Taina Pihlajarinteen juhlaluento

2/2015 5.5.2015
Tekijänoikeuden professori Taina Pihlajarinne. (Kuva: Linda Tammisto)
Taina Pihlajarinne nimitettiin Helsingin yliopiston tekijänoikeuden professorin tehtävään 1.4.2014 ja tähän nimitykseen liittyvä juhlaluento järjestettiin 3.12.2014. Julkaisemme tämän juhlaluennon kokonaisuudessaan.

Hyvät kuulijat,

Tuskin mikään oikeudenala on säästynyt teknisen kehityksen aiheuttamilta muutospaineilta. Ei ole kuitenkaan liioiteltua väittää, että tekijänoikeus on yksi niistä oikeudenaloista, jotka ovat kohdanneet suurimmat ongelmat teknisen kehityksen ja digitalisoitumisen myötä. Useimpien oikeudenalojen kohdalla tekninen kehitys vaatii ehkä vain oikeuden pintarakenteita mukautumaan.  Tekijänoikeus poikkeaa useimmista muista oikeudenaloista siinä, että tekninen kehitys on saattanut kyseenalaiseksi paitsi oikeudenalan aivan keskeiset oikeudelliset käsitteet, myös sääntelyn koetun legitimiteetin. Jotain tekijänoikeuslain koetusta legitimiteetistä kertoo sekin, että kansalaisaloite tekijänoikeuslain muuttamiseksi sai yli 50 000 allekirjoitusta.

Kyse on siten syvällisempää muutosta edellyttävästä paineesta. Luovan työn tekemisen ja tällaisen työn tulosten levittämisen tekniikka on aivan keskeisessä roolissa arvioitaessa sitä, millainen yksinoikeus on tarpeen luoda. Toisaalta syvällisen muutospaineen voidaan väittää myös johtuvan itse oikeudenalan rakenteista: etenkin siitä, että se rakentuu enemmän käsitteille kuin joustamiskykyisille periaatteille.

Teosten hyödyntäminen on teknis-taloudellisen kehityksen myötä siirtymässä suurelta osin internetiin. Ehkä tunnetuin esimerkki on levyteollisuus, jonka syntymisen tekniset innovaatiot musiikin tallentamisessa aikanaan mahdollistivat. Levyteollisuuden ansaintalogiikka on näihin päiviin saakka perustunut konkreettisten, musiikkitallenteen sisältävien esineiden myyntiin. Savikiekkojen ajoista on päädytty lp-levyjen, kasettien ja cd-levyjen kautta tilanteeseen, jossa musiikki myydään internetissä tiedostoina ja nykyisin yhä useammin streaming-palveluina, jossa kuluttaja ostaa aikaan sidottua käyttöoikeutta. Vastaava kehitys on meneillään esimerkiksi elokuvateollisuudessa ja kirja-alalla. Yleisesti arvellaan, että kolmiulotteisen tulostamisen tekniikan kehitys mullistaa monien muidenkin teollisuudenalojen valmistus- ja jakeluketjun ehkä jo lähitulevaisuudessa tavoilla, joiden ennustaminen tällä hetkellä on vaikeaa.

Yhdistävä tekijä on, että teknis-taloudellisten realiteettien aiheuttama toiminnan siirtyminen internetiin johtaa siihen, että epävarmuus siitä, loukataanko erilaisten internetpalveluiden toiminnoissa tekijänoikeuksia vai ei, on hyvin arkipäiväistä.

Tyrmistyttävä tilkkutäkki

Kukaan tuskin kiistää sitä, että tekijänoikeudellinen suoja edellyttäisi uudistamista. Tarkoitan tällä ensisijaisesti sellaista rakenteellista uudistumista, josta ei itsessään voi johtaa vastausta erilliseen kysymykseen oikeudenhaltijoiden ja muiden intressiryhmien kuten esimerkiksi käyttäjien oikeuksien optimaalisesta tasapainosta. Intressiristiriidat kuitenkin estävät tehokkaasti rakenteelliset uudistukset. Ilmeisiinkään rakenteellisiin ongelmiin ei uskalleta tarttua, kun pelätään, että samalla puututtaisiin oikeudenhaltijoiden ja muiden intressitahojen väliseen herkkään tasapainoon.

