Salassapito markkinaoikeudessa ja uuden liikesalaisuuslain tuomat muutokset

I. Salassapidosta yleisesti

Aluksi

Yritysten näkökulmasta oikeudenkäynnin salassapitosäännökset ovat hyvin tärkeitä. Liikesalaisuuksille tarjottu suojan taso käsittelyn aikana ja sen jälkeen voi jopa vaikuttaa siihen, päätetäänkö tiettyä asiaa ylipäätään viedä tuomioistuimeen, vaikka tosiseikat viittaisivat selkeästi lainvastaisuuteen. Tämä koskee erityisesti liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista, käyttämistä tai ilmaisemista koskevia oikeudenkäyntejä, mutta voi yhtä hyvin koskea myös muita asioita, joissa liikesalaisuus joudutaan paljastamaan. Käsittelen tässä kirjoituksessa ainoastaan markkinaoikeudessa käsiteltäviä puhtaasti liikesalaisuutta koskevia siviilipuolen riitoja. Rikosasioita ja asiat, joissa hallintolainkäyttölakia sovelletaan jäävät aihepiirin ulkopuolelle.

Asiakirjat

Pääsääntö oikeudenkäynnissä on julkisuusperiaate, jonka mukaan oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia, jollei toisin ole säädetty. Säännökset salassapidosta oikeudenkäynnissä sisältyvät oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettuun lakiin (370/2007), johon löytyy viittaus oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetuin lain (100/2013) 6 luvun 5 §:ssä.

Asiakirjoja tai niiden osia voidaan määrätä salassa pidettäviksi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n nojalla. Lain 10 §:n mukaan oikeudenkäynnissä salassa pidettäviksi voidaan määrätä muussa laissa salassa pidettäviksi säädetyt tiedot, joiden julkisiksi tuleminen todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaatai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Lähtökohtaisesti salassa pidettäväksi määräämisen kriteereinä ovat siis, että i) tieto on laissa säädetty salassa pidettäväksi ja, että ii) sen julkiseksi tuleminen todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa. Ensimmäisen kriteerin (i) osalta voidaan todeta, että liikesalaisuuksien kodalla 10 §:n mukainen salassapito nojautuu yleensä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 20 kohtaan, jossa yksityisiä liikesalaisuuksia sisältävät asiakirjat on säädetty salassa pidettäviksi. Tiedon tulisi näin ollen lähtökohtaisesti täyttää liikesalaisuuslain (595/2018) 2 §:n mukaisen uuden määritelmän edellytykset. Liikesalaisuuslain 2 §:n mukaan liikesalaisuudella tarkoitetaan tietoa, joka ei ole kokonaisuutena tai osiensa täsmällisenä kokoonpanona ja yhdistelmänä tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa, ja jolla on tämän ominaisuuden vuoksi taloudellista arvoa elinkeinotoiminnassa. Lisäksi edellytetään, että laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin tiedon suojaamiseksi. Julkisuuslain nojalla voidaan kuitenkin myös määrätä salassa pidettäviksi sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, eli se on hieman liikesalaisuuslain määritelmää laajempi. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:ssä mainittu toinen kriteeri (ii) on käytännössä katsottu täyttyvän helposti kun voidaan todeta, että kyseessä liikesalaisuudeksi luokiteltavasta tiedosta. Yleensä on katsottu riittäväksi, että salassapitoa vaativa taho on väittänyt, että tiedon julkiseksi tuleminen todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa (ks. esim. HE 13/2006 vp, s. 45).

Suullinen käsittely

Lähtökohtaisesti suullinen käsittely markkinaoikeudessa on julkinen. Suullinen käsittely voidaan kuitenkin määrätä toimitettavaksi yleisön läsnä olematta, mikäli jokin oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 15 §:ssä säädetyistä edellytyksistä täyttyy. Lainkohdan 3 momentin 3 kohdan perusteella tuomioistuin voi päättää, että käsittely toimitetaan kokonaan tai tarpeellisilta osin yleisön läsnä olematta jos asiassa esitetään 9 §:ssä salassa pidettäväksi säädetty tai 10 §:n nojalla salassa pidettäväksi määrätty oikeudenkäyntiasiakirja, taikka ilmaistaan muussa laissa salassa pidettäväksi säädetty tieto, jonka julkinen käsittely todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Kuten aiemmin todettiin, tällöin voi esimerkiksi olla kyse liikesalaisuudeksi luokiteltavasta tiedosta.

