“Tekijänoikeusajattelussa tarvitaan suhteellisuusperiaatteen noudattamista” – haastattelussa Maria Rehbinder

Aalto-yliopiston juristina työskentelevä Maria Rehbinder tunnetaan tekijänoikeuden voimanaisena. Energiaa Rehbinderin elämään ja uraan tuovat paitsi estetiikka, myös EU:n perusoikeuskirjan 52 artikla. IPRinfo-lehti haastatteli Rehbinderiä hänen näkemyksistään suomalaisen tekijänoikeuden menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.

Kuka?

• Maria Rehbinder, lakimies, Aalto-yliopisto sekä Taideyliopistojen tekijänoikeuspalvelun tekijänoikeusasiamies
• OTK 1992, Helsingin yliopisto.
• Tekijänoikeusneuvoston varsinainen jäsen vuosina 2014–2024 tieteen ja tutkimuksen edustajan. Tätä ennen visuaalisen alan taiteilijoiden edustajana vuoteen 2009 asti.

Maria Rehbinderin tuntevat Suomen immateriaalioikeuspiireissä kaikki. IP-oikeuksien, ja etenkin tekijänoikeuden parissa pitkän uran tehnyt Rehbinder on työskennellyt menestyksekkäästä muotoilijoiden koulutuksestaan tunnetulle Aalto-yliopistolle jo yli vuosikymmenen.

Muotoilu ei kuitenkaan liity Rehbinderin elämään ainoastaan työn kautta. Visuaalisesti tarkkasilmäisimmät IPR-ammattilaiset ovat eittämättä panneet merkille esimerkiksi hänen pettämättömän värisilmänsä, mitä tulee pukeutumiseen. Esteettiset seikat ovat Rehbinderille tärkeitä myös työelämän ulkopuolella: hän on ehtinyt yhdessä siskonsa kanssa jopa kunnostamaan romahtamaisillaan olevan 1800-luvun kartanon sen historiallista tyyliä kunnioittaen.

Lapsuus luovuuden keskellä

Muotoilu, visuaalisuus ja estetiikan taju ovat näytelleet suurta roolia Rehbinderin elämässä lapsuudesta saakka. Katajanokalla ja Kruununhaassa sijainneet lapsuudenkodit oli sisustettu arkkitehti-äidin tarkalla silmällä, muotoilua ja taidetta arvostaen. Käsillä tekeminen oli perheessä tärkeää. Rehbinderin ollessa 6-vuotias, hänen äitinsä perusti oman lastenvaatemerkin, Bunukan. Bunukka sai nimensä äidinäidin karjalaisten juurien mukaan: sana tarkoittaa Karjalan murteella lapsenlasta.

Äidin perintöä Maria Rehbinderin elämässä on muun muassa rohkeus kulkea omaa polkuaan. “Äidilleni olisi ollut täysin vieras ajatus suunnitella tekemisiään sen mukaan, että ‘mitähän naapurit tästä ajattelevat’”.

Luovuuteen ja itsenäisyyteen nuorta Rehbinderiä kannusti myös hänen saamansa koulutus. Käpylässä sijainneessa Yhtenäiskoulussa kannustettiin oppilaita luovuuteen ja uusimman tieteellisen tiedon etsimiseen. Kulttuuriväen lapsia tulvivassa koulussa ei uskottu hierarkioihin. Oppilaita innostettiin esimerkiksi säveltämään ja sanoittamaan, ja eurooppalaista ajattelua opetettiin antiikin jumaltaruista alkaen. Englannin opetus alkoi jo ensimmäisellä luokalla, ja tämä kieli vahvistui entisestään vaihto-oppilasvuonna Bostonin lähellä sijaitsevassa Stoughton High Schoolissa.

“Työskentelen pääasiassa englanniksi. Esimerkiksi monet juridiset termit vaikkapa tietosuojan alueella kärsivät suomenkielisinä käännöksinä.”

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1982 Rehbinder luki yliopistolla aluksi taidehistoriaa ja historiaa. Oikeustieteelliseen Rehbinder päätyi ystävänsä Mervi Mustakallion vanavedessä, muun muassa siksi että oli niin vaikuttunut Tuomari Nurmion valmistujaisbileistä Vanhalla Ylioppilastalolla 1983. Oikeustieteen kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1992. Tuolloin tekijänoikeus näytti Suomessa hyvinkin erilaiselta verrattuna nykyiseen, EU-tasolla harmonisoituun tekijänoikeusajatteluun.

