Upcycling ja väitteet immateriaalioikeusloukkauksista – mitkä ovat SopMenL:n tarjoamat rajat ja mahdollisuudet?

4/2026 6.7.2026
Eri värisistä farkuista tehty uusi vaatekappale. Oikealla yläkulmassa pino eriväirisä farkkuja.

Upcycling-toiminta liikkuu immateriaalioikeuksien näkökulmasta oikeudellisesti epävarmalla alueella. Vaikka kiertotaloutta edistetään voimakkaasti sekä EU:ssa että kansallisella tasolla, oikeudenhaltijat voivat käytännössä estää tuotteidensa uudelleenkäytön vetoamalla immateriaalioikeuksiinsa. Artikkelissa tarkastellaan, milloin tällaiset loukkausväitteet voivat muodostaa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaista hyvän liiketavan vastaista menettelyä sekä missä määrin oikeudenhaltijan ympäristömyönteinen markkinointi voi tällöin joutua ristiriitaan sen tosiasiallisen toiminnan kanssa.

Aluksi

Hiljattain uuden nousun kokenut[1] upcycling, jossa olemassa olevia tavaroita hyödynnetään uudelleen muuntamalla ne uuteen muotoon, on kiertotalouden näkökulmasta erinomainen tapa jatkaa tuotteiden elinkaarta, mutta käytännössä herkässä asemassa immateriaalioikeuksien näkökulmasta. Nykyinen lainsäädäntö antaa varsin vähän “turvallista” liikkumatilaa aineettomilla oikeuksilla suojattujen tuotteiden uudelleenkäyttöön. Erityisesti kaupallista upcycling-toimintaa harjoittavat elinkeinonharjoittajat voivat päätyä tilanteeseen, jossa oikeudenhaltijan esittämät kieltovaatimukset estävät upcycling-toiminnan jatkamisen ennen varsinaisen loukkauksen olemassaolon arvioimistakaan.[2]

Käytännössä ristiriita realisoituu usein jo ennen varsinaista arviota siitä, onko IP-oikeuksien loukkauksia tosiasiassa tapahtunut, sillä aikaisessa vaiheessa esitetyt loukkausväitteet ja vaatimukset lopettaa toiminta voivat vaikuttaa paitsi upcycling-toimijan halukkuuteen jatkaa toimintaansa markkinoilla, myös tämän jälleenmyyjien käyttäytymiseen. Tämän pelotevaikutuksen vuoksi konfliktia on perusteltua tarkastella myös siitä näkökulmasta, millaista käyttäytymistä oikeudenhaltijoilta, jotka puuttuvat tuotteidensa hyödyntämiseen upcycling-toiminnassa, voidaan edellyttää. Ennen kaikkea kyse on siitä, menetteleekö oikeudenhaltija hyvän liiketavan mukaisesti lain sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa (1061/1978, jäljempänä ”SopMenL”) tarkoittamalla tavalla.

Artikkelissa tarkastellaan kaupallisesti toimivan upcycling-toimijan mahdollisuuksia puolustautua IP-loukkausväitteitä vastaan SopMenL:n nojalla kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin kyse on siitä, voivatko oikeudenhaltijan esittämät väitteet IP-loukkauksista täyttää SopMenL 1 §:ssä tarkoitetun sopimattoman menettelyn piirteet, ja jos voivat, millä edellytyksin. Toiseksi artikkelissa arvioidaan, millä tavoin oikeudenhaltijalla on lain puitteissa mahdollisuus markkinoida omaa ympäristöystävällisyyttään, jos sen tosiasiallinen toiminta rajoittaa kiertotalousmyönteisen toiminnan mahdollisuuksia.

Lähtökohdat kiertotaloudelle ja immateriaalioikeuksille upcycling-kontekstissa

Kiertotalous

Kiertotaloudelle ei ole vakiintunutta oikeudellista määritelmää, mutta se hahmotetaan vakiintuneesti vaihtoehdoksi lineaariselle talousmallille, jossa tuotteen elinkaari alkaa pisteestä A ja päättyy pisteeseen B. Kiertotalouden mukaisessa mallissa tarkoituksena on pidentää tuotteiden ja materiaalien elinkaarta pitämällä ne mahdollisimman pitkään talouden käytössä.[3]

Kiertotaloudesta on tullut yksi EU:n tärkeimmistä prioriteeteista 2010-luvulta lähtien, mitä osoittaa esimerkiksi kaksi kiertotalouden toimintasuunnitelmaa (circular economy action plan), jotka sisältävät EU:n suunnittelemia (ja sittemmin toteuttamia) toimenpiteitä kiertotalouden edistämiseksi.[4] Yksi keskeisimmistä instrumenteista on vuonna 2024 hyväksytty ekosuunnitteluasetus ((EU) 2024/1781), joka asettaa tuotteille erilaisia vaatimuksia niiden ympäristövaikutusten minimoimiseksi, minkä lisäksi parhaillaan valmistelussa on kiertotaloussiirtymän kiihdyttämiseen tähtäävä kiertotalousasetus.[5] Kiertotalouden edistämiseen tähtäävä kiertotalouslaki on tällä hetkellä myös kansallisessa valmistelussa, ja lakia koskeva työryhmän mietintö julkaistiin helmikuussa 2026.[6] Mietinnössä esitellään niin kutsuttu kiertotalousmyönteinen tulkintaperiaate, jonka mukaan kaikkea lainsäädäntöä tulisi tulkita kiertotalouden tavoitteet huomioon ottaen. Mietinnön mukaan esimerkiksi ”tekijänoikeuksia olisi tulkittava tavalla, joka ei muodostaisi estettä kiertotalouteen perustuville liiketoimintamalleille, kuten tuotteiden uudelleenkäytölle ja jätteiden valmistelulle uudelleenkäyttöön”.[7]

Kiertotalous ja immateriaalioikeudet

Keskeinen ongelma upcyclingin ja immateriaalioikeuksien välisessä suhteessa on nk. sammumisdoktriini, jonka nojalla tuotteeseen liittyvä immateriaalioikeus sammuu, kun se saatetaan markkinoille levitykseen.[8] Riippumatta eri IP-oikeuksiin sovellettavien säännösten sanamuodoista, keskeinen ja upcyclingin kannalta ongelmia aiheuttanut periaate on se, että yksinoikeus ei kuitenkaan välttämättä sammu, mikäli markkinoille levitettyä tuotetta muunnellaan tai muokataan. Koska upcycling-tuotteet ovat lähtökohtaisesti aina uusia tuotteita alkuperäisiin nähden, nykyinen sammumisdoktriini[9] ei kaikissa tapauksissa tarjoa tukea IP-oikeuksien sammumisen puolesta argumentoimiseen.[10]

Immateriaalioikeuksien ja upcyclingin välisessä ristiriidassa ei kuitenkaan ole kyse erilaisista tavoitteista. Vaikka IP-oikeuksia suojataan ennen kaikkea taloudellisten hyötyjen tavoittelemiseksi,[11] myös kiertotalouden edistämistä perustellaan EU:n taloudellisella kilpailukyvyllä ja pitkän aikavälin kasvulla.[12]  Teoreettisemmalla tasolla esimerkiksi Taina Pihlajarinne ja Rosa Maria Ballardini ovat argumentoineet, että myös IP-oikeuksien pohjimmaiset oikeuttamisteoriat ovat sopusoinnussa kestävyyden kanssa.[13]

Varsinainen ongelma ei siten johdu tavoitteiden välisestä ristiriidasta, vaan IP-järjestelmän rakenteellisista vinoumista. IP-järjestelmän sisällä on useita tavoitteita, joista kaikki eivät voi toteutua samaan aikaan tasaisella tavalla.[14] Yksi immateriaalioikeusjärjestelmää hallitsevista ajatuksista on se, että oikeudenhaltijat saavat täyden kontrollin tuotteisiinsa koko niiden elinkaaren ajan. Vahva, yksinomainen ja ajallisesti pitkä suoja eivät tue kiertotaloudelle ominaista kehämäistä resurssien kiertoa. Koska järjestelmä on kehitetty lineaarisen talousmallin ehdoilla, kiertotaloudelle ominainen elinkaaren pidentäminen ja ”kehämäisyys” eivät ole tulleet sen lähtökohdaksi.[15]

Immateriaalioikeuksien rajoitusmekanismit mahdollistavat upcycling-toiminnan tietyissä rajoissa, mutta tosiasiassa oikeudenhaltijalla on varsin laajat mahdollisuudet puuttua tuotteiden uudelleenkäyttöön ja muokkaukseen, mikä ilmentää edellä kuvattua rakenteellista vinoumaa. Elinkeinonharjoittajan toiminta voi kuitenkin olla lainvastaista myös muun lainsäädännön perusteella, vaikka oikeus, johon vedotaan, sinänsä olisikin legitiimi IP-erityislainsäädännön perusteella. On tilanteita, joissa oikeudenhaltijat pyrkivät estämään kolmansien osapuolten kiertotaloustoimintaa myös silloin, kun heidän vaatimuksensa ei ole oikeudellisesti perusteltu.[16] Tämä on keskeinen lähtökohta artikkelin analyysille, sillä oikeudellinen epävarmuus ja loukkauskanteiden uhka toimivat käytännön esteenä upcycling-toiminnalle riippumatta siitä, olisiko oikeudenhaltijan toiminta lopulta kohtuullista tai lainmukaista.

SopMenL:n sääntely

SopMenL on elinkeinonharjoittajien välisiin suhteisiin sovellettava yleislaki, jonka taustalla on tarkoitus turvata elinkeinonharjoittajien asema muiden elinkeinonharjoittajien sopimattomalta toiminnalta.[17] SopMenL:n tärkein säännös on lain ensimmäisestä pykälästä löytyvä yleislauseke, jolla kielletään käyttämästä elinkeinotoiminnassa hyvän liiketavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä. Lisäksi laki sisältää muun muassa kiellon harhaanjohtavan tai totuudenvastaisen markkinoinnin käyttämisestä elinkeinotoiminnassa sekä muita markkinointia koskevia säännöksiä. Edellytyksenä lain soveltamiselle on se, että kyse on elinkeinotoiminnasta. Elinkeinotoiminnan käsite on määritelty laajasti, eli se ei edellytä varsinaista voiton tavoittelua tai pitkäkestoista toimintaa.[18]

Vaikka SopMenL on ollut voimassa 1970-luvun lopusta lähtien, aiheeseen on perehdytty oikeuskirjallisuudessa varsin niukasti.[19] Oikeuskäytäntöä aiheesta on kuitenkin ehtinyt kertyä vuosikymmenten ajalta jo melko runsaasti.[20] Apua SopMenL:n säännösten tulkintaan saadaan kuitenkin erityisesti kuluttajansuojalaista sekä yrittäjänsuojalaista, minkä lisäksi tulkintaan ovat läheisesti yhteydessä immateriaalioikeudelliset erityislait.[21]   Kuluttajansuojalain (“KSL”) 2 luku sisältää SopMenL:n kaltaiset säännökset hyvän tavan vastaisesta toiminnasta (1 §) ja harhaanjohtavasta markkinoinnista (6 §). Näistä saadaan tulkinta-apua myös SopMenL:n säännöksiin, sillä KSL:n vastainen kuluttajamarkkinointi voidaan usein katsoa myös SopMenL:n tarkoittamaksi sopimattomaksi menettelyksi.[22]

SopMenL ja KSL ovat harhaanjohtavaan markkinoinnin osalta osittain päällekkäisiä  paitsi sisällöltään, myös sen vuoksi, että jos elinkeinonharjoittajan markkinointi koskee pääasiallisesti kuluttajia tai kuluttajille suunnattuja tuotteita, mutta vaikuttaa myös sen kilpailijoihin, sovellettavaksi voi tulla kumpikin laki.[23] Elinkeinonharjoittaja voi kuitenkin vedota kilpailijansa harhaanjohtavaan markkinointiin ainoastaan SopMenL:n nojalla,[24] eli  SopMenL antaa mahdollisuuden myös elinkeinonharjoittajille puuttua kilpailijoidensa harhaanjohtaviin viherväittämiin.

Hyvän liiketavan vastaisen menettelyn kielto

SopMenL 1 § kieltää käyttämästä elinkeinotoiminnassa hyvän tavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä. Lain esitöiden mukaan hyvänä liiketapana voidaan yleisesti pitää tunnollisen ja rehellisen elinkeinonharjoittajan noudattamaa sekä kilpailijoiden ja asiakkaiden hyväksymää menettelyä taloudellisessa toiminnassa.[25]

Tarkempaa määritelmää hyvälle liiketavalle ei laissa tarjota, vaan käsite jätetään avoimeksi ja oikeuskäytännössä ratkaistavaksi. Hyvää liiketapaa ei voida määritellä tarkasti etukäteen, sillä menettelyn sopimattomuus tulee arvioitavaksi tapauskohtaisesti. Tämä tekee säännöksestä myös jossain määrin ennakoimattoman, mikä huomioitiin myös lakia säädettäessä säännöksen rikkomuksen seuraamuksia päätettäessä.[26]

Etuna määritelmän tulkinnanvaraisuudessa on se, että säännöksellä pystytään puuttumaan yhteiskunnan kehityksen myötä ilmeneviin uusiin menettelyihin.[27] Lainsäädäntöprosessin hitauden vuoksi ei olisi tarkoituksenmukaista asettaa hyvälle liiketavalle tarkkoja edellytyksiä, vaan yleislauseke on tarkoitettu juuri ajan hengen mukana kehittyväksi ja joustavaksi normiksi.[28] Arvio hyvän liiketavan ja sopimattomuuden rajoista voi siis muuttua. Koska hyvä liiketapa heijastaa markkinaosapuolten hyväksymiä käytäntöjä, sitä tulee tässä hetkessä tulkita kiertotalouden sekä kasvavien ympäristö- ja vastuullisuusodotusten valossa. Tällaisia odotuksia ja vaatimuksia sekä yleisen ilmapiirin muutosta korostaa esimerkiksi helmikuussa julkaistu kiertotalouslakityöryhmän mietintö.[29]

Harhaanjohtavan markkinoinnin kielto

SopMenL 2 §:n 1 momentin mukaan elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, joka koskee omaa tai toisen elinkeinotoimintaa ja on omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan taikka vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa. Ollakseen laissa tarkoitettua totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa markkinointia, jonka käyttö voitaisiin SopMenL 6 §:n nojalla kieltää, on kyseisen menettelyn oltava myös yleislausekkeen mukaista hyvän liiketavan vastaista tai muuten sopimatonta menettelyä.[30]

SopMenL 2 §:n tunnusmerkistön täyttymisen kriteerit ovat säännöksen perusteella se, että 1) elinkeinotoiminnassa käytetään totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, 2) ilmaisu koskee omaa tai toisen elinkeinotoimintaa, ja 3) se on omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään tai vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa. Totuudenvastaisuus on tarkkarajaisempi käsite kuin harhaanjohtavuus, sillä harhaanjohtavuuden alle menevät paitsi paikkansapitämättömät väitteet, myös sellaiset ilmaisut, joissa jotain olennaista jätetään kertomatta.[31] Harhaanjohtavuutta arvioidaan markkinoinnista syntyvän kokonaisvaikutelman perusteella.[32] Todistustaakka ns. tosiasiaväitteiksi luonnehdittavien ilmaisujen todenmukaisuudesta on elinkeinonharjoittajalla, joka niitä käyttää markkinoinnissaan.[33]

IP-oikeuksiin vetoaminen upcycling-toimijaa kohtaan SopMenL:n valossa

Lähtökohdat IP-oikeuksiin vetoamisen sopimattomuuden arvioinnille

SopMenL täydentää immateriaalioikeudellisten lakien antamaa suojaa ja asettaa samalla rajoja sille, miten oikeuksiin voidaan vedota. Sen merkitys korostuu erityisesti tilanteissa, joissa varsinaisen loukkauksen olemassaolo on oikeudellisesti epäselvä, eikä loukkausasiaa ole ratkaistu tuomioistuimessa. Kansallista oikeuskäytäntöä SopMenL:n soveltumisesta immateriaalioikeuksien loukkausväitteisiin löytyy koskien lähinnä malli- ja patenttioikeutta.[34] Oikeuskäytännön perusteella SopMenL:n soveltuvuus tämänkaltaisiin tilanteisiin on selkeä: jos vaatimuksessa tai muussa yhteydenotossa esitetyt väitteet ovat omiaan vaikuttamaan tuotteen kysyntään, niiden sopimattomuutta voidaan arvioida SopMenL:n nojalla.[35] Vaatimuksia ja väitteitä voidaan arvioida kahdesta eri näkökulmasta: yhtäältä kyse on tilanteista, joissa oikeudenhaltijalla on sinänsä pätevä immateriaalioikeudellinen suoja tuotteelleen, mutta toisaalta mahdollista on myös, että väite loukkauksesta on alkujaankin ilmeisen perusteeton, ja tavoitteena on pikemminkin upcycling-toimijan pelottelu.

Lailla turvatun yksinoikeuden suojaaminen upcycling-toiminnalta

Lähtökohta on se, että vaikka elinkeinonharjoittaja olisi aineettomien oikeuksien oikeutettu haltija, niihin vetoaminen ei ole sallittua rajattomasti. Korkein oikeus linjasi ratkaisussaan KKO 2005:105, että Fiskars Oyj oli menetellyt sopimattomalla tavalla lähetettyään toisen valmistajan tekemän haravan jälleenmyyjille kirjeen, jossa kilpailevan tuotteen väitettiin loukkaavan Fiskarsin haravalla ollutta mallioikeutta ja kiellettiin kyseistä mallioikeutta loukkaava toiminta.

Mallioikeuden olemassaolo oli ollut kiistaton. Fiskarsin ja sen kilpailijan välisessä kiistassa oli kuitenkin lopulta käynyt ilmi, että väitettyä loukkausta ei ollut tapahtunut. Korkein oikeus korosti kuitenkin, että ratkaisevaa oli väitteiden esittämistapa ja kohdentaminen, ei se, osoittautuiko loukkaus jälkikäteen perusteettomaksi.[36] Vastaavasti ratkaisussa MAO:631/18 kieltokirjeitä ei pidetty hyvän liiketavan vastaisina, kun ne olivat olleet sävyltään neutraaleja ja perustuivat alustavaan arvioon siitä, että mallioikeutta oli mahdollisesti loukattu.[37]

SopMenL 1 §:n arviointi on tapauskohtaista kokonaisarviointia, jossa merkitystä on erityisesti vaatimuksen sanamuodoilla ja esitystavalla, väitteiden perusteluilla sekä toimenpiteiden oikeasuhtaisuudella oikeuden puolustamiseksi.[38] Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös väitteen vastaanottajan asema ja kyky arvioida loukkauksen toteutumisen todennäköisyyttä.[39] Oikeasuhtaisuuden osalta on huomioitava myös se, että jos oikeudenhaltija on markkinoilla vahvassa asemassa, vaatimuksessa esitettävien ilmausten sävyyn on kiinnitettävä erityistä huomiota.[40]

Loukkauksen varmuus vaikuttaa keskeisesti sopimattomuuden arvioon: mitä epävarmempi loukkaus on, sitä herkemmin varmana esitettyä väitettä voidaan arvioida harhaanjohtavaksi tai totuudenvastaiseksi.  Loukkauksen varmuuden arviointi korostuu erityisesti tekijänoikeuden yhteydessä, koska tekijänoikeuden olemassaolo on tyypillisesti epävarmaa ennen sen lainvoimaista ratkaisemista. Tekijänoikeudella suojattujen tuotteiden upcyclingista on toistaiseksi niukasti oikeuskäytäntöä, eikä tulkintalinja siten ole vakiintunut.[41] Epäselvässä oikeustilassa erityisesti tekijänoikeuteen vetoavan elinkeinonharjoittajan tulisi pidättäytyä esittämästä loukkausta varmana tosiseikkana, ellei loukkausta ole ratkaistu lainvoimaiseksi, ja muotoilla vaatimuksensa alustavaksi arvioksi.

Tommila on ennen edellä viitattujen ratkaisujen antamista katsonut, että menettelyä voidaan pitää sopimattomana vain, jos hakija voi osoittaa informaatiossa virheellisyyksiä, harhaanjohtavuutta tai sellaisia puutteita, joiden vuoksi kirjeen vastaanottaja voi erehtyä ja saada virheellisen kuvan olemassa olevista teollisoikeuksista, loukkauksen toteutumisesta ja seuraamuksista tai kirjeen vastaanottajan omasta asemasta loukkaukseen osallisena.[42]  Kannanottoa voidaan pitää oikeustapausten valossa edelleen varsin paikkansapitävänä. Siitä on vedettävissä se johtopäätös, että loukkausväitteen katsominen hyvän liiketavan vastaiseksi, rajoitti se upcycling-toimijan toimintaa miten laajasti tahansa, on mahdollista ainoastaan niissä tilanteissa, joissa oikeudenhaltija on syyllistynyt ns. ylilyöntiin tai muuten harkitsemattomiin toimintatapoihin.

Kiertotalousmyönteisen tulkintaperiaatteen sisältö ja merkitys ovat vielä vakiintumattomia, mutta sen keskeinen rooli kiertotalouslakityöryhmän mietinnössä heijastaa yhteiskunnallisten arvojen muutosta.[43] Vaikka periaate ei muuta SopMenL 1 §:n arviointikriteereitä, se voi vaikuttaa punnintaan tilanteissa, joissa oikeudenhaltijan intressi on selvästi kiertotalouden vastainen. Periaatteen mahdollisesti vakiintuessa oikeudenhaltijalta voidaan edellyttää aiempaa pidättyväisempää ja vähemmän aggressiivista väitteiden esittämistä.

Ratkaisussa KKO 2005:105 keskeistä oli myös se, että Fiskars oli kohdistanut vaatimuksensa suoraan kilpailijan tuotteen jälleenmyyjiin sen valmistajan sijaan. Hyvän liiketavan mukaista olisi ollut lähestyä ensin tuotteen valmistajaa ja varata tälle kohtuullinen aika reagoida väitteeseen.[44] Upcycling-toimintaan sovellettuna ratkaisu tarkoittaa, että oikeudenhaltija, joka on yhteydessä upcycling-toimijan ohi suoraan tämän jälleenmyyjiin tai yhteistyökumppaneihin, ylittää herkemmin sen rajan, jonka jälkeen oikeuden puolustaminen muuttuu hyvän liiketavan vastaiseksi menettelyksi.

On kuitenkin muistettava, että hyvän liiketavan arvioinnissa ei ole kyse moraalisesta tuomiosta, vaan tehokkaan kilpailun huomioon ottava oikeudellinen kokonaisarvio menettelytavasta ja sen markkinavaikutuksista.[45] Voimassa oleva oikeus antaa elinkeinonharjoittajalle melko laajat mahdollisuudet vedota immateriaalioikeuksiinsa, mutta väitteitä ei tule esittää ilman asianmukaisia perusteita.

Perusteettomat väitteet IP-oikeuksien loukkauksista

Perusteettomat loukkausväitteet voidaan jäsentää kahteen päätyyppiin: ensinnäkin perusteettomia vaatimuksia ovat ne, joissa itse suoja (tyypillisesti jokin rekisteröitävä immateriaalioikeus, kuten tavaramerkki tai mallioikeus) on kiistatta olemassa, ja väite loukkauksesta on perusteeton. Toisaalta toinen elinkeinonharjoittaja voi vedota immateriaalioikeuksiinsa perusteettomasti myös siten, että se väittää kilpailijoidensa loukkaavan sellaisia oikeuksia, joita ei tosiasiassa ole olemassakaan. Tällaisia kysymyksiä voi liittyä esimerkiksi tekijänoikeuteen, jonka olemassaoloa ei tyypillisesti erikseen rekisteröidä, vaan tekijänoikeussuojan edellytysten täyttymistä arvioidaan tapauskohtaisesti (ja usein jälkikäteen).

Immateriaalioikeuteen vetoavan elinkeinonharjoittajan tietoisuudella väitteidensä todenmukaisuudesta on huomattava merkitys arvioitaessa sitä, noudattavatko kilpailijalle esitetyt väitteet hyvää liiketapaa. Menettelyn sopimattomuus on todettu olevan ilmeistä, mikäli oikeudenhaltija ”ei voisi perustellusti uskoa vaatimustensa oikeellisuuteen, vaan toimenpiteiden katsottaisiin tähtäävän tosiasiassa kilpailijan toiminnan häiritsemiseen”.[46] Esimerkiksi Fiskarsin asiassa lähtökohtaisesti hyväksyttävää tarkoitusta oli KKO:n mukaan tukenut se, että oikeudenhaltija oli hankkinut patenttiasiahenkilön lausunnon oikeudenloukkauksesta ennen yhteydenottoa ja saattoi sen perusteella pitää loukkausta mahdollisena.[47] Sitä vastoin jos väite esitetään pelottelutarkoituksessa ilmeisen perusteettomana, menettely täyttää herkästi SopMenL:n sopimattomuuskynnyksen.

KKO 2005:105 osoittaa kuitenkin sen, että oikeudenloukkauksen tapahtumisesta ei tarvitse olla täyttä varmuutta, jotta asia voidaan nostaa esille toimijoiden välillä. Olennaista on, että tällaisessa tilanteessa oikeudenhaltija ei väitä loukkauksen olevan kiistaton fakta, vaan väitteen epävarmuus tuodaan ilmi.[48]

Viherväitteet osana harhaanjohtavan markkinoinnin kieltoa

Kestävyys- ja kiertotalousmyönteiset väitteet markkinoinnissa

Toinen arvioitava kysymys elinkeinonharjoittajien välisessä toiminnassa sopimattoman menettelyn kontekstissa koskee sitä kysymystä, voiko elinkeinonharjoittaja markkinoida itseään esimerkiksi kestävänä tai ympäristöystävällisenä toimijana jos sen tosiasiallinen toiminta rajoittaa kiertotaloutta tukevia käytäntöjä.

