Peliala ja uusi tekijäoikeuslainsäädäntö

1/2020 3.2.2020

Pelialaa voidaan ainakin taloudellisesti mitattuna pitää viime vuosikymmenen menestyneimpänä suomalaisena sisältötoimialana. Pelialan liikevaihto nousi vuonna 2015 kahteen miljardiin euroon, jossa se on pysynyt siitä asti. Pelien kotimarkkinat ovat pienet, ja arviolta 98% pelialan liikevaihdosta tuleekin kotimarkkinoiden ulkopuolelta. Kansantalouden tasapainon kannalta peliala on arvokas pienelle vientivetoiselle maalle.

Pelit ovat myös aineettomia tuotteita, joiden arvonluonti pohjautuu lähes täysin IP-oikeuksiin. Pelialalla tärkein IP-oikeuksien suojamuoto on tekijänoikeus, joka syntyy automaattisesti kun peli luodaan. Pelialalla on perinteisesti luotettu siihen, että esimerkiksi työsuhteessa tehdyn tai alihankkijalta ostetun luovan työn tekijänoikeudet siirtyvät – luovuttamattomia oikeuksia lukuun ottamatta – palkan tai korvauksen myötä työnantajan tai asiakasyrityksen omistukseen. EU:n uusi maaliskuussa 2019 hyväksytty tekijänoikeusdirektiivi, joka implementoidaan lainsäädäntöön EU:n jäsenvaltioissa kesällä 2021, saattaa kuitenkin asettaa pelialan nykyisen käytännön kyseenalaiseksi.

Pelialalla suurimmat ongelmat saattaa syntyä sekä artiklan 18 avoimuusvelvoitetta koskevasta kirjauksesta että artiklan 20 oikeasuhtaista korvausta ja korvauksen kohtuullistamista koskevasta kohdasta.

Artiklan 18 aiheuttama ongelma syntyy lähinnä hallinnollisen taakan kasvusta. Äärimmäisen kilpaillulla pelialalla vain murto-osa – vähemmän kuin yksi sadasta pelistä – saavuttaa sen tason, jolla sen tuottama myyntitulo kattaa kehityskustannukset. Jos avoimuusvelvoite ulotetaan kaikkiin peleihin, esimerkiksi niihin joille kaupallista menestystä ei ole herunut, hallinnollisen lisätyön määrä voi joissain tapauksissa olla se korsi, joka katkaisee kamelin selän. Hallinnollisen lisätyön määrä voi vielä moninkertaistua, jos kyseessä on isojen tuotantoarvojen peli, jonka luomiseen on osallistunut satoja ihmisiä tai jos yrityksen toimintamalliin kuulu tehdä ja julkaista useita pieniä nk. ”hyper-casual” –pelejä hyvin nopeassa tahdissa.

Potentiaalisesti yhtä suuren tai määrittelyllisesti vielä suuremman ongelman aiheuttaa artikla 20. Artiklan 20 ongelmat ovat sekä oikeasuhtaisen korvauksen määrittelyssä että korvauksen kohtuullistamismekanismissa. Pelit ovat kokonaisvaltaisia luovia tuotteita ja niissä olevia luovia innovaatiota ja elementtejä on lähes mahdoton tasapuolisesti asettaa tärkeys- tai arvojärjestykseen sen paremmin laadullisin kuin määrällisinkään mittarein.  Nykyisessä ”games as services” –mallissa pelit ovat myös entistä suuremmassa määrin palveluita, joiden ylläpitämiseen osallistuu vaihtelevan kokoinen joukko ihmisiä. Menestyksen kannalta merkityksellisen luovan panoksen erottaminen siitä kaikesta työstä, joka pelin eteen on sen kehitys- ja ylläpitovaiheessa tehty, on lähes mahdotonta. Koska artiklan 20 vaikutuksen arvioidaan ulottuvan työsopimusten pohjalta tehtävän työn lisäksi myös mm. sopimussuhteiseen alihankintaan, perinteinen sopimusvarmuus myös luovan työn tuloksien suhteen saatetaan asettaa kiistanalaiseksi. Sopimusvarmuus, tai pikemminkin sen puute, vaikuttaa rajusti esim. pelialan yritysten houkuttelevuuteen investointikohteina.

Myös korvauksen jälkikäteinen kohtuullistaminen on ongelma. Kuten edellä todettiin, vain pieni osa peleistä kattaa tuotantokustannukset. Jokainen pelialan yritys ottaa pelinkehityksessä merkittäviä riskejä, ja yrityksen on myös kannettava ikävät seuraukset. Näitä riskejä ei voi, eikä saa vierittää työntekijöille. Mitalin toinen puoli on menestyneet pelit. Mutta miten pelin menestys mitataan? Onko kaksi tai kolme kertaa tuotantokustannukset tuottanut peli menestynyt? Miten esim. huomioidaan pelien jatkuvasti kasvavat markkinointikulut, jotka useimmiten ylittävät tuotantokustannukset? Onko yksittäisen pelin menestystä tai taloudellista tulosta edes järkevä erottaa yrityksen liiketoiminnasta, jonka kehittäminen on kuitenkin yrityksen päätehtävä? Oma toimialaspesifi kysymyksensä on tietysti sekä artiklan 18 että artiklan 20 suhteen se, mitkä pelinkehitystiimin toimenkuvat ovat niitä, joihin esimerkiksi raportointivelvollisuus ja korvauksen jälkikäteinen kohtuullistaminen kohdistuvat.

Uusi tekijänoikeusdirektiivi on siis kohtuullisen monimutkainen paketti, ja on selvää, että sen kansallisessa implementoinnissa ei päästä kaikkia toimialoja ja kaikkia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen. Toivotan kuitenkin asian parissa työskenteleville viisautta löytää se vänrikki Koskelan mainostama ”pienimmän riesan tie”, joka paitsi turvaa tekijöiden oikeudet, mahdollistaa jatkossakin peliliiketoiminnan tekemisen Suomessa.

Artikkeli on vastaus Ornamo ry:n lakimiehen Jussi Ilvosen haasteeseen. Lue Jussin artikkeli: Muotoilun suoja

Kirjoittajat