Teosten käyttäminen NFT:n avulla

NFT-teknologia mahdollistaa erityisesti virtuaalisen omaisuuden kuten digitaalisen taiteen kauppaamisen luotettavasti ja varmasti lohkoketjuteknologian avulla.

NFT tulee sanoista non-fungible token (suom. ”ei-korvattava tokeni”). NFT:tä käytetään tavallisesti todistamaan siitä erillisen teoksen omistusoikeutta tai lisenssiä. Vaikka lähtökohtaisesti NFT:n luojan oletetaan olevan siihen liitetyn teoksen immateriaalioikeuksien haltija, markkinoilla on esiintynyt tilanteita, joissa NFT:n luojalla ei ole ollut immateriaalioikeuksia liitettyyn teokseen.

Tämä lyhyt artikkeli keskittyy tekijänoikeuksien suojaamiseen NFT-teknologian ympäristössä ja tiivistää suppeasti valikoituja osia oikeustieteen pro gradu -tutkielmastani ”NFT ja teosten käyttäminen sen avulla” (Turun yliopisto, 2023). Artikkelin sisältö koostuu yleisestä johdannosta NFT-maailmaan, jota seuraa tiivis kappale NFT:n soveltumisesta tekijänoikeussuojan alaisuuteen. Kahden ensimmäisen kappaleen jälkeen tiivistän yleisellä tasolla tutkielmani ydintä eli teosten käyttämistä NFT-teknologian avulla ja sen soveltumista tietoyhteiskuntadirektiivissä määriteltyihin tekijänoikeuden haltijan yksinomaisiin oikeuksiin. Lopuksi kokoan pääargumenttini yhteen ja totean, että teosten käyttöön NFT:n avulla voidaan nähdäkseni puuttua riittävän kattavasti nykyisen lainsäädännön puitteissa.

NFT yleisesti

NFT on virtuaalista omaisuutta, joka edustaa siitä erillistä yksilöityä kohdetta kuten digitaalista tiedostoa tai jopa reaalimaailman esinettä. NFT voidaan siirtää älysopimusten (eng. smart contracts) ja lohkoketjuteknologian (eng. blockchain technology) avulla helposti sekä luotettavasti toiselle ilman kolmansia osapuolia, kuten pankkeja. Kun NFT:n avulla voidaan samalla yksilöidä erillinen kohde, NFT:tä käytetään sen edustaman toisen omaisuuserän omistuksen todisteena tai kuittina sen ostosta. NFT:n omistaminen perustuu yksilöityyn älysopimukseen eli sen metadataan, jonka pääsyavain (eng. access key) on vain älysopimukseen merkityn omistajan käytössä. NFT ei siten ole itsessään taiteellinen tai kirjallinen teos, vaan NFT taltioi mahdollisen teoksen luomisen ja omistajuuden ikään kuin digitaalinen kuitti.

NFT:n luomisprosessia kutsutaan minttaukseksi (eng. minting, suomeksi käytetään myös termiä ”minttaaminen”). Minttaus voidaan suorittaa eri tavoin, kuten sovelluksen avulla tai kokonaan manuaalisesti. Kaikissa minttauksissa digitaalinen teos tokenisoidaan eli yhdistetään lohkoketjuun siten, että minttaaja liittää haluamansa digitaalisen teoksen älysopimukseen. Älysopimus luo automaattisesti NFT:lle uniikin metadatan, joka kirjoitetaan lohkoketjuun ja NFT:n voi tämän jälkeen löytää verkosta. Metadatassa NFT:n esittämä tai todentama teos esiintyy linkkinä osoitteeseen, jota seuraamalla lähtökohtaisesti kuka tahansa voi löytää ja tarkastella teosta.

