Tekijän oikeudesta tulla nimetyksi teoksensa yhteydessä
Tekijän moraalinen oikeus tulla kreditoiduksi teoksen tekijänä on herättänyt laajaa keskustelua viime aikoina, kun kirjallisuuskentällä ja radiolähetyksessä on esiintynyt teosten väärinkäytöksiä lainaamisen yhteydessä. Tässä kirjoituksessa käsitellään tekijän nimeämisoikeutta sekä lain vaatimusta ”hyvän tavan mukaisuudesta”.
Vuonna 2022 ilmestynyt, Maria Petterssonin kirjoittama tietokirja Suomen historian jännät naiset (Atena, 2022) herätti välittömästi julkaisunsa jälkeen laajaa huomiota. Useat tieteentekijät toivat esiin, että kirjassa siteerataan tutkijoiden tiedeartikkeleita ja pro gradu -tutkielmaa ilman, että lainausten lähteitä mainitaan muutoin kuin lähdeluettelossa. Lopulta tapaus päätyi tekijänoikeusneuvoston analysoitavaksi, joka antoi lausuntonsa 24.10.2023 (TN 2023:8). Tekijänoikeusneuvosto katsoi, että lainaukset olisi tullut tehdä alalla vallitsevan hyvän tavan mukaisesti niin, että lainaukset ovat kirjan muusta tekstistä erotettavissa, lähde ja tekijä mainittuna. Näin ei Historian jännät naiset -kirjassa ollut tehty.
Tapaus oli mielenkiintoinen ennen kaikkea siksi, että Petterssonin käyttämää tapaa olla merkitsemättä lainauksia lainauksiksi ja nimeämättä lainatun teoksen tekijää muutoin kuin lähdeluettelossa puolustettiin jokseenkin erikoisin perustein. Tekijänoikeusneuvostolle antamassaan vastineessa kirjan tekijä ja kustantaja ovat väittäneet, että
”Populaarissa tietokirjallisuudessa ei ole mahdollista käyttää vastaavanlaista merkintätapaa kuin tieteellisissä julkaisuissa, kuten viitenumeroita ja alaviitetekstejä. Lähdeviittaaminen on toteutettu lajityypin tradition mukaisesti loppuun sijoitetulla lähdeluettelolla.” (kohta 6)
Kustantaja ja tekijä paitsi viittaavat traditioon käytäntönsä oikeuttajana, myös esittävät, ettei lähteiden tarkka mainitseminen ole käytännössä mahdollista.
Petterssonin tapauksen lisäksi tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt hiljattain tapausta, jossa Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa referoitiin kirjallista teosta yhteensä lähes 24 minuutin ajan ääneen lukemalla ilman, että teoksen tekijä mainittiin (TN 2023:9). Tässäkin tapauksessa tekijänoikeusneuvosto katsoi, että radio-ohjelmassa lainatun artikkelin tekijän nimeä ei ollut tekijänoikeuslain edellyttämällä tavalla mainittu siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.
Edellisten tapausten inspiroimana tämä kirjoitus tarkastelee seuraavaksi paitsi tradition roolia suhteessa velvollisuuteen ilmoittaa tekijän nimi tämän teoksen yhteydessä, myös pohjoismaiselle tekijänoikeudelle leimallista ”hyvän tavan mukaisuuden” vaatimusta. Tämä kirjoitus keskittyy nimenomaan edellä mainittujen tapausten moraalisten oikeuksien aspektiin, ei siteeraamisen edellytyksiin.
Moraalisten oikeuksien säädöspohja
Tekijän moraalinen oikeus tulla nimetyksi teoksensa tekijänä perustuu yhtäältä Suomea velvoittavan Bernin yleissopimuksen[i] artiklaan 6bis (1) että Tekijänoikeuslain (404/1961, TekijäL) 3 § 1 momenttiin. Bernin sopimus erottaa tekijän nimeämisoikeuden tämän varallisuusoikeuksista säätämällä, että tekijällä on koko elämänsä ajan oikeus vaatia teokseen kohdistuvan tekijänoikeutensa tunnustamista. TekijäL:ssa puolestaan säädetään, että tekijä on ilmoitettava hyvän tavan mukaisesti, kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin.
