Suomen Teollisoikeudellisen Yhdistyksen tutkielmastipendit ansiokkaille tutkielmille

Suomen Teollisoikeudellinen Yhdistys, STY, myöntää vuosittain yhden tai useamman stipendin ansiokkaasta teollisoikeuksiin liittyvästä, yliopistossa tai ylemmän korkeakoulututkinnon osana laaditusta opinnäytetyöstä.

Vuoden 2022 aikana valmistuneiden tutkielmien osalta palkitut stipendin saajat julkistettiin STY:n kevätkokouksessa 22.5.2023. Stipendin saivat

Hilma Mäkitalo-Saarinen (Helsingin yliopisto): ”Tekoäly ja keksinnöllisyys – Muuttaako kehittyvä tekoäly keksinnöllisyysarviointia ja alan ammattimiehen käsitettä”

Erna Kalpala (Helsingin yliopisto): ”Tekniset suojakeinot ja älylaitteen korjaaminen – kiertotalous perinteisen tekijänoikeuden haastajana” ja

Otto Juga (Helsingin yliopisto): ”Patenttijärjestelmä ympäristöllisesti kestävien teknologioiden kehittämisen ja leviämisen kannustimena”.

Stipenditoimikunnan puheenjohtajana toimi osakas Åsa Krook (Asianajotoimisto Waselius & Wist), ja muina jäseninä yliopistonlehtori Juha Vesala (Lapin yliopisto), eurooppapatenttiasiamies Jouni Smolander (Laine IP), Director IP Management Virpi Tognetty (Kemira) ja Patent manager Veera Lyytinen (Sandvik AB). Stipenditoimikunta piti ehdotuksessaan STY:n hallitukselle tutkielmia ansiokkaina sekä aiheiltaan ajankohtaisina.

Stipendiaatit Hilma Mäkitalo ja Otto Juga esittelivät tutkielmiaan 20.9.2023 STY:n lounasseminaarissa Asianajotoimisto Waselius & Wist Oy:n tiloissa. Alustusten pohjalta tilaisuudessa myös keskusteltiin aktiivisesti tekoälystä, kestävästä kehityksestä ja kiertotaloudesta sekä niihin liittyvistä kysymyksistä erityisesti patenttioikeuden alalla. Jutun lopusta löydät stipendiaattien tutkielmien tiivistelmät.

IPRinfo-lehti onnittelee lämpimästi stipendin saajia!

Kuvat tilaisuudesta: Jonna Bäckström-Suikki, Waselius & Wist

Hae STY:n tutkielmastipendiä

Vuonna 2023 hyväksyttyjen tutkielmien osalta stipendihaku on käynnissä. Hakeminen kannattaakin, sillä palkitun tutkielman kirjoittaja saa palkinnon lisäksi mahdollisuuden esittää tutkielmansa STY:n jäsenille, ja stipendi tarjoaa uransa alkutaipaleella oleville stipendin saajille oivan mahdollisuuden saada itselleen näkyvyyttä työmarkkinoilla.

Aiheet stipendien saajilla ovat vuosien mittaan olleet moninaisia. 1/2020 IPRinfo-lehden artikkelissa silloisen stipenditoimikunnan jäsenet Juha Vesala ja Pirke Fustinoni korostivat, että tutkielmien palkitsemisessa huomiota kiinnitetään tutkielman merkittävyyteen käytännön kannalta, ja siihen että tutkielman taso on akateemisesti korkea. Stipendin myöntämistä ei ole rajattu korkeimman arvosana saaneisiin lopputöihin, ja stipendejä on myönnetty myös muille kuin korkeimman arvosanan saaneille tutkielmille. Edellisvuosien palkitut tutkielmat ja stipendin saajat löydät STY:n sivuilta.

Teollisoikeuksiin liittyvät kysymykset ovat usein poikkitieteellisiä, ja STY:n tutkielmastipendi voidaankin myöntää esimerkiksi oikeustieteen maisteri- tai diplomi-insinöörin tai vastaavan tutkinnon tutkielmalle. Tutkielma voi olla hyväksytty koti- tai ulkomaisessa korkeakoulussa.

Vuonna 2023 hyväksyttyjen opinnäytetöiden osalta stipendihakemus tulee toimittaa vuoden 2024 helmikuun loppuun mennessä. Stipendin hakeminen tapahtuu vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemuksesta tulee käydä ilmi ainakin opinnäytetyö, opinnäytetyön tekijä ja hakijan yhteystiedot. Tarkemmat tutkielmastipendisäännöt ja stipendin hakuohjeet löydät STY:n sivuilta.

Palkittujen tutkielmien tiivistelmät

Hilma Mäkitalo-Saarinen: ”Tekoäly ja keksinnöllisyys – Muuttaako kehittyvä tekoäly keksinnöllisyysarviointia ja alan ammattimiehen käsitettä?”

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten keksinnöllisyyttä ja alan ammattimiehen käsitettä on tulkittu Euroopan patenttiviraston teknisten valituslautakuntien ratkaisukäytännössä. Vallitsevan oikeustilan kautta tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, miten keksinnöllisyyttä ja alan ammattimiehen käsitettä tulisi tulkita tekoälyavusteisten keksintöjen yleistyessä. Lisäksi tutkielmassa pohditaan sitä, miten nykyinen tapa hahmottaa keksinnöllisyys ja alan ammattimiehen käsite vastaavat kehittyvien teknologioiden luomiin paineisiin ja patenttijärjestelmän tavoitteisiin, ja tulisiko sääntelyä tai termien tulkintaa muuttaa?

Patenttijärjestelmän ydintarkoituksena on kannustaa keksijöitä innovointiin sekä uusien keksintöjen julkistamiseen. Keksinnöllisyysarviointi on tämän kannustinvaikutuksen kohdistumisessa tärkeässä roolissa, sillä sen tarkoituksena on ehkäistä patenttien luoman yksinoikeuden myöntämistä sellaisille keksinnöille, jotka ovat niin lähellä vallitsevaa tekniikan tasoa, että niiden kehittämiseen ei vaadita patentin kaltaista kannustinta. Siksi keksinnöllisyysvaatimuksen ja alan ammattimiehen käsitteen arviointi on kiinteässä yhteydessä patenttijärjestelmän tavoitteisiin.

Euroopan patenttiviraston valituslautakuntien ratkaisukäytännössä keksinnöllisyyden arviointiin käytetään ongelma-ratkaisu-menetelmää. Menetelmän seurauksena on omaksuttu inhimillinen keksinnöllisyyskäsitys, jossa arviointiin vaikuttavat esimerkiksi kuvitteellisen alan ammattimiehen keksintöprosessille asettamat odotukset sekä käsitys vallitsevasta tekniikan tasosta ja sen luomista rajoitteista. Oikeuskirjallisuudessa inhimillisen keksinnöllisyysarvioinnin korvaajaksi on ehdotettu erilaisia vaihtoehtoisia malleja, jotka korostavat joko tekoälyn asemaa tai yhteiskunnallisia näkökulmia.

Tutkielmassa havaitaan, että tekoälyn yleistymisen seurauksena innovaatioprosessit muuttuvat, sillä tekoälyn käyttö laajentaa vallitsevaa tekniikan tasoa, tehostaa keksinnöllistä toimintaa ja laskee innovaatioprosessien kustannuksia. Tekoälyn vaikutus keksinnöllisyysarviointiin on kuitenkin todellisuudessa oikeuskirjallisuudessa kuvattua vähäisempi, sillä tekoäly voidaan rinnastaa muihin keksintötoiminnassa käytössä oleviin työkaluihin ja niiden tavanomaiseen kehittymiseen. Tämän seurauksena tutkielmassa todetaan, että tekoälyn käyttäminen keksintöprosesseissa ei nykyisessä tilanteessa aiheuta tarvetta keksinnöllisyysarvioinnin tai alan ammattimiehen käsitteen muuttamiselle. Toistaiseksi tekoälytekniikoiden kehitys on mahdollista huomioida riittävästi nykyisessä keksinnöllisyysarvioinnissa, mikä toteuttaa parhaiten myös patenttijärjestelmän yhteiskunnallisia tavoitteita.