Tästä epäilemättä johtuu, että tekijänoikeuden uudistustyössä joudutaan usein tyytymään laastariratkaisuihin, joilla pyritään vain korjaamaan jokin yksittäinen, akuutti ongelma. Tästä aiheutuu, että tekijänoikeuslain rakenne muistuttaa värikästä, monin paikoin reikäistä ja muodotonta tilkkutäkkiä, jota on rakennettu ja paikkailtu kulloinkin saatavilla olevista sattumanvaraisista aineksista. Tilkkutäkki on yhdestä päästä liian kapea ja toisesta liian leveä, se on paikoin liian paksu ja paikoin liian ohut, se herättää katsojissaan tyrmistyneen reaktion eikä lämmitä kunnolla enää ketään.

Laki ei täysin täytä sille alun perin tarkoitettua tehtävää, joka on luovuuteen kannustaminen ja muiden intressien tasapainottaminen. Kasuistinen eli yksittäistapauksia tarkasteleva sääntely on suuri ongelma ajatellen jatkuvasti kehittyvää toimintaympäristöä. Esitän kasuistiikasta yhden sattumanvaraisen esimerkin: tekijänoikeuslain 24 §:n mukaan, kun sävellysteos esitetään tekstin kanssa, tekstin saa ottaa kuulijoiden käytettäväksi painamalla, valokopioimalla tai muulla vastaavalla menetelmällä valmistettuun konserttiohjelmaan tai muuhun vastaavaan. Tekijänoikeuslaki on täynnä samankaltaisia säännöksiä. Yksittäisinä kasuistiset säännökset vaikuttavat harmittomilta, jopa huvittavilta, mutta samaan aikaan digitaalista toimintaympäristöä ajatellen monet keskeisetkin tilanteet ovat kokonaan sääntelemättä.

Oikeudellista tilannetta ei suinkaan yksinkertaista se, että tekijänoikeutta on kansainvälisten konventioiden lisäksi harmonisoitu tällä hetkellä peräti yhdeksällä erittäin yksityiskohtaisella direktiivillä. Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisut ovat tärkeitä arvioitaessa lain oikeaa tulkintaa. Muutoinkin tekijänoikeuden juuret ovat moneen muuhun oikeudenalaan verrattuna poikkeuksellisen kansainväliset, eikä perusrakenteiden muuttaminen onnistu ilman perinpohjaista kansainvälistä yhteistyötä.

Verkkomaailma haastoi käsitteet

Keskeisenä ongelmana on tekijänoikeuden peruskäsitteiden kriisi.  Esimerkiksi teoskappaleen valmistaminen on hyvin perustavanlaatuinen avainkäsite. Lähtökohtana on, että kaikenlainen teoskappaleen valmistaminen kuuluu yksinoikeuden piiriin riippumatta siitä, millä tekniikalla kappale on valmistettu. Teoskappaleen valmistamisesta on kyse esimerkiksi silloin, kun runokokoelma painetaan kirjaksi tai kun oppikirjasta otetaan valokopiot. Teoskappaleen valmistamista koskeva yksinoikeus on kehittynyt analogisessa ympäristössä, jossa kappaleen valmistaminen oli vaikeaa ja kallista. Kuitenkin digitaaliaikana kuka tahansa voi valmistaa yhtä hyviä tai alkuperäistä käyttökelpoisempiakin teoskappaleita, kuten musiikkitiedostoja, dvd-levyjä tai sähköisiä kirjoja, jopa silmänräpäyksessä sekä vähäisillä tai olemattomilla kustannuksilla.

Perinteisessä maailmassa ajatuksellisena vertailukohtana voidaan pitää esimerkiksi kirjallisia teoksia: näihin päiviin saakka kirjallinen teos on ilmentynyt tietyn valmistusprosessin tuloksena syntyneessä konkreettisessa esineessä. Lopputuotteena olevaa konkreettista teoskappaletta, vähemmän koukeroisesti sanoen siis kirjaa, on sitten saatettu vaihdantaan tietyillä pitkään voimassaolleilla vakiintuneilla tavoilla.  Useimmilla sisällöntuotannon aloilla jakeluketju on muuttumassa kokonaan digitaaliseksi. Tällöin saman teoksen ilmentymä ei olekaan enää konkreettinen esine, vaan esimerkiksi tietokoneen tai lukulaitteen muistissa oleva teoskappale. Teoskappaleiden lainvastainen levittäminen, piratismi, on teknisesti helpompaa kuin koskaan aikaisemmin.