Vaikka tekijänoikeutta on Euroopan unionissa harmonisoitu viimeisten vuosikymmenien aikana reippaastikin, ovat moraaliset oikeudet jääneet tämän kehityksen ulkopuolelle. Ainakaan lähitulevaisuudessa asiaan ei ole nähtävillä muutoksia. Moraalisten oikeuksien tulkinta vaihteleekin varsin huomattavasti jäsenvaltioittain. Jonkinlaista ”alueellista harmonisointia” on kuitenkin esiintynyt: Pohjoismaiden tekijänoikeuslait laadittiin aikoinaan tiiviissä yhteistyössä, ja monet niiden säädöksistä muistuttavat kovasti toisiaan. Yksi tällaisista pohjoismaisen tekijänoikeuden osa-alueista on juuri moraaliset oikeudet.[ii] Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan säädökset tekijän nimeämisoikeudesta sitovat kyseisen moraalisen oikeuden ”hyvän tavan mukaisuuden” vaatimukseen. On kuitenkin hyvin tapauskohtaista ja usein varsin epäselvää, mitä tämä ”hyvä tapa” käytännössä milläkin alalla tarkoittaa.
”Hyvän tavan mukaisuus” ymmärretään usein väärin
On jokseenkin selvää, että hyvän tavan mukaisuus vaihtelee alakohtaisesti. Joillain aloilla hyvä tapa saattaa vaatia ilmoittamaan tekijän nimen erittäin näkyvästi, kun taas toisilla aloilla kreditointi on huomaamattomampaa. Joskus on jopa esitetty, että hyvä tapa saattaisi jollain aloilla olla sitä, ettei tekijän nimeä ilmoitettaisi lainkaan.[iii] Tällaista tulkintaa tuskin kuitenkaan voidaan pitää Bernin sopimuksen hengen mukaisena.[iv] Jane Ginsburgin mukaan tekijän nimeämisoikeus on kaikista tämän oikeuksista kaikkein moraalisin ja intuitiivisin.[v] Täten tulkinnat, jotka tosiasiassa tekisivät artiklan 6bis mukaisen oikeuden tulla nimetyksi teoksen tekijänä sisällöltään tyhjäksi, ovat lähtökohtaisesti hyvin epäilyttäviä.
Yksi yleisimmistä harhaluuloista on, että hyvä tapa tarkoittaisi samaa kuin traditio tai alalle vakiintunut käytäntö, kuten tapauksen TN 2023:8 kirjailijan ja kustantajan vastineessa on nähtävillä. Myös tapauksessa TN 2023:9 vedottiin siihen, että radio-ohjelmissa olisi tavanomaista viitata lehtiartikkeleihin ilman mainintaa tekijästä.
Hyvän tavan mukaisuuden vaatimus antaa kyllä mahdollisuuden huomioida eri luovien alojen erityispiirteet, mutta kuten Johan Axhamnkin toteaa, hyvä tapa ei ole synonyymi käytännölle tai vakiintuneelle toimintatavalle.[vi] Näin ollen alalla vakiintunutkin käytäntö olla nimeämättä tekijöitä voi hyvinkin olla hyvän tavan vastaista. Vaikka tekijän nimeämisen tapa voikin ala- ja teostyyppikohtaisesti vaihdella, on erittäin harvoin tekijänoikeudellisesti perusteltua jättää tekijän nimeä kokonaan mainitsematta, ellei tekijä ole tästä oikeudestaan luopunut (mikä on sitovasti mahdollista ainoastaan, mikäli kyseessä on laadultaan ja laajuudeltaan rajoitettu teoksen käyttö, ks. TekijäL 3 § 3 mom.).
