Pikamuoti ja kopiointikulttuuri yhteiskunnallisena ongelmana – muutosta hakemassa Heidi Härkönen

6/2021 17.11.2021
Härkösen väitöstilaisuus
Härkönen väitöstilaisuudessaan. Kuva: Milla Keskipoikela.

Heidi Härkönen esittelee itsensä varhaiskeski-ikäiseksi vastaväitelleeksi oikeustieteilijäksi, joka rakastaa ompelukonettaan paljon enemmän kuin tietokonettaan. Hän aloitti ensin vaatesuunnittelun opinnot Lapin yliopistossa, mutta opintojen aikana hän havahtui siihen, ettei vaatteiden suunnittelu toisille ja niiden kaupallisuuden pohtiminen kiinnosta häntä lainkaan. Tämä ei ollut hyvä lähtökohta muotisuunnittelijan uralle, joten Heidi alkoi pohtia muita opiskelumahdollisuuksia Lapissa. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen ei tuntunut houkuttelevalle, sillä hän oli juuri muuttanut Etelä-Suomesta Rovaniemelle. Härkönen kertoo aina pitäneensä  lukemisesta, joten oikeustiede tuntui sopivalta vaihtoehdolta. Oikeustieteen opintojen alussa Heidi ei voinut kuvitellakaan, että hänestä tulisi tutkija saati, että väittelisi tohtoriksi. Niin pääsi kuitenkin käymään.

Pikamuotiin ja kopiointiin liittyvien kysymysten pariin Heidi päätyi Kiinassa suorittamiensa vaihto-opintojen myötä. Hän kiinnitti huomiota kopiotuotteiden tolkuttomaan määrään. Kopioita myytiin myös yliopiston kampusalueen kaupoissa. ”Jopa pankkiautomaatista saadut rahat piti tarkistaa, koska niidenkään aitoudesta ei voinut olla varma”, Heidi kertoo. Kopioiden määrään suuruus herätti Härkösen mielenkiinnon siitä, miten ilmiö näyttäytyy oikeudellisesti ja toimeenpannaanko aineettomia oikeuksia tietyissä valtioissa. Härkönen pohtii myös, että hänen oma vaate- ja muotitaustansa on varmasti myös vaikuttanut kiinnostuksen suuntautumiseen. Pikamuoti ja kestävyys löysivät tiensä Härkösen väitöskirjaan, koska aiheeseen perehtymisen yhteydessä tämä yhdistelmä tuli aina vastaan. Härkönen korostaa, että kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvät seikat tulivat aina teksteissä esiin, eikä niitä pystynyt erottamaan muotiteollisuudesta tai muotioikeudellisesta tutkimuksesta.

Heidi Härkönen ompelemassa mekkoa
Aina ommellessaan Härkönen pohtii ylittyykö teoskynnys ja onko syntyvä vaate itsenäinen ja uusi. Kuva: Härkösen oma arkisto.

Kiinnostuksen puute ja rahalle vastinetta

Pikamuodin yhteiskunnallisiin ongelmiin ei todellakaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota. ”Niin kuluttajien, muotiyritysten kuin lainsäätäjien, tulisi kiinnittää enemmän huomiota näihin yhteiskunnallisiin ongelmiin”, Härkönen toteaa. Härkönen kuitenkin jatkaa ajatustaan sillä, että kyseiset tahot ovat varmasti tietoisia pikamuodin vaikutuksista, mutta kiinnostus teemaa kohtaan ei ole riittävällä tasolla, jotta saataisiin aikaan muutoksia muun muassa kulutustottumuksissa. Tällä hetkellä yksi iso ongelma Härkösen mielestä on myös se, että kukaan tai mikään ei todellisuudessa pakota käyttäjiä muuttamaan kulutustottumuksiaan. Pikamuotiyrityksiä ei myöskään edellytetä muutamaan bisnesstrategioitaan.