Sen arviointi, milloin kyse on teoskappaleen valmistamisesta, on kohdannut uudenlaisten internetpalveluiden myötä täysin uusia ja yllättäviä arviointitilanteita. Esimerkiksi kun internetissä linkitetään teoksia ja tätä arvioidaan kappaleen valmistamisen näkökulmasta, ajaudutaan tilanteeseen, jossa linkin toteutustekniikka saa suuren merkityksen. Tällainen arviointitapa menee helposti metsään ajatelleen sitä, mikä on linkittämisen taloudellinen merkitys tai merkitys tiedon leviämiselle ja sananvapaudelle kussakin tilanteessa.

digital_library.jpgTekijänoikeuden peruskäsitteistä kappaleen valmistaminen soveltuu kenties huonoiten digitaaliseen ympäristöön. Käsite on varsin tekninen eikä siinä ei oteta huomioon eri intressien toteutumista. Esimerkiksi taloudellisiin realiteetteihin nähden täysin irrelevantitkin ja internetkäyttäjän kannalta arkipäiväiset toimenpiteet kuuluvat yksinoikeuden piiriin, mikäli teknisesti kyse on kappaleen valmistamisesta. Tästä aiheutuu jatkuva uusien rajoitussäännösten tarve. Ongelmana ovat sananvapausintresseihin ja oikeudenhaltijoiden perusteltuihin intresseihin nähden sattumanvaraiset lopputulokset, jotka ovat enemmän riippuvaisia tekniikasta kuin intressien punninnasta. Vaarana on, että tällainen kehitys ja toisaalta kopioinnin helppous haastaa tekijänoikeusjärjestelmän yleisen legitimiteetin.

Tekijänoikeudellisen sääntelyn ongelmana on, kasuistisuuden lisäksi, että se painottuu ennen muuta käsitteisiin ja että sääntelykokonaisuuden yhtymäkohdat yleisiin oikeusperiaatteisiin ovat verrattain vähäisiä. Immateriaalioikeuden muista osa-alueista esimerkiksi tunnusmerkkioikeuden alueella havaitaan yleisten oikeusperiaatteiden kyky joustaa tilannekohtaisesti digitalisoitumisen aiheuttamien haasteiden edessä. Tästä voidaan esittää esimerkkinä tunnusmerkkioikeudellisen sekoitettavuusperiaatteen kyky mukautua ratkaisuvoimaiseksi uusien tilanteiden edessä digitaalisessa ympäristössä.

Joustavuuden lisääminen

Millä keinoin käsitteiden huonoa ratkaisuvoimaa on sitten pyritty paikkaamaan? Eräänlaisena kainalosauvana on saatettu käyttää eräitä tekijänoikeusjärjestelmän ulkopuolisia elementtejä, kuten esimerkiksi muista oikeusjärjestelmistä tai immateriaalioikeusjärjestelmän ulkopuolelta peräisin olevia konstruktioita. Hyvä esimerkki on niin sanottua hiljaista suostumista koskevan opin rantautuminen relevantiksi osaksi pohjoismaistakin tekijänoikeusajattelua. Toisaalta on selvää, että perusoikeusargumentaatio saa entistä enemmän tilaa tilanteessa, jossa oikeudenalan omat yleiset opit ja etenkin yleiset oikeusperiaatteet ovat alikehittyneitä. Näillä seikoilla on tietysti myös oikeuslähdeopillisia vaikutuksia.   

Mahdollisten uusien käsitteiden ja periaatteiden luominen on haastavaa, sillä niiden tulisi täyttää ainakin seuraavat edellytykset: niiden tulisi vastata olemassa olevia suojatarpeita digitaalisessa ympäristössä; soveltamisessa tulisi olla mahdollisuus ottaa täysimääräisesti huomioon perusoikeuksien välinen tasapaino (erityisesti tekijänoikeudellisen omaisuuden suojan tasapaino suhteessa sananvapauteen ja elinkeinonvapauteen); uuden periaatteen tai käsitteen avulla tulisi kyetä ratkaisemaan myös tulevaisuuden ongelmia, joita ei voida vielä ennakoida (esimerkiksi ongelmia, jotka liittyvät kolmiulotteiseen tulostamiseen ja robottiteknologiaan). Tekijänoikeuden tuottaman suojan sisällön tulisi myös olla kohtuudella ennustettavissa.

