“Ettei kukaan muu” -kriteeri ei ole omaperäisyyden määritelmä — eikä sen ole tarkoituskaan olla

Heidi Härkönen arvioi IPRinfossa 29.4.2026 julkaistussa kirjoituksessaan[1] tekijänoikeudellisen “ettei kukaan muu vastaavaan luomistyöhön ryhtyvä voisi päätyä samankaltaiseen lopputulokseen” -kriteerin käyttökelpoisuutta tuoreen Mio/konektra -tapauksen (yhdistetyt asiat C-580/23 ja C-795/23) valossa. Käytän tässä kirjoituksessa ja tulevassa väitöskirjassani apukriteeristä nimitystä “tilastollinen ainutkertaisuus”. Härkönen jatkaa vuonna 2024 virinnyttä keskustelua, johon itsekin osallistuin, ja esittää, ettei kriteeriä tule enää lainkaan käyttää tekijänoikeuslain tulkinnassa.

Olen kunnioittavasti eri mieltä siitä, millainen johtopäätös Mio/konektra-tuomiosta on syytä tehdä. Nähdäkseni tuomio ei merkitse tilastollisen ainutkertaisuuden apukriteerin syrjäyttämistä. Pikemminkin tuomio vahvistaa sen aseman, joka kriteerille on jo aikaisemminkin tullut antaa: kyse ei ole omaperäisyyden ehdottomasta eikä ratkaisevasta testistä, vaan arviointia jäsentävästä sallitusta tulkintaohjeesta.

Markkinaoikeus nosti tilastollisen ainutkertaisuuden kriteerin esiin kahdessa vuoden 2025 tuomiossaan (271/2025 ja 420/2025). Näissä tuomioissa käytettiin melko jyrkkää muotoilua kriteerin merkityksestä ja noihin sanavalintoihin kohdistuessaan Härkösen kritiikissä on perää. Muilta osin siinä on olkiukkoargumentin vaara: se kohdistuu pääosin apukriteeriin omaperäisyyden määritelmänä, vaikka kriteeriä ei ole nähdäkseni pitkään aikaan (jos koskaan) ollut perusteltua puolustaa näin ankarana. Tekijänoikeuteen ei kuulu absoluuttista uutuusvaatimusta, eikä ainutkertaisuutta ole voitu siis alun alkaenkaan pitää omaperäisyyden varsinaisena määritelmänä.

Kriteerin asema suomalaisessa ja ruotsalaisessa doktriinissa

Hahmottelen vielä kerran tiiviisti tilastollisen ainutkertaisuuden roolia viime vuosikymmeniltä, vaikka se onkin keskustelua seuranneille jo luultavasti tuttu: korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2005:43 todettiin, että teoskynnyksen katsotaan yleensä ylittyvän, jos kukaan muu kuin tekijä ei vastaavaan työhön ryhtyessään päätyisi samanlaiseen lopputulokseen. Sanamuoto on tärkeä. KKO ei lausunut, että omaperäisyys määrittyisi tyhjentävästi tämän ajatuksen perusteella. Tapauksessa pidettiin esimerkiksi tärkeänä, että arvioitavan teoksen ainutlaatuisuus ei ollut mekaanisesti aiheutettu, vaan KKO korosti sitä, että juuri tekijöiden valinnat olivat aikaansaaneet omaperäisyyden.

Samansuuntainen kanta käy ilmi Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisusta NJA 2004 s. 149 (Golvskiva). HD katsoi, että kriteeri oli doktriinissa kehitetty ja käytännössä hyväksytty apusääntö, mutta sille ei tullut antaa itsenäistä merkitystä. HD totesi, että kriteeri voi olla avuksi esimerkiksi näyttöharkinnassa ja suojan alan rajaamisessa, mutta se ei itsessään vastaa kysymykseen siitä ylittyykö teoskynnys. Apukriteerin katsottiin kuitenkin toimivan käänteisesti hyvänä omaperäisyyden indikaattorina. Jos kohde tai tuotos on niin tavanomainen, että muutkin voisivat päätyä samaan lopputulokseen, on vaikea sanoa, että se olisi omaperäinen.

