Mestariteoksista tusinaotoksiin – valokuvat ja tekijänoikeus

6/2020 18.12.2020
kännykkäkuvan otto

Teknologian kehityksen seurauksena valokuvia otetaan nykyään enemmän kuin koskaan. Suuri osa tästä kuvaamisesta tapahtuu älypuhelimien kameroilla. Miten teoskynnyksen ylittymisen arviointikriteerit soveltuvat näihin nykyajan massaotoksiin? Tulisiko jokaista tällaista kuvaa suojata?

Maailman ensimmäisenä valokuvana pidetään ranskalaisen Niecéphore Niépcen vuonna 1827 valmistamaa kuvaa ”Näkymä ikkunasta Le Grasissa”.[1] Camera obscuralla tuotetun kuvan valmistaminen ei ollut prosesseista helpoin, ja sen valotuksen on esitetty kestäneen useita päiviä.[2] Ensimmäisen värivalokuvan valmisti skotlantilainen James Clerk Maxwell vuonna 1861. Lopputulos valmistui valokuvaamalla sama nauha eriväristen suodattimien läpi, minkä jälkeen yksittäiset otokset koottiin yhdeksi kuvaksi.[3]

Joseph Nicéphore Niépce 1827. Wikimedia Commons

James Clerk Maxwell 1861. Wikimedia Commons

Valokuvausteknologia on kehittynyt näistä ensiaskelista melkoisesti. Maapalloa asuttavat 7,8 miljardia ihmistä tuottavat päivittäin käsittämättömän määrän erilaista tietosisältöä, josta valokuvat muodostavat vain murto-osan. Vuonna 2014 internetiin arvioitiin ladattavan päivittäin 1,8 miljardia kuvaa. Joka toinen minuutti otettiin tällöin siis enemmän valokuvia kuin mitä oli kaiken kaikkiaan edes olemassa noin 150 vuotta aikaisemmin.[4]

Ollako teos vai eikö olla?

Tekijänoikeuslaki suojaa valokuvateoksia ja muita valokuvia. Jotta valokuvaa suojataan teoksena, tulee sen yltää teostasoon eli ylittää teoskynnys. Teostasoon yltämättömiä muita kuvia suojataan valokuvaajan lähioikeudella. Suojan sisältö eroaa pääasiassa suoja-aikojen osalta: valokuvateoksia suojataan 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta, ja kuvaajan lähioikeus on voimassa 50 vuotta valokuvan valmistamisvuodesta.

Teoskynnyksen ylittymisen arvioinnissa huomioidaan lukuisia tekijöitä. Suuntaviivoja tarjoaa esimerkiksi tekijänoikeuskomitean vuoden 1987 osamietintö, jossa valokuvauksesta luovan työn välineenä esitetään seuraava määritelmä: ”Valokuva on aina tavalla tai toisella muokattu toisinnos todellisuudesta. Henkilökohtaisen luovan panoksen ilmentämiselle valokuvaamisella tapahtuvassa muokkaamisessa on monia eri keinoja, tekijöitä, ja valintamahdollisuuksia. Niitä ovat muun muassa ajankohdan ja kohteen valinta, rajaaminen, valaistus, syväterävyys ja sävyjen käyttö. Keinojen käyttämiseen on puolestaan lukuisia eri tekniikoita lähtien filmin tai muun tallennusalustan laadun valinnasta”.[5]

Tekijänoikeusneuvosto on ottanut kantaa valokuvan teostasoon useasti, viimeksi lausunnossaan 2018:6. Valokuvan todetaan lausunnossa voivan saada teossuojaa, jos se ilmentää kuvaajansa omaperäisiä valintoja siten, että siitä välittyy kuvaajan näkemys kuvattavasta kohteesta. Kaksoisluomiskriteerin mukaisesti valokuvateoksen tulee tällöin olla kuvaajansa henkisen luomistyön itsenäinen ja omaperäinen tulos siten, ettei kukaan muu olisi päätynyt samanlaiseen lopputulokseen samaa kohdetta kuvatessaan.