Tekijänoikeuksien näkökulmasta on mielenkiintoista, miten teos on liitetty NFT:hen. Teos voidaan esimerkiksi ladata osaksi lohkoketjua, jolloin teoksesta selkeästi valmistetaan uusi kappale. Teoksen lataaminen osaksi lohkoketjua on kuitenkin hyvin kallista, joten tavallisesti teos on ladattu internetsivustolle, jonka osoite linkitetään NFT:n metadataan. Huomionarvoisesti teos voidaan linkittää NFT:hen alkuperäistä teosta kopioimatta.

Tekijänoikeuden suojan piiristä

Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytännöstä kumpuavan kaksivaiheisen testin mukaan teosten tulee täyttää testin molemmat vaiheet päästäkseen tekijänoikeussuojan piiriin. Ensinnäkin teoksen tulee olla omaperäinen siinä mielessä, että se on tekijänsä henkisen luovan työn tulos. Toisekseen teokseksi voidaan katsoa vain elementtejä, jotka ovat tällaisen luovan henkisen työn ilmauksia (ks. esim. C-684/17 Cofemel). Kuten aikaisemmin on todettu, NFT on siihen liitetystä teoksesta erillinen metadatatiedosto, joka ei voi kuulua tekijänoikeussuojan alaisuuteen. Metadatan sisältämät ainutlaatuiset tunnistetiedot eivät voi täyttää omaperäisyyden vaatimusta, sillä älysopimusten algoritmi määrittää ne NFT:lle automaattisesti minttauksen yhteydessä. NFT:n edustama digitaalinen tiedosto puolestaan voi kuulua tekijänoikeussuojan soveltamisalaan, jos se läpäisee kaksivaiheisen testin. Monet tokenisoidut teokset edustavat kuvataidetta, videoita, musiikkia tai valokuvia, jotka tavallisesti kuuluvat tekijänoikeudella suojattujen teosten kirjoon jo suoraan Bernin yleissopimuksen nojalla. Teoksen yhdistämisellä NFT:hen ei sinänsä ole merkitystä, kun pohditaan tekijänoikeuden suojan piiriä, sillä kyseessä on kaksi erillistä omaisuuserää.

Kaikkien kirjallisten ja taiteellisten teosten oletetaan olevan lähtökohtaisesti suojattuja. Soveltumista tekijänoikeussuojan alaan testataan ja arvioidaan käytännössä vain tuomioistuimissa, kun asia on riitainen. Monet NFT:t edustavat toisaalta hyvin yksinkertaisia teoksia kuten twiittejä tai algoritmien avulla luotua pikselitaidetta, joiden osalta voitaisiin kyseenalaistaa kaksivaiheisen testin täyttyminen. Tällaisten rajatapausten kannalta kunkin teoksen omaperäisyyttä on tarkasteltava tapauskohtaisesti. Vaikka EUT:n oikeuskäytännössä asettama vaatimus omaperäisyydelle on hyvin matala, se ei kuitenkaan ole golftermein ”gimme”. Esimerkiksi twiitti voi saada tekijänoikeuden suojaa silloin, kun se sisältää riittävän monta sanaa ja on tekijälleen omaperäinen kuten vitsi tai lentävä lausahdus. Mielestäni esimerkiksi Jack Dorseyn ensimmäinen twiitti ”just setting up my twttr”, joka kaupattiin NFT:nä 2,9 miljoonalla dollarilla, ei voi saada tekijänoikeussuojaa, sillä se on liian geneerinen ja lyhyt ilmaisu. Toisaalta voidaan pohtia, voisiko sama twiitti saada tekijänoikeussuojaa silloin, kun se tokenisoidaan näyttökuvana, jolloin teos sisältää sanojen lisäksi visuaalisia elementtejä.

