Laittoman IPTV:n katsomisesta tulisi loukkaus – tilaajatiedot avautuisivat laajemmin oikeudenhaltijoille
Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa, että oikeudenhaltijat saisivat tuomioistuimen määräyksellä tietoja tekijänoikeutta loukkaavien tavaroiden ja palvelujen alkuperästä, jakeluverkosta, määristä ja hinnoista myös muilta kuin teleyrityksiltä. Muutos toteuttaa täytäntöönpanodirektiivin 8 artiklan, ja ministeriö esittää sen suppeana teknisenä täydennyksenä. Yli kymmenen vuoden kokemus nykyisen 60 a §:n soveltamisesta ja kourallinen tuomioistuinratkaisuja osoittavat, että tiedonsaantioikeus on paljon muuta kuin vain tekninen kysymys.
Opetus- ja kulttuuriministeriö lähetti 7.9.2026 lausunnolle luonnoksen hallituksen esitykseksi tekijänoikeuslain muuttamisesta (VN/34805/2025). Esitys sisältää kaksi sopimuslisenssisäännösten päivitystä ja kaksi täytäntöönpanoa koskevaa muutosta. Tarkastelen tässä kirjoituksessa jälkimmäisiä: tekijänoikeuslain 60 a §:n laajentamista ja siihen kytkeytyvää 11 §:n 5 momentin muutosta. Lausuntoaika päättyy 9.10.2026, ja ministeriö tavoittelee lain voimaantuloa vuoden 2027 alkupuolella.
Ministeriö ehdottaa tiedonsaannin laajentamista operaattoreiden ulkopuolelle
Nykyinen 60 a § antaa tekijälle tai hänen edustajalleen oikeuden saada tuomioistuimen määräyksellä teleyritykseltä yhteystiedot liittymästä, josta joku on ”merkittävässä määrin” saattanut yleisön saataviin suojattua aineistoa ilman lupaa. Pykälä tuli voimaan vuonna 2006, ja käytäntö tuntee sen tekijänoikeuskirjeiden oikeudellisena perustana.
Esitys säilyttäisi nykyisen säännöksen 1 momenttina ja lisäisi sen rinnalle uuden 2 momentin, joka kattaisi täytäntöönpanodirektiivin 2004/48/EY 8 artiklan kokonaisuudessaan. Tekijä saisi tuomioistuimen määräyksellä tiedot loukkaavien tavaroiden ja palvelujen alkuperästä sekä jakeluverkosta henkilöltä, jonka on todettu pitävän hallussaan riidanalaisia tavaroita, käyttävän riidanalaisia palveluja tai tarjoavan loukkaavassa toiminnassa käytettäviä palveluja kaupallisessa laajuudessa. Tietoihin kuuluisivat tuottajien, jakelijoiden ja haltijoiden yhteystiedot sekä tiedot tavaroiden ja palvelujen määristä ja hinnoista. Tuomioistuin ei saisi antaa määräystä, jos siitä aiheutuisi kohtuutonta haittaa. Perustelujen mukaan säännös mahdollistaisi muun muassa verkkosivuston ylläpitäjän yhteystietojen saamisen verkkotunnusvälittäjältä sekä turvaamistoimien kohdistamisen ”entistä laajempaan joukkoon tekijänoikeuden loukkauksista epäiltyjä”.
Samalla ministeriö poistaisi 11 §:n 5 momentista viittauksen, jonka mukaan laillisen lähteen vaatimus ei koske tilapäistä kappaleen valmistamista. Ministeriö haluaa muutoksella selventää, että katselu luvattomasta lähteestä, esimerkiksi laittomasta IPTV-palvelusta, on kiellettyä, joskaan ei rangaistavaa. Katsoja joutuisi 57 §:n nojalla hyvitysvelvolliseksi, jos hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää lähteen laittomuudesta.
Esityksen perustelut toteavat, että tuomioistuimeen tuotavien tapausten määrän ”voidaan arvioida kasvavan”. Muuta vaikutusarviota esitys ei sisällä.