Käytännön ”vaikeudet” nimetä tekijä
Käytännön vaikeudet voivat joskus – mutta eivät läheskään aina – oikeuttaa olemaan ilmoittamatta tekijän nimeä esimerkiksi painattamalla nimi teoskappaleeseen. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että näin voisi olla eräiden käyttötaiteen teosten kohdalla.[vii] Esimerkiksi lasiesineen taiteellinen ilmiasu saattaisi kärsiä, mikäli tekijän nimi painettaisiin esineeseen. (Toisaalta vaikkapa vilkaisu Iittalan lasien pohjiin paljastaa, ettei tämäkään mahdotonta ole.) Tapauksissa TN 2023:8 ja 2023:9 on kuitenkin vedottu sellaisiin käytännön ”esteisiin”, jotka vaikuttavat riippuvan lähinnä teoksen lainaajan viitseliäisyydestä.
Historian jännät naiset (TN 2023:8) -tapauksen yhteydessä kirjailija ja kustantaja väittivät, ettei populaarissa tietokirjallisuudessa ole mahdollista käyttää vastaavanlaista merkintätapaa kuin tieteellisissä julkaisuissa, kuten viitenumeroita ja alaviitetekstejä (TN 2023:8, kohta 6). Tästä puolustuksesta herää välittömästi kysymys, että miten niin ”ei ole mahdollista”? Mikä muka käytännössä estää käyttämästä viitteitä populäärissä tietokirjallisuudessa? Yksin se, että kirjan tekstisivujen rakennetta ei ole haluttu ”keskeyttää” lähdeviittauksilla, ei tarkoita sitä, että lähteen mainitseminen olisi tosiasiassa mahdotonta. Lähes missä tahansa kirjallisuuden lajissa on mahdollista merkitä lainauksen lähde asianmukaisesti: joko suoraan tekstissä, alaviitteissä, tai – kuten tässäkin tekstissä – loppuviitteissä. Viimeksi mainittu tapa ei muuta tekstisivujen graafista ulkoasua käytännössä ollenkaan, eikä häirinne kenenkään lukukokemusta.
Asiassa TN 2023:9 Suomipop-kanava on antamassaan vastineessa puolustellut juontajan toimintaa muun muassa sillä perusteella, että juontaja oli ilmoittanut useaan otteeseen, missä artikkeli on julkaistu. Juontaja oli kuulemma pyrkinyt ilmoittamaan tekijän, mutta ”ei ollut löytänyt tekijän nimeä lähetyksessä” (kohta 4). Perustelu on jokseenkin epäilyttävä, sillä artikkelin kirjoittajan nimi oli kuitenkin tavanomaiseen tapaan näkyvästi ilmoitettu artikkelin alussa (kohta 25). Lainaajan tulisi perehtyä lainattavaan teokseen sen verran huolella ennen sen lainaamista, että pystyy lainauksen yhteydessä ilmoittamaan lainatun teoksen tekijän. Suoran (viihteellisen) radiolähetyksen hektisyyskään ei oikeuta olemaan kreditoimatta lainattavan teoksen tekijää, etenkin kun ottaa huomioon, että tässä tapauksessa radiojuontajalla oli käyttää peräti 11,5 minuuttia aikaa teoksen lainaamiseen siitä 24 minuutin kokonaisajasta, jossa muutoinkin kommentoitiin ja keskusteltiin lainattavan teoksen aiheesta (kohta 27).
Molemmat yllä kuvatut tapaukset ovat esimerkkejä siitä, että selitykset olla nimeämättä tekijää teoksensa yhteydessä eivät useinkaan ole kovin hyviä.
Historian jännät naiset- ja Aamulypsy-tapausten merkitys
Moraaliset oikeudet jäävät harmillisen usein taloudellisten oikeuksien varjoon, mikä näkyy paitsi tekijänoikeudellisessa keskustelussa, myös tekijänoikeuden tutkimuksessa. ”Onneksi” julkisuuteen päätyy toisinaan yllä käsiteltyjen kaltaisia laajaa huomiota herättäviä tapauksia, jotka herättävät keskustelua moraalisista oikeuksista ja niiden tärkeydestä.