Tekijänoikeutta loukkaava teoksen käyttö

Tietoyhteiskuntadirektiivin mukaisesti tekijänoikeus antaa tekijälle yksinomaisen oikeuden teoksen käyttöön, mikä on ymmärrettävä laajasti. NFT ja lohkoketjuteknologia (myöhemmin myös ”NFT-teknologia”) puolestaan on tuonut mukanaan uuden tavan hyödyntää ja käyttää teoksia, mikä asettaa nykyisen lainsäädännön soveltamiselle haasteita sekä lisää kolmansien osapuolien mahdollisuuksia väärinkäyttää suojattuja teoksia. NFT ei sinänsä tee helpommaksi kopioida tai varastaa tekijänoikeudella suojattuja teoksia, mutta NFT:n avulla suojattujen teosten kauppaaminen on helpompaa virtuaaliympäristössä, mikä voi asettaa oikeudenhaltijat epäedulliseen asemaan. Mikäli suojatun teoksen epäoikeudenmukaiseen käyttöön ei voida puuttua, koska voimassa olevat säännökset eivät sovellu uuteen teknologiaan, kolmannet osapuolet pystyvät hyödyntämään suojattuja teoksia ilman oikeudenhaltijoiden suostumusta. Markkinoilla on jo nähty tilanteita, joissa kuuluisia teoksia tai toisten tavaramerkillä varustettuja tuotteita on tokenisoitu eli liitetty NFT:hen ja sen jälkeen kaupattu eteenpäin korkealla hinnalla.

Kun pohditaan NFT-teknologian soveltumista tietoyhteiskuntadirektiivissä määriteltyihin tekijänoikeudenhaltijan yksinoikeuksiin käyttää teosta, tulee palata NFT:n minttausprosessiin. Siltä osin, kun NFT:n minttaus vaatii teoksen kopioimisen, on selvää, että minttaajalla on oltava tekijänoikeus teokseen tai tekijän suostumus kyseiseen toimintaan. Muutoin teoksen käytön on katsottava rikkovan tekijän yksinoikeutta valmistaa teoksesta kappaleita tietoyhteiskuntadirektiivin mukaan. Esimerkiksi on-chain -minttauksessa vaaditaan, että teos koodataan osaksi lohkoketjua, jolloin siitä myös luodaan uusi kappale. Kaikenlainen teoksen kopiointi ja jäljittely huolimatta siitä, että teos siirretään esimerkiksi toiseen muotoon, on tekijän yksinoikeuteen kuuluvaa teoksen käyttöä.

Internetissä sijaitsevan teoksen linkittäminen 

Useimmat NFT:t sisältävät julkisen URL-osoitteen, jossa NFT:n edustama teos, kuten kuva tai video, sijaitsee. Osoite, joka voidaan katsoa myös hyperlinkiksi, ohjaa yleisön toiselle internetsivustolle, jossa teos on alun perin saatettu yleisön saataville oikeudenhaltijan suostumuksella tai mahdollisesti ilman suostumustakin. Hyperlinkittäminen katsotaan EUT:n oikeuskäytännössä määriteltyjen olosuhteiden vallitessa yleisölle välittämiseksi, joka on tekijän yksinoikeuksiin kuuluvaa toimintaa. Mikäli teoksen hyperlinkittäminen NFT:hen katsotaan yleisölle välittämiseksi, minttaajalla tulisi olla tekijänoikeus tai oikeudenhaltijan suostumus NFT:hen liitetyn teoksen käyttöön.

Jotta hyperlinkittämisessä olisi kyse tietoyhteiskuntadirektiivissä tarkoitetusta välittämisestä tai saataville saattamista, on keskeistä, että välittäminen tehdään yleisölle. Yleisöllä tarkoitetaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”määrittämätöntä määrää potentiaalisia vastaanottaja, ja henkilöitä on oltava varsin huomattava määrä” (ks. esim C-392/19 VG Bild-Kunst). Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että nimenomaan käsitys yleisöstä ei toteutuisi, kun teoksia käytetään NFT:n avulla (Guadamuz 2021 ja Aksoy – Üner 2021). Näin ollen tilanteisiin ei soveltuisi tietoyhteiskuntadirektiivin mukainen yleisölle välittäminen. Kantavina argumentteina näkemyksen puolesta on esitetty, että NFT:n metadatan sisältämää linkkiä ei voida katsoa EUT:n oikeuskäytännössä tarkastelemaksi hyperlinkiksi, sillä se ei ole suoraan klikattavissa eikä helposti löydettävissä. EUT:n oikeuskäytännössä on tarkasteltu vain hyperlinkkejä, jotka ovat tehneet teoksen saavutettavuudesta helpompaa. Siten relevantti oikeuskäytäntö ei soveltuisi tilanteisiin, joissa teos välitetään NFT:n avullla.

Oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kantoja voidaan myös haastaa. NFT:n metadatan sisältämä linkki vaatii käytännössä muutaman ylimääräisen klikkauksen, minkä jälkeen osoite tulee kopioida ja liittää hakukenttään. Linkin saavuttaminen ei siten vaadi käyttäjältä yleensä erityisiä tietoteknisiä taitoja. EUT:n määritelmä yleisöstä puolestaan korostaa potentiaalisia vastaanottajia. Arvioinnissa ei ole kiinnitettävä huomiota vain siihen, kuinka monta ihmistä pääsee käsiksi teokseen, vaan kuinka moni voi päästä käsiksi teokseen. Käsitys jättää lähtökohtaisesti ulkopuolelle vain sellaiset välitykset, jotka ovat yksityisiä. NFT on lähtökohtaisesti aina julkinen, sillä koko lohkoketjuteknologia on julkista ja korostuneen avointa. Näin ollen, vaikka NFT:n sisältämän linkin saavuttaminen sinänsä on hieman tavallista monimutkaisempaa, ei teknologia mielestäni vähennä nimenomaan potentiaalista yleisöä merkittävästi.

Välittäminen uudelle yleisölle

Vakiintuneen oikeuskäytännön (ks. esim. C‑466/12 Svensson) mukaan välittämisen tulee tapahtua uudelle yleisölle, kun alkuperäinen sekä uusi välitys tapahtuvat internetissä. Tätä laajaa tulkintaa tulee myös soveltaa lähtökohtaisesti internetiin perustuvaan NFT-teknologiaan. Svensson-ratkaisussa luotujen sääntöjen mukaan vapaasti internetissä julkaistun teoksen yleisöksi tulee katsoa kaikki potentiaaliset internetin käyttäjät. Käytännössä tulkinta tarkoittaa, että teosta voidaan sen jälkeen välittää yleisölle vapaasti internetissä, sillä käsitys uudesta yleisöstä ei voi täyttyä. Jos tapausta sovelletaan analogisesti NFT-teknologiaan, internetissä vapaasti julkaistu teos voidaan mintata NFT:ksi loukkaamatta tekijänoikeuden haltijan yksinoikeuksia, vaikka teos sinänsä olisi tekijänoikeudella edelleen suojattu. Kun alkuperäinen välittäjä asettaa rajoittavia toimenpiteitä kuten blokkeja tai rekisteröitymisvaatimuksia sivustolle, jossa teos välitetään ensimmäisen kerran, voi käsitys uudesta yleisöstä internetissä puolestaan täyttyä (ks. esim. C-392/19 VG Bild-Kunst). Näin ollen alkuperäinen välittäjä voi vain sivustolle asetettujen teknisten toimenpiteiden avulla rajoittaa suostumustaan uusille välityksille internetissä.

