Korkein oikeus selkiytti todistelun turvaamisen edellytyksiä – ja kompasteli arvioidessaan hakijan oikeutta saada tieto turvatusta todistelusta
Korkein oikeus antoi hiljattain ennakkopäätöksen KKO 2019:10, joka selkiyttää todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeudellisissa asioissa annetun lain (”todistelun turvaamislaki”, 344/2000) mukaisen turvaamistoimen edellytyksiä. Lisäksi KKO perusteli ratkaisussaan hakijan oikeutta saada tieto ulosottomiehen haltuun otetusta todistelusta tavalla, joka pakottaa kysymään, onko todistelun turvaamislain antama suoja riittävä.
KKO:n ratkaisu
KKO:n ratkaisussa oli kysymys patentinhaltijan hakemuksesta, joka koski todistelun turvaamista muun muassa siten, että ulosottomies kopioi loukkaavien tuotteiden myyntiin liittyvää kirjanpitoaineistoa ja asiakastietoja vastapuolelta. Asiaa ratkaistessaan KKO otti kantaa turvattavaksi vaaditun aineiston merkitykseen todisteena, aineiston hukkaamisvaaraan (”vaaraedellytys”) ja haittaharkintaan.
Todistelun turvaamislain perusteella voidaan turvata sellainen aineisto, jolla voidaan olettaa olevan merkitystä todisteena immateriaalioikeutta koskevassa riita-asiassa. KKO arvioi tämän edellytyksen täyttymistä muun muassa suhteessa hakijan muun hakijan käytössä olleen aineiston näyttöarvoon ja hyväksyi hakemuksen sellaisen aineiston osalta, jonka voitiin olettaa osoittavan loukkauksen kesto, laajuus ja taloudellinen merkittävyys. Vastaavasti KKO hylkäsi hakemuksen sellaisen aineiston osalta, jolla ei voitu olettaa olevan suurempaa näyttöarvoa kuin jo ennestään hakijan saatavilla olleella aineistolla.
Markkinaoikeus oli hylännyt hakemuksen kirjanpitoaineiston osalta vaaraedellytyksen puuttumisen vuoksi, koska laki velvoitti aineiston säilyttämiseen. KKO totesi, että vaaraedellytys ei tarkoita vaaran ilmeisyyttä tai sen toteutumisen todennäköisyyttä. Hakijan väite aineiston hävittämisvaarasta on riittävä turvaamistoimen määräämiselle, jollei vaaraa voida pitää mahdottomana tai varsin epätodennäköisenä. Näin ollen KKO kumosi markkinaoikeuden päätöksen kirjanpitoaineiston osalta, koska se oli helposti hävitettävissä.
Turvaamistoimesta päättäessään tuomioistuimen on kiinnitettävä huomiota siihen, että vastapuolelle ei aiheudu turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa. Tämän mukaisessa haittaharkinnassaan KKO joutui ottamaan huomioon erityisesti vastapuolen liikesalaisuudet. KKO katsoi, että haittaharkinta on tehtävä kaksivaiheisesti, ensin todistelun turvaamisen osalta ja sen jälkeen uudelleen arvioitaessa hakijan oikeutta saada tieto turvatusta todistelusta. Turvaamistoimen osalta KKO katsoi, ettei asiakirjojen tallentamisesta ulosottomiehen haltuun aiheudu riskiä vastapuolen liikesalaisuuksien paljastumisesta hakijalle tai muutoinkaan turvaamistoimen määräämistä estävää haittaa.
Arvioidessaan hakijan tiedonsaantioikeutta KKO sovelsi todistelun turvaamislain 7 a §:ä, jolla on implementoitu ns. täytäntöönpanodirektiivin 2004/48/EY 8 artikla. KKO katsoi, että turvattu todistelu oli tärkeää hakijan patentinloukkauskanteen kannalta. Lisäksi turvattu todistelu koski nimenomaan loukkaavia tuotteita eikä vastapuoli ollut kiistänyt loukkausta. Näin ollen KKO katsoi erittäin tärkeiden syiden vaativan tietojen luovuttamista. Hakijan tiedonsaanti rajatusta, riidatonta loukkausta koskevasta aineistosta ei aiheuttanut kohtuutonta haittaa.