Vaikka tuomioistuin olisi tehnyt määräyksen suljetusta käsittelystä, asianosaiset ja heidän avustajansa saavat aina osallistua käsittelyyn oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 17 §:n nojalla.

II. Asianosaisjulkisuuden rajoittaminen oikeushenkilössä liikesalaisuuslain nojalla

Liikesalaisuuden haltijan dilemma

Liikesalaisuuden haltija joutuu harkitsemaan tarkoin, viekö asiansa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Liikesalaisuuden arvo piilee nimittäin pitkälti siinä, että tieto on ja pysyy salaisena. Näin ollen liikesalaisuuden haltija ei lähtökohtaisesti halua paljastaa salaisuuttaan yleisölle tai kilpailijoille. Mikäli asia viedään oikeuteen, liikesalaisuuden haltija joutuu muun muassa näyttämään, että kyse on liikesalaisuudesta (liikesalaisuuslain 2 §:n määritelmä täyttyy), ja että vastaaja on toiminut lainvastaisesti. Liikesalaisuuden haltija joutuu näin ollen todennäköisesti paljastamaan liikesalaisuutensa tuomioistuimelle ja vastaajalle.

Uuden säännöksen ulottuvuudesta

Jotta liikesalaisuuden haltija voisi kuitenkin saada oikeussuojaa, EU:n liikesalaisuusdirektiivin (2016/943) 9 artiklan myötä on pyritty varmistamaan, ettei kynnys asian viemiseksi tuomioistuimeen olisi liian korkea. Artikla 9 on implementoitu liikesalaisuuslain 14 §:llä, joka on uusi säännös Suomen oikeusjärjestelmässä. Liikesalaisuuslain 14 §:n nojalla asianosaisjulkisuutta voidaan rajoittaa, vaikka silloinkin vähintään yhdellä luonnollisella henkilöllä yrityksessä on oikeus osallistua käsittelyyn. Hallituksen esityksen mukaan säännöksen tarkoituksena on nimenomaan turvata liikesalaisuuden säilymistä oikeudenkäynnin yhteydessä, jotta pelko sen julkiseksi tulosta ei olisi esteenä asian saattamiselle tuomioistuimen ratkaistavaksi (HE 49/2018 vp, s. 70). Tämä näkökulma olikin alusta saakka keskeisesti esillä liikesalaisuusdirektiiviä säädettäessä, ja alkuperäinen ehdotus olisi tarjonnut vielä nykyistä laajemmat mahdollisuudet asianosaisjulkisuuden rajoittamiseen.

Asianosaisen asemassa olevan henkilön tai yrityksen oikeus osallistua oman asiansa käsittelyyn sekä saada tieto ja lausua kaikista niistä seikoista, jotka ovat asian käsittelyssä tulleet esille, ovat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiä, joiden on tarkoitus taata asianosaisten yhdenvertaista asemaa oikeudenkäynnissä. Ennen liikesalaisuuslain voimaantuloa itse asianosaisjulkisuutta voitiin aikaisemmin rajoittaa vain oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 12 §:ssä säädetyissä tilanteissa. Kyseisen lainkohdan perusteella asianosaisjulkisuutta ei ollut mahdollista rajoittaa sillä perusteella, että asiakirjassa olisi liikesalaisuuksia tai oikeudenkäynnissä käsiteltäisiin liikesalaisuuksiksi luokiteltavia tietoja.

Liikesalaisuuslain 14 §:n nojalla tuomioistuin voi määrätä, että vain tietyillä luonnollisilla henkilöillä on oikeus saada tieto liikesalaisuuden sisältävästä oikeudenkäyntiasiakirjasta tai osallistua suulliseen käsittelyyn, jossa käsitellään liikesalaisuudeksi luokiteltavaa tietoa. Jotta tuomioistuin voisi määrätä, että liikesalaisuuksia sisältäviin asiakirjoihin saavat tutustua ja suulliseen käsittelyyn osallistua vain tietyt oikeushenkilön palveluksessa olevat luonnolliset henkilöt, tulee kaikkien laissa mainittujen edellytysten täyttyä.

