Teosten sensitiivisyysmuokkaus ja tekijän respektioikeus

Kirjallisten teosten sanavalintojen viilaaminen nykyajan vaatimusten mukaisiksi on kustantamoalan trendi, mutta muodostaako tämä käytäntö konfliktia tekijän respektioikeuden kanssa?

Helsingin Sanomat kirjoitti sunnuntaina 19.3.2023 globaalissa kirjallisuusmaailmassa viime vuosina jalansijaa saaneesta trendistä. Vanhojen, klassikkoasemankin saavuttaneiden teosten sanavalintoja ja asenteita on alettu tarkastella kriittisesti. Tätä nykyä kustantamot saattavat muokata esimerkiksi kirjailijoiden tekemiä sanavalintoja, jos on pelkoa siitä, että yleisö kokee tekstin epämiellyttävällä tavalla vanhahtavaksi. Kustantamoilla on intressi tehdä tällaisia muokkauksia, sillä tekijän sanavalinnat vaikuttavat siihen, halutaanko teoksia ylipäätään ostaa ja lukea. Tällaisen ”sensitiivisyysmuokkaukseksi” kutsuttavan menettelyn kohteeksi ovat päätyneet esimerkiksi Astrid Lingrenin (1907–2002) Peppi Pitkätossu -kirjat, joissa on alun perin käytetty rasistisia termejä. Myös brittikirjailija Roald Dahlin (1916–1990) teoksia on stilisoitu nykyajan vaatimusten mukaisiksi.

Ilmiöstä uutisoitaessa vähemmälle huomiolle on jäänyt asian tekijänoikeudellinen puoli. Teosten muokkaaminen (oli syy mikä hyvänsä) nimittäin kytkeytyy tekijän moraalisiin oikeuksiin. Moraalisiin oikeuksiin kuuluu niin kutsuttu respektioikeus, joka rajoittaa merkittävästi muiden kuin tekijän oikeutta tehdä muutoksia tämän teoksiin. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan, voiko teoksen sensitiivisyysmuokkaus olla ristiriidassa tekijän respektioikeuden kanssa.

Respektioikeus kieltää tekijänkunniaa loukkaavat muutokset

Bernin yleissopimuksen 6bis artiklan mukaan ”[r]iippumatta varallisuusoikeuksistaan ja myös luovutettuaan ne toiselle tekijällä on koko elämänsä ajan oikeus […] vastustaa kaikkea […] teoksen vääristämistä, typistämistä tai muuta muuttamista, samoin kuin kaikkia teokseen kohdistuvia toimenpiteitä, jotka vahingoittavat hänen kunniaansa tai mainettaan. […] [E]dellisessä kappaleessa tekijälle myönnetyt oikeudet [ovat] voimassa hänen kuolemansa jälkeen ainakin varallisuusoikeuksien lakkaamiseen saakka ja niitä saavat käyttää sanotussa lainsäädännössä määrätyt henkilöt tai laitokset.” Suomen Tekijänoikeuslain (TekijäL, 404/1961) 3 § puolestaan kieltää teoksen muuttamisen tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, sekä teoksen saattamisen yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.

Bernin yleissopimus asettaa respektioikeudelle ns. minimitason, ja jäsenvaltiot voivat halutessaan suojata tekijöitä laajemminkin. Bernin yleissopimuksen 6bis -artiklan ja TekijäL:n 3 §:n taustalla on halu suojata tekijän persoonaa. Tekijän henkilön suojaamisen ohella respektioikeudella on myös yhteiskunnallisia intressejä palveleva tarkoitus. Respektioikeus auttaa teoksia säilymään mahdollisimman alkuperäisessä muodossa, mikä puolestaan edesauttaa kulttuuri- ja taidehistoriallista täsmällisyyttä (ks. esim. Sundara Rajan 2011, s. 5–6).

Teosten jälkikäteisen muokkausten yhteydessä on muistettava myös se, ettei moraalisia oikeuksia ole koskaan mahdollista siirtää esimerkiksi kustantajalle: ne säilyvät tekijällä, vaikka taloudelliset oikeudet teokseen olisi luovutettu. Tämä tarkoittaa sitä, että tekijällä ja/tai hänen perillisillään on aina sanansa sanottavana respektioikeutta koskevissa asioissa.