Apukriteeri on esiintynyt pohjoismaisessa keskustelussa ja oikeuskäytännössä EUT:n omaperäisyyskäsitteen harmonisoinnin alettuakin, mutta useimmiten tässä nyansoidussa muodossa. Olen itsekin esittänyt, että kriteeri on käyttökelpoinen nimenomaan silloin, kun käytännöllisesti kartoitetaan vapaiden valintojen määrää, luovuutta ja ilmenemistä lopputuloksessa. Mitä enemmän ja mitä luovempia valintoja tekijä on tehnyt, sitä luontevammin voidaan puhua tekijän yksilölliyyttä kuvastavasta ilmaisusta. Tilastollinen ainutkertaisuus ei tällöin korvaa EU-oikeudellista omaperäisyystestiä, vaan toimii sitä konkretisoivana apukysymyksenä: kuinka paljon ilmaisullista liikkumatilaa tekijällä oli, ja miten tämä tila käytettiin? Oliko tilan käyttö luovaa, eli kuinka yleistä on että tilaa käytetään juuri näin?

Myös Mikko Hoikka totesi tapauksen TN 2024:3 kommentissaan, ettei suomalaisen tulkintaohjeen ja EU-oikeuden välillä ole suoraa ristiriitaa ainakaan silloin, kun tulkintaohje ilmaistaan KKO:n tavoin ehdollisessa muodossa.^[2] Olennaista on, ettei kaksoisluomisen mahdottomuutta aseteta välttämättömäksi (tai riittäväksi) ehdoksi tekijänoikeussuojalle. Ainutlaatuisuus kuitenkin ilmiselvästi korreloi omaperäisyyden kanssa.

Mio/konektra ei kieltänyt kriteeriä, vaan asetti sen oikealle paikalleen

Ennen Mio/konektra-tuomiota tilastollisen ainutkertaisuuden apukriteeriä on toisinaan pidetty EU-oikeuden näkökulmasta suorastaan kiellettynä kansallisena jäänteenä. Mio/konektra -tuomiossa ei kuitenkaan vahvistettu tätä kieltoa. EUT lausui päinvastoin, että sellaiset ratkaisut, “[…] joista ei ilmene tekijän yksilöllinen kädenjälki, joka tekisi kyseisestä kohteesta ainutlaatuisen […]”, eivät ole luovia, eikä niitä ilmentävä kohde ole teos (kohta 82, kursiivi tässä). Tuomioistuin totesi myös, että samankaltainen itsenäinen luominen voi olla merkityksellinen osoitus omaperäisyyden puutteesta (kohta 80), ja samankaltaisen itsenäisen luomisen mahdollisuus voidaan ottaa huomioon, kun arvioidaan suojan kohteen omaperäisyyttä (kohta 82). EUT mainitsi toki heti tärkeän rajauksen: tällaiset seikat eivät kuitenkaan ole välttämättömiä eivätkä ratkaisevia omaperäisyyden toteamiseksi (kohta 82).

Mio/konektra -ratkaisussa tuodaan expressis verbis esiin ainutlaatuisuuden (“unique work/ unique appearance”) ihanne. Sisäisesti ristiriitaisten toteamusten vuoksi emme tarkalleen tiedä mitä tuomioistuin tällä ainutlaatuisuudella tarkoittaa. Siitä huolimatta voimme sanoa, ettei uniikkiusajattelu ole EU-tekijänoikeudessa tapauksen perusteella lainkaan vierasta.^[3] Kaksoisluomisen todennäköisyys on sallittua (“mahdollista” ja “merkityksellistä”) ottaa huomioon yhtenä arviointiseikkana.

Voidaanko apukriteeriä yhä soveltaa tekijänoikeuslain tulkinnassa?