Huomioon otettavia tekijöitä teoskynnyksen ylittymisen arvioinnissa ovat lausunnon mukaan yhtäältä valokuvana ilmenevä lopputulos ja toisaalta siihen vaikuttaneet valokuvaajan tekemät valinnat. Valokuvaa tulee tarkastella sen eri elementtien muodostamana kokonaisuutena. Valokuvaaja voi tehdä lopputulokseen vaikuttavia valintoja esimerkiksi ”oivaltamalla ja ottamalla huomioon kuvaushetkeen liittyvät erityispiirteet, sommittelemalla kuvauskohteen, valitsemalla kuvan rajauksen, kontrastin, terävyysalueen, kuvakulman, valotuksen tai kuvauskohteen valaisemisen”, minkä lisäksi valokuvaa voidaan käsitellä sen ottamisen jälkeen.

Lausunnosta ilmenevien johtopäätösten mukaan teoskynnyksen ylittymisen arvioinnissa ei ole merkitystä sillä, onko valokuva julkaistu vai ei. Myöskään valokuvaajan ammattitaidon tasolla ei ole väliä, ja valokuvateoksia voivat luoda harrastelijatkin. Valokuvan tarkoitus ei ole ratkaiseva, ja niin valokuvanäyttelyyn kuin kotialbumiin otetut valokuvat voivat tulla suojatuksi teoksina. Teoskynnys ei lausunnossa todetulla tavalla ylity, mikäli valokuvauksen tulos perustuu pelkästään kuvaajan ammattitaitoon sekä valokuvausoppien taidokkaaseen soveltamiseen.

Euroopan unionin tuomioistuimen Painer-ratkaisussa (C-145/10) katsottiin, että valokuva voi saada tekijänoikeudellista suojaa, mikäli kuva on tekijänsä sellaisen luovan henkisen työn tulos, joka kuvastaa tekijänsä yksilöllisyyttä ja joka käy ilmi niistä vapaista luovista ratkaisuista, joihin tekijä on päätynyt valokuvaa toteuttaessaan. Henkilökuvien tapauksessa tekijä voi tuomioistuimen mukaan tehdä vapaita luovia ratkaisuja monilla eri tavoilla ja monissa eri kuvan toteutuksen vaiheissa. Valmisteluvaiheessa tekijä voi valita lavastuksen, kuvattavan henkilön asennon ja valaistuksen. Ottaessaan henkilökuvaa tekijä voi valita rajauksen, kuvakulman ja haluamansa tunnelman. Vedosta tehdessään tekijä voi puolestaan valita eri kehitysmenetelmistä sen, jota hän haluaa käyttää, tai käyttää tarvittaessa tietokoneohjelmaa. Tällaisilla eri ratkaisuilla henkilökuvan tekijä pystyy tuomioistuimen mukaan lyömään teokseensa ”oman persoonallisen leimansa”.

Itsenäisyys ja omaperäisyys kännykkäkuvissa

Ihmisten mukana kulkee nykyään kuvauslaitteita, joista Niépce ei olisi osannut haaveilla edes levottomimmissa Le Gras -kartanon pihakeinussa otetuissa päiväunissaan. Päivittäin syntyvästä kuvamassasta voidaan laitteiston kehittyneisyydestä ja mahdollisten kuvaamistilanteiden loppumattomuudesta huolimatta erottaa kuitenkin neljä, erityisesti sosiaalisessa mediassa yleistä nykyvalokuvauksen tyyppitapausta: ruoka-, oma-, tilanne- ja maisemakuvat. Esimerkkinä kuvalajeista toimii oheinen kollaasi kirjoittajan ottamista kuvista. Millaisia mahdollisuuksia tällaisilla tavallisimmilla kännykkäkuvilla on teoskynnyksen ylittämiseen?

Ensinnäkin voidaan arvioida, millaisia ”lopputulokseen vaikuttavia vapaita luovia ratkaisuja” kännykkäkuvaamisessa yleisesti tehdään. Kyse on usein, hieman yleistäen, nopeasta ja impulsiivisesta toiminnasta, joka ei välttämättä jätä luoville ratkaisuille sijaa samassa määrin kuin ”perinteiset” kuvaamistilanteet, joissa kuvauksen olosuhteet saatetaan suunnitella tarkoitushakuisesti jo kauan etukäteen.