Teosten sensitiivisyysmuokkauksen tekijänoikeudelliset ongelmakohdat

Vaikka laki sinänsä antaakin tekijälle erittäin laajat oikeudet kontrolloida teoksen muotoa, ei mitä tahansa teoksen muuttamista voida pitää tekijän respektioikeuden loukkauksena. Esimerkiksi kirjoitusvirheiden korjaaminen (silloin, kun kirjoitusvirheet eivät ole harkittu osa kirjallista teosta) on sellaista teoksen muokkaamista, jota ei voitane pitää respektioikeuden loukkaamisena. Kokonaisten sanavalintojen tai esimerkiksi tiettyjen henkilöryhmien kuvausten järjestelmällistä uudelleenkirjoitusta ei kuitenkaan voine varauksetta pitää sellaisena mitättömänä muutoksena, johon tekijällä ei olisi minkäänlaista sananvaltaa.

Kun sensitiivisyysmuokkausta peilataan respektioikeuden tarkoitukseen, on selvää, ettei tällainen toiminta palvele kulttuurihistoriallista tavoitetta säilyttää kirjallisia ja taiteellisia teoksia niiden alkuperäisasussa. Sensitiivisyysmuokkaaminen saattaa muuttaa teoksen ilmiasua varsin merkittävästikin. Esimerkiksi tekijän sanavalintojen vaihtaminen voi saada aikaan sen, että kirjallisen teoksen sävy onkin aivan toisenlainen, kuin mitä se oli alkuperäisessä asussaan. Voi myös olla, että tekijä tai hänen oikeudenomistajansa vastustavat teoksen sensitiivisyysmuokkaamista tekijänkunniaan vedoten. Saattaa olla, että tekijän ja/tai hänen oikeudenomistajiensa arvomaailma ei suhtaudu myönteisesti teoksen sanavalintojen muuttamiseen nykymaailman arvojen mukaisiksi. Sensitiivisyysmuokkauksen jännite respektioikeuden kanssa on siten ilmeinen.

Respektioikeus ja julkinen intressi

Kaikissa tapauksissa tekijänkunniaan vetoamalla ei voida vastustaa sinänsä merkittäviäkään muutoksia, sillä muutoksia voi puoltaa esimerkiksi tärkeä yleinen etu tai julkinen intressi. Varsin tyypillinen tilanne on sellainen, jossa parodioiminen muodostaa konfliktin tekijän respektioikeuden kanssa (ks. Bruun, Niklas: Mikko Mallikas huumekauppiaana. IPRinfo 1/2006). Oikeus parodioida on puolestaan katsottu tärkeäksi osaksi sananvapautta. Teosten sensitiivisyysmuokkaus ei kuitenkaan aiheuta konfliktia sananvapauden kanssa, sillä kyseessä on kustantamoiden toiminnasta. Kustantamoilla puolestaan on oikeus valita julkaisemansa teokset, eikä kellä tahansa ole oikeutta saada julkaistuksi mitä tahansa teosta. Parodian ja sensitiivisyysmuokkauksen välille ei siten voida vetää yhtäläisyysmerkkejä respektioikeudellisessa mielessä.

Jossain tapauksissa myös kirjallisten teosten viilaaminen nykymaailman arvojen mukaiseksi lienee julkisen intressin mukaista. Näin on esimerkiksi tapauksissa, jossa kirjallinen teos sisältää rasistisia, misogynisia tai ableistisia termejä, jotka ovat omiaan loukkaamaan tiettyä väestönosaa. Vaikkei loukkaavien termien käyttö teoksen kirjoitusajankohtana aiheuttanut laajaa julkista paheksuntaa, on uudelleenarviointi perusteltua, kun teoksista otetaan uusia painoksia tällä vuosituhannella. On kuitenkin kiinnitettävä huomiota teoksen luonteeseen, viestiin ja kohderyhmään. Esimerkiksi lapsille tarkoitettujen teosten sanavalintojen sensitiivisyyteen tulisi suhtautua kriittisemmin kuin aikuisille tarkoitettuun kirjallisuuteen. On eri asia muokata sanavalintoja lastenkirjasta, jossa käytetyn termistön rasistisuudesta ei tänä päivänä ole epäilystäkään, kuin muuttaa aikuisille tarkoitettua kirjallista teosta. Esimerkiksi Peppi Pitkätossun isän ”tittelin” vaihtamiseen tulee suhtautua eri tavalla, kuin esimerkiksi jo tiiliskivi-kokoluokkansa ja Yhdysvaltojen sisällissotaa koskevan teemansa puolesta aikuiselle yleisölle tarkoitetun, niin ikään rasistisesta kielestään moititun Margaret Mitchellin Tuulen viemää -teoksen muokkaamiseen.

