Naiset ja IPR

Keskusteltaessa ECTA:n konferenssin ensivuoden ohjelmasta Wienissä tuli yhtenä aiheena esille naisten asema heidän työskennellessään teollisoikeuksien parissa. Tässä yhteydessä sain käsiini AIPLA:n (American Intellectual Property Law Association) yhdessä Bloomberg Law:n kanssa tekemän selvityksen ”The State of Women in IP Law”. Se kuvaa muun muassa naisten ja miesten välisiä palkkaeroja ja mahdollisia syitä niihin. Selvitys koskee Yhdysvaltoja vuosien 2004 ja 2018 välillä. Selvitys tehdään joka toinen vuosi eli ensi keväänä on varmaankin odotettavissa kuvaus vuoden 2020 tilanteesta. Tutkimus suoritetaan kyselynä.

Asianajotoimistojen omistajia tarkasteltaessa palkkaero sukupuolten välillä oli verraten pieni  vuonna 2018. Tämä koskee myös niin sanottuja of counsel-toimijoita. Yksin IPR-neuvontaa harjoittavien osalta ero vuonna 2016 oli miltei olematon, mutta kasvoi taas vuoden 2018 kyselytulosten valossa miesten eduksi. IPR:stä yrityksissä vastaavien johtajien keskuudessa palkkaero miesten hyväksi on melko suuri.

On mielenkiintoista havaita, että vastaajista naiset ovat yleensä nuorempia kuin miehet. Tämä voidaan kenties tulkita niin, että ainakin Yhdysvalloissa IPR-ala kiinnostaa nuoria naisia enenevässä määrin. Sama trendi on mielestäni havaittavissa myös Suomessa. Koska vastaajat on ryhmitelty eri kategorioihin asemansa perusteella, välitöntä vaikutusta lopputulemaan ei pitäisi olla, mutta kokemusvuosilla on todennäköisesti merkitystä palkan suuruuteen kategorisoinnista riippumatta.

Selvityksestä käy ilmi, että noin 20 % naisista on osa-aikatöissä. Lisäksi naisia työskentelee enemmän hallinnollisten tehtävien parissa.  Tutkimuksen mukaan naiset ovat hyviä luomaan verkostoja, mutta asiakashankinnassa miehillä näyttää olevan etulyöntiasema,  ja tämä vaikuttaa palkkaukseen. Lisäksi naisia nähdään miehiä harvemmin  oikeusprosessien johdossa (”first chair of litigation”).

Tutkimustuloksista huolimatta noin 75 % kyselyyn vastanneista naisista ovat tyytyväisiä tai jopa erittäin tyytyväisiä työhönsä. Samalla kiinnittyy huomio siihen, että noin 43 % asianajotoimistossa työskentelevistä naisista katsoo, etteivät ole pääsemässä partneriksi (”partner track option”). Prosentuaalinen määrä on kuitenkin laskenut sitten vuoden 2010, jolloin tämän näkemyksen esitti yli 50 % kyselyyn vastanneista.

On selvää ettei Yhdysvalloissa suoritetusta kyselytutkimuksesta voida vetää suoria johtopäätöksiä Suomen tilanteeseen. Suomessa naisten ja miesten palkkoja koskevat yleiset tutkimukset osoittavat, että laskentatavasta ja alasta riippuen, ero on olemassa. Käteeni ei kuitenkaan ole sattunut juuri IPR-alaa koskevaa selvitystä tämän osalta.

Palkkaero naisten ja miesten välillä Suomessa on riippuvainen vertauksessa käyttettävistä parametreistä. Jos lähtökohtana on kaikki ansiotulot keskimäärin, on ero miesten hyväksi 25 %. Tässä on otettu huomioon myös osa-aikatyö, jonka suorittajina ovat pääosin naiset. Lisäski valtaosa matalapalkka-alojen, kuten hoitoalan, työntekijöistä on naisia. Jos taas tarkastellaan mediaanituloa, ero supistuu 20 %:ksi. Kokopäivätöissä olevien keskuudessa ero on 17 % ja kokopäivätyöstä maksettavien tuntipalkkojen osalta 16 %. Jos tarkastellaan samaa ammattia, on ero supistunut 8 %:iin ja jos siihen vielä lisätään kriteeriksi sama työnantaja, on ero 3 %.

Tästä voinee vetää se johtopäätös, että Suomessa työskentelevien IPR-ammattilaisten palkkaero on noin 8 % , elleivät kyseiset henkilöt työskentele saman työnantajan palveluksessa. Tällöin ero on pienempi tai sitä ei toivottavasti ole lainkaan.

Johtopäätökset ovat kuitenkin epävarmoja, koska tietääkseni IPR alalla toimivien osalta palkkatutkimusta ei ole tehty. Eikä Lakimiesliiton palkkaselvityksissä ole erotettu juuri tätä ryhmää.

Kysymys siis kuuluu: Pitäisikö tällainen tutkimus tehdä myös Suomessa? Vai voidaanko luottaa siihen, että maassa jossa korostetaan tasa-arvoa, tämä tarkoittaisi sitä, että palkkatasoa määritettäessä pääasiana ovat henkilön kyvyt, kokemus ja koulutus eikä sukupuoli.

On selvää, että perhevapaiden uudistaminen on myös ratkaisevassa asemassa. Vanhempi (edelleen yleisemmin nainen), joka jää kotiin hoitamaan lasta, jää enemmän tai vähemmän pysyvästi palkkakehityksestä jälkeen. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti myös eläkkeisiin. Tanskassa tehtyjen selvitysten mukaan vuosi lapsen syntymästä palkkaero on 30 % ja vielä kymmenen vuoden jälkeen se on 20 % naisten tappioksi. Ilmiöstä on käytetty käsitettä ”child penalty”. Olisikohan tämä osaselitys sille, että syntyvyys on laskussa?

Lähde: Cecilia Borgman, Lönegapet och föräldraskapets roll, Ekonomiska Samfundets Tidskrift 1/2020.