Yhdenmukaistetut tupakkapakkaukset ja tavaramerkit

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo päättää hiljan ilmestyneen erityisesti nuorille osoitetun kirjansa ”Tupakka tai terveys” toteamukseen ´Älä aloita, ja lopeta äkkiä, jos aloitit´. Hiilamo on erityisen huolestunut nikotiinin aiheuttamasta riippuvuudesta, jota hän vertaa huumeriippuvuuteen. Hän tuo myös selkeästi ilmi tupakoinnin aiheuttamat terveysvaarat. Esimerkiksi tupakoinnin ja keuhkosyövän syy-yhteys on selvä.

Vaikka tässä kirjoituksessa keskitytään laissa jo säädettyihin ja tuleviin tavaramerkkioikeudellisiin rajoituksiin, on tietysti selvää, että pohtiessaan eri rajoitusten tarpeellisuutta, on vaikeata irrottautua tupakan kiistattomista haitallisista vaikutuksista.

Voimassa oleva laki

Suomen voimassa oleva tupakkalaki (29.6.2016/549) perustuu EU:n huhtikuussa 2014 annettuun tupakkadirektiiviin. Se korvasi vuonna 2001 annetun direktiivin. Voimassa olevan direktiivin perusteluissa todetaan muun muassa, että tieteellinen sekä markkinoilla ja kansainvälisellä tasolla tapahtunut kehitys olisi edellyttänyt niin olennaisia muutoksia vanhaan direktiiviin, että pidettiin perusteltuna korvata se kokonaan uudella. Vuoden 2014 direktiivissä korostetaan erityisesti kolmea seikkaa: 1) erilaiset varoitukset, joille on varattu suurempi tila ja jotka vastaavasti supistavat tavaramerkeille tarkoitettua pinta-alaa

2) sähkösavukkeita koskeva sääntely

3) mekanismin luominen niille jäsenmaille, jotka ovat valmiit viemään standardointia koskevat vaatimukset direktiiviä pitemmälle tai kieltämään tiettyjä tupakkatuotteita.

Suomessa direktiivi implementoitiin kesäkuussa 2016 säädetyllä tupakkalailla, joka tuli voimaan 5.8.2016. Lain 32 §:ssä säädetään muun muassa, että sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä vähittäismyyntipakkausten varoitustekstien ja kuvallisten varoitusten pinta-alasta.

Asetus annettiin 30.6.2016. Siinä on 8 ja 9 §:ssä toistettu direktiivin vaatimus, jonka mukaan terveysvaroituksen tulee kattaa 65 % pakkauksen ulkopinnoista ja se on sijoitettava ylälaitaan.

Vaikka Suomen tupakkalain tavoite on – monesta muusta maasta poiketen – tupakkatuotteiden käytön loppuminen, ei säännöksiä yhdenmukaistetuista tai pelkistetyistä pakkauksista sisällytetty lakiin. Tuolloin aan Maailman kauppajärjestön WTO:n paneeliratkaisua, jotta voitaisiin olla varmoja, että vaatimus yhdenmukaistetuista tupakkapakkauksista on kansainvälisten sopimusten mukainen.

Toukokuussa 2023 voimaan tuleva laki

Kun päätös lopulta saatiin kesäkuussa 2020 Suomi aloitti valmistelut yhdenmukaistettujen tupakkapakkausten vaatimuksen sisällyttämisestä lakiin. Uudessa 1.5.2023 voimaan tulevassa 32 §:n 3 momentissa (13.4.2022/283), joka pohjautuu hallituksen esitykseen tupakkalain muuttamisesta (HE 141/2021 vp) säädetään, että pakkauksessa saa esittää tupakkatuotteen tuotenimen ja tupakkatuoteryhmän, valmistajan tai maahantuojan toiminimen ja yhteystiedot, mutta vähittäismyyntipakkaukset eivät saa merkinnöiltään erottua muista saman tupakkatuoteryhmän vähittäismyyntipakkauksista. Merkintöjen avulla ei myöskään saa edistää tuotteen myyntiä.