Muutoksen takana laiton IPTV:n katselu
Esityksen taustalla on ilmiö, jota oikeudenhaltijat ovat mitanneet vuosittain. Ruotsalaisen Mediavisionin pohjoismaisen tutkimuksen mukaan luvattomista lähteistä av-sisältöjä kuluttavien suomalaisten määrä ylitti puoli miljoonaa vuonna 2022 ja 700 000 vuonna 2023, ja noin 190 000 suomalaista kotitaloutta maksoi säännöllisesti laittomasta IPTV-palvelusta.[15] Keväällä 2025 laiton IPTV-palvelu oli Mediavisionin mukaan 215 000 suomalaisella kotitaloudella. Keväällä 2026 luku oli pudonnut 126 000 kotitalouteen eli 41 prosenttia, mikä on Pohjoismaiden suurin lasku; syytä tutkimus ei kerro, mutta Europolin Kratos 2 -operaatio sulki samaan aikaan yli 27 000 suoratoisto-osoitetta. Rahassa lasku on pienempi: suomalaiset kotitaloudet käyttävät laittomiin IPTV-palveluihin tänä vuonna 36 miljoonaa euroa (45 miljoonaa vuonna 2025), ja keskimääräinen kuukausimaksu nousi 18 eurosta 24 euroon.[16] Noin viidellä prosentilla suomalaisista kotitalouksista on laiton IPTV-palvelu. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) Taloustutkimuksella teettämän Tekijänoikeusbarometrin mukaan kymmenen prosenttia suomalaisista myönsi vuonna 2025 suoratoistavansa sisältöjä laittomasti ja 15–24-vuotiaista 27 prosenttia. Samassa barometrissa TTVK kysyi ensimmäistä kertaa, tuleeko oikeudenhaltijan voida selvittää, kuka loukkaa hänen oikeuksiaan anonyymisti verkossa; 62 prosenttia vastasi myöntävästi.[17] Kysymys vastaa sanatarkasti nyt lausunnolla olevan esityksen tavoitetta.
Laittoman IPTV:n kysyntä liittyy erityisesti urheiluun. Mediavisionin mukaan noin neljäsosa käyttäjistä nimeää suorat urheilulähetykset pääsyyksi, ja yli 80 prosenttia käyttäjistä seuraa palveluista urheilua.[16] Urheiluoikeudet ovat Suomessa jakautuneet usealle toimijalle: Valioliiga näkyy Viaplaylla, Mestarien liiga ja Liiga MTV Katsomossa, kotimainen palloilu Ruudussa ja osa lajeista HBO Maxissa. Katsoja, joka haluaa seurata sekä Valioliigaa että Mestarien liigaa, tarvitsee kaksi tilausta, joiden yhteishinta on noin 80–90 euroa kuukaudessa; suurkuluttajalla hinta voi ylittää sata euroa kuukaudessa.[18] Viaplay ja MTV ovat samaan aikaan korottaneet urheilupakettiensa hintoja toistuvasti, ja Viaplayn korotukset herättivät vuonna 2023 laajaa arvostelua.[19] Laiton IPTV-palvelu kokoaa kaikki lähetykset yhteen ja myy ne keskimäärin 24 eurolla kuukaudessa. Esitys toteaa, että laittomien palvelujen hinnat ovat ”huomattavasti edullisempia” laillisiin verrattuna. Tämä tausta selittää, miksi oikeudenhaltijat haluavat tiedonsaantioikeuden ulottuvan jälleenmyyjiin ja tilaajiin. Se myös osoittaa, että sääntelyn kohteena on ilmiö, jonka juuret ovat laillisen tarjonnan hinnoittelussa ja pirstaloitumisessa eivätkä ainoastaan oikeussuojakeinojen puutteessa. Lisäksi ajoitus on huomionarvoinen: ministeriö lähetti esityksen lausunnolle viikko sen jälkeen, kun Mediavision raportoi käytön romahtaneen.