Ongelmallisena kulutustottumuksena Härkönen tuo esiin ns. rahalle vastinetta -ilmiön. ”Aina ei edes pyritä ostamaan laadukasta ja kestävää tuotetta vaan keskitytään siihen, vastaako vaatteen laatu siitä pyydettyä hintaa. Viiden euron paita voi olla ´good enough´, vaikka se ei ole kestävä ja hyvälaatuinen. Kaikki eivät edes tiedä miltä hyvälaatuinen vaate näyttää ja tuntuu”, Härkönen sanoo.

Cofemelin ja Bromptonin vaikutus tulevaan

Cofemel ja Brompton ovat kaksi viimeisintä Euroopan unionin tuomioistuimen tapausta, jotka harmonisoivat käyttötaiteen teoskynnystä koko EU:n alueella. Härkösen mukaan molemmat tapaukset ovat onnistuneet pääsemään hyvin tekijänoikeus- ja käyttötaiteenmaailmaan sisälle ja ne lähettävät tärkeän viestin: lauseen ”Käyttötaiteen teoskynnys on korkealla” viljely tulee lopettaa ja on aika siirtyä unity of arts -ajattelun pariin. Tapausten konkreettiset vaikutukset nähdään kuitenkin vasta, kun kansallisia tapauksia tulee ratkaistavaksi. Härkönen toivoo EU:n asettaman linjauksen leviävän myös Yhdysvaltoihin, jossa pikamuoti- ja kopiointikulttuuri on Eurooppaa ongelmallisempi.

Pikamuoti vaikuttaa negatiivisesti kestävään kehitykseen ja sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen, mutta pystyvätkö EUT:n tapaukset kehittämään kaikkia näitä osa-alueita samaan aikaan? Härkönen toteaa, että tapausten myötä omaksuttava taiteen yhtenäisyyden teoria (unity of arts) vaikuttaa nopeimmin kulttuuriseen kestävyyteen. Härkösen mielestä kaikkien luovuudenalojen yhtenäinen kohtelu on jo itsessään yksi kulttuuriteko, joka parantaa muodin kulttuurista kestävyyttä. Härkönen mieltää, että sosiaalinen kestävyys ja ympäristöasioiden kehitys tapahtuu hieman hitaammin, mutta ei missään nimessä yksin tekijänoikeutta kehittämällä. Ensisijaisesti ihmisoikeuksia ja ympäristöongelmia parantavat muut oikeudelliset instrumentit. ”Tekijänoikeus toimii näiden osalta vain välillisenä vaikuttajana, sillä se on omiaan hillitsemään pikamuoti-ilmiötä”, Härkönen selventää.

Heidi Härkönen väitöstilaisuudessaan
Heidi Härkönen väitöstilaisuudessaan Lapin yliopistossa syksyllä 2021. Kuva: Milla Keskipoikela.

Erilainen menneisyys ja vaihtoehtoinen tulevaisuus

On mielenkiintoinen ajatus, millaiseksi muotiteollisuuden maailma olisi muotoutunut, jos taiteen yhtenäisyyden teoria olisi ollut aina vallitseva. Härkönen mieltää, että pikamuotiteollisuus ei olisi päässyt muotoutumaan yhtä ongelmalliseksi kuin se on nyt. Halpakopioiden määrä ja vaikutus olisi siis pienempi. ”Jonkinlainen ongelmallisuus olisi kuitenkin ollut väistämätöntä ihan yhteiskunnan kehityksen, kertakäyttökulttuurin syntymisen ja pikakuluttamisen myötä. Kopiointiaspekti olisi kuitenkin varmaan jäänyt puuttumaan. Ongelmana olisi edelleen ollut se, ettei mikään kiellä huonolaatuisten vaatteiden valmistamista hikipajoissa, vaikka ne eivät olisikaan kopioita”, Härkönen toteaa. Härkönen kuitenkin korostaa, että tekijänoikeussäädökset ovat edesauttaneet nykyistä pikamuotihirviötä. Pikamuoti-ilmiö on kuitenkin Härkösen mielestä monen osatekijän summa, johon on myös vaikuttanut opitut ja perityt käytänteet sekä markkinointikeinot, joiden avulla kerrotaan, miltä ihmisten tulisi näyttää.

Muotioikeus ja muut oikeudenalat

Muotioikeuden syntyminen ja mieltäminen omaksi oikeudenalakseen on Härkösen mielestä hedelmällinen ja monitasoinen aihe. Härkönen on jaotellut IPR-alan osaajat kahteen eri ryhmään: akateemikoihin ja alan käytännön toimijoihin. ”Akateemikot ovat lähes poikkeuksetta suhtautuneet muotiteollisuuteen kriittisesti ja ymmärtävät, mistä muotioikeuden tutkimuksessa on kyse. Aina kuitenkin löytyy niitä, jotka mieltävät muotia koskevan oikeudellisen tutkimuksen pinnalliseksi tai epätieteelliseksi. En kuitenkaan ole koskaan tavannut ketään, joka olisi vähänkään lukenut muotioikeudellisia tekstejä ja tutustunut siihen, mistä muotioikeudessa on oikein kyse, ja olisi sitä mieltä, että kyseessä olisi turhaa hömppää koskeva tutkimusalue. Väheksyjät ovat siis lähtökohtaisesti niitä, jotka eivät tiedä, mistä puhuvat ja sana muoti voi toimia heille niin sanottuna ´punaisena vaatteena´ sen pahan yhteiskunnallisen kaiun takia”, Härkönen kertoo. Härkönen ei kuitenkaan ole itse kokenut muotioikeudellisen tutkimuksen vähättelyä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Muotioikeuden tutkimuksen tärkeyden puolesta puoltaa myös se, kuinka hyvin tutkimusta on rahoitettu. Härkönen toteaa, ettei hänen tutkimuksensa olisi saanut rahoitusta lainkaan, ellei aihetta pidettäisi tärkeänä ja tutkimusta kaipaavana.

”Väheksyjät ovat siis lähtökohtaisesti niitä, jotka eivät tiedä, mistä puhuvat ja sana muoti voi toimia heille niin sanottuna ´punaisena vaatteena´ sen pahan yhteiskunnallisen kaiun takia.”

Lopuksi

IPR-idoliksi Härkönen nimeää Eleonora Rosatin Tukholman yliopistosta. Härkönen kuvailee häntä monipuoliseksi ja laaja-alaiseksi tutkijaksi ja tekijänoikeuden osaajaksi. ”Hän on oivallinen esimerkki siitä, miten muotioikeus on vakavasti otettavaa tutkimusta immateriaalioikeudessa professoritasolla asti”, Härkönen summaa.

Täysin täydellisessä maailmassa Härkönen unelmoi, että pikamuotiteollisuus olisi kielletty, mutta realistiselta tulevaisuudelta hän toivoo lisää tutkimusta ja uusia ajankohtaisia kotimaisia oikeustapauksia tai lausuntoja käyttötaiteesta. Härkönen odottaa jo nähtäväksi, miten Cofemel- ja Brompton-tapaukset tosiasiassa vaikuttavat.

Heidi Härkönen ja Rosa Maria Ballardini Härkösen karonkassa
Heidi Härkönen ja Rosa Maria Ballardini Härkösen karonkassa. Kuva: Milla Keskipoikela.

Pääset lukemaan IPRinfo-verkkolehden päätoimittajan Max Oker-Blomin arvostelin Härkösen väitöskirjasta Fashion and Copyright Protection as a Tool to Foster Sustainable development tästä.

Heidi Härkösen IPR-ihmisiä haastattelun pääset lukemaan tästä.

Aiheet: Haastattelut

Kirjoittajat