Tuomioistuin ei voi määrätä asiasta omasta aloitteestaan, vaan rajoittaminen edellyttää asianosaisen vaatimusta. Säännöstä ei myöskään voida soveltaa asianosaisiin, jotka ovat luonnollisia henkilöitä (HE 49/2018 vp, s. 30). Rajoitusmahdollisuus on olemassa vain oikeudenkäynneissä, jotka koskevat liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista, käyttämistä tai ilmaisemista – ei siis kaikissa oikeudenkäynneissä, joissa käsitellään tai ilmaistaan liikesalaisuuksia.

Asianosaisia on kuultava ennen määräyksen antamista. Asianosaisten kuuleminen on erityisen tärkeää liikesalaisuutta koskevissa riidoissa, koska voidaan olettaa, että oikeushenkilöllä itsellään on parhaat mahdollisuudet arvioida ketkä henkilöt kyseisessä yrityksessä olisivat ne, joiden tulisi saada tieto liikesalaisuudesta.

Tuomioistuimen on myös tullut määrätä, että liikesalaisuuden sisältävä asiakirja tai sen osa pidetään salassa tai päättänyt suullisen käsittelyn toimittamisesta yleisön läsnä olematta. Kuten aiemmin todettiin, tällainen määräys voidaan antaa oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n tai 15 §:n nojalla, kun kyseessä on muussa laissa salassa pidettäväksi määrätty tieto ja tiedon julkiseksi tulemisesta todennäköisesti aiheutuisi merkittävää haittaa tai vahinkoa.

Edelleen rajoittamisen edellytyksenä on, että liikesalaisuuden tuleminen oikeushenkilössä rajoitettua määrää useamman luonnollisen henkilön tietoon aiheuttaisi merkittävästi haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi tieto on määrätty salassa pidettäväksi. Kyse ei siis tässä vaiheessa ole enää todennäköisyysarvioinnista lain sananmuodon mukaan. Hallituksen esityksen mukaan tämän merkittävän haitan kynnys on todennäköisyyskynnystä korkeampi (HE 49/2018 vp, s. 109). Laajaa näyttöä asiasta väitteen tueksi ei pitäisi käsitykseni mukaan kuitenkaan vaatia, sillä se saattaisi olla käytännössä hyvinkin haastavaa. Voisi olla perustelua katsoa, että oikeustosiseikkaa koskevan väitteen esittäminen riittäisi, etenkin jos väitteen paikkansapitävyydestä ei ole epäilystä.

Henkilöpiirin määrittäminen

Liikesalaisuusdirektiivin mukaan henkilöpiiriin on sisällyttävä kunkin asianosaisen osalta vähintään yksi luonnollinen henkilö. Asianosaisten asianajajien tai muiden oikeudenkäyntiä hoitavien asiamiesten tiedonsaantioikeutta ei voida rajoittaa.

Mikäli asianosaiset ovat yksimielisiä sopivasta henkilöpiiristä, tämä kysymys ei ole ongelmallinen. Mikäli yhteisymmärrykseen ei päästä, tulee tuomioistuimen tehdä päätös asianosaisten esiin tuomien seikkojen perusteella. Nimetyillä luonnollisilla henkilöillä on täydet tiedonsaanti- ja osallistumisoikeudet oikeudenkäynnissä. Muiden luonnollisten henkilöiden osalta tiedonsaannin ja osallistumisen rajoituksen ei tarvitse koskea koko oikeudenkäyntiä, vaan se voi koskea vain sitä osaa oikeudenkäynnistä tai asiakirjoista, jossa salassa pidettäväksi määrätty tieto esitetään (HE 49/2018 vp, s. 108).

Oikeudenkäyntiin asianosaisasemassa osallistuvat ja oikeushenkilössä päätösvaltaa käyttävät henkilöt saisivat lähtökohtaisesti osallistua käsittelyyn (HE 49/2018 vp, s. 109). Tämä ei kuitenkaan hallituksen esityksen mukaan tarkoita sitä, että rajoitettuun henkilöpiiriin kuuluminen edellyttäisi aina oikeutta osallistua suulliseen käsittelyyn. Myös tarvittava taustatiimi, joka osallistuu asian ja sen vaikutusten arviointiin tulisi huomioida (HE 49/2018 vp, s. 110). Vaikka liikesalaisuusdirektiivi kieltää henkilöjoukon tarpeettoman laajentamisen, korostetaan hallituksen esityksessä sitä, ettei piiri saa myöskään olla liian suppea, jolloin se voisi vaikeuttaa oikeudenkäynnin hoitamista ja saattaisi myös vaarantaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Näin on erityisesti silloin, kun kyse on oikeudesta saada ehyt toisinto tuomiosta, kuten jäljempänä on tarkemmin selostettu (HE 49/2018 vp, s. 110).