Vertailu muihin Pohjoismaihin kertoo myös jotain 11 §:n 5 momentin muutoksesta. Tanskassa ja Norjassa laittoman IPTV:n katselu on rangaistavaa, mutta tiettävästi ketään ei ole rangaistu, ja Ruotsissa vastaavaa lakia vasta valmistellaan.[16] Kielto ilman tosiasiallista keinoa tavoittaa katsoja jää symboliseksi, ja juuri tämän aukon 60 a §:n laajennus on tarkoitettu täyttämään.
Alkuperäinen 60 a § tuotti tekijänoikeuskirjevyöryn
Nyt voimassa olevan säännöksen soveltamisesta on olemassa poikkeuksellisen paljon tietoa, mutta esitys ei hyödynnä sitä. Ministeriö asetti vuonna 2017 tekijänoikeuskirjetyöryhmän, joka julkaisi mietintönsä 2018.[2] Mietinnössä työryhmä arvioi, että markkinaoikeus määräsi vuonna 2016 luovutettavaksi noin 100 000 yhteystietoa, että yhdessä hakemuksessa haettiin enimmillään lähes 8 000 IP-osoitteen tietoja ja että oikeudenhaltijat lähettivät arviolta kymmeniä tuhansia kirjeitä.[1]
Markkinaoikeuden työtilastot kertovat, ettei ilmiö ole hiipunut. Markkinaoikeus vastaanotti teollis- ja tekijänoikeudellisia hakemusasioita 26 vuonna 2021, 47 vuonna 2022, 152 vuonna 2023, 204 vuonna 2024 ja 170 vuonna 2025. Vuosina 2024 ja 2025 se kirjasi näistä 194 ja 160 luokkaan ”muu tekijänoikeudellinen hakemus”, johon 60 a §:n hakemukset kuuluvat, ja ratkaisi ne keskimäärin 0,1–0,2 kuukaudessa. Samoina vuosina markkinaoikeus vastaanotti kumpanakin vuonna vain kolme
tekijänoikeusriitaa.[3] Tekijänoikeuden täytäntöönpano markkinaoikeudessa koostuu siis lähes yksinomaan liittymätietojen luovuttamisesta ja tuomioistuin ratkaisee hakemukset muutamassa päivässä.
Hakemusmäärät seuraavat oikeuskäytäntöä tarkasti. Kun markkinaoikeus oli ruuhkautunut tuhansia liittymiä kerrallaan koskevista hakemuksista, se muutti linjaansa laajennetussa kokoonpanossa antamallaan ratkaisulla MAO:333/17 ja vaati hakijaa osoittamaan merkittävyyskynnyksen ylittymisen jokaisen liittymän osalta erikseen.[4] Sen jälkeen se hylkäsi hakemuksia toistuvasti. Korkein oikeus asetti ratkaisussa KKO 2022:47 arviointiperusteet, hyväksyi hakemuksen kaikkien 34 liittymän osalta ja laski kynnystä.[5] Seuraavana vuonna hakemusmäärä nelinkertaistui.
Kuormitus ei ole kohdistunut vain tuomioistuimeen. Tekijänoikeuskirjetyöryhmä selvitti vuonna 2017, että kolme suurinta teleyritystä sai vuonna 2016 luovutusmääräyksiä arviolta yli 100 000 yhteystiedosta ja pelkästään DNA 45 500 yhteystiedosta. Yksi toimisto jätti markkinaoikeuteen 127 hakemusta ja toinen 30, joista 24 sisälsi vähintään tuhat IP-osoitetta. Suurin yksittäinen hakemus koski 7 819 osoitetta, joista teleyritys pystyi luovuttamaan 523 eli noin seitsemän prosenttia, ja luovutukseen kului yli kuusi kuukautta. Teleyritykset kertoivat työryhmälle, että hakemusten suuri määrä työllistää niitä merkittävästi eikä työtä voi suunnitella etukäteen; luovutukset aiheuttivat kuluja ja viivästyksiä asiakaspalveluun.[1] Työmäärä näkyy myös oikeuskäytännössä: Elisa vaati markkinaoikeutta vahvistamaan hakijan velvollisuuden korvata täytäntöönpanon kulut vähimmäisveloitusten mukaisesti, mutta markkinaoikeus katsoi, ettei yleistä korvausvelvollisuutta voida vahvistaa hakemusasiassa, ja teleyritys vastaa itse hakemusten vastustamisesta aiheutuvista oikeudenkäyntikuluistaan.[20] Operaattorit ovat myös olleet keskeinen syy siihen, että markkinaoikeus tiukensi hakemusten näyttövaatimuksia. Operaattorit asettuivat vastustamaan puutteellisia ja ylimitoitettuja hakemuksia. Ratkaisu MAO:333/17 syntyi tässä asetelmassa, ja korkein oikeus rajasi ratkaisussa KKO 2017:85 luovutusvelvoitteen tietoihin, joita operaattori säilyttää omia tarpeitaan varten. Kun tiedonantovelvollisten piiri laajenee verkkotunnusvälittäjiin, hosting-palveluihin, maksupalveluihin ja jälleenmyyjiin, sama työ siirtyy toimijoille, joilla ei ole teleyritysten kokemusta eikä tarvittavia resursseja. Esitys ei arvioi tätä kustannusta lainkaan.
