Musiikki, tekijänoikeudet ja taiteen vapaus – katsaus orastavaan tutkimukseen
Jos tekijänoikeuden tehtävänä pitää uusien töiden syntymisen edistämistä suojaamalla omaperäisen luomuksen taloudellista potentiaalia, on musiikin osalta tässä edistämistyössä onnistuttu erityisen hyvin.
Suoratoistopalveluihin lisätään nykyään päivittäin jo noin 100 000 kappaletta ja lukema kasvaa vain. Syitä tähän kasvuun löytyy esimerkiksi teknologiasta, joka on demokratisoinut musiikkia madaltamalla tuotanto- ja julkaisukynnystä. Musiikin määrän kasvaessa ovat myös musiikkibisnes ja taloudelliset intressit kasvaneet hyvää vauhtia. Tekijänoikeudelliset kysymykset ja ristiriidat ovat tässä asetelmassa väistämättömiä.
Kiinnostukseni musiikin tekijänoikeuksia kohtaan on kytenyt pitkään. Tietyissä musiikkigenreissä vanhan musiikin ns. sämpläys on perinteisesti muodostanut pohjan, jolle uutta on rakennettu. Kysymyksiä ja rajanvetoja tekijänoikeuksien ja taiteen vapauden tasapainottelun kannalta liittyy erityisesti tilanteisiin, joissa vanhan kappaleen uusiokäyttöön ei ole alkuperäisen artistin nimenomaista lupaa.
Tältä pohjalta olen päätynyt jatko-opintoihin tutkimaan musiikin uusiokäytön tekijänoikeudellista puolta eri näkökulmista kirjoitettujen artikkelien kautta. Teemoiksi valikoituivat sämpläyksen luvallisuus, tekoälyllä tuotetun musiikin oikeudelliset haasteet, hittibiisien pastissimaisuus sekä viimeiseksi aiheeksi tunnettujen artistien musiikkikatalogikaupat. Tutkimukseni on vasta aluillaan, mutta annan alla yleiskatsauksen tutkimussuunnitelmani mukaisiin aiheisiin.
Sämpläys ja tekoälyllä tuotettu musiikki
Ensimmäisessä artikkelissa tulen käsittelemään ”sämpläämistä”, jolla tarkoitetaan lyhyesti määriteltynä tekniikkaa, jossa olemassa olevasta musiikkikappaleesta tai muusta äänitteestä otetaan (tyypillisesti elektronisesti) lyhyt tai ainakin lyhyehkö osuus, jota saatetaan muokata esimerkiksi nopeammaksi tai hitaammaksi, ja sitten sitä käytetään osana uutta kappaletta. Euroopan unionin tuomioistuin katsoi Pelham ratkaisussaan (C-476/17), että sämpläykseen ei tarvita alkuperäisen äänitteen tuottajan lupaa, jos ”sämple” on uudessa äänitteessä muokatussa ja tunnistamattomassa muodossa.
EUT:n kriteeristö on herättänyt runsaasti perusteltua kritiikkiä ratkaisun jälkeen. Suurin epäselvyys ratkaisussa liittyy siihen, miten ja kuka tunnistamista arvioi. Annan käytännön esimerkin. Jos keskivertoa kuulijaa pyydetään arvioimaan, onko kappaleen A sisältämä sämple tunnistettavissa otetun kappaleesta B, jo tämä ennakkotieto vaikuttaa arvioinnin objektiivisuuteen. Käytettävästä tunnistamismetodista ei ole syntynyt konsensusta.
Toisessa artikkelissa tutkin tekoälyn ja musiikin suhdetta. Vuonna 2022 lanseerattu tekoälypohjainen chatbotti ChatGPT löi tekstipuolella isosti läpi, mutta tekoälysovellutukset liikkuvat nopeasti myös musiikin saralla, vaikka ChatGPT:n kaltaista isoa hittiä ei ole vielä ilmaantunut. Kiinnostavimpia käytännön esimerkkejä ovat kappaleet, jotka ovat alkujaan yhden artistin tuotoksia, mutta jotka on sitten tekoälyn avulla saatu kuulostamaan toisen artistin esittämiltä lauluääntä myöten. Tekijänoikeudellisten kysymysten lisäksi tällaiseen liittyy myös eettisiä ongelmia.
