaltojen välillä tapahtuvaa taajuushyppelyä, jossa sekä lähettävä että vastaanottava laita hyppäävät yhdessä uudelle taajuudelle. Tämä estää radioaaltojen häirinnän ja mahdollistaa radio-ohjattavien torpedoiden pääsyn kohteeseensa. Lamarr ja Antheil saivat keksinnölleen patentin vuonna 1942 (Yhdysvaltain patenttirekisterin patentti n:o 2.292.387).

Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että Lamarr merkitsi patenttihakemukseen sukunimekseen omansa sijaan uuden aviomiehensä Gene Markeyn sukunimen – patentti onkin myönnetty “Hedy Kiesler Markeylle”. Lamarr arveli, että aviomiehen sukunimen käyttäminen tuo hänelle keksijänä enenemmän uskottavuutta ja näin ollen kasvattaa todennäköisyyksiä patenttihakemuksen läpimenoon. Strategisen nimenvaihdoksen voinee sanoa kuvastaneen aikaansa, mutta emme edelleenkään voi väittää etteikö seksismi jylläisi patenttimaailma edelleen – naiset ovat edelleen aliedustettuina esimerkiksi patenttihakemuksissa (EUIPO, WIPO) ja vielä tänäkin päivänä mieskeksijän keksintö saa patentin todennäköisemmin kuin naisen tekemä.

Kuvasitaatti: Ote Lamarrin ja Antheilin patentoimasta keksinnöstä Yhdysvaltain patenttirekisteristä. Lähde: National Inventors Hall of Fame.

Lamarrin onnistuneesta patenttihakemuksesta huolimatta Yhdysvaltain laivasto päätti, ettei se implementoi tätä uutta teknologiaa. Keksintö oli vallankumouksellinen, mutta vuosikymmeniä edellä aikaansa. Lopulta patentti raukesi ennen kuin Lamarr sai siitä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

Viimeiset vuodet

Lamarrin näyttelijänura kesti aina vuoteen 1958 asti. Hänen ansionsa keksijänä tunnustettiin kuitenkin vasta hänen vanhoilla päivillään. Vuonna 1997, Lamarrin ollessa 83-vuotias, The Electronic Frontier Foundation myönsi yhteisesti Hedy Lamarrille ja George Antheilille Pioneer Award -palkinnon heidän keksinnöstään. Lamarrista tuli myös ensimmäinen nainen, jolle on myönnetty Invention Convention Bulbien Gnass Spirit of Achievement Award -palkinto.

Patentin lisäksi muita immateriaalioikeuksia ehti vilahtaa sivuroolissa Lamarrin elämässä. Vuonna 1966 ilmestyi hänen elämänkertansa Ecstasy and Me: My Life as a Woman, joka on väitetysti omaelämänkerta ja olevinaan Lamarrin omasta kynästä. Todellisuudessa “omaelämänkerran” ovat haamukirjoittaneet Leo Guild ja Cy Rice. Lamarr itse piti teosta pöyristyttävänä, valheellisena ja totuudenvastaisena. Konflikti Lamarrin ja haamukirjoittajien välillä päätyi myös tuomioistuimeen.

Lamarr menehtyi 85-vuotiaana sydänkohtaukseen kotonaan Floridassa. Niin traagista kuin se onkin, hän ei koskaan saanut maailmaa mullistavasta keksinnöstään pennin pyörylääkään. Lamarrin arvo keksijänä onkin alettu huomioimaan vasta hänen kuolemansa jälkeen. Hänet sisällytettiin taajuushyppelykeksintönsä ansiosta postyymisti National Inventors Hall of Fame -listalle sata vuotta syntymänsä jälkeen, vuonna 2014.

Lopuksi

Lamarrin kiehtovan elämäntarinan kaikki käänteet eivät tähän artikkeliin mahdu millään. Kun tutkiskelin Lamarrista kertovia lähdeaineistoja tätä artikkelia varten, en voinut olla pohtimatta, kuinka monesti Lamarr oli elämässään epäreilujen olosuhteiden uhri siksi, että hän oli niin edellä aikaansa. Monesti nämä olosuhteet liittyivät yhteiskuntaan ja vallitsevaan kulttuuriin, jossa naisille ei suotu yhtäläisiä mahdollisuuksia verrattuna miehiin, ja jossa naisen tuli “pienentää” itseään. Vaikka Lamarrin elämässä oli joitain miehiä jotka auttoivat häntä keksijänurallaan eteenpäin, oli myös heitä, jotka aktiivisesti yrittävät tukahduttaa hänen kunnianhimonsa. 1930- ja 1940-luvuilla Hollywoodin parrasvaloissa loistaminen oli kenties kauniille naiselle jokseenkin sallittua (unohtamatta kuitenkaan, että Lamarrin ura näyttelijänä ylipäätään oli Fritz Mandlille liikaa), naisen ura keksijänä oli Lamarrin aikana jokseenkin ennenkuulumatonta.

Voisinpa kirjoittaa, että ajat ovat nyt muuttuneet ja keksijänaisilla menee kerta kaikkiaan upeasti. Sen sijaan kyseenalaistan imperfektin käytön ylläolevassa kappaleessa. Yllä linkitetyt EUIPO:n ja WIPO:n artikkelit puhuvat puolestaan. Lisäksi Max Oker-Blom argumentoi havainnollistavasti dataan perustuen, kuinka IPR-alalla on edelleen tehtävää sukupuolten tasa-arvon parantamiseksi (lue IPRinfo-artikkelit täältä ja täältä). Ja alalla edelleen käytössä olevista pölyttyneistä mies-päätteisistä termeistä ja ammattinimikkeistä en (tällä haavaa) viitsi edes aloittaa.

Hedyn Lamarrin tarina inspiroi etsimään tietoa muistakin naisten tekemistä keksinnöistä ja naispuolisista keksijöistä ylipäätään, sekä antamaan heille heidän ansaitsemansa arvon. Toivotankin erinomaista naistenpäivää 2026 kaikille IPR-naisille sekä jokaiselle IPRinfo-lehden lukijalle!

[i] Leigh’ta ja Lamarria ei yhdistä ainoastaan saman oloinen ulkonäkö. Vanhojen elokuvien ystäville erikseen kuriositeettina kerrottakoon, että Leigh’n tavoin myös Lamarr on esiintynyt Clark Gablen vastanäyttelijänä (Boom Town, 1940 ja Comrade X, 1940). (Leigh’n ja Gablen tähdittämä elokuva puolestaan on niin kuuluisa, että sitä ei liene tarpeen mainita.)

Aiheet: Patentit
Share: