Verkkotunnukset remonttiin

Valmisteilla olevassa tietoyhteiskuntakaaressa (HE 221/2013 vp) on ehdotettu muutettavaksi koko verkkotunnusten hallinnointimalli, mikä tarkoittaa nykyisestä ”sekamallista” luopumista. Viestintävirasto ei enää jatkossa myöntäisi verkkotunnuksia suoraan, vaan loppuasiakkaat ostaisivat verkkotunnukset verkkotunnusvälittäjiltä. Vastaavaan ratkaisuun on aiemmin päädytty useissa muissa EU-maissa.

Verkkotunnusten käyttäjien kannalta muutokset eivät välttämättä ole kovin näkyviä. Ne koskettaisivat vain pientä osaa asiakkaista, sillä tälläkin hetkellä suurin osa verkkotunnusten haltijoista käyttää välittäjää asioinnissaan. Suorat asiakkuudet loppukäyttäjän kanssa kuitenkin aiheuttavat suurimman osan viranomaisen verkkotunnushallintoon liittyvästä työmäärästä, ja se sitoo muun muassa verkkotunnusvälittäjien valvontaan ja verkkotunnustoiminnan yleiseen kehittämiseen tarvittavia resursseja asiakaspalveluun ja tekniseen neuvontaan.

Muutoksella pyritään selkiyttämään myös Viestintäviraston roolia. Tällä hetkellä Viestintävirasto toisaalta ylläpitää verkkotunnusrekisteriä ja valvoo verkkotunnuslainsäädännön noudattamista, mutta samalla toimii itse verkkotunnusten jälleenmyyjänä ja palvelee asiakkaitaan. Sekamallissa yhdeksi ongelmaksi onkin koettu viranomaisen suhde verkkotunnusvälittäjiin, koska toisaalta rekisterinpitäjä ja jälleenmyyjä tekevät yhteistyötä, mutta toisaalta taas kilpailevat asiakkaista.

Myös verkkotunnusten käyttäjät ovat kokeneet sekamallin epäselväksi, koska loppuasiakas asioi välillä verkkotunnusvälittäjän ja välillä rekisterinpitäjän kanssa. Uudessa sääntelyssä pyritäänkin selkeyttämään yhteydenpitoa loppuasiakkaaseen. Jatkossa esimerkiksi ilmoituksen siitä, että tunnus on vanhenemassa, tekisi verkkotunnusvälittäjä eikä Viestintävirasto. 

Välittäjällä ilmoitusvelvollisuus

Tietoyhteiskuntakaaressa käytettäisiin verkkotunnuspalvelun tarjoajista uutta nimitystä verkkotunnusvälittäjä. Toiminnan harjoittaja, joka on tehnyt ennen verkkotunnustoiminnan aloittamista ilmoituksen Viestintävirastolle, katsottaisiin verkkotunnusvälittäjäksi. Välittäjälle ei laissa asetettaisi varsinaisia muodollisia vaatimuksia, mutta sen tulisi muun muassa kyetä merkitsemään tietoja verkkotunnusrekisteriin Viestintäviraston määrittelemällä teknisellä järjestelyllä. Verkkotunnusvälittäjä voisi siis tehdä oma-aloitteisesti verkkotunnusrekisteriin merkintöjä.

Välittäjän ilmoitusvelvollisuudella pyritään siihen, että valvovalla viranomaisella olisi riittävät ja ajantasaiset tiedot välittäjistä. Kun uudistuksessa luovutaan Viestintäviraston suorasta verkkotunnusten myyntitoiminnasta, on tavoitteena samalla varmistaa, että verkkotunnusvälittäjien toiminta suhteessa asiakkaisiin täyttää korkean asiakaspalvelun kriteerit. Tämä on pyritty varmistamaan muun muassa asettamalla välittäjille informointivelvollisuuksia suhteessa asiakkaisiinsa.

Tietoyhteiskuntakaaressa pyrittäisiin myös nimenomaisella säännöksellä varmistamaan se, että asiakkaat pystyvät halutessaan siirtämään verkkotunnuksensa toiselle käyttäjälle tai vaihtamaan verkkotunnusvälittäjää. Molemmissa edellä mainituissa tilanteissa Viestintävirasto voisi tehdä siirron, mikäli verkkotunnusvälittäjä ei ole tehnyt siirtoa kohtuullisessa ajassa .

Sähköinen tiedoksianto tulossa

Osana tehokkaampaa viranomaisvalvontaa tietoyhteiskuntakaaressa ehdotetaan, että hallintomenettelyn tehostamiseksi Viestintäviraston harjoittamaan verkkotunnustoimintaan sovellettaisiin sähköistä kuulemis- ja tiedoksiantomenettelyä. Menettely voisi parhaimmassa tapauksessa nopeuttaa merkittävästi asioiden käsittelyä viranomaisessa.

Viestintävirasto voisi antaa verkkotunnuksiin liittyvän asiakirjan tai päätöksen tiedoksi sähköpostilla asianosaiselle tai tätä edustavalle verkkotunnusvälittäjälle. Asiakirja katsottaisiin annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Tämä lyhentäisi merkittävästi käsittelyaikaa esimerkiksi tilanteessa, jossa päätöksen tiedoksiantoon on tällä hetkellä jouduttu käyttämään haastemiestä.

Nykysääntelyn mukaisesti viranomaisen mahdollisuudet puuttua väärinkäytöstilanteisiin oikeusturvan toteutumiseksi ovat osoittautuneet erinäisissä tapauksissa ongelmallisiksi. Esimerkiksi niin sanottuun typosquatting-ilmiöön on voitu puuttua ainoastaan hitaan kuulemismenettelyn avulla.

Typosquatting-ilmiöllä tarkoitetaan tilanteita, joissa hyödynnetään sellaisia verkkotunnuksia, joista pystyy helposti näkemään, minkä suojatun nimen tai merkin väärinkirjoitettuja muotoja ne ovat. Esimerkiksi kirjoitusvirheen sisältävän verkkotunnuksen avulla voidaan käyttää hyväksi tavaramerkinhaltijaan viittaavan sivun etsimisessä tapahtuvia yleisiä kirjoitusvirheitä. Näin voidaan saada internetin käyttäjä avaamaan muu kuin aikomansa verkkosivu.

Tietoyhteiskuntakaaren mukaisesti Viestintävirasto voisi suojatun nimen tai merkin haltijan pyynnöstä poistaa vuoden määräajaksi suojattua nimeä tai merkkiä muistuttavan verkkotunnuksen käyttäjää kuulematta.

Verkkotunnus myös ulkomaalaisille

Yksi merkittävä muutos verkkotunnuslainsäädäntöön olisi ”verkkotunnusten merkinnän avaaminen”, eli nykylainsäädännön verkkotunnusten myöntämisen yleiset edellytykset poistettaisiin. Tällä hetkellä .fi-verkkotunnus voidaan myöntää vain sijoittautumisperiaatteen mukaisesti Suomessa rekisteröidylle oikeushenkilölle tai yksityiselle elinkeinonharjoittajalle; suomalaiselle julkisyhteisölle; vieraan valtion edustustolle; tai vähintään 15-vuotiaalle henkilölle, jolla on kotikunta Suomessa ja suomalainen henkilötunnus. Vastaava sääntely on koskenut myös Ahvenanmaan maakunnan .ax-verkkotunnusta.

Kun nämä verkkotunnuksen myöntämiseen liittyvät yleiset edellytykset poistuvat, verkkotunnuksia voisivat jatkossa merkitä myös esimerkiksi ulkomailla asuvat suomalaiset ja ulkomaiset yritykset. Verkkotunnuksen käyttöönotto ei enää edellyttäisi esimerkiksi suomalaista tavaramerkkiasiamiestä, vaan yritykset voisivat vapaasti saada .fi-tunnuksen verkkotunnusvälittäjän kautta, jos haluttu verkkotunnus on vapaana ja täyttää verkkotunnuksen muotoa ja sisältöä koskevat edellytykset.

Lainsäädännön valmistelussa verkkotunnusten myöntämiseen liittyvien yleisten edellytysten poistamista on perusteltu muun muassa sillä, ettei edellytykselle ole enää teknisiä tai toiminnallisia perusteita. Verkkotunnusten myöntämisen rajoitukset on myös katsottu EU-sisämarkkinoiden kannalta ongelmallisiksi.

Henkilön nimen suoja poistuu

Verkkotunnuslainsäädännön muutoksilla tavoitellaan myös sääntelyn nykyaikaistamista. Tämän vuoksi tiettyjä voimassa olevia verkkotunnusten muotoon ja sisältöön liittyviä rajoituksia on ehdotettu poistettavaksi.

Tällä hetkellä verkkotunnus ei saa muodostua pelkästä yritys-, säätiö- tai yhteisömuotoa osoittavasta sanasta tai sellaisen lyhenteestä taikka sanasta tavaramerkki. Verkkotunnus ei myöskään saa muodostua pelkästä ensimmäisen asteen maailmanlaajuisena tai maatunnuksena käytettävästä verkkotunnuksesta. Toisin sanoen verkkotunnukset kuten oy.fi, ry.fi com.fi ja fi.fi ovat olleet kiellettyjä.

Kaikki nämä rajoitukset on kuitenkin ehdotettu poistettaviksi. Lisäksi tietoyhteiskuntakaaren mukaisesti luonnollisen henkilön nimeä ei enää suojattaisi. Tällä hetkellä etunimisukunimi.fi -osoitteen on voinut ottaa vain samanniminen henkilö ja nimikaimojen osalta on noudatettu aikaprioriteettia. Nyt kun verkkotunnusten myöntämisen yleiset edellytykset on ehdotettu poistettaviksi, on samalla päädytty myös poistamaan luonnollisen henkilön nimeä koskeva suoja. Viranomaisten olisi erittäin hankalaa valvoa nimisuojan toteutumista niissä tilanteissa, joissa verkkotunnusten käyttäjät eivät asu Suomessa.

Pitkä siirtymäaika

Verkkotunnuslainsäädäntöön ehdotettujen muutosten mittavuuden takia sääntelylle ehdotetaan muuta tietoyhteiskuntakaarta pidempää siirtymäaikaa. Verkkotunnuksia koskeva sääntely tulisi voimaan 5.9.2016. Siirtymäaika antaisi niin Viestintävirastolle kuin verkkotunnusvälittäjillekin mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa lainsäädännön edellyttämät muutokset toimintaansa. Viestintävirastolle jäisi myös aikaa tiedottaa ja ohjeistaa verkkotunnusten haltijoita ja muita alan toimijoita ennen muutosten voimaantuloa.

Laura Tarhonen
Liikenne- ja viestintäministeriö, viestintäpolitiikan osasto