Nämä tavoitteet edellyttäisivät uudelta opilta joustavuutta, joka puolestaan olisi haaste ennakoitavuudelle ja yhdenvertaisuudelle, ja myös rikosoikeudelliselle laillisuusperiaatteelle.

Joustavuutta voitaisiin kenties parantaa periaatekeskeisemmällä tekijänoikeuslainsäädännöllä. Varsin usein ratkaisuksi on ehdotettu niin sanottuja fair use -tyyppisiä, laajoja ja joustavia rajoitussäännöksiä. Herää kuitenkin kysymys, tulisiko perusparannustyö sittenkin aloittaa vielä perustavampaa laatua olevista rakenteista, itse suojan sisältöä koskevista säännöksistä?

Uudistustyön kannalta eräs huomionarvoinen seikka on, että moraaliset oikeudet (eli tekijäpersoonallisuuden suoja) ovat osoittautuneet suhteellisen joustaviksi. Eräs vaihtoehto olisikin, että pyrittäisiin nykyistä tietoisemmin erottelemaan tekijänoikeudesta se osa, jonka suojatavoitteet ovat lähellä teollisoikeuksia ja käsiteltäisiin tekijäpersoonallisuuden suojaa (moraalisia oikeuksia) yhä enemmän erikseen. Tällöin tekijänoikeuden uudistamistyötä voitaisiin keskittää siihen, että taloudellisia oikeuksia tarkasteltaisiin nykyistä enemmän teollisoikeuksia lähenevällä tavalla.

Mallia tunnusmerkkioikeudesta

Arvioitaessa mahdollisia käyttökelpoisia suojan sisällöllisiä muotoiluja, voidaan todeta, että mallioikeuden ja patenttioikeuden kaltaiset sisällölliset muotoilut eivät toisi kaivattua joustavuutta tekijänoikeuteen. Katse kääntyykin tunnusmerkkioikeuteen, vaikka se on systemaattisesti kaukana tekijänoikeudesta. Tavaramerkkioikeudessa vaikeita rajanvetotilanteita ratkaistaan mm. arvioimalla, vahingoittaako toisen tavaramerkin käyttö tavaramerkin keskeisiä tehtäviä. Eräiden rajoitussäännösten soveltamisedellytyksenä on toisen tavaramerkin käyttö hyvän liiketavan mukaisesti, jolla on viitattu käyttöön, jossa huomioidaan myös tavaramerkinhaltijan perustellut intressit.

Eräs mahdollisuus olisikin, että myös tekijänoikeudessa siirrettäisiin tarkastelun painopistettä siihen, onko teoksen käyttö esimerkiksi hyvän tavan mukaista, lojaalia tai kohtuullista taikka perusteltuja tekijänoikeudellisia intressejä vahingoittavaa. Tällöin myös edistettäisiin tekijänoikeudellisen sääntelyn yhteyksiä yleiseen siviilioikeuteen, ennen muuta lojaliteettiperiaatteeseen.

Ne tapaukset, jotka kuuluvat nykyisen määritelmän mukaan – etenkin analogisessa ympäristössä – yksiselitteisesti yksinoikeuden piiriin, kuuluisivat siihen edelleen. Arviointiin vaikuttaisivat kuitenkin vaikeissa rajatapauksissa ainakin seuraavat seikat: Merkitseekö teoksen hyväksikäyttö vapaamatkustamista oikeudenhaltijan investoinneilla? Tapahtuuko teoksen hyödyntäminen kaupallisessa vai yksityisessä toiminnassa, ja erityisesti, onko kyse oikeudenhaltijan kanssa kilpailevasta toiminnasta; Hyödynnetäänkö teosta tarkoituksessa luoda uusia liiketoimintamalleja? Ja niin ikään, kuinka systemaattista teoksen hyödyntäminen on ja millä tavalla se palvelee mm. sananvapautta, mukaan lukien tiedon vapaata leviämistä?