Internetissä vapaasti sijaitsevan teoksen linkittäminen NFT:hen ei ole kuitenkaan kovinkaan yleistä, sillä se ei ole käytännöllistä. Tällaisen NFT:n arvo ei todennäköisesti olisi kovinkaan korkea, sillä kuka tahansa voisi tokenisoida saman teoksen. Jos NFT:hen linkitetty teos sijaitsee kolmannen osapuolen hallitsemassa internetosoitteessa, teosta tai osoitetta voidaan muuttaa ilman NFT:n minttaajan lupaa. Seurauksena saattaa olla esimerkiksi linkin rikkoutuminen kokonaan tai teoksen poistuminen kyseiseltä sivustolta. Sen takia on yleistä, että minttaaja luo uuden URL-osoitteen, johon pelkkä teos ladataan ja joka on täysin minttaajan kontrollissa. Tällöin NFT:n linkki osoittaa siis alkuperäiseen sivustoon nähden uudelle sivustolle, jota alkuperäisen välityksen internetiin tehnyt taho ei ole erikseen hyväksynyt, vaikka alkuperäiselle sivustolle johtavia hyperlinkkejä saisi luoda rajoittamattomasti aiemmin selostettuja tapauksia noudattaen. Kun teos julkaistaan uudelle internetsivustolle siinä tarkoituksessa, että se voitaisiin mintata ja minttaaja pitää hallinnan teoksen osoitteeseen, tulee minttaajalla olla tekijänoikeus tai oikeudenhaltijan suostumus teoksen käyttöön. Muutoin kyseessä olisi yleisölle välittäminen, kuten EUT totesi tapauksessa Renckhoff (C‑161/17).

NFT:n käyttötarkoituksena voiton tavoittelu

NFT:n metadataan voidaan myös hyperlinkittää materiaalia, joka on julkaistu internetissä alun perin ilman oikeudenhaltijan suostumusta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (ks. esim. C‑160/15 GS Media) tilanteissa tulee tarkastella välittäjän tietoisuutta siitä, että jaettu hyperlinkki tarjoaa pääsyn verkossa ilman oikeudenhaltijan suostumusta julkaistuun materiaaliin. Tällainen tietoisuus voidaan johtaa EUT:n mukaan siitä, että hyperlinkittämisellä tavoitellaan voittoa. Mikäli NFT:llä ei tavoiteltaisi tuottoa tai taloudellista hyötyä, on esitetty, että minttausprosessin voitaisiin katsoa kuuluvan poikkeussääntöön, joka mahdollistaa teoksen kopioimisen henkilökohtaiseen käyttöön (Aksoy – Üner 2021). Teoksen tokenisoiminen vain henkilökohtaiseen käyttöön ei kuitenkaan palvele NFT:n käyttötarkoituksia mielestäni millään tavalla. Käytännössä NFT mintataan sen takia, että sen edustama kohde voidaan siirtää helpommin ja luotettavasti toiselle. NFT:n avulla pystytään kaupallistamaan kohteita, joita olisi muutoin hankala myydä tai siirtää toiselle luotettavasti kuten virtuaalista omaisuutta tai muuta internetissä sijaitsevaa materiaalia. Taiteilijat puolestaan tokenisoivat teoksiaan, jotta he saisivat paremman kompensaation työstään. Näistä NFT:n tarkoitusperistä voidaan hyvin johtaa yleinen lähtökohta, että NFT mintataan lähtökohtaisesti taloudellisen hyödyn tai voiton tavoittelemiseksi.

Jos NFT on esimerkiksi myynnissä markkina-alustalla, täyttyy vaatimus voiton tavoittelusta automaattisesti. NFT:n kauppaaminen markkina-alustoilla on tekijänoikeuksien näkökulmasta muutenkin hyvin ongelmallista. Esimerkiksi kolmannen osapuolen teoksen tokenisoiminen ilman oikeudenhaltijan suostumusta on usein vastoin markkina-alustan käyttöehtoja. Lisäksi markkina-alustat julkaisevat tavallisesti teoksesta kuvan, joka saattaa vaatia kappaleen valmistamisen teoksesta tai todennäköisesti vastaa ainakin mainittua tapausta Renckhoff, jonka mukaan kuvan uudelleen lataaminen toiselle verkkosivustolle rikkoi tekijänoikeuksia.