Erna Kalpala: ”Tekniset suojakeinot ja älylaitteen korjaaminen – Kiertotalous perinteisen tekijänoikeuden haastajana”

Kalpalan tutkielman keskiössä on niin sanottu korjauttamisoikeus (engl. ”Right to Repair”), sekä tekijänoikeuden sille asettamat haasteet. Korjauttamisoikeuden ajatuksena on pidentää tuotteiden käyttöikää ja edistää erityisesti elektroniikan kestävyyttä lisäämällä uudelleenkäyttöä ja korjaamista sekä puuttumalla laitteiden käyttöikää lyhentäviin käytäntöihin. Sen taustalla on laitevalmistajien entistä aggressiivisemmat toimet laitteiden korjaamisen vaikeuttamiseksi ja älylaitteiden käyttöiän lyhentämiseksi, mikä on saanut kansalaisjärjestöt taistelemaan äänekkäästi korjauttamisoikeuden puolesta.

Immateriaalioikeuden näkökulmasta Kalpala käsittelee tutkielmassaan erityisesti teknisiin suojakeinoihin (engl. ”Technological Protection Measures”, TPM) liittyvää problematiikkaa älylaitteisiin sisältyvien laiteohjelmistojen korjaamisen yhteydessä. Näillä tarkoitetaan joukkoa kulunvalvontatekniikoita, joilla pyritään rajoittamaan tai estämään pääsy tekijänoikeudella suojattuihin teoksiin taikka teoksen luvaton kopiointi. Syynä TPM:ien tarkasteluun on se, että tällaisten suojakeinojen käyttö tekijänoikeudella suojatun laiteohjelmiston suojana voi käytännössä merkittävästi hankaloittaa älylaitteen korjaamista, ja toisaalta EU:ssa tutkielman kirjoittamisen aikaan valmisteilla ollut korjaamista koskeva sääntely jätti immateriaalioikeuksia koskevat kysymykset hyvin vähälle huomiolle.

Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että TPM:t saavat nykysääntelyssä vahvaa suojaa. Vaikka voimassa oleva tekijänoikeusdoktriini näyttäisi tiettyjen reunaehtojen täyttyessä sallivan älylaitteisiin sisältyvien ohjelmistojen korjaamisen, ja TPM:n saanee yleensä myös kiertää ohjelmiston korjaamiseksi, antaa sääntely oikeudenhaltijalle melko laajat oikeudet rajoittaa laiteohjelmiston korjaamista ja TPM:ien kiertämistä loppukäyttäjän lisenssisopimuksessa (engl. ”End User License Agreement”, EULA). Tämä ei ole korjauttamisoikeuden näkökulmasta kestävää, etenkään kun älylaitteen käyttäjillä, yleensä kuluttajilla, on usein heikot vaikutusmahdollisuudet EULA:n sisältöön.

Tätä taustaa vasten tutkielmassa tarkastellaan myös kysymystä siitä, voisiko TPM:ien ja EULA-ehtojen kohdalla kyseeseen tulla siviilioikeudelliseen yleiseen oikeuden väärinkäytön kieltoon perustuva tekijänoikeuden väärinkäyttö. Vaikka tämä ei ole täysin poissuljettua, Kalpala pitää tärkeänä, että korjaamista edistettäisiin selkeämmin säädetyn lain kautta.