Tällaisen muotoilun etuna olisi järjestelmän joustavuus teknologian sekä yhteiskunnan kehittymisen myötä. Toki riskinä voisi olla sääntelyn muuttuminen liiankin joustavaksi, mikä voisi muodostaa vaaran oikeudellisten ratkaisujen riittävälle koherenssille sekä yhdenvertaisuudelle. Tällaista riskiä olisi kuitenkin mahdollista torjua esimerkiksi Euroopan unionin tuomioistuimelta ajan kuluessa saatavalla ratkaisukäytännöllä, joka epäilemättä tulisi olemaan näin tärkeässä asiassa runsasta, mikäli kyseinen konstruktio olisi harmonisoitu EU:n tasolla. Tässä hyvänä vertailukohtana voisi jälleen toimia tavaramerkkioikeudellinen tavaramerkin tehtävien vahingoittamista koskeva loukkausedellytys, joka on kehittynyt EUT:n oikeuskäytännössä ja jota EUT on jatkuvasti myös oikeuskäytännössään tarkentanut.

Lopulta tietysti realiteetti on, että lainsäädäntö on aina jossain määrin jäljessä tekniikan kehityksestä. Vaikka tämä on hyvä tunnustaa, on selvää, että jo tekijänoikeusjärjestelmän legitimiteetti edellyttäisi järjestelmän ratkaisuvoiman turvaamista eri intressit huomioiden. Internetpalveluiden oikeudellisesta epävarmuudesta ei voida kokonaan päästä eroon, mutta tekijänoikeusjärjestelmän ratkaisuvoimaa voitaisiin turvata joustavammalla, periaatekeskeisellä sääntelyllä. Eräs ratkaisu olisi luoda juostavammat säännökset ja varmistaa, että niillä on enemmän yhteyksiä laajempiin (ennen muuta immateriaali- ja siviilioikeudellisiin) oikeudellisiin periaatteisiin sen sijasta, että lakiin lisätään laastareiksi uusia kasuistisia säännöksiä.

Muuttuuko suunta?

(Photo: https://www.flickr.com/photos/stuckincustoms/)

Olen nyt käsitellyt tekijänoikeuden yleisten oppien kehittymättömyyttä ja toisaalta lainsäädännön kasuistisuutta. Immateriaalioikeuden saksalaiset juuret ovat epäilemättä vaikuttaneet sekä tieteelliseen käsitteenmuodostukseen että lainsäädännön kasuistisuuteen. Anglosaksiset tuulet kuitenkin puhaltavat ja tuovat uusia sävyjä arviointitapoihin, jolloin myös periaatekeskeisuus saattaa lisääntyä. Pitäisin tällaista kehitystä toivottavana. Myös tieteellinen tutkimus voi näyttää suuntaa sekä kotimaisen että EU-lainsäätäjän ratkaisuille.

Muutokset ovat joka tapauksessa pitkissä kantimissa. Nykyisen eläkejärjestelmän mukaan minun tulee jäädä tästä tehtävästä eläkkeelle viimeistään vuonna 2045. Olen pyrkinyt juhlaluennolle ominaiseen tapaan katsomaan eteenpäin ja ehkä visioimaankin oikeudenalan tulevaisuutta. Mikäli aikanaan jäähyväisluennossani katson asioita pikemminkin taaksepäin, toivon voivani silloin todeta, että lainsäädännön periaatesidonnaisuus on edistynyt ja se pystyy paremmin ottamaan haltuun niitä uusia ongelmia, joita emme vielä tässä vaiheessa voi edes arvailla. Toinen vaihtoehto on, että meillä on silloin käsissämme nykyistäkin epäsymmetrisempi, entistäkin ohuemmista langoista valmistettu ja vieläkin huonommin tarkoitukseensa soveltuva tilkkutäkki. Kumpikin vaihtoehto on mahdollinen.

Taina Pihlajarinne
tekijänoikeuden professori
Helsingin yliopisto

Taina Pihlajarinne

  • OTK 2001, Turun yliopisto
  • varatuomari 2002
  • OTL 2006, Helsingin yliopisto
  • OTT 2010, Helsingin yliopisto
  • kauppaoikeuden dosentti 2011, Helsingin yliopisto
  • nimitettiin tekijänoikeuden professorin tehtävään 1.4.2014 alkaen
  • tieteellinen tuotanto on keskittynyt tunnusmerkkioikeuteen ja tekijänoikeuteen
  • tekijänoikeusneuvoston varapuheenjohtaja

Taina Pihlajarinne TUHAT-tietokannassa: http://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/en/person/tepihlaj