Pidän liian suurena harppauksena päätelmää, jonka mukaan kriteeriä ei voitaisi soveltaa tekijänoikeuslain tulkinnassa vain siksi, ettei se voi olla omaperäisyyden määritelmä. Mio/konektra -ratkaisu osoittaa, että nämä asiat on pidettävä erillään. Oikeudellisessa tulkinnassa käytetään jatkuvasti apukysymyksiä, jotka eivät muodosta normin ydinsisältöä, mutta auttavat hahmottamaan normin soveltamista konkreettisiin tosiseikkoihin. Tilastollisen ainutkertaisuuden apukriteerin asiallinen käyttö on juuri tällaista. Se ei vie omaperäisyysanalyysiä sivuraiteille, jos sitä käytetään tietoisesti heuristiikkana tai nyrkkisääntönä eikä määritelmänä.

Tilastollisen ainutkertaisuuden apukriteeri voi saada keskeistä relevanssia tulevaisuudessa etenkin kun tekoälykehitys tunkeutuu entistä enemmän luoville aloille (myös laajasti hyväksytyssä avustavassa laajuudessa). Syy on kirjallisen ja taiteellisen tuotannon helpottuminen ja volyymin kasvu. Jo vuonna 1972 Svante Bergström puolsi tarkkanäköisesti “uniikkiusprinsiippiä” sen mukautumiskyvyn vuoksi.^[4] Apukriteerin avulla voidaan arvioinnissa helposti huomioida eri luomismenetelmien erot. Esimerkiksi fotorealistinen maalaus triviaalistakin maisema-aiheesta on lähes varmasti omaperäinen, mutta valokuva samasta aiheesta huomattavasti vaikeammin. Kuinka moni maalaisi kuvan juuri samalla tavalla tuhansin siveltimen vedoin? Kuinka moni ottaisi valokuvan samasta kohdasta samoilla valotusasetuksilla? Entä kuinka moni voisi käyttää generatiivista tekoälyä promptilla “kaunis maisemavalokuva”?

Lopuksi

Olen samaa mieltä Härkösen kanssa siitä, ettei tilastollista ainutkertaisuutta tule esittää suoranaisesti omaperäisyyden määritelmänä. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että EUT:n omaperäisyyden määritelmästä seuraisi tilastollisen ainutkertaisuuden käytännöllisen arvon katoaminen, vaan päinvastoin, se on yhä erinomainen keino haarukoida sitä, mitä “yksilöllisyyden kuvastamisella” ja “persoonallisella leimalla” haetaan.

Pidän tarpeettoman jyrkkänä väitettä, jonka mukaan asianajaja tai tuomari, joka argumentaatiossaan käyttää kiisteltyä apukriteeriä, antaisi tekijänoikeusosaamisestaan epäuskottavan kuvan. Apukriteerin mainitseminen ei ole ongelma, jos sekaannuksien välttämiseksi todetaan sen roolin olevan arvioinnin sallittu osatekijä, joka voi vahvasti viitata omaperäisyyteen.

Mio/konektra ei ole tilastollisen ainutkertaisuuden apukriteerin kuolinisku. Se on päinvastoin kriteerin maltillisen välineellisen soveltamisen legitimaatio EU-tekijänoikeudessa.

__________

[1] Härkönen, Heidi: Tekijänoikeudellisen ”ettei kukaan muu vastaavaan luomistyöhön ryhtyvä voisi päätyä samankaltaiseen lopputulokseen” -kriteerin käyttökelpoisuudesta. IPRinfo 2/2026.

^[2] Hoikka, Mikko: TN 2024:3 – Hiekkapaperia vai sorkkarautaa teoskynnykselle? Lakimies 5/2024 s.736.

^[3] Tämä käy myös esiin ennakkoratkaisupyynnön johdosta annetussa ECS:n lausunnosta: European Copyright Society: The Protection of Works of Applied Art under EU Copyright Law. Opinion of the European Copyright Society in MIO/konektra (Cases C-580/23 and C-795/23). 3.12.2024, s. 15-16. Saatavilla verkossa osoitteessa: https://europeancopyrightsociety.org/wp-content/uploads/2024/12/ecs-opinion-mio-konektra.pdf

^[4] Bergström, Svante: The Literary or Artistic Work in Copyright. Teoksessa Strömholm, Stig (toim.): Mélanges de Droit Comparé : En l’honneur Du Doyen Åke Malmström. Norstedt, 1972, s. 20, 28.

____________________

Kuva: iStock/Chaosamran_Studio