Yrityksen aineettomat oikeudet ovat osa kilpailukykyä

6/2020 17.11.2020
Contract making

Aineeton omaisuus on olennainen osa Suomen kilpailukykyä. Tätä omaisuutta voidaan kerryttää hankkimalla aineettomia oikeuksia, kuten patentteja, tavaramerkkejä, malleja ja pitämällä huolta tekijänoikeuksista ja liikesalaisuuksista. Niiden avulla voidaan suojata ja puolustaa tehokkaasti suomalaisia innovaatioita sekä tuotteita ja palveluita. Jotta tämä toteutuisi, Suomi tarvitsee uuden IPR-strategian. Asiasta on jo päätetty hallitusohjelmassa – nyt on vain käärittävä hihat ja toimittava.

Aineettomat oikeudet mahdollistavat haltijalleen tietyn toimintareviirin markkinoilla. Kilpailijan on löydettävä oma tapansa toteuttaa sama asia tai päästä samaan lopputulokseen toisen tuotetta tai menetelmää kopioimatta. Oikein käytettynä aineeton oikeus, olipa kyse patentista, tavaramerkistä, tekijänoikeudesta, mallista tai liikesalaisuudesta, on tärkeä kilpailun väline. Ne takaavat haltijalleen joko yksinoikeuden tai kielto-oikeuden, joiden avulla yritys voi varmistaa itselleen tietyn elintilan markkinoilla ja parhaimmillaan kilpailuedun suhteessa kilpaileviin yrityksiin.

Aineettomat oikeudet muodostavat poikkeuksen vapaan kilpailun periaatteesta. Niiden kautta yrityksellä on mahdollisuus parantaa kilpailukykyään. Esimerkiksi patentti antaa yritykselle oikeuden kieltää kilpailijoita käyttämästä patentin kohdetta. Yritys voi sen avulla saada haltuunsa laillisen monopolin, sillä oikeudenhaltijalle myönnetään lailla kielto-oikeus hyödyntää patentin suojaamaa keksintöä. Kun kilpailijaa voidaan siis kieltämällä estää kopioimasta keksintöä, syntyy seurauksena rajatuksi ajaksi tilanne, jossa kilpailu keksinnön osalta on vähäisempää. Tällöin patentinhaltija voi myydä omaa tuotetta tai palvelua paremmalla katteella. Ilman suojausta keksintö olisi kaikkien hyödynnettävissä.

Startup-yrityksen on helpompi saada rahoitusta, jos se on suojannut edes joitain aineettomia oikeuksiaan. Sijoittajan näkökulmasta aloitteleva yritys, jolla on joitain aineettomia oikeuksia, on pienempi riski kuin yritys, jolla ei ole niitä. Pienen salkun voi muodostaa jo muutamalla rekisteröidyllä teollisoikeudella, kuten patentilla, hyödyllisyysmallilla, mallilla tai tavaramerkillä. Aineettomia oikeuksia voi hallinnoida eri tavalla kuin yrityksen perustajien innostusta ja suhdeverkostoa, sillä niitä voi myydä, lisensioida ja jopa pantata lainan vakuutena.

Aineettomilla oikeuksilla luodaan mielikuvaa edistyksellisestä yrityksestä kuten myös tuotteista ja palveluista. Tällöin suojausta hyödynnetään markkinoinnissa sekä brändin luomisessa ja ylläpidossa. Brändin ydin on mahdollista suojata tehokkaasti tavaramerkillä. Tästä hyvän esimerkin tarjoaa tuotemerkki Mayochup ja pieni hämäläinen Herkkumaa Oy, joka voitti isoa Heinz-yhtiötä vastaan tavaramerkkijutun EU:n teollisoikeusvirastossa ja sai tavaramerkin suojattua itselleen Euroopassa.

Suojatakseen yrityksen tuotteet ja palvelut yrityksellä ja sen johdolla tulee olla riittävästi tietoa aineettomista oikeuksista ja niiden merkityksestä. Yrityksen tulee pystyä selvittämään ja kartoittamaan joko itse tai asiantuntija-apua hyödyntäen liiketoimintansa kannalta merkitykselliset immateriaalioikeudet. Tämän jälkeen tulee tehdä asianmukainen suojaus relevanteilla markkinoilla.

Yrityksellä pitää myös olla oma strategia siitä, mitkä aineettomat oikeudet ovat sen toiminnan kannalta keskeisiä ja miten niiden suojaamisen ja puolustamisen osalta toimitaan. Jos näin ei menetellä, yhtiöllä on liiketoimintariski; pahimmillaan se voi menettää oikeudet toteuttamiinsa innovaatioihin tai joutua lopettamaan tuotteidensa tai palveluidensa tarjoamisen ja myynnin.

Kyberrikollisuus sekä teollisuusvakoilu kohdistuvat myös yritysten aineettomaan omaisuuteen. Sitä pitää riittävästi suojata ja puolustaa. Iso osa suomalaista kansallisomaisuutta, joka on aineettomassa muodossa, on vielä suojaamatta. Tämä on kuitenkin tehtävissä rekisteröimällä keskeiset keksinnöt, mallit ja tavaramerkit ja pitämällä asianmukaisesti huolta liikesalaisuuksista ja tekijänoikeuksista. Myös tällä tavalla Suomen kilpailukykyä voidaan parantaa.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Talouselämä-lehdessä 7.11.2020.

Kuva: Stefan  Stefancik

Kirjoittajat