Mitä oikeustapaukset opettavat
Yli kymmenen vuoden ratkaisukäytännöstä erottuu neljä oppia, jotka soveltuvat suoraan ehdotettuun 2 momenttiin.
1. Näyttökynnys ratkaisee, ja lainsäätäjän on kirjoitettava kynnyksen sisältö lakiin
Eduskunta jätti nykyisen 60 a §:n ”merkittävässä määrin” -kriteerin vuonna 2005 sisällöltään avoimeksi. Lakivaliokunta totesi vain, että tuomioistuin valvoo kynnystä viime kädessä. Seurauksena oli 12 vuoden epävarmuus, jonka aikana markkinaoikeus määräsi luovutettavaksi tuhansia osoitteita yhdellä hakemuksella, kunnes ratkaisut MAO:333/17 ja KKO 2022:47 antoivat kriteerille sisällön. Ehdotettu 2 momentti ei sisällä lainkaan näyttökynnystä. Perustelut toteavat, että hakijan ”tulisi esittää riittävää näyttöä”, ja viittaavat unionin tuomioistuimen ratkaisuun Castorama Polska (C-628/21), jossa tuomioistuin katsoi, ettei tietopyyntöön sovelleta kanteen näyttövaatimuksia.[6] Lakitekstiin ministeriö ei ole kynnystä kirjoittanut. Ruotsin tekijänoikeuslain 53 c § vaatii hakijaa osoittamaan todennäköiset syyt loukkaukselle, ja 53 d § sisältää nimenomaisen suhteellisuuspunninnan; Patent- och marknadsöverdomstolen on hylännyt hakemuksia näyttökynnyksen perusteella.[7] Esitys nostaa Ruotsin vertailukohdaksi mutta ei selitä, miksi se jättää näyttökynnyksen pois.
2. Myös hakijan asema on usein riitakysymys
Markkinaoikeus hylkäsi ratkaisussa MAO:55/17 hyvityskanteen, koska oikeudenhaltijan lisenssi kattoi vain elokuvan pohjoismaisen version, ei vertaisverkossa jaettua yhdysvaltalaista versiota.[8] Asiassa Kopiosto v. Telia Finland teleyritys kiisti sopimuslisenssijärjestön asiavaltuuden. Markkinaoikeus jätti loukkauskanteen tutkimatta, korkein oikeus pyysi ennakkoratkaisun (C-201/22) ja totesi lopulta ratkaisussa KKO 2024:53, ettei Kopiosto voinut ajaa loukkauskannetta omissa nimissään sopimuslisenssijärjestönä eikä valtuutusten perusteella.[9] Kumpikaan kysymys ei olisi noussut esiin ilman vastapuolta. Ehdotettu 2 momentti antaa oikeuden ”tekijälle tai hänen edustajalleen” mutta ei sano, kuka tarkistaa edustajan aseman. Hakemusasiassa, jossa tiedonantovelvollisella ei ole intressiä eikä tuomioistuin kuule kohdetta, tuomioistuin joutuu luottamaan hakijan ilmoitukseen sekä loukkauksesta että oikeudesta esittää vaatimus.