Lopuksi

Oikeuskäytännössä sedimentoituneet säännöt muodostavat jopa monimutkaisen verkon, kun arvioidaan yleisölle välittämisen täyttymistä. Ennakoitavuuden sijaan oikeuskäytännössä on keskitytty tapauskohtaiseen oikeudenmukaisuuteen. Euroopan unionin tuomioistuin on selvien ennakkoratkaisujen sijasta päätynyt tuomioissaan siihen, että jokaisessa tilanteessa tulee ottaa huomioon tapauksen yksityiskohtainen luonne sekä tosiseikat. NFT-teknologian mahdollistamat tavat käyttää teoksia vaihtelevat samoin tapauskohtaisesti, joten kunkin tilanteen analyysissa olisi otettava huomioon tapauksen yksityiskohtaiset tiedot, eikä yleistä linjaa sinänsä voida määrittää etukäteen.

Joka tapauksessa on mielestäni selvää, että teoksen minttaus ilman oikeudenhaltijan suostumusta rikkoo tekijänoikeuden tavoitteita sekä periaatteita, ja näin ollen käytön tulisi kuulua oikeudenhaltijan yksinomaisiin taloudellisiin oikeuksiin. Ensinnäkin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kolmannet osapuolet tarvitsevat lähtökohtaisesti teoksen tekijän etukäteisen suostumuksen kaikkeen kappaleen valmistamiseen teoksesta tai sen välittämiseen yleisölle, ellei lainsäädännössä ole erikseen säädetty tähän poikkeusta tai rajoitusta. Tekijöillä on siten luonteeltaan preventiivinen oikeus kieltää kaikki sellainen yleisölle välittäminen, johon kolmannet osapuolet saattaisivat ryhtyä. Immateriaalioikeuden ydinsisältönä on taata oikeuksien haltijoille yksinomainen mahdollisuus hyödyntää kaupallisesti teoksia tai niiden käyttöön antamista myöntämällä lisenssejä asianmukaista korvausta vastaan. Teoksen minttaus on objektiivisesti arvioituna teoksen käyttämistä, jolloin tekijä on oikeutettu asianmukaisiin korvauksiin. Ilman oikeudenhaltijan suostumusta ja asianmukaisia korvauksia luotu NFT loukkaa tekijänoikeuksia.

Vallitsevan oikeuskäytännön valossa näyttää kuitenkin siltä, että on sinänsä mahdollista luoda NFT suojatusta teoksesta rikkomatta teknisesti kenenkään tekijänoikeuksia. Samaan hengenvetoon voidaan todeta, että mahdolliset skenaariot eivät vaikuta kovinkaan käytännöllisiltä ja ovat hyvin marginaalisia tilanteita isossa kuvassa. Tällaiset porsaanreiät osoittautuvat mielestäni merkityksettömiksi viimeistään siinä vaiheessa, kun teokseen liittyviä oikeuksia yritetään siirtää NFT:n käyttötarkoitusten mukaisesti. Useimmiten teoksen minttaus vaatii teoksen kopioimista jossain vaiheessa, jolloin toiminta on katsottava kappaleen valmistamiseksi tietoyhteiskuntadirektiivin 2 artiklan mukaan. Mikäli teosta ei kopioida missään vaiheessa minttausta, on teoksen käyttö NFT:n avulla todennäköisesti teoksen välittämistä yleisölle tietoyhteiskuntadirektiivin 3 artiklan mukaan.

NFT ei itse asiassa edes tarvitse välttämättä erillistä tekijänoikeussuojaa, sillä alkuperäinen NFT on aina tunnistettavissa sen metadatan tietojen perusteella jopa helpommin kuin taidemarkkinoilla alkuperäinen maalaus. Lisäksi NFT:n kiertokulku on mahdollista jäljittää lohkoketjuteknologian ansiosta. Voidaan jopa väittää, että kaikilla luovuuden aloilla ei ole aina ennenkään välitetty nimenomaan tekijälle kuuluvista yksinoikeuksista, vaan lähinnä teosten avulla saadusta tuotosta. Julkisuus on hyvästä ja toisten kopiot kasvattavat alkuperäisen teoksen arvoa.