Saman pykälän uudessa 5 momentissa, joka myös astuu voimaan 1.5.2023 määrätään, että 3 momentissa säädetystä yhdenmukaisuuden vaatimuksesta voidaan poiketa, jos poikkeus on vähäinen, eikä edistä tuotteen myyntiä.

Suomi on liittynyt samaan rintamaan kuin esimerkiksi Iso-Britannia (2014), Irlanti ja Ranska (2015), Unkari (2016), Slovenia (2017) sekä Belgia ja Alankomaat (2020). Pohjoismaista Norjassa asiasta säädettiin 2016 ja Tanskassa 2020. Euroopan ulkopuolisista maista voidaan mainita Kanada, Singapore ja Thaimaa. Australia sääti yhdenmukaisista tupakkapakkauksista jo 2011 ollen siten ensimmäinen maa maailmassa. Tämä sääntely sai aikaan vuosia kestäneen kiistan, joka lopulta valitusten kautta sai ratkaisunsa WTO:n valituselimen toimesta kesäkuussa 2020.

Kiristyvä trendi

Tupakkatuotteiden mainontakielto, johon myös sisältyy audiovisuaalinen kommunikaatio ja tuotesijoittelu (”product placement”), on ollut voimassa EU:ssa yli kymmenen vuotta ja mainonta- ja sponsorointikielto lähes kaksikymmentä vuotta.

Suomessa on myös käytössä ikärajoitus tupakkatuotteiden ostamiselle, kielto tupakoida esimerkiksi ravintoloissa ja julkisissa tiloissa sekä tupakkatuotteiden esillä pitämiskielto (”display ban”) kauppojen kassoilla. Tupakoimista autoissa on rajoitettu ja asunto-osakeyhtiön yhtiökokous voi myös kieltää tupakoinnin parvekkeilla.

Suomessa tupakkatuotteiden valmisteveroa on säännöllisesti korotettu. Hiilamo toteaa, että tehokkain keino, ainakin rajoittaa nuorten tupakoimsta, on nostaa tupakkatuotteiden hintaa.

Suomessa on vuosien varrella rajoitettu tupakointia monella eri toimella.

Tällä hetkellä 20 – 64-vuotiaista miehistä noin 15 % käyttää tupakkatuotteita. Määrä on laskenut huimasti, sillä vastaava luku sotien jälkeen oli noin 70 %. Naisista enää noin 13 % tupakoi. Silti on arvioitu, että tupakointi aiheuttaa noin 4000 kuolemaa vuodessa.

Päätelmiä

On selvää, että yksittäisten rajoitustoimien vaikutusten arviointi ja mittaaminen on hankalaa. Tämä koskee myös yhdenmukaistettuja pakkauksia. Selvää kuitenkin on, että toimet yhdessä ovat vähentäneet tupakointia tupakkateollisuuden lobbauksesta ja eri ”innovaatioista”, kuten sähkösavukkeista, huolimatta. Tällä hetkellä ongelmallisinta lienee nikotiinin aiheuttama riippuvuus.

Hiilamo ehdottaa kirjassaan muun muassa ostoikärajan korottamista kahdeksastatoista kahteenkymmeneen vuoteen, bussipysäkkejä ja asemalaitureita savuttomiksi ja esilläpitämiskieltoa kansainväliseen meriliikenteeseen. Hänen mielestään voisi myös harkita tupakkatuotteiden myynnin siirtämistä Alkon tapaisiin myymälöihin.

Vaikka tavaramerkit ovat enemmän tai vähemmän ”häädetty” vähittäismyyntiin tarkoitetuista tupakkapakka-askeista yksi asia on kuitenkin selvää: Niin kauan kuin tupakan polttoa ei ole kielletty, erilaiset rajoittamistoimet tulevat jatkumaan. ”Savuton Suomi” tarkoittaa, että tupakoitsijoita olisi aikuisväestöstä vähemmän kuin 5 %, mutta ei täyttä tupakointikieltoa.