Rehbinderin tekijänoikeusajattelua leimaakin tietynlainen eurooppalaisuus – onhan kyseinen IP-oikeus unionissa laajalti harmonisoitua, mikä on kaventanut liikkumatilaa kansallisessa tulkinnassa. Hän pyrkiikin aina ennen tekijänoikeudellisia johtopäätöksiään pohtimaan, miten Euroopan Unionin tuomioistuin (EUTI) asian ratkaisisi, ja varsinkin onko EUTI peräti vastaavan asian jo ratkaissut.

Tekijänoikeus tarvitsee suhteellisuusperiaatetta

Maria Rehbinder on tehnyt muiden töidensä ohella mittavan uran tekijänoikeusneuvoston (TN) jäsenenä: ensin visuaalisen alan taiteilijoiden edustajana varajäsenenä, myöhemmin varsinaisena jäsenenä, ja sitten yliopistojen ja korkeakoulujen edustajana. Toisinaan Rehbinder on jättänyt TN:n lausuntoihin eriävän mielipiteensä. Niistä tunnetuin lienee tapausta TN 2021:9 astiakorut ja tekijänoikeus koskenut eriävä mielipide, jossa Rehbinder peräänkuulutti tekijänoikeuslain kestävän kehityksen mukaista tulkintaa EU:n perusoikeuskirjaan nojaten. Enemmistöstä poiketen Rehbinder katsoi, että tapauksessa astioita koskeva tekijänoikeus (levitysoikeus) olisi tullut katsoa sammuneeksi ja näin ollen astioiden sirpaleiden kaupallinen(kin) astian sirpaleiden upcycling-käyttö olisi sallittava ilman oikeudenhaltijan myötävaikutusta. Kyseistä eriävää mielipidettä on käsitelty ja se on saanut tukea osakseen myös tieteellisessä tutkimuksessa.[i]

Kotimaisessa tekijänoikeuskeskustelussa Rehbinder tunnetaankin rohkeista kannanotoistaan kansallisen tekijänoikeuslainsäädännön soveltamisessa.

“En kuitenkaan ole kapinallinen”, Rehbinder korostaa. Sen sijaan hän haluaa aina noudattaa yhteisön sääntöjä, kunhan ne vain eivät sodi hänen arvojaan vastaan. Rehbinder kertoo tehneensä koko elämänsä juridiikkaa ikään kuin soveltaisi EU:n perusoikeuskirjan artiklan 52 mukaista suhteellisuusperiaatetta. Jos lain kirjaimen mahdollistava tulkinta on hänestä järjenvastainen ja johtaa perusoikeuspunninnan kannalta järjettömään lopputulokseen, on pohdittava, mikä on kyseisessä tilanteessa arvokkain EU:n perusoikeus. Rehbinder painottaa, ettei EU:n tekijänoikeussäätelyssä käytettyä hokemaa “korkea suojan taso”[ii] voida käyttää aseena, jolla “lyödään muita perusoikeuksia päähän”. Perusoikeusmyönteisen tulkinnan tulee kuitenkin aina olla johdettavissa lain kirjaimesta.

“Jos oikeudellisen ratkaisun lopputulema on vahingollinen, järjenvastainen ja suhteellisuusperiaatetta loukkaava, ei minusta löydy sellaista lihasta, joka voisi olla tällaisen kanssa samaa mieltä.”, hän toteaa. Esimerkkinä hän viittaa yllä mainittuun tapaukseen TN 2021:9 astiakorut ja tekijänoikeus. Hän tähdentää, että kyseisessä tapauksessa haitta astiasirpaleiden upcycling-käytöstä olisi ollut oikeudenhaltijalle aivan marginaalinen, eikä edes lain kirjaimen tasolla kyse ollut kappaleen valmistamisesta.

Yhdessä Samuli Melartin ja Asko Metsolan kanssa asioissa TN 2024:3 tatuointikuvan tekijänoikeus ja 2024:4 oppikirjan tekijänoikeus jätetyt eriävät mielipiteet puolestaan ovat saaneet huomiota esimerkiksi IPRinfo-lehdessä ja Lakimies-julkaisussa.[iii] Nämä eriävät mielipiteet liittyivät kotimaisen ja EU-oikeudellisen suojan saamista koskevien termistöjen eroavaisuuksiin. Rehbinderille termit ja niiden oikeaoppinen käyttö on tärkeää. Mikäli EU-tuomioistuin on ratkaissut jonkin tekijänoikeuden harmonisointia koskevan asian, olisi kansallisessa laintulkinnassa välttämätöntä argumentoida vastaavaa tematiikkaa koskeva asia samoilla termeillä ja ilmaisuilla. Hän muistuttaakin, että huolellisesti määritellyt termit, joita käytetään johdonmukaisesti, ovat juristin ammatissa tärkeitä – ja nyt nämä termit määritellään EUTI:ssa.