Käytännössä tarve asianosaisjulkisuuden rajoittamiseen voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun oikeudenkäynnin osapuolet ovat kilpailijoita ja käsittely koskee teknistä liikesalaisuutta. Tällöin voi olla perusteltua estää liikesalaisuuden leviäminen erityisesti vastapuolen tekniselle henkilökunnalle, joka työskentelee liikesalaisuuteen läheisesti liittyvien tietojen kanssa ja jolla olisi valmius liikesalaisuuden oikeudettomaan hankkimiseen, käyttämiseen tai ilmaisemiseen.Vastaavasti kun kyseessä on taloudellinen liikesalaisuus, voitaisiin käsittelyn ulkopuolelle rajata taloudellisia laskelmia tekevät henkilöt, jotka voisivat huomaamattaankin omaksua ja hyödyntää saamiaan tietoja. Tällä tavalla säännös siis edistää liikesalaisuuden pysymistä salaisena ja ehkäisee sen leviämistä niiden henkilöiden keskuuteen, jotka voisivat sitä käytännössä hyödyntää. Tällaisen rajoituksen määrääminen ei kuitenkaan välttämättä ole täysin ongelmatonta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin näkökulmasta, koska niiden henkilöiden joille annetaan mahdollisuus nähdä asiakirjat tai osallistua suljettuun käsittelyyn tulisi ymmärtää mistä on kysymys ja miten tietoja tulkitaan. Tätä kysymystä käsitellään hieman tarkemmin tämän artikkelin lopussa.

Oikeus saada ehyt toisinto tuomiosta

Rajoitus voidaan myös määrätä koskemaan myös lopulliseen tuomioon sisältyviä salassa pidettäviä osia. Tuomion julkisuutta oikeushenkilön sisällä voidaan rajoittaa vain, jos rajoitus on tehty myös itse oikeudenkäynnin osalta. Muutoin edellytykset ovat samat kuin suullisen käsittelyn ja asiakirjojen osalta. Tuomiota koskevan rajoitussäännöksen soveltamiskynnys on hallituksen esityksen mukaan kuitenkin vielä korkeampi kuin oikeudenkäynnin osallistumis- ja tiedonsaantioikeuden rajoitusten, koska tuomion sisällön tiedoksisaannin katsotaan kiinteästi liittyvän oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (HE 49/2018 vp, s. 109).

Rajoituksen kohteena olevien henkilöiden ei välttämättä tarvitse olla samoja sekä oikeudenkäynnin että tuomion osalta. Hallituksen esityksessä suositellaan, että henkilöpiiriä, jolla on oikeus tutustua itse tuomioon, ei tarpeettomasti rajoitettaisi (HE 49/2018 vp, s. 109). Hallituksen esityksessä olevan esimerkin mukaan esimerkiksi tuotekehityksestä vastaava henkilö voisi hyvin tutustua tuomioon, vaikka siinä jossain määrin selostettaisiin liikesalaisuutta, siitä huolimatta, että hän ei ole oikeutettu tutustumaan liikesalaisuuksia sisältäviin asiakirjoihin (HE 49/2018 vp, s. 110). Vastaavasti tuomioistuimen tulisi pyrkiä laatimaan ratkaisunsa siten, ettei siinä tarpeettomasti selostettaisi liikesalaisuuden sisältöä (HE 49/2018 vp, s. 109). Tämän ohjeen huomioiminen saattaa olla suhteellisen vaivatonta muissa asioissa, mutta asioissa, jotka koskevat nimenomaan liikesalaisuuden oikeudetonta käyttämistä, hankkimista tai ilmaisemista, itse liikesalaisuus on hyvin keskeisessä asemassa. Näin ollen, mikäli ratkaisussa ei tarpeeksi selosteta liikesalaisuutta ja siihen liittyviä aspekteja, on vaarana, että ratkaisun perusteluja on haastavaa ymmärtää, mikä ei ole toivottavaa oikeusvarmuuden näkökulmasta.

