Suomen IPR-infrastruktuurin pullonkaulat

3/2020 8.6.2020
dav

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa peräänkuuluttaman IPR-strategian taustatyön alkaessa on syytä pysähtyä miettimään, kuinka edistettäisiin innovaatioilmapiiriä Suomessa. Käsittelen alla eräitä kysymyksiä, jotka ovat tulleet vastaan vuosien varrella.

Vuosien saatossa on puhuttu varsin paljon siitä, että Suomesta puuttuvat riittävät IPR-lainsäädännön valmisteluresurssit. Numeroiden valossa on todistettu, että relevanttien ministeriöiden, kuten työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) henkilöresurssit ovat hyvin suppeat. Kuuleman mukaan ne riittävät hädin tuskin EU:n lainsäädännön seurantaan ja sen implementointiin. On varsin selvää, että tähän pitää saada muutos. Väliaikaista resurssipulaa voidaan toki kattaa käyttämällä ulkopuolista apua, mutta vain väliaikaisesti. Ruotsissa käytetään usein tuomarikunnasta tai akateemisesta yhteisöstä valittuja selvityshenkilöitä.

Toinen seikka, jota on elinkeinoelämän piirissä pidetty merkillisenä on se, että immateriaalioikeuksien vastuualueet on jaettu kahden ministeriön välillä. Eikö olisi jo aika 2020-luvulla siirtyä tekemään tiivistä yhteistyötä? Jos ei hallinnollisesti, niin ainakin yhteisten valmistelutyöryhmien muodossa. Se edistäisi virkahenkilöiden osaamista ja helpottaisi siirtymistä ministeriöiden välillä sekä apuvoimien tilapäistä ”lainaamista”. Tänä päivänä on vaikea erottaa tekijänoikeuksia teollisoikeuksista, ainakin kaupallisesti ja kilpailullisesti.

Suomessa on erinomainen ja osaava IPR-asiantuntijayhteisö, mutta edelleen on kohdattavissa osaamispulaa pienten ja keskisuurten yritysten keskuudessa. Tästä ovat monesti todistaneet Keskuskauppakamarin (KKK) ja Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) edustajat osallistuessaan erilaisiin IPR-seminaareihin. Ministeriöt ja IPR-alan järjestöt voisivat tehdä tiivimpää yhteistyötä sen välttämiseksi, ettei kaikki koulutustoiminta keskittyisi pääkaupunkiseudulle. Resurssien lisääntyessä julkisella puolella, voisi joku keskittyä IPR:stä tiedottamiseen ja mainitunlaisen yhteistyön kehittämiseen. Kysymys ei ole oikeudellisten neuvojen antamisesta, vaan informointimahdollisuuksista aineettomien oikeuksien osalta. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on jo kunnostautunut tässä. Lisää tietoiskuja kuitenkin kaivattaisiin.

Osaamispulan hoitamiseksi pitäisi edelleen keskittää enemmän resursseja yliopistoihin IPR-tutkimusvirkojen perustamiseksi. Lisäksi on pohdittava yliopistojen roolia patentinhaltijoina. Tämän päivän digitaalisessa ympäristössä on syytä myös antaa IPR-opetusta peruskouluissa ja lukioissa, esimerkiksi yhteiskuntaopin yhteydessä. On osattava käyttää uusinta tekniikkaa, mutta samalla on myös tiedettävä minkälaisia rajoituksia suojaukset tuovat mukanaan ja mitä tapahtuu digitaalisille ”jalanjäljille” erilaisia laitteita käytettäessä. Mitä teknologiayritykset näillä tiedoilla tekevät, tai ovat tekemättä?

Kolmas seikka johon on syytä kiinnittää enemmän huomiota on suunnitteilla olevien IPR-sääntömuutosten vaikuttavuusarviointiin. Suomesta löytyy taitavia ekonomisteja, joita voidaan valjastaa tähän tehtävään. Tässä tulee mieleen muun muassa tuomioistuinmaksulaki ja markkinaoikeuden IPR-asioiden oikeudenkäyntimaksujen merkittävä korotus. Etukäteen suoritettu vaikuttavuusarviointi olisi varmasti edistänyt niiden kohtuullistamista. Markkinaoikeuden nykyinen ylituomari Jussi Karttunen on monessa yhteydessä, myös IPRinfo-lehden haastattelussaan oikeutetusti korostanut ratkaisukäytännön ohjaavaa vaikutusta. Puutteellinen oikeuskäytäntö synnyttää epävarmuutta ja vaikeuttaa ennakoitavuutta. Korkeat maksut näyttävät tyrehdyttävän ratkaistavien oikeustapausten määrää.

Ekonomisteista ja juristeista olisi apua lisäämään tietoamme voimassa olevien IPR:ien taloudellisista vaikutuksista sekä siitä, vaikuttaako esimerkiksi hyvin hoidettu tavaramerkkisalkku nuorten kiinnostukseen työskennellä liike-elämän parissa. Teknologian ja kestävän kehityksen yhteispeliin on kiinnitettävä enemmän huomiota  jo pelkästään esimerkiksi ilmaston lämpenemistä ajatellen. Olisiko syytä tutkia tätä kysymystä tarkemmin patenttilakia uudistettaessa?

Suomi monessa suhteessa on hoitanut asiansa hyvin. Tosiasia kuitenkin on, että Suomi voisi pärjätä vielä paremmin. Tämän vuoksi asioista tulee keskustella avoimesti, jotta saadaan yllä mainitut asiat hoidettua kuntoon.

Korjaamalla resurssi- ja osaamisvajeen pääsemme jo harppauksen eteenpäin yhä haasteellisemassa ympäristössä.

(Kuva: Auri Vainio)

Kirjoittajat