Aikuisille tarkoitetussa kirjallisuudessa julkista intressiä ja sensitiivisyystavoitteita voi teoksen varsinaisen muokkaamisen sijaan palvella paremmin esimerkiksi kirjan ensimmäisille sivuille painettu lukijoita valistava tai varoittava lauseke. Esimerkiksi Ian Flemingin James Bond -teosten viimeisimpien painosten alussa muistutetaan kirjailijan kirjoittaneen aikana, jolloin nykylukijoita mahdollisesti loukkaavat termit ja asenteet olivat yleisiä (Helsingin Sanomat, 19.3.2023). Tällaisissa varoituslausekkeissa on kuitenkin olennaista huomioida se, että niiden funktio täyttynee ainoastaan aikuisille (tai lähes aikuisille) tarkoitetussa kirjallisuudessa. Mitä nuoremmasta lukijakunnasta on kyse, sitä vähemmän voidaan olettaa heidän sisäistävän tällaisen varoituslausekkeen merkityksen.

Sensitiivisyysmuokkaus ja tekijänkunnia

Arvioidessa sensitiivisyysmuokkauksen ja respektioikeuden välistä jännitettä, on väistämättä arvioitava sitä, mitä ylipäätään on tekijänkunnia? Kenen mittapuulla tekijän maineen tai kunnian loukkaamista arvioidaan – tekijän itsensä, vai jonkun muun?

Tekijänoikeus on oikeus, joka henkilöityy erittäin vahvasti teoksen luoneeseen luonnolliseen henkilöön. Tekijän ja teoksen välillä on siten tiivis yhteys, ja tämän yhteyden vaalimisen tärkeys on nähtävillä myös moraalisten oikeuksien olemassaolossa. Kaikenlaiseen tekijän ja teoksen väliseen yhteyteen kajoamiseen on siten lähtökohtaisesti suhtauduttava varsin kriittisesti.

Tekijänoikeuden subjektiivisesta olemuksesta huolimatta tekijä ei voi itse määritellä, mikä loukkaa hänen tekijänkunniaansa. Respektioikeuden loukkausta arvioidaan objektiivisen mittapuun mukaan. Arvioinnissa on otettava huomioon muun muassa teoksen luonne ja tekijän teoksessaan ilmentämä ideologia (Harenko – Niiranen – Tarkela 2016, s. 72). Sensitiivisyysmuokkauksen keinoin toteutetun, väitetyn respektioikeuden loukkauksen arviointi ei siten voi perustua ainoastaan tekijän tai hänen oikeudenomistajiensa subjektiiviseen näkemykseen tekijän maineen ja/tai kunnian vahingoittumisesta.

Tanya Aplin ja Ahmed Shaffan Mohamed (2019) ovat esittäneet, että tekijän maineen loukkaamista on arvioitava objektiivisen testin mukaan. He myös katsovat, että respektioikeuden loukkaus edellyttää tekijän maineelle aiheutunutta toteutunutta haittaa. Loukkausta tulisi arvioida sen mukaan, minkälaista vahinkoa se aiheuttaa tekijän maineelle tekijänä – siis esimerkiksi kirjailijana tai taiteilijana, eikä ihmisenä ylipäätään. Mainehaittaa tulisi lisäksi katsoa siitä näkökulmasta, mitä kuka tahansa kohtuullinen ja järkevä yhteiskunnan jäsen pitäisi inflaationa tekijän maineelle. Tätä analyysia seuraten voidaan siten ajatella, että sensitiivisyysmuokkauksesta tekijälle mahdollisesti aiheutunutta haittaa tulee arvioida järkevän, kohtuullisen yhteiskunnan jäsenen perspektiivistä. Mikäli tällainen henkilö pitäisi tehtyjä sensitiivisyysmuokkauksia täysin ylimitoitettuina ja liioiteltuina, saaden tämän suhtautumaan penseästi teoksen uusintapainoksiin, respektioikeutta voitaneen katsoa loukatuksi. Sen sijaan respektioikeuden loukkausta arvioitaessa merkitystä ei olisi esimerkiksi sillä, että äärioikeistolainen ryhmittymä reagoisi erittäin negatiivisesti rasististen termien muuttamiseen ja alkaisi boikotoida tekijää kustantajan tekemistä sensitiivisyysmuokkauksista johtuen.