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

Liikesalaisuusdirektiivin mukaan tuomioistuimen on arvioitava määräyksen oikeasuhtaisuutta ja otettava huomioon oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, mahdolliset kolmansien osapuolten oikeutetut edut sekä jommallekummalle asianosaiselle tai kolmansille osapuolille mahdollisesti aiheutuva vahinko, joka johtuu tällaisten toimenpiteiden määräämisestä tai määräämättä jättämisestä. Liikesalaisuuslain 14 §:n 3 momentin mukaan, asianosaisjulkisuutta oikeushenkilössä ei voida rajoittaa jos se voisi vaarantaa asianosaisten oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Jotta oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin voidaan turvata, asianosaisjulkisuuden rajoittaminen oikeushenkilössä ei saa merkittävällä tavalla huonontaa oikeushenkilön mahdollisuuksia ymmärtää oikeudenkäynnin tai asiakirjojen sisältöä taikka tuomioistuimen ratkaisun perusteita tai esittää väitteitä asian kannalta ratkaisevista seikoista. Määräystä asianosaisjulkisuuden rajoittamisesta oikeushenkilössä ei välttämättä voida antaa, jos asianosaiselta sen myötä puuttuisi tarvittava asiantuntemus asian ymmärtämiseen ja omien vastaväitteiden esittämiseen. Käytännössä kyse voi myös olla siitä, ettei henkilöpiiri saa muodostua liian suppeaksi.

Esimerkiksi korostetun teknisen liikesalaisuuden tapauksessa saattaisi olla ongelmallista, mikäli oikeudenkäynnin kannalta olennaisiin materiaaleihin, kuten teknisiin spesifikaatioihin, ei pääsisi perehtymään kukaan niitä riittävällä tasolla ymmärtävä henkilö. Tällöin voisi olla tarpeen sallia liikesalaisuuteen käsiksi pääsy esimerkiksi yhdelle teknisen henkilökunnan jäsenelle, vaikka muuten aineisto olisi julkista vain tietyille johtohenkilöille. Tämä ei kuitenkaan ole liikesalaisuuden haltijan kannalta optimaalinen ratkaisu, koska juuri tiedon parhaiten ymmärtävällä asiantuntijalla on käytännössä parhaat mahdollisuudet käyttää tietoa väärin. Toisaalta ratkaisu mahdollistaa sen, että vastapuoli saa arvioitua asiakirjojen ja väitteiden merkityksen ja oikeudenkäynti on oikeudenmukainen myös tämän osapuolen kannalta. Ulkopuolisen asiantuntijan käyttäminen olisi saattanut tehdä tästä arvioinnista helpomman, mutta tällaista mahdollisuutta ei ole sisällytetty liikesalaisuuslain 14 §:ään. Käytännössä tuomioistuimen on in casu huolellisesti harkittava minkä laajuisena määräys voidaan antaa ja kenelle annetaan oikeus tutusta asiakirjoihin ja osallistua käsittelyyn.

Lopuksi

Hallituksen esityksen mukaan liikesalaisuuslain 14 § on poikkeus, jota olisi tulkittava suppeasti (HE 49/2018 vp, s. 70). Lisäksi molempien osapuolten oikeudet ja intressit tulisi huomioida. Vaikka pyyntöä asianosaisjulkisuuden rajoittamisesta pidettäisiinkin prima facie liiallisena oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja vastapuolen intresseihin vedoten, tuomioistuimen tulisi ottaa huomioon myös pyynnön esittäneen asianosaisen oikeudet. Tällöin olisi muun muassa hyvä harkita, voidaanko henkilöpiiriä rajata vaadittua vähemmän sen sijaan, että pyyntö hylätään kokonaan. Oikeudenkäynti voi pahimmassa tapauksessa olla hyvinkin kohtalokas liikesalaisuuden haltijalle, mikäli esimerkiksi kilpailijan tuotekehitystiimi saa tiedon liikesalaisuudesta. Suppeasta tulkinnasta huolimatta tulisi aina antaa riittävästi painoarvoa liikesalaisuuden haltijan intresseille. Vaikka oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset on huomioitava, liikesalaisuuslain 14 § on laadittu nimenomaisesti liikesalaisuuden haltijan intressejä silmällä pitäen.

Salassa pidettäviä tietoja saanutta henkilöpiiriä koskee tietojen osalta vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 18 §:n ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 23 §:n nojalla.

Tämä artikkeli on julkaistu myös Edilexissä.

Kirjoittaja: 

Vilhelm Schröder, asianajaja, varatuomari, LL.M. IP