Tavallinen kännykkäkuvaaja saattaa huomioida kuvaamisen ajankohdan ja kohteen, kuvakulman, rajauksen ja sommittelun valinnan sekä käsitellä kuvaa mahdollisesti jälkikäteen. Kuvaajakohtaisia eroja toki on: toiset hiovat kuviaan loputtomiin samalla kun toiset tyytyvät yhteen lonkalta laukaistuun ja viimeistelemättömään otokseen. Tavallisimpien kuvaajien vaikutuspiirin ulkopuolelle jäänee kuitenkin tunnelman, valotuksen, valaistuksen ja syväterävyysalueen hienovarainen säätäminen sekä esimerkiksi tarkempi harkinta sävyjen käytön ja kontrastin suhteen.

Toiseksi on huomioitava, että mainitun neljän kuvatyypin itsessään tarjoamassa valinnanvapaudessa luovien ratkaisujen tekemiseen on selviä eroja. Yleisimmät ruokakuvat eivät liene otollisin alusta kuvaajan henkilökohtaisen näkemyksen välittämiseen: huomattavassa enemmistössä annoskuvia esiintyy yläviistosta kuvattu jäähtyvä ruokalaji sekä mahdollisesti vilaus pöydän vastapuolella istuvasta kärsimättömästä ruokailuseurasta. Tällaisten kuvien ottamishetkiin liittyvien erityispiirteiden voidaan luonnehtia olevan aikaan ja paikkaan katsomatta melko identtisiä.

Vaikkei teoskynnyksen ylittyminen edellytä kuvalta esteettistä miellyttävyyttä tai silmänruoallisten kriteerien täyttämistä, lienee selvää, ettei oheinen kuva pihvistä yllä teostasoon. Ruokapöydässä räpsittyjä kuvia on esiintynyt toki jo kauan ennen matkapuhelimien yleistymistä. Esimerkiksi tekijänoikeusneuvoston lausunnossa TN 1990:16 on katsottu, ettei teepakkauksessa esiintynyt valokuva teepöytäkattauksesta ollut tekijänoikeudellisesti suojattu teos.

Omakuvien eli selfieiden osalta keskeistä on, että vaikka niistä jokaisessa toteutetaan käytännössä samaa ideaa, jättävät ne ruokakuvia enemmän tilaa luovuuden ilmentämiselle. Henkilökuvia käsitelleessä Painer-ratkaisussa selostettuja, kuvan valmistelu-, ottamis- ja vedosvaiheessa tehtäviä valintoja voidaan toteuttaa yhtä lailla myös omakuvien tapauksessa.

Vaikka kaikkien omakuvien persoonallisuutta lisää sinänsä jo se seikka, että jokaisen kuvaajan kasvot ovat yksilölliset ja ainutlaatuiset, on kollaasissa esiintyvä kuva tyypiltään varsin yleinen. Tehdyt valinnat lavastuksen, ilmeen ja valaistuksen suhteen eivät myöskään osoittane riittävässä määrin Painer-tapauksessa mainitun persoonallisen leiman lyömistä kuvaan. Vaikka tapaus ei suoranaisesti koskenut omakuvaa, katsottiin edellä mainitussa tekijänoikeusneuvoston lausunnossa 2018:6, että henkilökuva, jonka kuvaaja oli ottamishetkellä tehnyt muun muassa kuvauspaikkaa ja kuvattavan asentoa koskevia valintoja, ei ylittänyt teoskynnystä.

Maisema- ja tilannekuvat jättävät kuvatyypeistä enemmän sijaa luovuudelle. Ruoka- ja omakuviin verrattuna maisemakuvat tarjoavat jo kohteidensa puolesta lukemattomia mahdollisuuksia luovien ratkaisuiden tekemiseen. Spontaanit tilannekuvat ovat puolestaan usein seurausta siitä, että kuvaaja on ymmärtänyt kuvaushetkeen liittyvän ainutlaatuisuuden ja reagoinut siihen nopeasti.