Tämä kirjoitus on antanut lyhyen kommentin tekijän nimeämisoikeuteen ja sen soveltamiseen kahdella eri alalla. Moraalisten oikeuksien soveltamiselle on leimallista korostunut tapauskohtaisuus. Kun ottaa vielä huomioon luovien alojen heterogeenisyyden, on käytännössä mahdotonta antaa yleispäteviä ohjeita siitä, millä tavalla tekijä on milloinkin nimettävä. Selvää kuitenkin on, että tekijä on oikeutettu kreditointiin käytännössä aina.
Lopuksi
Moraaliset oikeudet ovat yksi merkittävimmistä eroista tekijänoikeuden ja teollisoikeuksien välillä: ne ilmentävät sitä tekijän ja teoksen välistä tiivistä suhdetta, joka tunnistetaan myös lain tasolla esimerkiksi siinä, että moraaliset oikeudet eivät ole luovutuskelpoisia. Nämä oikeudet on luotu muun muassa siksi, että tekijällä on oikeus tulla tunnustetuksi henkisen luomistyönsä lähteenä. Tekijän nimeämisoikeuteen ei siten tule suhtautua leväperäisesti.
Tekijä on nimettävä, vaikkei tekijän nimi suurta yleisöä kiinnostaisikaan.[viii] Tekijän moraalinen oikeus tulla nimetyksi teoksensa yhteydessä on säädetty nimenomaan tekijän henkilön suojaksi, ei esimerkiksi yleisön palvelemiseksi (vaikka nimeämisoikeudella tällainen sekundäärinen funktio saattaa joskus ollakin).[ix]
On tärkeää, ettei pohjoismaisen tekijänoikeuden hyvän tavan mukaisuuden vaatimusta yritetä naamioida jonkinlaiseksi tekosyyksi pidättäytyä antamasta tunnustusta kirjallisesta tai taiteellisesta teoksesta sille, joka teoksen on todella tehnyt. Hyvän tavan mukaisuus kun ei tarkoita sitä, että tekijää ei tarvitsisi kreditoida ollenkaan. Se ei myöskään tarkoita sitä, että olisi riittävää mainita tekijän nimi (esimerkiksi lähdeluettelossa) ilman että nimen yhteys lainattavaan teokseen olisi selvää. Mikäli lainaaja kokee epävarmuutta sopivasta tavasta teoksen tekijä, on useimmiten parempi kreditoida ”liikaa kuin liian vähän.” Asianmukainen tekijän nimeäminen on harvoin muusta kuin viitseliäisyydestä kiinni.
_______
[i] Bernin yleissopimuksen kirjallisten ja taiteellisten teoksen suojaamisesta (sellaisena kuin se on muutettuna 28.9.1979)
[ii] Johan Axhamn, ‘Nordic countries’ teoksessa Gillian Davies & Kevin M. Garnett (toim.) Moral rights (Sweet & Maxwell 2010), s. 505 – 507.
[iii] Jan Rosén, ‘Moral Right in Nordic Law’ (2014) ALAI, Brussels, September 2014 (<https://silo.tips/download/countries-quite-a-number-of-cases-on-moral-right-have-been-brought-before-the-co>, vierailtu 6.10.2023), s. 4.
[iv] Jane C. Ginsburg, ‘The Most Moral of Rights: The Right to be Recognized as the Author of One’s Work’ (2016) 8 (44) Geo. Mason. J. Int’l Comm. L, s. 48.
[v] Ginsburg, s. 45.
[vi] Axhamn, s. 518.
[vii] Rosén, s. 4.
[viii] Ginsburg, s. 48.
[ix] Tuomas Mattila, Yhteistyö tekijänoikeudessa: tutkimus alkuperäisestä tekijänoikeuden haltijasta yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuvissa luovissa prosesseissa. Suomalainen Lakimiesyhdistys 2022, s. 65.
_______
Kirjoittajat