3. Palvelun laillisuus on usein tulkintakysymys, jonka tuomioistuimet ratkaisevat vasta vuosien kuluttua
TVkaista-palvelu tallensi televisiolähetyksiä asiakkaidensa lukuun vuosina 2007–2014. Helsingin käräjäoikeus aloitti rikosasian käsittelyn marraskuussa 2013 ja tuomitsi vastaajat 30.9.2015. Helsingin hovioikeus pysytti tuomion 1.6.2017.[10] Samaan aikaan suuret teleoperaattorit tarjosivat vastaavia verkkotallennuspalveluja sadoille tuhansille käyttäjille, ja lainsäätäjä selkiytti oikeustilan lopulta 25 l §:llä (voimaan 1.6.2015). Tuoreempi esimerkki on Helsingin hovioikeuden tuomio 6.8.2025 (R 22/1687).[11] Syyttäjä ja asianomistajat, joukossa Sanoma Media Finland, katsoivat, että avoimia radiolähetyksiä kehystekniikalla koonnut nettiradio.fi-palvelu loukkasi tekijänoikeutta, ja käräjäoikeus tuomitsi ylläpitäjän. Hovioikeus hylkäsi syytteen tämän palvelun osalta Svensson- ja VG Bild-Kunst -ratkaisujen nojalla: oikeudenhaltijat olivat saattaneet lähetykset kaikkien saataville ilman tehokkaita teknisiä suojatoimenpiteitä, joten linkittäminen ei tavoittanut uutta yleisöä. Hovioikeus totesi nimenomaisesti, ettei oikeudenhaltijoiden kieltokirje tai verkkosivun käyttöehdot muodosta teknistä suojatoimenpidettä. Oikeudenhaltijoiden oma käsitys laittomuudesta osoittautui virheelliseksi 12 vuotta syytteen tekoajan alkamisen jälkeen. Jos 2 momentti olisi ollut voimassa, oikeudenhaltijat olisivat voineet saada kummankin palvelun käyttäjä-, määrä- ja hintatiedot hakemusasiassa jo prosessin alussa. TVkaistan tapauksessa sama olisi koskenut teleoperaattoreiden omia verkkotallennuspalveluja. Ennen 25 l §:n voimaantuloa satojen tuhansien suomalaisten käyttämät operaattoripalvelut olivat käräjäoikeuden TVkaista-tuomion valossa ilmeisesti yhtä lailla laittomia, vaikka asiasta vallitsi erimielisyys. Oikeudenhaltijat olisivat voineet hakea operaattoreilta niiden asiakkaiden nimet ja lähettää sadoille tuhansille kuluttajille hyvitysvaatimuksia, ennen kuin lainsäätäjä ratkaisi tilanteen tekemällä palveluista sopimuslisenssin nojalla laillisia.
4. Luovutuksen jälkeen tuomioistuin ei käytännössä enää valvo vaatimuksia
Liittymätietojen perusteella lähetettyjen vaatimusten riitauttaminen on harvinaista, koska markkinaoikeus perii oikeudenkäyntimaksuna 2 440 euroa (yksityishenkilöltä 610 euroa) ja kuluriski nousee kymmeniin tuhansiin. Niissä tapauksissa, jotka asianosaiset ovat vieneet pääasiaratkaisuun, tulokset ovat vaihdelleet. Ratkaisussa MAO:419/16 kantajat vaativat 8 500 euroa, markkinaoikeus tuomitsi 600 euroa ja velvoitti vastaajan korvaamaan yli 30 000 euron kulut; ratkaisussa MAO:55/17 markkinaoikeus hylkäsi kanteen ja velvoitti kantajat maksamaan noin 30 000 euron kulut.[8] Kun tuomittu hyvitys on murto-osa kuluista, tietojen luovutusvaihe on ainoa kohta, jossa perusteettomat vaatimukset karsiutuvat ilman, että kohde kantaa kuluriskin.