Inspiraatiota rikosoikeudesta?

Aplin ja Mohamed ovat ehdottaneet (brittiläisessä kontekstissa), että respektioikeuden loukkauksen arviointiin voitaisiin hakea inspiraatiota rikosoikeuden kunnianloukkausta koskevista säädöksistä. Myös suomalaisessa kontekstissa voidaan ammentaa tästä ideasta, ja hakea respektioikeuden loukkaukseen soveltuvin osin tulkinta-apua Suomen rikoslain (39/1889, RL) kunnianloukkauspykälää (24:9) koskevasta lainsäätäjän tahdosta.

Hallituksen esityksen (19/2013 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan kunnianloukkauksen tunnusmerkistön mahdollisesti täyttävän tiedon tai vihjauksen esittämisen vahingollisuus, sen aiheuttama kärsimys tai halveksunta sekä vahingon luonne tulee arvioida samaan tapaan, kuin RL 24:8 yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisessä. Tämän lainkohdan mukaan ”Joka oikeudettomasti […] esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.” Hallituksen esitys kiinnittää yksityiskohtaisissa perusteluissaan huomiota sanamuotoon ”olla omiaan”. Ilmaisu sisältyy sekä RL 24:8 että 24:9 lainkohtiin. Ilmaisulla on haluttu sulkea soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset teot, jotka kyllä tosiasiallisesti ovat aiheuttaneet loukatulle kärsimystä, mutta vain sen vuoksi, että tämä on reagoinut asiaan yllättävällä tavalla. Rangaistavan teon tulee olla sellainen, että sen yleisesti ajatellaan aiheuttavan kärsimystä suurelle osalle sellaisista ihmisistä, joihin se kohdistuu.  Aivan kuten Aplin ja Mohamed ehdotuksessaan, myös hallituksen esityksen 19/2013 vp henkii ajatusta siitä, että vaikka väitetyn loukkauksen kohde itse kokisi menettelyn loukkaavana, tulee arvioinnissa nojautua objektiivisiin standardeihin. Tekijän yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyistä arvoista räikeästi poikkeavalle arvomaailmalle voidaan siten antaa vain rajoitetusti painoarvoa, kun arvioidaan tämän tekijänkunnian loukkaamista.

Tekijän kunnian ja maineen vahingoittumisen arvioinnissa tulisi myös joissain määrin ottaa huomioon se, onko tekijä ylipäätään elossa, vai vastustavatko teoksen sensitiivisyysmuokkausta lähinnä tekijän oikeudenomistajat. Tässä suhteessa RL voisi myös antaa suuntaviivoja. Kunnianloukkaussäädöksen soveltamisala kuolleen henkilön kunniaan on selvästi suppeampi, kuin säädöksen soveltaminen elossa olevaan henkilöön (RL 24:9 2. mom.). Tätä voidaan tietyin varauksin pitää eräänlaisena lähtökohtana myös respektioikeuden soveltamisessa. Etenkin tekijän kuolemasta kulunut pitkä aika tulisi ottaa arvioinnissa huomioon. Kun haetaan tasapainoa tekijän respektioikeuden ja julkisen intressin välille, tulisi tekijälle mahdollisesti aiheutuvalle mainehaitalle antaa sitä vähemmän painoarvoa, mitä lähempänä tämän teokset ovat public domainiin siirtymistä. Esimerkiksi saksalaisessa moraalisia oikeuksia koskevassa oikeuskäytännössä on noudatettu tämän tyyppistä linjausta (Adeney 2017, s. 235–236).