EU-tekijänoikeuden vaikutusta kotimaiseen traditioon on Rehbinderin mukaan turha pelätä, vaikka hän ymmärtääkin suomalaisessa oikeusajattelussa laajemmin vallitsevan halun pidättäytyä kotimaisen kirjoitetun lain sanamuodoissa. Hänen historiataustansa tulee esiin, kun hän viittaa Suomen vaikeaan asemaan Venäjän alaisuudessa:

“Suomen historiassa nojautuminen vanhaan kirjoitettuun lakiin, eli vuoden 1772 hallitusmuotoon, on pelastanut meidät imperialistisen hirmuvallan alta.”

Rehbinder katsookin historiallisten seikkojen tuoneen välillisesti tietynlaista “säilyttävää” ajattelua kotimaiseen laintulkintaan. EU-oikeudessa logiikka on kuitenkin jo suhteellisuusperiaatteen takia toisenlaista.

Muotoilijoiden tekijänoikeusasema selkiytynyt Cofemel-tapauksen myötä

Maria Rehbinder on Aalto-yliopistossa työskennellessään saanut seurata tarkkaan käyttötaiteen tekijänoikeusasemaa koskevaa kehitystä. Tähän aiemmin hyvin kiistanalaiseen kysymyksiin liittyi ennen eräitä hämäräperäisiä seikkoja: vanhan mallidirektiivin (98/71/EY) artikla 17(2) nimittäin vaikutti antavan jäsenvaltioille oikeuden asettaa käyttötaiteen ja teollisuuden muotoilun tuotteille erilaisen omaperäisyysedellytyksen verrattuna “puhtaan” taiteen tuotteisiin. Toisaalta EUTI:n vuonna 2011 antama ratkaisu C-168/09 Flos vaikutti käytännössä mitätöivän kyseisen artiklan (kiinnostuneet voivat lukea tästä mutkikkaasta teemasta enemmän esimerkiksi täältä).[iv]

Onneksi syyskuussa 2019 annettu EUTI:n ratkaisu C-683/17 Cofemel selkiytti tilannetta toteamalla, etteivät jäsenvaltiot voi asettaa käyttötaiteen ja teollisen muotoilun tekijänoikeussuojalle mitään lisäedellytyksiä EUTI:n oikeuskäytännössä harmonisoidun omaperäisyysstandardin lisäksi. Tämän tiedon jalkauttaminen jäsenvaltioiden tekijänoikeuskeskusteluun on kuitenkin ottanut aikansa.[v] Rehbinder pitääkin tärkeänä sitä, että kansallisessa laintulkinnassa – vaikkapa tekijänoikeusneuvoston lausunnoissa – seurattaisiin EUTI:n näyttämiä suuntaviivoja reaaliajassa esimerkiksi käyttämällä EUTI:n käyttämää termistöä. Erityinen painoarvo tulisi antaa sille, että Cofemel-ratkaisussa EUTI totesi teoksen olevan unionin oikeuden itsenäinen käsite, jota on tulkittava ja sovellettava yhtenäisesti.

Tekijänoikeusneuvoston haasteet

Rehbinder toteaa olevansa kiitollinen arvokkaista vuosista tekijänneuvoston jäsenenä. Noina vuosina hän oppi paljon ja sai käydä runsaasti inspiroivia keskusteluja alan parhaiden ammattilaisten kanssa. Tekijänoikeusneuvoston toiminnassa on kuitenkin eräitä sisäänrakennettuja ongelmia, joihin Rehbinder haluaa nyt kiinnittää huomiota:

Hän muistuttaa ensinnäkin, että tekijänoikeusneuvosto ei ole riippumaton tuomioistuin. Se sisältää väistämättä myös edunvalvontaa, osa jäsenyyksistä kun jaetaan tekijöitä ja oikeudenhaltijoita edustaville etujärjestöille. Edellisestä huolimatta lausunnoilla on kuitenkin merkittävä suomalaista tekijänoikeustulkintaa ohjaava vaikutus.[vi] Rehbinderiä huolestuttaa, että lausunnot saavat usein suhteettoman suuren painoarvon. Tekijänoikeuteen liittyvät asiat ovat  monimutkaisia ja monesti niihin saattaa liittyä muutakin lainsäädäntöä, mutta TN soveltaa ainoastaan tekijänoikeuslakia.