Missä esitys tarvitsee lisäpohdintaa
Kun saadut opit asettaa ehdotetun lakitekstin rinnalle, esiin nousee neljä oikeuskysymystä.
Ensimmäinen on jo mainittu näyttökynnys. Toinen on kuluttajarajaus. Direktiivin johdanto-osan 14 kappale sulkee kaupallisen laajuuden ulkopuolelle vilpittömässä mielessä toimivat loppukuluttajat, ja esitys siteeraa kappaletta, mutta ministeriö ei ole vienyt rajausta lakitekstiin. Ehdotetun 3 momentin 1 kohta oikeuttaa saamaan palvelujen ”haltijoiden” yhteystiedot, mikä sanamuodon mukaan kattaa IPTV-jälleenmyyjän asiakasrekisterin. Yhdessä 11 §:n 5 momentin muutoksen kanssa syntyy rakenne, jossa oikeudenhaltija saa tilaajaluettelon hakemusasiassa ja esittää hyvitysvaatimuksen jokaiselle tilaajalle ilman, että kenenkään tarvitsee tiedonsaantivaiheessa osoittaa tilaajan tienneen lähteen laittomuudesta. Malli on sama kuin tekijänoikeuskirjeissä, mutta ilman merkittävyyskynnystä ja kohdistettuna katsojiin vertaisverkkojakajien sijaan. Palvelun tilaaja ja katsoja ovat lisäksi usein eri henkilöitä samalla tavalla kuin liittymän haltija ja käyttäjä.
Kolmas kysymys koskee tietosuojaa. Nykyinen 60 a § kytkee luovutetut liittymätiedot sähköisen viestinnän palveluista annetun lain salassapito- ja rangaistussäännöksiin, mutta ehdotettu 6 momentti koskee vain 1 momentin tietoja. Uuden 2 ja 3 momentin nojalla luovutetuille asiakasluetteloille, hinta- ja määrätiedoille ja yksityishenkilöiden yhteystiedoille esitys ei säädä käyttötarkoitussidonnaisuutta, säilytysaikaa eikä ilmoitusvelvollisuutta. Ruotsin tekijänoikeuslain 53 f § velvoittaa ilmoittamaan luovutuksesta sille, jota tiedot koskevat.[12] Esitys myös korvaa direktiivin ”nimet ja osoitteet” laajemmalla ”yhteystiedoilla”. Unionin tuomioistuin tulkitsi ilmaisua suppeasti ratkaisussa Constantin Film (C-264/19) ja totesi, että jäsenvaltio voi säätää laajemmin, kunhan se tekee perusoikeuspunninnan.[13] Esitys ei sisällä sitä punnintaa. Punninnan tarve korostuu, kun luovutettava tieto paljastaa erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia seikkoja. Aikuisviihteen oikeudenhaltijat ovat käyttäneet nykyistä säännöstä aktiivisesti, ja tieto siitä, millaista sisältöä henkilö on liittymästään tai tilauksestaan seurannut, on omiaan paljastamaan hänen seksuaalisen suuntautumisensa tai käyttäytymisensä.
Neljäs oikeuskysymys on kilpailuoikeudellinen, jonka esitys jättää kokonaan käsittelemättä. Suomessa tekijänoikeuksia valvoo ulkomaisten oikeudenhaltijoiden asiamiesten ohella Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry, jonka 15 jäseneen kuuluvat MTV Oy, Sanoma Media Finland Oy ja Yleisradio Oy.[14] Nämä yhtiöt ylläpitävät itse suoratoistopalveluja. Ehdotettu 3 momentti oikeuttaa saamaan tiedot palvelun asiakkaista, tilausmääristä ja hinnoista. Kun hakijana on kilpailevien palvelujen yhteinen valvontaorganisaatio ja kohteena on tulkintariidassa oleva palvelu, kilpailijan liikesalaisuudet siirtyvät hakemusasiassa ilman, että tuomioistuin on vahvistanut loukkausta. Kilpailulain 5 § ja SEUT 101 artikla kieltävät kilpailijoita vaihtamasta arkaluonteista tietoa myös yhteisen elimen kautta. Esitys ei sisällä liikesalaisuuksien suojaa koskevaa säännöstä eikä arvioi tilannetta lainkaan.