On toki selvää, että analogia rikosoikeudesta tarjoaa vain hyvin rajoitettuja suuntaviivoja respektioikeuden tulkintaan, sillä kyseessä on kaksi hyvin erityyppistä oikeudenalaa. Edellä kuvattujen rikoslain pykälien ja tekijänoikeuslain moraalisia oikeuksia koskevan säätelyn välille ei siten voida vetää yhtäläisyysmerkkejä, vaikka tekijänkunnian käsite voikin rikastua tällaisesta analogiasta.

Yhteenveto

Kustantajan aloitteesta tapahtuva teosten sensitiivisyysmuokkaus eittämättä kajoaa tekijän ja teoksen väliseen, erityislaatuisena pidettävään suhteeseen. On mahdollista, että tällainen muokkaus loukkaa tekijän respektioikeutta, mikäli teoksen luonne tai tekijän teoksessaan ilmentämä ideologia tästä kärsii. Teoksen ilmentämä ideologia itsessään ei vaikuta tekijän teosta koskeviin oikeuksiin: myös yleisöä järkyttävä, yleisesti hyväksyttyjen arvojen vastainen teos saa tekijänoikeussuojaa. Voidaan kuitenkin katsoa, ettei teoksen sisältämiä, yleisesti hyväksyttyjen arvojen vastaisia osia, kuten rasistisia, misogynisia tai ableistisia termejä voida ainakaan varauksetta suojata respektioikeuden keinoin. Tämä johtuu siitä, että tekijänkunnian loukkausta arvioidaan objektiivisen mittapuun ja yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjen arvojen mukaan.

Respektioikeuden yhteiskunnallinen tavoite teosten autenttisuuden säilymisestä sen sijaan voi horjua, kun teoksia muokataan jälkikäteen sensitiivisyyden vaatimusten mukaisiksi. Tämän takia sensitiivisyysmuokkauksen ohella kustantamoiden kannattaa myös harkita, josko teoksen alkuun lisättävä varoitus- ja huomautusteksti olisi riittävä toimenpide. Tällainen varoittava teksti olisi respektioikeuden näkökulmasta muokkausta parempi vaihtoehto etenkin silloin, kun kyseessä on rankasta teemasta (kuten yhteiskunnan rasismista tai epätasa-arvosta) väkevällä tavalla kertova, aikuisille suunnattu teos ja ongelmallisia termejä käytetään eritoten henkilöiden vuorosanoissa tai minäkerronnassa, eikä esimerkiksi kaikkitietävän kerronnan keinoin.

Lopuksi

Tämä lyhyt katsaus tarjosi moraalisten oikeuksien näkökulman ajankohtaiseen kustantamoalan ilmiöön. Kirjoitus ei ole tyhjentävä oikeudellinen analyysi teemasta, sillä esimerkiksi asian sopimusoikeudellista puolta ei käsitelty.

On selvää, että tiettyjen teosten – myös klassikkoasemaan nousseiden – viilaaminen nykymaailman arvojen mukaiseksi on toisinaan hyvinkin paikallaan. Tämä pätee etenkin sellaisiin teoksiin, joiden kohdeyleisöltä ei voida vielä odottaa perustason historiantuntemusta ja kriittistä suhtautumista lukemaansa, eli käytännössä lastenkirjoihin. Usein myös oikeudenomistajilta löytyy ymmärrystä teosten sensitiivisyysmuokkaukselle: onhan yleensä sekä tekijän että perikunnan etujen mukaista päivittää vanhojen teosten loukkaavia sanamuotoja tälle vuosituhannelle. Esimerkiksi Astrid Lingrenin tytär Karin Nyman on puolustanut äitinsä sanavalintojen muuttamista todeten, ettei ”Ruotsi enää ollut sama maa”, kuin se, jossa äitinsä oli kirjan aikoinaan kirjoittanut. Nymanin mukaan ”[n]yt sellaiset sanat satuttavat, ja silloin emme vain voi jättää sellaista kirjaan” (Helsingin Sanomat 19.3.2023).