Robottien oikeudet luomuksiinsa mietityttävät

Tekoäly sekä innostaa että hirvittää. Tiedossa on jo huimia edistysaskelia esimerkiksi sairauksien hoidossa, mutta optimistisia visioita varjostavat painajaismaiset mielikuvat robottien vallankaappauksesta. Tekoälyn määritelmät vaihtelevat, mutta yleisesti se katsotaan itseoppivaksi järjestelmäksi, jonka tiedot ja taidot kasvavat sen oman toiminnan myötä.

IPR Summer Schoolin Artificial Intelligence -seminaarissa 5.6.2018 tarkasteltiin monipuolisesti tekoälyä immateriaalioikeuden näkökulmasta: kenellä on tekijänoikeus algoritmin tuottamaan tekstiin, kuka omistaa ohjelmiston kokoaman ja analysoiman datan, kenelle ohjataan tulot tekoälyohjelman tuottaman keksinnön lisensoinnista.

Heikolla tekoälyllä tarkoitetaan yksittäisiin suorituksiin kykeneviä algoritmeja, kuten hakukoneita ja kasvojentunnistusohjelmia. Vahva tekoäly taas pystyisi toimimaan itsenäisesti, mutta tällaista ihmiset päihittävää superälykkyyttä ei ilmeisesti nähdä vielä vuosikymmeniin. Jo nykyisin juristit joutuvat kuitenkin pohtimaan ohjelmistojen mahdollisia oikeuksia ja velvollisuuksia.

Algoritmit eivät ole henkilöitä

Oikeushenkilöyttä käsitellyt Robert van den Hoven van Genderen (Vrije Universiteit Amsterdam) arvioi robotiikan mullistavan erityisesti bioteknologiaa jo seuraavan parin vuoden aikana. Hän muistutti, että näkemykset niin immateriaalioikeuksista kuin oikeushenkilöistä poikkeavat toisistaan eri maissa. Esimerkiksi Uudessa Seelannissa eräällä joella on oikeushenkilön asema, Intiassa puolestaan kahdella joella on luonnollisen henkilön status ja oikeudet.

van den Hoven van Genderen piti ongelmallisena joidenkin AI-seminaarin osallistujien peräänkuuluttamaa uudenlaista ajattelutapaa, jossa tekoäly voisi olla myös oikeudellinen toimija.

– Ei voida noin vain romuttaa yli 2000 vuotta vallinneita ajatusmalleja, hän totesi.

Toisaalta hänen mukaansa yksi vaihtoehto olisi myös siirtää tekoälyn luomukset suoraan public domainiin. Hän korosti, että ihmiset helposti heijastavat omia käyttäytymismallejaan kuvitellessaan tulevaisuuden toimijoita, esimerkiksi koneita – tai vaikkapa elämiä. Ne eivät kuitenkaan ole ihmisen kaltaisia itsenäisiä luovia tekijöitä.

– Elämillä ei liioin ole ihmisoikeuksia, vaan ihmisten niille määrittämiä oikeuksia. Samoin ehkä tarvitaan robotteja koskevaa erillistä sui generis -lainsäädäntöä, van den Hoven van Genderen sanoi.

Onko juridiikkaa alettava ajatella uudella tavalla?

Robotit oikeushenkilöinä eivät innosta kaikkia. Professori Mika Viljasen (kuva) mukaan lakia ja oikeutta pitäisi kyllä alkaa ajatella aivan uudella tavalla, mutta hänen mielestään oikeudellisena toimijana voi olla vain olento, jolla on vapaa tahto, kyky toimia ja kantaa vastuu toimistaan. Yleisöstä nousi epäilevä kysymys, joka jäi vaille vastausta:

– Sanotaan, ettei tekoälyllä ole moraalia, mutta eikö siihen voida ohjelmoida moraalisiin käsityksiin perustuvia ratkaisemisperusteita?

Tanya Aplin (King’s College, University of London) puolestaan tarkasteli tilannetta, jossa teoksen tekijä tai innovaation keksijä ei ole luonnollinen henkilö. Tekijänoikeuden tavoitteena pidetään perinteisesti luovuuteen kannustamista, mutta tekoäly ei tarvitse sen paremmin moraalisia kuin taloudellisia oikeuksia. Sama koskee keksintöjä. Esimerkiksi patentin loukkaustilanteessa on tarpeen tunnistaa keksijä, joka tulevaisuudessa kenties onkin ohjelmisto.