Kaiken kaikkiaan tutkielma osoittaa, että nykyinen TPM:iä suosiva, lineaariseen toimintamalliin perustuva ratkaisu on kestämätön kiertotalouden näkökulmasta. Maailma on oleellisesti muuttunut niistä ajoista, kun tekijänoikeudellinen suoja luotiin perinteisten taiteellisten ja kirjallisten teosten suojaksi. Älylaitteiden kohdalla tekijänoikeuden ongelmaksi on muodostunut erityisesti se, että teknologioiden kehittyessä oikeudenhaltijat ovat voineet laajentaa tekijänoikeudellista suojaansa myös sellaisille alueille, joihin niitä ei ole alun perin suunniteltu. Tämä pätee erityisesti TPM:iin, miltä osin sääntelyä tulisikin päivittää vastaamaan nykypäivän digitalisoituneen ja ympäristöä kunnioittavan maailman tarpeisiin.

Tutkielma on luettavissa Helsingin yliopiston julkaisuarkistossa Heldassa.

Otto Juga: ”Patenttijärjestelmä ympäristöllisesti kestävien teknologioiden kehittämisen ja leviämisen kannustimena”.

Tutkielmassaan Juga tarkastelee luoko voimassa oleva patenttijärjestelmä riittävät kannustimet ympäristöllisesti kestävien teknologioiden innovaatiotoiminnalle sekä tällaisten teknologioiden kansainväliselle leviämiselle. Patenttijärjestelmän kannustimia analysoitaessa tutkielmassa huomioidaan erityisesti valtioiden kansainvälis- ja eurooppaoikeudelliset velvoitteet sekä poliittisesti asetetut tavoitteet. Lisäksi painoarvoa annetaan patenttijärjestelmän kannustinvaikutuksia mallintavalle oikeus- ja taloustieteelliselle teoreettiselle ja empiiriselle tutkimukselle.

Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että patenttioikeudellisen sääntelyn tulisi vahvemmin edistää ympäristöllistä kestävyyttä. Johtopäätöstä tukevat ympäristönsuojeluun liittyvien perus- ja ihmisoikeuksien vahvistumisen lisäksi myös innovaatiotoimintaa mallintavat empiiriset tutkimukset. Tutkielmassa tuodaankin esiin ympäristöllisesti kestävien teknologioiden innovaatiotahdin hidastuneen 2010–luvulla. Tutkielman perusteella ympäristöllisesti kestävät teknologiat eivät myöskään tehokkaasti leviä eri tulotasojen maihin.

Tutkielmassa pyritään tarjoamaan eräitä konkreettisia, oikeudellisen tarkastelun kestäviä sekä tehokkaita ratkaisuehdotuksia patenttijärjestelmän kehittämiseen kohti vahvempaa ympäristöllistä kestävyyttä. Tutkielmassa pidetään patenttijärjestelmää ohjaavien keskeisten kansainvälisten

sopimusten uudelleenneuvottelua lyhyellä aikavälillä epärealistisena. Sen sijaan ympäristöllistä kestävyyttä voitaisiin tehostaa nykyisen järjestelmän mahdollistamien joustojen päämäärätietoisella tulkinnalla. Toisaalta tutkielmassa huomautetaan, että mahdollisuudet kestävien teknologioiden innovaatiotoiminnan edistämiselle patenttijärjestelmän puitteissa ovat tosiasiallisilta vaikutuksiltaan rajallisia. Eräänä mahdollisena ratkaisuna tutkielmassa esitetään ympäristöllisten haitallisten teknologioiden sulkemista patentoitavuuden ulkopuolelle tiettyjen reunaehtojen puitteissa. Teknologian kansainvälistä leviämistä voitaisiin tutkielman mukaan edistää harmonisoimalla patentti- ja ilmastosopimusten tunnistamat teknologiansiirtomekanismit, ja tarjoamalla patentinhaltijoille uusia lisäkannustimia teknologian siirtämiseksi köyhimpiin maihin.

Tutkielma on luettavissa Helsingin yliopiston julkaisuarkistossa Heldassa.