EU vastaan digitaalinen piratismi

(IPRinfo 4/2012)

Digitaalinen piratismi on Euroopassa merkittävä ongelma. Eri selvitysten mukaan jopa 76 prosenttia kuluttajien kuuntelemasta musiikista on hankittu luvatta.

Kotimaisen tekijänoikeusbarometrin mukaan arviolta noin 16 prosenttia suomalaisista kotitalouksista harrastaa laitonta kopiointia aktiivisesti. Tämä tarkoittaa noin 12,8 miljoonan laittoman musiikkikappaleen lataamista kuukausittain sekä noin 50 miljardin euron kansainvälisiä kustannuksia.

Länsivalloissa vallitseva nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä ei ole selvinnyt viime vuosikymmenten teknisestä ja asenteellisesta kehityksestä ilman vaurioita. Viime aikoina Euroopassa on käyty keskustelua digitaalisen piratismin estämisestä harmonisoimalla kriminalisointi sekä asettamalla aiempaa tiukempia sanktioita. Tähän liittyy kuitenkin ongelmakohtia, jotka voivat pahimmillaan vaarantaa Euroopan unionin tavoitteiden saavuttamisen ja uhata eurooppalaisen tekijänoikeuslainsäädännön legitimiteettiä.

Puolueeton taustatieto puuttuu
EU:n digitaalisen piratismin vastaisen toiminnan taustalla on pääosin epätäsmällistä ja puolueellista informaatiota. Unioni ei tuota omassa organisaatiossaan tietoa, jota se käyttää lainsäädäntönsä taustana, vaan viittaa muun muassa OECD:n, BSA:n sekä IFPIn tuottamiin tutkimuksiin. Niitä ei voi pitää objektiivisina, koska tutkimusten teettäjillä on vahvat intressit.

EU käyttää tietolähteenään myös yksityisen TERA Consultants -yrityksen tuottamia arvio- ja tietopaketteja, joiden ongelmana on tutkimuksen tekemiseen liittyvä puutteellinen läpinäkyvyys. EU:n käyttämä informaatio kärsii uskottavuusvajeesta, joka on epäilemättä seurausta siitä, ettei parempaa tietoa ole saatavilla.

Etujärjestöt ovat tehneet ensiluokkaista lobbaustyötä, sillä EU:n ja etujärjestöjen toistamien uhkakuvien välillä on lähes mahdoton havaita eroa. Mielestäni on kyseenalaista, että EU luottaa lainsäädäntötoimissaan tietoon, joka on peräisin niiltä organisaatioilta, joiden elinkelpoisuuteen piratismi eniten vaikuttaa.

Tilanteeseen on kuitenkin odotettavissa helpotusta, sillä väärentämisen ja piratismin eurooppalaisen seurantakeskuksen siirtäminen paremmin resursoidun OHIMin yhteyteen tuonee puolueettoman tiedon aiempaa paremmin EU:n saataville.

Taloudelliset vaikutukset epävarmoja
EU:n käyttämän informaation painottuminen johtaa kapeakatseisuuteen. Yksi esimerkki on digitaalisen piratismin haitallisuus valtiossa ja yhteisössä. On selvää, että piratismi on kaikissa muodoissaan haitallista ja sitä tulee vastustaa mahdollisimman tehokkaasti. Mutta on epävarmaa, aiheuttaako digitaalinen piratismi taloudellisia vahinkoja valtiossa tai yhteisössä.

Hollannissa julkaistussa Huygenin raportissa (2009) kyseenalaistetaan piratismin taloudellinen haitallisuus pätevällä tavalla empiiriseen ja hyvin laajaan tutkimukseen perustuen. Huygen esittää korvaavan kulutuksen tasaavan merkittävästi piratismin aiheuttamia alakohtaisia taloudellisia haittoja yhteisössä. Lisäksi hän uskoo piratismin voivan jopa edistää yleistä hyvinvointia valtion tasolla.

Samankaltaiseen tulokseen päätyvät myös Oberholzer-Gee ja Strumpf, jotka toteavat piratismin vaikutuksen levymyyntiin olevan lähes olematon ja jossain tapauksissa jopa sitä edistävä. Jotta EU:n käyttämä tieto olisi mahdollisimman totuudenmukaista ja objektiivista tulisi myös näitä tutkimustuloksia hyödyntää.

Rikollisia vai vain kuluttajia?
Suurin ongelma viimeaikaisessa kehityksessä lienee, miten EU hahmottaa tyypillisen digitaaliseen piratismiin liittyvän tekijän. Eri kannanotoissaan sekä lainsäädäntöä taustoittavissa lähteissään EU esittää tyypillisen tekijänoikeuden loukkaajan olevan osa tavoitteellisesti toimivaa, hyvin organisoitua ryhmää, joka toteuttaa rikoksensa taloudellisen hyödyn saamiseksi ammattitaitoa vaativin keinoin. Toisaalla komissio on myös todennut piratismin vetoavan rikollisryhmiin samalla tavalla kuin esimerkiksi huumeiden salakuljetuksen.