Arviointia ja johtopäätöksiä
KKO:n todistelun näyttöarvoa ja sen merkitystä koskevat perustelut vahvistavat oikeustilan vastaavan sitä, mitä todistelun turvaamislain sanamuodon ja esitöiden perusteella voidaan odottaa. Vaaraedellytyksen arviointi puolestaan vahvistaa, että todistelun turvaamiseen sovelletaan samoja kriteereitä kuin oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 7 luvun mukaisiin turvaamistoimiin. Näin KKO:n ratkaisu poistaa markkinaoikeuden ratkaisun luoman epävarmuuden ja selkiyttää oikeustilaa: vaaraedellytys täyttyy lähtökohtaisesti väitteen perusteella, eikä laissa oleva velvoite poista lainvastaisen toiminnan vaaraa.
KKO:n ratkaisun merkittävimmät osat koskevat haittaharkintaa ja hakijan tiedonsaantioikeutta. Ensinnäkin oikeutta saada tieto turvatusta todistelusta on KKO:n ratkaisun perusteella sekä haettava että arvioitava erillään itse todistelun turvaamisesta. Tämä ei ole ollut itsestään selvää todistelun turvaamislain tai aikaisemman oikeuskäytännön perusteella. Tätä kaksivaiheista lähestymistapaa on KKO:n mukaan sovellettava myös haittaharkinnassa. Tästä seuraa, että haittaharkinta ei voine helposti estää todistelun turvaamista ainakaan silloin, jos kyse on takavarikon sijaan todistelun jäljentämisestä.
Näiltä osin KKO:n ratkaisu on oikeustilaa selkiyttävä.
Sen sijaan todistelun turvaamislain 7 a §:n soveltaminen hakijan oikeuteen saada tieto ulosottomiehen haltuun otetusta aineistosta perustuu mielestäni virheelliseen laintulkintaan. Selkeyden sijaan KKO:n ratkaisu luo huomattavaa epävarmuutta tulevaan lainsoveltamiseen.
Todistelun turvaamislain sanamuoto, esityöt ja rakenne samoin kuin täytäntöönpanodirektiivin sanamuoto, johdanto-osa ja rakenne viittaavat kaikki siihen, ettei todistelun turvaamislain 7 a § koske hakijan oikeutta saada tieto ulosottomiehen haltuun otetusta aineistosta. Niiden perusteella säännös koskee itsenäistä oikeussuojakeinoa, jota oikeudenhaltijat voivat hyödyntää ajaessaan jo todettuun loukkaukseen perustuvia vahingonkorvausvaatimuksia tai puolustaessaan oikeuksiaan muita loukkaavien tuotteiden jakeluketjussa toimivia tahoja vastaan.
Todistelun turvaamislain 7 a § koskee oikeudenhaltijan oikeutta saada loukkaavien tuotteiden alkuperää ja jakelua koskevat tiedot, joita ovat: 1) tuottajien, valmistajien, jakelijoiden, toimittajien, haltijoiden sekä tukku- ja vähittäiskauppiaiden nimet ja osoitteet sekä 2) tiedot tuotettujen, valmistettujen, toimitettujen, vastaanotettujen tai tilattujen tavaroiden taikka palvelujen määrästä sekä niistä saaduista hinnoista. Pykälän sanamuodon ja esitöiden mukaan tämä tiedonsaantioikeus koskee tilannetta, joissa loukkaus on jo todettu loukkausoikeudenkäynnissä. Lisäksi määräys tietojen luovuttamisesta voidaan täytäntöönpanodirektiivin 8 artiklan mukaan kohdistaa myös tiettyihin muihin tahoihin kuin loukkausasian vastaajaan.
Todistelun turvaamislain 7 a §:ssä ei viitata lain 1–5 §:ien perusteella turvattuun todisteluun. Tyypillisesti IPR-asioissa tarvittava todistelu sisältää paljon muutakin kuin loukkaavien tuotteiden alkuperää ja jakelua koskevia tietoja, ennen kaikkea teknistä tai muuta tietoa, joka osoittaa hakijan oikeuksien loukkauksen. Mikäli säännös koskisi hakijan oikeutta saada tieto ulosottomiehen hallussa olevasta aineistosta, olisi se vakavasti puutteellinen, koska siinä ei mainita läheskään kaikkea immateriaalioikeuksien loukkauksen kannalta relevanttia aineistoa.