Vaikka kuva auringonlaskussa kahlaavasta koirasta on sympaattinen, kärsii se tilannekuville ominaisella tavalla hätäisestä rajauksesta ja epätarkkuudesta. Muistettava on toisaalta, ettei teoksen esteettisellä arvolla ole merkitystä teoskynnyksen ylittymisen arvioinnissa. Kuva kirsikkapuiden ohi polkevasta osakalaisesta vanhuksesta saattaisi olla esimerkeistä ainut, jossa teoskynnyksen ylittymiselle voisi teoreettinen mahdollisuus. Arvion uskottavuutta syö kuitenkin se, että samaan lopputulokseen olisi saattanut päätyä kuka tahansa tienpenkassa päivystävä ohikulkija.

Räshid Nasretdin 1952. Wikimedia Commons

Lausunnossa 2003:6 tekijänoikeusneuvosto katsoi, että kuva olympiatulta sytyttävästä Paavo Nurmesta oli historiallisesta merkittävyydestä ja ainutlaatuisuudestaan huolimattaan teostasoon yltämätön tavanomainen, ajankohtaisesta tapahtumasta kertova valokuva. Edelleen lausunnossa 2016:4 katsottiin, että vaikka dramaattinen tilannekuva nokallaan seisovasta ulosajaneesta ralliautosta oli sinänsä ansiokas, ei se onnistuneesta ajoituksesta huolimatta ollut kokonaisuudessaan riittävän itsenäinen ja omaperäinen saadakseen tekijänoikeussuojaa. Teoskynnys ylittyi sen sijaan lausunnossa 2013:3, jossa arvioinnin kohteena oli kuva noottikriisin aikaan Havaijilla vierailleesta, leihin sonnustautuneesta Urho Kekkosesta seurueineen. Kuvan katsottiin ilmentävän kuvaajan rakentamaa dramaattista tunnelmaa, vaikkakin teoskynnyksen ylittymistä pidettiin rajatapauksena. Lähimmäksi maisemakuvaa päästään puolestaan lausunnossa 2008:12, jossa varsinaissuomalaista kylää koskevan ilmavalokuvan todettiin melko yksioikoisesti olevan teostasoon yltämätön.

Tuleeko kaikkia kuvia suojata?

Jo yli kolmekymmentä vuotta sitten tekijänoikeuskomitea arvioi, että vain erittäin pienellä murto-osalla valokuvista on todellisuudessa suojan tarve. Ylivoimaisen enemmistön maailmassa syntyvistä valokuvista luonnehdittiin jo tällöin olevan ”sellaisia erilaisissa teknisissä prosesseissa, valvonnassa, harrastelijoiden omassa ja muussa vastaavassa toiminnassa syntyneitä kuvia, joiden kohdalla suojan tarve aktualisoituu äärimmäisen harvoin”.[6] Arvioinnin paikkansapitävyys on vuosikymmenten kuluessa vain korostunut, ja teknologisen kehityksen myötä kasvaneesta kuvavolyymistä on nykyään entistä hankalampi erottua edukseen.

Ainakin yleisimmät kännykkäkuvat vaikuttavat usein jäävän tekijänoikeudellisen suojan ulkopuolelle. Vaikka tällaiset teostasoon yltämättömät kuvat voivat olla ansiokkaita, mahtuu joukkoon myös suuri määrä täysin banaaleja otoksia. Yhtäältä voidaan argumentoida, että joka ikisen kameranlaukauksen puoli vuosisataa kestävä suojaaminen on ylimitoitettua ja tarpeetonta. Toisaalta, mikäli tavallisten valokuvien suojasta luovuttaisiin kokonaan, saatettaisiin päätyä sietämättömään tilanteeseen, jossa toisten kuvia hyödynnettäisiin täysin vapaasti ja seuraamuksetta. Ääripäiden väliin sijoittuvan, kaikkien osapuolten tarpeet tyydyttävän kompromissiratkaisun löytäminen vaikuttaa puolestaan haastavalta.