“Omaisuuden suojaa lukuun ottamatta perusoikeuksia ei oteta arvioinnissa huomioon. Huomioon ei myöskään oteta suhteellisuusperiaatetta”, Rehbinder huomauttaa.

Ongelmana on myös se, että tekijänoikeusneuvoston perustamisen jälkeen Suomessa on tullut äärimmäisen vähän oikeaa tekijänoikeudellista ratkaisukäytäntöä korkeammilta oikeusasteilta. Rehbinder toteaakin, että yritysten on mahdollista käyttää tekijänoikeusneuvostoa ikään kuin “ilmaisena oikeudenkäyntinä”, josta tulee “tuomio”. Vaikka tekijänoikeusneuvoston lausunnoilta puuttuukin oikeudellinen sitovuus, etenkään alioikeudet eivät käytännössä kyseenalaista niitä. Rehbinderin tiedossa ei ole ainuttakaan tapausta, jossa tuomioistuin olisi ratkaisussaan poikennut tekijänoikeusneuvoston samaa asiaa koskevan lausunnon lopputulemasta.

Rehbinder näkeekin oikeudenkäynnin riippumattomissa tuomioistuimissa asianosaisille tekijänoikeusneuvostoa turvallisemmaksi prosessiksi. Kehuja saa etenkin markkinaoikeus, jolla Rehbinder katsoo olevan “tekijänoikeudellista itsetuntoa”. Esimerkiksi parvekelasituksista otettuja valokuvia koskeva ratkaisu MAO:59/17 saa häneltä kehuja, sillä siinä noudatettiin suhteellisuusperiaatetta. “Lisäksi oikeudenkäynti markkinaoikeudessa on sinänsä lyhyt prosessi”, Rehbinder huomauttaa. “Suomessa on osaavia asianajajia ja esimerkiksi start up -yritykset voivat saada edullista tekijänoikeusneuvontaa.”

Tekijänoikeusneuvoston roolin Rehbinder näkee ennen kaikkea kotimaista tekijänoikeustraditiota säilyttävänä ja ylläpitävänä. Tarve tällaiselle on kuitenkin nykyään kyseenalainen, ottaen huomioon kuinka aktiivinen EU-tuomioistuin on tekijänoikeudellisissa asioissa. Tekijänoikeus onkin laajalti harmonisoitu oikeus, jolloin sen tulkinnassa tulisi nojata ennen kaikkea eurooppalaiseen, eikä kotimaiseen traditioon.

Aika on ajanut tekijänoikeusneuvoston ohi

Tekijänoikeusneuvoston tulevaisuuden rooli saa Rehbinderin mietteliääksi. Hän punnitsee sanojaan tarkoin, kun hän viimein toteaa:

“Katson, että tekijänoikeusneuvoston voisi lakkauttaa. Ainakin nykymuodossaan. Silloin tekijänoikeuden erityistuomioistuimen, eli markkinaoikeuden rooli kasvaisi.”

Rehbinder kuitenkin näkee TN:lle jonkinlaisia tulevaisuuden edellytyksiä siinä tapauksessa, että toimintaa muutettaisiin merkittävästi. “Vähintäänkin oikeus pyytää lausuntoja tulisi rajata luonnollisiin henkilöihin. Yritysten tulisi viedä asiansa markkinaoikeuden ratkaistaviksi, eikä tekijänoikeusneuvoston tulisi olla yrityksille ‘ilmainen oikeudenkäynti’. Markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksuja tekijänoikeusasioissa voitaisiin alentaa.”

Vaikkei Rehbinder näe tekijänoikeusneuvostolle enää tarvetta ainakaan sen nykyisessä muodossa, hän  korostaa olevansa kiitollinen vuosistaan jäsenenä. Tämä aika oli hänelle monin tavoin arvokasta ja hyödyllistä.