Edellä sanotuista syistä todistelun turvaamislain 7 a § ei nähdäkseni lainkaan säätele hakijan oikeutta saada tieto turvatusta todistelusta. Tätä johtopäätöstä tukevat myös täytäntöönpanodirektiivin rakenne ja johdanto-osa. Johdanto-osan 20. perustelukappale koskee todistelun turvaamiseksi tarpeellisia keinoja. Sen viimeisen virkkeen mukaisesti direktiivin 6 ja 7 artiklojen mukainen todistelun turvaaminen koskee myös kaupallisia asiakirjoja.
Täytäntöönpanodirektiivin 8 artiklaan ja todistelun turvaamislain 7 a §:ään liittyy puolestaan direktiivin johdanto-osan 21. perustelukappale. Siinä todetaan: ”Tietyissä jäsenvaltioissa on käytettävissä muita toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on varmistaa suojan korkea taso, ja ne olisi saatava käyttöön kaikissa jäsenvaltioissa. Näihin kuuluu oikeus tiedonsaantiin, jonka avulla saadaan tarkkoja tietoja riidanalaisten tavaroiden tai palvelujen alkuperästä, jakelukanavista ja loukkaukseen mahdollisesti osallistuneiden kolmansien osapuolten henkilöllisyydestä.” Tämä osoittaa, että 8 artiklan mukainen tiedonsaantioikeus on itsenäinen oikeussuojakeino, ei 7 artiklan mukaisella turvaamistoimella turvattua aineistoa koskeva sääntö tiedonsaantioikeudesta.
Todistelun turvaamisen ja tiedonsaantioikeuden erillisyyteen viittaa myös niitä koskevien täytäntöönpanodirektiivin artiklojen erottaminen toisistaan: Artiklat 6 ja 7 kuuluvat direktiivin 2 jaksoon, jonka otsikko on ”Todistusaineisto” ja artikla 8 direktiivin 3 jaksoon, jonka otsikko on ”Tiedonsaantioikeus”.
KKO:n virhetulkinta ei johtanut hakijalle epäedulliseen lopputulokseen, koska KKO näyttää ratkaisussaan pyrkineen voimakkaasti hakijan kannalta perusteltuun lopputulokseen. Siihen päästäkseen KKO on joutunut tulkitsemaan todistelun turvaamislain 7 a §:ää tavalla, joka näyttää varsin kyseenalaiselta sekä lain sanamuodon että esitöiden valossa.
Tuotteiden tai palveluiden loukkaavuuden osoittamiseksi tarpeellista aineistoa koskevissa tapauksissa KKO:n ratkaisulla sen sijaan saattaa olla yllättäviä seurauksia. Immateriaalioikeuksien loukkaajat voivat pahimmillaan käyttää ratkaisua argumenttina vastustaessaan oikeudenhaltijan pääsyä loukkauksen osoittavaan aineistoon.
KKO:n ratkaisu herättää kysymään, onko hakijalla oikeus saada tieto myös ulosottomiehen haltuun otetusta loukkauksen osoittavasta aineistosta vai rajoittuuko tämä oikeus 7 a §:ssä mainittuihin kaupallisiin tietoihin. Tiedonsaannin rajoittaminen vain kaupallisiin tietoihin tekisi tyhjäksi koko todistelun turvaamislain tarkoituksen. Esitöidensä mukaan todistelun turvaamislain tarkoituksena on mahdollistaa loukkauskanteiden nostaminen.
Hakijan tiedonsaantia harkitsevalla tuomioistuimella on KKO:n ratkaisun jälkeen kaksi päävaihtoehtoa taata täytäntöönpanodirektiivin edellyttämä suojan taso. Tuomioistuin voi seurata KKO:n jalanjäljissä ja lain sanamuodon vastaisesti sisällyttää kaiken loukkaukseen liittyvän aineiston todistelun turvaamislain 7 a §:n soveltamisalaan. Vaihtoehtoisesti tuomioistuin voi todeta KKO:n tulkinnan olevan virheellinen ja ratkaista hakijan tiedonsaantioikeuden pitäen lähtökohtanaan todistelun turvaamislain tarkoitusta ja ottaen huomioon vastapuolen liikesalaisuuksien suojan – tarkempaa asiaa koskevaa säännöstä todistelun turvaamislakiin ei sisälly. Harkinnassaan tuomioistuin voisi hakea johtoa KKO:n tuoreesta editiovelvollisuutta koskevasta ratkaisusta KKO 2019:7.
Kirjoittaja:
Juhani Sinkkonen
Senior Associate, asianajaja, Roschier Asianajotoimisto Oy