IPR University Centerissä aikaisemmin työskennellyt, valokuvien lähioikeussuojan tarpeellisuutta pro gradu -tutkielmassaankin tarkastellut Ninni Hamberg huomauttaa, että valokuva on poikkeuksellinen teoslaji siinä mielessä, että minkään muun teostyypin kohdalla kaikki tuotokset eivät saa tekijänoikeuslain nojalla suojaa. Hänen mukaansa onkin perusteltua kysyä, ansaitseeko jokainen kameran räpsäys suojaa. Koska valokuvien teoskynnys vaikuttaa tekijänoikeusneuvoston lausuntojen perusteella olevan tällä hetkellä melko korkealla, hän suhtautuu hyvin varovaisesti suojajärjestelmän suuriin muutoksiin. Hambergin mielestä olisi kuitenkin syytä keskustella siitä, olisiko valokuvien lähioikeussuojasta luopuminen tai suojan tason rajoittaminen järkevää. Tämä olisi saavutettavissa esimerkiksi rajaamalla osa kuvista kokonaan suojan ulkopuolelle tai lyhentämällä lähioikeussuojan kestoa. Tärkeää olisi myös kuulla, mitä mieltä ammattivalokuvaajat ovat vallitsevasta tilanteesta.

Varsinaista keskustelua oikeustilan muuttamiseksi ei Hambergin mukaan ole julkisuudessa käyty. Hän huomauttaa, että eri valtioissa esiintyy hyvin erilaisia ratkaisuja valokuvien tekijänoikeussuojalle. Esimerkiksi Italiassa tavallisten valokuvien suoja-aika on vain 20 vuotta kuvan ottamishetkestä, ja kuvat, jotka ovat kopioita dokumenteista tai artikkeleista, jäävät kokonaan suojan ulkopuolelle.

Kysymys siitä, millainen järjestelmä olisi käytännössä paras vaihtoehto, on hankala. Isoin ongelma nykyjärjestelmässä on Hambergin mielestä se, ettei ole selvää, millainen valokuva ylittää teoskynnyksen. Esimerkiksi kirjallisten teosten tai maalausten kohdalla usein tavallinenkin henkilö osaa arvata, voisiko kyseessä olla itsenäinen ja omaperäinen teos, mutta valokuvien kohdalla tämä ei ole yhtä selkeää.

Lopuksi

Esittämättä syvällisempiä kannanottoja suojajärjestelmän kehittämistarpeista, voidaan lopuksi todeta, että enemmistölle kuvaajista suojan juridisen luonteen arvioimista olennaisempaa lienee kuviin liittyvä tunnearvo. EUIPO:n tuoreen raportin perusteella tekijänoikeusloukkauksista artistitasolla eniten kärsivä Ed Sheeran onnistuu kiteyttämään tämän valokuvien ajattoman ja kenties keskeisimmän tehtävän – kuvaajalle tärkeiden muistojen säilyttämisen – osuvasti nimetyssä Photograph-kappaleessaan seuraavasti:

We keep this love in a photograph; We made these memories for ourselves.

Jäämme tämän toteamuksen saattelemana odottamaan oikeustilassa mahdollisesti tapahtuvia muutoksia.

__________

[1] National Geographic, Milestones in Photography. Viitattu 5.11.2020

[2] Harry Ransom Center, The Niépce Heliograph. Viitattu 5.11.2020.

[3] National Geographic.

[4] The Atlantic, How Many Photographs of You Are Out There In the World? Julkaistu 2.11.2015, viitattu 5.11.2020.

[5] KM 1987:7. Tekijänoikeuskomitean III osamietintö. Esittävien taitelijoiden, äänitteiden tuottajien sekä radio- ja televisioyritysten oikeudet. Oikeus valokuvaan. Tekijänoikeus työ- ja virkasuhteissa, s.95.

[6] KM 1987:7, s. 96.

Kansi: Unsplash.com/Randy Tarampi

Kirjoittajat