Mitä toimiva säännös edellyttäisi
Mikään edellä sanotusta ei kyseenalaista direktiivin täytäntöönpanoa. Kysymys on siitä, kirjoittaako lainsäätäjä lakiin ne edellytykset, jotka tuomioistuimet ovat joutuneet rakentamaan nykyisen 60 a §:n ympärille kymmenen vuoden aikana, vai jättääkö se ne jälleen tuomioistuinten tehtäväksi. Suomessa nykyisen käytännön muotoutumiseen meni tuomioistuimilta yli 15 vuotta.
Ruotsin malli tarjoaa valmiin rungon: näyttökynnys (todennäköiset syyt), nimenomainen suhteellisuuspunninta ja ilmoitusvelvollisuus. Siihen kannattaisi lisätä direktiivin johdanto-osan kuluttajarajaus, hakijan velvollisuus esittää selvitys oikeudestaan esittää vaatimus, käyttötarkoitussidonnaisuus kaikille luovutetuille tiedoille sekä liikesalaisuuksia koskeva rajaus, jonka mukaan tuomioistuin luovuttaa määrä- ja hintatiedot vasta vahvistetun loukkauksen jälkeen tai rajattuna asiamiehelle. Koska tuomioistuin ei hakemusasiassa kuule haitan kärsijää, sen tulisi arvioida haitta viran puolesta. Tällöin hakijan tulisi selostaa, keihin luovutus kohdistuu ja mihin hän tietoja käyttää.
Esityksen jakso 5.1 kertoo, että ministeriö harkitsi tiedonsaantisäännösten sijoittamista todistelun turvaamislakiin, mutta ei löytänyt aikaa ministeriöiden yhteistyölle. Syy on ymmärrettävä, mutta sen seurauksena tekijänoikeuden ja teollisoikeuksien tiedonsaantioikeudet eriytyvät kahdeksi
rinnakkaiseksi menettelyksi samassa tuomioistuimessa. Ottaen huomioon, että täytäntöönpanodirektiivi on vuodelta 2004, muutama kuukausi lisäaikaa huolelliseen valmisteluun tuskin olisi ratkaisevaa. Se, mitä oikeudenhaltijat, operaattorit, tekijänoikeuskirjeiden vastaanottajat ja tuomioistuimet ovat 60 a §:n kanssa kohdanneet, puoltaa lisäajan käyttämistä.
_____________________________________________________________________________
Lähteet ja oikeustapaukset
[1] Hyvät käytännöt yksityishenkilöihin kohdistuvassa kirjevalvonnassa, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:2, erityisesti s. 11–12, 36, 48 ja 53. https://okm.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-263-543-3
[2] Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 25.1.2018, Tekijänoikeuksien kirjevalvontaa kehitetään toimivammaksi ja kohtuullisemmaksi yhteisillä käytännöillä. https://okm.fi/-/tekijaoikeuksien-kirjevalvontaa-kehitetaan-toimivammaksi-ja-kohtuullisemmaksi-yhteisilla-kaytannoilla
[3] Markkinaoikeuden työtilastot 2022–2025. https://www.markkinaoikeus.fi/app/uploads/sites/17/2024/11/Tyotilasto_vuodelta_2025.pdf [4] MAO:333/17, 12.6.2017.
[5] KKO 2022:47. https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202247.html
[6] Unionin tuomioistuimen tuomio 27.4.2023, Castorama Polska ja Knor, C-628/21, ECLI:EU:C:2023:342.