Arvioitaessa tarkemmin oletusta rikollisorganisaatioiden osallisuudesta suurimpaan osaan tekijänoikeusrikoksia käy nopeasti selväksi, ettei tämä olettama voi pitää paikkaansa. Tyypillistä piraattia ei enää edusta rikollisliigan jäsen, vaan tavallinen kansalainen, joka kuluttajana on tehnyt päätöksen valita maksuttoman ja laittoman vaihtoehdon laillisen ostoksen sijaan. Lisäksi organisoidun rikollisuuden toimintamahdollisuudet digitaalisen piratismin toimintaympäristössä ovat huonontuneet. Digitaalisen piratismin keskittyminen kuluttajien välisiin vertaisverkkoihin pienentää organisoidun rikollisuuden roolia laittomien tuotteiden toimittajana.

Tyypillisellä piraatilla on yhteiskunnassamme kaksoisrooli: hän on samalla sekä tekijänoikeuksia loukannut rikollinen että tuotteita ja palveluita käyttävä kuluttaja. Jos piraatteja käsitellään yksioikoisesti rikollisina, voimme sivuuttaa heidän roolinsa kuluttajina. Tämän kaksoisroolin johdosta rankaisemisen ohella, tai sen sijasta, tulisi pyrkiä myös pitkäjänteiseen asenteiden ja toimintatapojen muuttamiseen.

Ei ainoastaan lainsäädännöllä
Korkeampi tekijänoikeussuoja ei itsessään tuo ratkaisua digitaalisen piratismin ongelmaan. Jopa EU:n komissio on tullut siihen lopputulokseen, että nykyisen kaltaisella lainsäädännöllä on siihen vain rajallisia vaikutuksia.

Kriminalisoinnin heikosta tehosta kertoo myös The Pirate Bay -tuomion jälkeen Ruotsissa toteutettu tutkimus, joka osoitti huomattavan osan 15−25-vuotiaista nuorista jatkavan piratismia paljon julkisuutta saaneesta tuomiosta huolimatta. Jopa 75 prosenttia tutkimukseen osallistuneista ei pitänyt piratismin laittomuutta syynä lopettaa toimintaa.

Oma vaikutuksensa on myös seuraamuksien epätodennäköisyydellä. Vuosittain etujärjestöt ajavat edustamiensa oikeuksien omistajien puolesta noin 70−110 tapausta eri oikeusasteissa. Näin vähäinen seurausten toimeenpanosuhde on omiaan vesittämään lainsäädännön tehoa.

On mielestäni perusteltua esittää, että pelkät lainsäädännölliset keinot eivät ole riittäviä digitaalisen piratismin hillitsemiseksi. Sen lisäksi digitaalista piratismia tulee pyrkiä vastustamaan monella rintamalla. Tästä syystä kriminalisoinnin valitseminen EU:n prima ratioksi on mielestäni kyseenalaistettavissa. Yhteiskunnalliset ongelmat ratkeavat ensisijaisesti paremmin muilla kuin rikosoikeudellisilla keinoilla. EU:n tulisi hyödyntää nykyistä enemmän pehmeämpiä, suoraan kuluttajien asenteita muokkaavia keinoja, joiden avulla on mahdollista vaikuttaa piratismin olennaisiin syihin.

Kohti kestävää ja tehokasta lainsäädäntöä
EU:n tulisikin kyetä hahmottamaan digitaalinen piratismi mahdollisimman puolueettomasti ja totuudenmukaisesti, jotta EU:n toimet olisivat tehokkaita ja kansalaisten hyväksyttävissä. Tästä syystä on tärkeää painottaa muun muassa seurantakeskuksen sekä eurooppalaisten yliopistojen roolia neutraalin ja paikallisesti relevantin informaation tuottajina.

Olisi myös erittäin tärkeää aiempaa järjestelmällisemmin hahmottaa digitaalinen piratismi muista piratismin muodoista erillisenä sääntelyn kohteena. EU:n tulisi myös päivittää käsityksenä digitaalisesta piratismista ilmiönä, erityisesti tekijän osalta, vastaamaan 2010-luvun realiteetteja. Viimeaikainen kehitys muun muassa seurantakeskuksen perustamisen ja sen toiminnan tehostamisen muodossa antaa viitteitä siitä, että EU on kulkemassa oikeaan suuntaan digitaalisen piratismin vastaisessa taistelussaan.

Huygen, Annelies et al. (2009) Ups and Downs: Economic and Cultural Effects of File Sharing on Music, Film and Games. TNO-rapport, February 18, TNO Information and Communication Technology, Delft.

Oberholzer-Gee, Felix & Strumpf, Koleman (2010) File-Sharing and Copyright. NBER’s Innovation Policy and the Economy series, volume 10.
ed. Joshua Lerner and Scott Stern.

Teemu Puutio, ARTNeT CENSUS Initiative Coodinator, United Nations ESCAP
Artikkeli perustuu kirjoittajan syksyllä 2011 tekemään notaarityöhön.