EU:n teknologisen omavaraisuuden puute on tekijänoikeuden suurin haaste

Tätä haastattelua tehtäessä lähes koko maailma seuraa huolestuneena Yhdysvaltojen nykytilaa, jossa merkittävät teknologiajätit ovat liittoutuneet demokratiasta piittaamattoman ja konservatiivisia arvoja edustavan presidentin kanssa. Maria Rehbinder näkeekin aikamme polttavimmaksi tekijänoikeusliitännäiseksi ongelmaksi sen, että EU:ssa ei olla kyetty luomaan vahvaa ja innovatiivista teknologiasektoria, vaan ollaan riippuvaisia Yhdysvaltojen ja Kiinan tarjoamista teknologioista. Rehbinder painottaa, että EU:n tulisi mahdollistaa tekoälymallien ja järjestelmien kehittäminen. Siksi vaikkapa DSM-direktiivin (2019/790) tiedonlouhintaa koskevat artiklat 3–4 ovat äärimmäisen tärkeitä, eikä näihin tulisi säätää uusia rajoituksia.

“Uudet rajoitukset tiedonlouhinnalle olisivat hyvin lyhytnäköisiä”, Rehbinder tähdentää. “EU:n olemassaolon tarkoitus on turvata demokratia ja perusoikeudet Euroopassa, emmekä kykene tähän ilman että teknologista kehitystä EU:ssa vauhditetaan. Teknologinen omavaraisuus on EU:lle eksistentiaalinen kysymys, kuten Draghi-raportissa[vii] todetaan.”

Rehbinder ymmärtää toki, että esimerkiksi kustantajat haluavat käyttää ns. opt out -oikeuttaan olla sallimatta hallinnoimiensa teosten käyttöä tekoälyn koulutusdatana ilman korvausta. Vastaavaa intressiä kuitenkaan tuskin on suurimmalla osalla oikeudenhaltijoista tai tekijöistä. Sopimuslisenssijärjestelmän luomista teosten koulutusdatakäytölle hän ei pidä hyvänä ideana, sillä tällä kerättäisiin rahaa myös niiden oikeudenhaltijoiden nimissä, joilla ei ole mitään teostensa käyttöä vastaan. Rehbinderin mukaan DSM-direktiivillä aikaansaatiin tässä asiassa tasapainoinen lainsäädäntö, eikä tätä tulisi nyt horjuttaa.

Rehbinder toivoo, että tekoälymallin koulutusdatasta ja tekoälyjärjestelmien syöttödatan käytöstä saataisiin lisää oikeuskäytäntöä. Hän nostaa esiin Hampurin alioikeuden 27.9.2024 antamaan ratkaisun LG Hamburg, Urteil vom 27.09.2024 – 310 O 227/23, jonka hän toivoo löytävän tiensä aina EUTI:een saakka. Kyseisessä ratkaisussa Hampurin alioikeus katsoi, että DSM-direktiivin tiedonlouhintaa koskevan poikkeuksen edellytykset täyttyvät myös tieteellisen tutkimuksen osan kohdalla.

Muotoilu tarvitsee upcyclingia koskevaa tutkimusta

Kiertotalous-näkökulma immateriaalioikeuteen on vahvasti läsnä Maria Rehbinderin työssä Aalto-yliopistolla, jossa kestävä kehitys on päämäärä käytännössä kaikessa. Siksi Rehbinder painottaa teemaa koskevan tieteellisen tutkimuksen tärkeyttä. Etenkin upcycling-toimintaa koskevalle tutkimukselle on suuri tarve. Tämä ei koske ainoastaan immateriaalioikeusnäkökulmaa upcyclingiin: olisi tärkeä saada tietämystä myös vaikkapa siitä, miten tekstiilimerkinnät tulee tehdä kaupallisessa myynnissä olevassa upcyclatussa tuotteessa.

Upcycling näkyy myös Rehbinderin neuvonantotyössä Aalto-yliopiston opiskelijoille. Rehbinder kertoo nojaavansa neuvoissaan upcyclingia koskevaan vertaisarvioituun oikeustieteelliseen tutkimukseen, jota hän pitää tärkeänä tukena omalle näkökulmalleen.

“Muutenhan olisin vain yksinäinen huutava ääni upcycling-tulkinnassani”, hän toteaa. Neuvonannossaan hän luonnollisesti kertoo myös upcycling-ilmiötä koskevista juridisista epävarmuustekijöistä, joita liittyy etenkin tavaramerkkioikeudellisiin kysymyksiin. Rehbinder odottaakin suurella mielenkiinnolla upcycling-toimintaan keskittyvää oikeuskirjallisuutta.

Juristi, muista kyseenalaistaa!