[7] Lag (1960:729) om upphovsrätt 53 c–53 d §; PMÖD 2018:28. https://lagen.nu/dom/pmod/2018:28
[8] MAO:419/16; MAO:55/17; ks. Jussi Kari, Tekijänoikeuskirjeiden välitilinpäätös, jussikari.fi 23.12.2017. https://www.jussikari.fi/tekijanoikeuskirjeiden-valitilinpaatos/
[9] MAO:285/19; unionin tuomioistuimen tuomio 23.11.2023, Kopiosto, C-201/22, ECLI:EU:C:2023:914; KKO 2024:53. https://iprinfo.fi/uutiset/kko202453-kopiosto-v-telia/
[10] Helsingin hovioikeuden tuomio 1.6.2017, R 16/85. https://tuomioistuimet.fi/hovioikeudet/helsinginhovioikeus/fi/index/tiedotteet/2017/hovioikeushylkasivaltaosanvalituksistatvkaista-asiassar1685.html
[11] Helsingin hovioikeuden tuomio 6.8.2025 nro 25/106245, R 22/1687. [12] Upphovsrättslagen 53 f § 2 mom.; PMÖD 2017:11. https://lagen.nu/dom/pmod/2017:11
[13] Unionin tuomioistuimen tuomio 9.7.2020, Constantin Film Verleih, C-264/19, ECLI:EU:C:2020:542, kohdat 39–40; ks. myös tuomio 17.6.2021, M.I.C.M., C-597/19, ECLI:EU:C:2021:492, kohta 125.
[14] TTVK:n jäsenluettelo. https://ttvk.fi/ttvk-tayttaa-40-vuotta-nelja-vuosikymmenta-valvontaa-ja-viestintaa
[15] TTVK, Mediavisionin tutkimus: AV-piratismia harjoittavien määrä jatkaa kasvuaan, 1.6.2022, https://ttvk.fi/mediavisionin-tutkimus-av-piratismia-harjoittavien-maara-jatkaa-kasvuaan-suomalaiset-jopa-maksavat-laittomasta-sisallosta-iptv-palveluissa; TTVK, Laittomat IPTV-palvelut viranomaisten kohteena, 15.6.2023, https://ttvk.fi/laittomat-iptv-palvelut-viranomaisten-kohteena; Yle 23.11.2023, Suomalaiset pettyivät suoratoistopalveluihin ja alkoivat taas piratoida, https://yle.fi/a/74-20061429
[16] Ismo Uusitupa, Piraatti-IPTV:n käyttö romahti Suomessa eikä kukaan tiedä syytä, rahaa paloi silti 36 miljoonaa euroa, Helsingin Sanomat 2.9.2026 (Mediavisionin kevään 2026 kuluttajatutkimus).
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000012246690.html; pohjoismainen kokonaiskuva: Markkinointiuutiset 22.5.2025, https://www.markkinointiuutiset.fi/artikkelit/laittomuus-rehottaa-kansankodeissa-yli-1-5-miljoonaa-pohjoismaista-kotitaloutta-kayttaa-laitonta-iptv-ta
[17] TTVK, Tekijänoikeusbarometri 2025 (Taloustutkimus, n = 1 072, tiedonkeruu 11.9.–7.10.2025), 6.11.2025. https://ttvk.fi/tekijanoikeusbarometri-2025
[18] Viaplay, Viaplay Urheilu – paketit ja hinnat, https://viaplay.fi/fi-fi/get-sport; Telia, Urheiluohjelmat ja -lähetykset, https://www.telia.fi/kauppa/tv-ja-viihde/kanavapaketit/urheilu; Maxivision, Urheilun televisio-oikeudet kaudelle 2025–2026, https://maxivision.fi/urheilun-televisiooikeudet/
[19] Keskisuomalainen 14.8.2024, Urheilun seuraaminen suoratoistopalveluista entistä kalliimpaa, https://www.ksml.fi/urheilu/7354926; Maaseudun Tulevaisuus 8.3.2026, Urheilupakettien hinnat ovat rajussa nousussa, https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/koti/453e5e47-99eb-420b-a75f-e971bb430615; Yle 23.11.2023 (ks. lähde 15).
[20] MAO:167/18 (28.3.2018), https://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1522235723079.html; MAO:479/18 (28.9.2018), https://www.finlex.fi/fi/oikeuskaytanto/markkinaoikeus/2018/479; KKO 2017:85.
____________________
Kirjoittajat