Tekoälyä on myös käytetty apuna luomaan instrumentaalista musiikkia, jolloin esimerkiksi tunnelman tai genren valitsemalla tekoäly voi luoda varsin kelpoa taustamusiikkia vaikkapa videoihin. Sovellutukset luonnollisesti pohjaavat aikaisempiin teoksiin, jolloin samanlaiset kriteeristöt kuin sämpläyksessä tulevat arvioitaviksi. Tekoälyn ja musiikin yhteinen tulevaisuus on siis lupaava, mutta tekijänoikeudellisesti monella tavalla hämärä.
Pastissihitit ja musiikkikatalogien myynti
Kolmannessa artikkelissa tarkastelen, voisiko joitakin nykyhittejä pitää jo pastisseina, vaikka niihin yleisesti suhtauduttaisiin plagiaatteina. Pastissilla on muutamia eri määritelmiä, mutta mukaelmana pastissi pyrkii jäljittelemään yhtä tai useampaa tunnettua teosta tai tyylilajia ilman pilkkaa. Mukaelman tulisi olla niin selvä, että ulkopuolinen sen tunnistaa.
Ilmiöstä on keskusteltu muun muassa artisti Bruno Marsin kappaleiden osalta. Esimerkiksi Locked Out of Heaven kappaleesta on helposti tunnistettavissa The Police yhtyeen vaikutus, vaikka melodia, sanat ja rytmi ovat erilaisia. Atlantin toisella puolella paljon huomiota herättäneessä ratkaisussa yhdysvaltalainen vetoomustuomioistuin katsoi Robin Thicken ja Pharrellin Blurred Lines kappaleen Marvin Gaye -plagiaatiksi, vaikka yhteydet Gayen musiikkiin olivat vähintään pastissimaiset (Williams v. Gaye, 895 F.3d 1106 (9th Cir. 2018)).
Viimeisessä artikkelissa tarkastelen ns. katalogikauppoja, joissa laajan taustakatalogin omistavat artistit myyvät oikeudet musiikkiinsa pois. Tyyppitapauksessa uransa ehtoopuolelle ehtinyt artisti saa kaupassa könttäsumman, mutta samalla menettää potentiaaliset tulevat tuotot. Kauppoja ovat tehneet artistit Bob Dylanista Bruce Springsteeniin, ja kauppasummat ovat olleet kymmeniä tai jopa satoja miljoonia dollareita. Ostajapuolella on levy-yhtiöitä, mutta myös esimerkiksi sijoitusrahastoja.
Näiden kauppojen ehdot vaikutukset luonnollisesti vaihtelevat sopimuksesta toiseen, mutta mielenkiintoisia tilanteita kuitenkin liittyy muun muassa siihen, miten kaupat vaikuttavat alkuperäisen artistin tekijänoikeuksiin. Mitä oikeuksia heille jää ja miten kauppa vaikuttaa muihin, kun musiikkia käytetään jatkossa? Jos satojen miljoonien eurojen kaupassa ostajapuolella on sijoitusrahasto, mitään kovin tekijäystävällistä tekijänoikeuslinjaa tuskin tullaan näkemään.
Lopuksi
Osan edellä kuvaamieni teemojen tutkimisessa haasteita tulevat asettamaan metodologiset rajoitteet. Havainnollistamista ja tutkimista ei nimittäin helpota se, että musiikki ja oikeustiede operoivat pääsääntöisesti kahdella toisistaan perustavanlaatuisesti eroavalla tavalla (kirjoitus ja ääni). Aiheissa on kuitenkin myös paljon kiinnostavia mahdollisuuksia, kuten teemojen oikeusvertailu suhteessa Yhdysvaltoihin ja muihin common law -maihin.
Jos edelliset teemat herättivät mielenkiintoa, niin vaihdan mielelläni ajatuksia aiheesta.