– Patenttioikeuden perusolettamus on ollut, että keksijät ovat ihmisiä. Tekoälyn tunnustaminen keksijäksi murentaisi koko patenttikäsitteen, Aplin totesi.

Meistä jokainen on lukenut tekoälyn luomia uutisia, ehkä asiaa tiedostamatta. Tutkijatohtorit Juha Vesala ja Anette Alén-Savikko pohtivat esityksessään journalismin, tekijänoikeuden ja yleisön oikeuksien rajapintoja. Journalismiin kuuluu totuudellisuus ja nopea uutisvälitys, mutta myös avoimuus. Medioissa käytetään ohjelmistoja yleensä puoliautomaattisina eli tuottamaan datan perusteella raakatekstiä ja luomaan juttujen metatiedot. Vesalan ja Alén-Savikon mukaan yleisöllä on paitsi oikeus saada oikeaa tietoa myös oikeus tietää, miten artikkeli on tuotettu.

Kenellä on oikeudet dataan, joka muuttuu tiedoksi?

Tilaisuuden ansiokkaasti vetäneet professori Taina Pihlajarinne (artikkelin aloituskuvassa vasemmalla) ja lehtori Rosa Maria Ballardini pitivät myös oman esityksen datan omistajuudesta.

Data voi muuttua rahanarvoiseksi tiedoksi, mutta ensin sitä on kerättävä ja osattava käsitellä sopivaan muotoon. Standardisointijärjestö ISO määrittelee datan näin: ”reinterpretable representation of information in a formalized manner suitable for communication, interpretation, or processing” (ISO/IEC 2382:2015). Suomeksi tämä tarkoittaa suunnilleen informaation ilmaisemista määrämuotoisena (esimerkiksi koneluettavana) siten, että sitä voidaan edelleen välittää, tulkita tai käsitellä. Data voi käsittää erilaisia henkilötietoja tai muuta informaatiomassaa.

Esittäjät muistuttivat, että data ei kulu käsiteltäessä, eikä IPR:iin olennaisesti kuuluva yksinoikeus istu datan omistamiseen. Euroopan unionin ensisijainen tavoite on lisätä investointeja, ei niinkään datan vapaata liikkuvuutta unionin alueella. Tietosuojaa on EU:ssa kiristetty, mutta toisaalta henkilöihin liittymättömän datan käyttöä edistetään siihen sisältyvän liiketoimintapotentiaalin vuoksi.

Nykyisin dataan kohdistuvia oikeuksia saattaa syntyä tekijänoikeuden, tietokantaoikeuden, liikesalaisuuksien suojan ja sopimusoikeudellisten mekanismien kautta. Keskustelussa on ollut erilaisia mahdollisuuksia uusien oikeuksien luomiseksi.

– En kuitenkaan haluaisi nähdä luotavan uusia immateriaalioikeuksia, Ballardini totesi.

Pihlajarinteen mukaan yksi mahdollisuus olisi, että EU:n tasolla pyrittäisiin yksinoikeuksien sijasta kehittämään yhdenmukaisia periaatteita datan vapaasta liikkuvuudesta. Hän ja Ballardini päättivät esityksensä kysymykseen: Tarvitaanko IPR:iä kannustamaan datan tuotantoa ja sen kehittämistä ottaen huomioon, että digiaikakaudella suurimman osan dataseteistä tuottavat ohjelmistot, jotka jo ovat immateriaalioikeuksien piirissä?

Yleisö kommentoi esityksiä aktiivisesti. Yhä uudelleen keskusteluun nousi kysymys robottien mahdollisista oikeuksista ja niitä koskevan lainsäädännön tarpeellisuudesta. Algoritmin oikeushenkilöyttä verrattiin myös lasten, vajaavaltaisten ja eläinten oikeuksiin. Näiltä osin ihmiskunnan ajattelu on muuttunut vuosisatojen kuluessa.