Kaikille Suomen IPR-piireissä liikkuneille on varmasti tullut vuosien varrella selväksi, kuinka aktiivinen Maria Rehbinder on myös oman varsinaisen työnsä ulkopuolella – hän on tuttu näky monissa IP-aiheisissa tapahtumissa, koulutuksissa ja oikeudellisten yhdistysten toiminnassa. Myös IPR University Center on hyödyntänyt Rehbinderin asiantuntemuksesta: hän oli hiljattain keynote-puhujana upcycling-ilmiötä käsitelleessä webinaarissa. Laajan IPR-kollegoiden verkoston omaava Rehbinder rohkaiseekin uransa alussa olevia nuoria juristeja verkostoitumaan ja liittymään monenlaisiin oikeudellisiin yhdistyksiin: esimerkiksi Muotioikeuden yhdistys ry:n toiminnassa mukana ollessaan Rehbinder on iloinnut eri ikäisten juristien ajatusten vaihdosta ja vuorovaikutuksesta. Hän kokeekin oikeudelliset yhdistykset loistavana verkostoitumistapana nuorille juristeille, ja oppimismahdollisuuksina konkareille.

Rohkeista kannanotoistaan tunnetulta Rehbinderiltä on myös aiheen kysyä, millaisia vinkkejä hän antaisi uransa alussa oleville juristeille, jotka tahtoisivat saada äänensä kuuluviin, mutta eivät kenties uskalla keikuttaa venettä.

“Suomalaisilla on tyypillistä ’hiljaa röörissä, laula köörissä’ -tyyppinen ajattelu. Tämä näkyy siinä, että aina ei uskalleta kyseenalaistaa. Kyseenalaistaminen on kuitenkin tärkeää, ja rohkaisen kaikkia juristeja tähän.” Rehbinder myös itse arvostaa, kun hänen omaa ajatteluaan kyseenalaistetaan tai hänen virheellisiä käsityksiään korjataan. Hän kertoo oppineensa paljon harjoittelijoiltaan, jotka ovat olleet vasta uransa alussa:

“Kannustan kaikkia työelämässä olevia juristeja ottamaan harjoittelijoita ja rohkaisemaan heitä esittämään omia näkemyksiään. Minulle se on ollut todella antoisaa.”

 

[viii]

[i] Ks. esim. Mezei, Péter & Härkönen, Heidi: Monopolizing trash – a critical analysis of upcycling under Finnish and EU copyright law, Journal of Intellectual Property Law & Practice 5(18) 2023, jossa olen itse Prof. Péter Mezein kanssa puoltanut ko. eriävän mielipiteen tulkintaa, sekä Izyumenko, Elena: Intellectual Property in the Age of the Environmental Crisis: How Trademarks and Copyright Challenge the Human Right to a Healthy Environment, 55 IIC 2004, jossa niin ikään käsitellään ko. eriävää mielipidettä.

[ii] Esim. tietoyhteiskuntadirektiivin (2001/29/EY) johdanto-osan perustelukappale 9.

[iii] Ks. Hoikka, Mikko: TN 2024:3 – Hiekkapaperia vai sorkkarautaa teoskynnykselle?. Lakimies 5/2024; Thesleff, Alexander: Teoskynnyksen ylittyminen vai teoksena pitäminen? IPRinfo 3/2024, sekä Härkönen, Heidi: Onko teoskynnyksellä tulevaisuutta? IPRinfo 2/2024

[iv] Ks. EUTI:n Flos-ratkaisun ja mallioikeusdirektiivin välisestä näennäisestä ristiriidasta tarkemmin Härkönen, Heidi: Tekijänoikeus ja käyttötaide: EU-tuomioistuimen C-683/17 Cofemel -ratkaisun vaikutukset suomalaiseen tekijänoikeustraditioon. Defensor Legis 1/2020, s. 1–16 viittauksineen.

[v] Derclaye, Estelle: The Status of Three-Dimensional Functional Works Post-cofemel. An Empirical Analysis of the Member States’ Case Law Which Had an Artistic Merit Requirement (13 joulukuun 2022). Saatavilla osoitteessa https://ssrn.com/abstract=4300926. Vierailtu 18.2.2025.

[vi] TN: lausuntojen merkitystä kotimaiselle tekijänoikeustulkinnalle ei kukaan kiistäne, mutta todettakoon, että tämä on todettu myös tutkimuksessa. Ks. esim. Mylly, Ulla-Maija: Tekijänoikeuden omaperäisyyden harmonisointi Euroopan Unionissa. Lakimies 6/2016, s. 918.

[vii] The Draghi report on EU competitiveness, 2024 (saatavilla osoitteessa https://commission.europa.eu/topics/eu-competitiveness/draghi-report_en, vierailtu 18.2.2025).