Tarvitaanko kansallista mallisuojaa?

Kysymys kansallisen mallisuojan tarpeellisuudesta nousee silloin tällöin pintaan. Tästä keskusteltiin lyhyesti Sigtunassa Ruotsissa elokuussa 2018 Pohjoismaiden immateriaalioikeudellisten yhdistysten kokouksessa NIR:ssä. Tällöin kiinnitettiin huomiota laskeviin mallisuojamääriin. Marraskuussa 2019 keskustelua jatkettiin Kööpenhaminassa NIR:in välikokouksessa, jossa teemana oli mallisuoja. Välikokouksen puheenvuoroista ilmestyi NIR:n julkaisu 2/2020.

RCD

EU:n mallisuoja, Registered Community Design (RCD) otettiin käyttöön 2003. Mallisuojaa koskevan hakemuksen käsittely EU:n teollisoikeusvirastossa EUIPO:ssa on erittäin nopeaa, koska sen yhteydessä tutkitaan vain absoluuttisia esteitä eli  sotiiko haettu suoja hyvää tapaa vastan. Sen lisäksi, että käsittely vie muutaman päivän, se kattaa astuessaan voimaan 27 jäsenvaltiota. Yhden hakemuksen hinta on 350 euroa. Lisäksi RCD:n perusteella voidaan hakea koko EU:ta koskeva turvaamispäätös. Nopeuden vastakohtana on kuitenkin se seikka, että EU:n mallisuoja voidaan myös mitätöidä yhdellä EUIPO:lle osoitetulla hakemuksella.

RCD on siten nopea, halpa ja kattava. Ei ihme, että vuosittainen hakemusmäärä EUIPO:ssa on noussut yli 100 000:een.

Vaikutus kansallisiin hakemuksiin 

Tämä ei ole voinut olla vaikuttamatta kansallisten hakemusten määrään. Osassa EU-maita sekä Pohjoismaissa, eritoten Ruotsissa ja Suomessa kansallisten hakemusten määrä on laskenut. Norjassa puolestaan hakemusten määrä lähti nousuun vuonna 2008 ja kasvaa edelleen. Taas Tanskassa hakemusten määrä on ollut varsin tasainen, mutta pieni.

Hakemusmäärien pienuus EU-jäsenmaissa Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa on tietysti myös omiaan toimimaan perusteluna kansallisesta mallisuojasta luopumisesta.

Kansallisen mallisuojan puolesta?   

Koska mallisuojaa varaosien* osalta ei vielä ole harmonisoitu EU:ssa, on selvää, että laajempi kansallinen suoja on houkutteleva. On katsottu, että juuri tämä seikka puoltaa Ruotsissa kansallisen mallisuojan säilyttämistä. Tilastojen mukaan merkittävä osa ruotsalaisista mallihakemuksista liittyvät nimenomaan varaosiin.

Kun EU:n vuonna 2018 suorittamassa kyselyssä tiedusteltiin syitä kansalliseen mallirekisteröintiin:

16 vastaajaa totesi, että se sopii parhaiten vastaajan tarpeisiin,

10 vastaajaa totesi, että kansallinen hakuprosessi on helppo

20 vastaajaa totesi, että kattavuus on sopiva

12 vastaajaa totesi, että maksut ovat alhaisia

Toisaalta 21:llä oli muita täsmentämättömiä syitä ja 151 eivät vastanneet laisinkaan. Kyselystä ei siis voi vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Selvää on kuitenkin, että pienille yrityksille, jotka eivät käytä asiamiestä, rekisteriviranomaisten läheisyys ja asioimiskieli ovat merkityksellisiä.

Marjut Alhonnoro huomautti kirjoituksessaan (NIR 2/2020 s. 306): vaikka Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) Suomessa tutkii mallin uutuuden ja yksilöllisyyden etukäteen viran puolesta (ex officio), se ei ilman muuta tarkoita sitä, että rekisteröity suoja olisi yhteisömallia vahvempi. Tämä johtuu siitä, että haettua mallia verrataan vain suomalaisessa rekisterissä oleviin aiemmin myönnettyihin malleihin. RCD:t jäävät tutkimuksen ulkopuolelle. Alhonnoron mukaan väärinkäsitys kansallisen mallin vahvuudesta elää yhä ja voi hyvin. Ei siis voida olla varmoja siitä, ettei ole olemassa identtistä RCD:tä jolloin kansallinen suoja on kyseenalainen.

Alhonnoron sanoin kansallisen mallisuojan puolesta näyttäisi puhuvan enemmän paikallisen viranomaisen koettu lähestyttävyys ja tiedon taso, eikä mallin todellinen suoja (NIR 2/2020 s. 308).

Päätelmiä

Edellä esitetyistä argumenteista huolimatta on varmasti syytä rauhassa odottaa uusia EU-säännöksiä, ennenkuin ryhdymme toimiin kansallisen  mallioikeuslainsäädännön mahdollisesta luopumisesta. Nykyinen IPR-arkkitehtuuri EU:ssa pohjaa nimenomaan rinnakkaisiin järjestelmiin. Tämän on katsottu parhaiten palvelevan sekä pieniä että suuria yrityksiä. Yrityksen alkumetreillä palvelun läheisyydellä on  merkitystä, mutta kasvun myötä sisämarkkinat omine IPR-välineineen ovat tärkeämpiä. Toistaiseksi tämä portaittainen järjestely näyttää toimivan varsin ”mallikkaasti”.

Ajatus siitä, että kansallinen järjestelmä on säilytettävä, jotta malliasiantuntemus maan hallinnossa säilyisi, ei ole eräiden mielestä riittävä perustelu sen ylläpitämiseen (NIR 2/2020 s. 343, vrt s. 311). Tämän näkemyksen mukaan hyödyt eivät silloin kata kustannuksia. En ole samaa mieltä. Mitä enemmän ja laajemmin osaamista löytyy pienestä maasta sitä paremmin myös sen yritykset pärjäävät. Kustannus sen takaamiseksi on siedettävä.