Kiertotalouden edistämiseen ja muuhun ympäristöystävällisyyteen viittaavat väitteet yrityksen markkinoinnissa ovat ympäristömarkkinointia, joka taas kuuluu yhdeksi osaksi vastuullisuusmarkkinointia. Ympäristömarkkinointi on määritelty markkinoinniksi, jossa keskitytään nimenomaan tuotteen tai palvelun positiivisten ympäristöominaisuuksien esille tuomiseen ja tuotteen profilointiin ympäristöä säästävänä tai ympäristövastuullisena suhteessa muihin vastaaviin tuotteisiin.[49]

SopMenL ei sääntele erityisesti ympäristö- tai viherväittämiä, mutta niihin on kiinnitetty enemmän huomiota kuluttajamarkkinoinnin kontekstissa. Eduskunnan käsiteltävänä on parhaillaan esitys, jonka tarkoituksena on lisätä kuluttajansuojalakiin nykyistä seikkaperäisempiä säännöksiä kielletyistä ympäristöväittämistä. KSL 2 luvun muutokset ovat seurausta EU:n vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivistä (”ECGT”), jolla puututaan entistä tiukemmin muun muassa viherpesuun. [50] ECGT esimerkiksi sallii koko tuotetta tai yritystä koskevan ympäristöväittämän esittämisen vain silloin, kun se tosiasiallisesti koskee koko tuotetta tai yritystä.[51] Se myös kieltää yleisten ympäristöväittämien esittämisen markkinoinnissa, ellei väitettä voida todistaa ympäristömerkin avulla tai muun merkityksellisen lainsäädännön mukaisesti.

Yleiset ympäristöväitteet ovat olleet kuluttaja-asiahenkilön seurannassa jo ennen ECGT-direktiiviä. Kuluttaja-asiahenkilön ohjeessa ympäristöväittämistä markkinoinnissa (kohta 4.) todetaan, että ”yleisiä väittämiä tuotteen ympäristöystävällisyydestä voidaan käyttää vain, jos tuotteen koko elinkaari on selvitetty ja se kuormittaa koko elinkaarensa ajan ympäristöä olennaisesti vähemmän kuin muut samaan tuoteryhmään kuuluvat tuotteet”. Lisäksi yleisen ympäristöväittämän tueksi tulee ohjeen mukaan löytyä ”selvitys, joka koskee tuotteen koko elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia”.[52] Selvitystä ei kuitenkaan toistaiseksi tarvitse esittää vielä markkinoinnin yhteydessä, vaan väittämä on pystyttävä osoittamaan todeksi viimeistään mahdollisessa tuomioistuinmenettelyssä.[53]

Viherväittämien sallittavuutta arvioidaan siten tiukkojen täsmällisyys- ja todennettavuusvaatimusten kautta. Vaikka edellä mainitut kriteerit liittyvät kuluttajamarkkinointiin, ne konkretisoivat myös SopMenL:n hyvän liiketavan ja harhaanjohtavan markkinoinnin käsitteitä.

Ristiriita markkinoinnin ja tosiasiallisen toiminnan välillä – johdetaanko markkinoinnilla harhaan?

TN 2021:9:n tapauksen yhtiö, jonka tuotteista astiakoruja valmistettiin, ilmoitti suhtautuvansa kierrättämiseen ”erittäin myönteisesti”. Samalla se kuitenkin myös totesi, että se ei tekijänoikeuksiensa vuoksi voinut sallia kaupalliseen käyttöön tapahtuvaa astiakorujen valmistusta. Todellinen seuraus yhtiön toiminnasta on se, että rikkoutuneet tuotteet poistuvat kokonaan käytöstä sen sijaan, että niitä hyödynnettäisiin uudelleen upcycling-toiminnan myötä. Tällainen tilanne synnyttää jännitteen markkinoinnissa annetun kiertotalousmyönteisen kuvan ja yrityksen konkreettisen toiminnan välille. Oikeuskäytäntöä tällaisesta ristiriidasta ei toistaiseksi ole syntynyt, minkä vuoksi arvioinnissa korostuvat yleiset harhaanjohtavan markkinoinnin arviointiperiaatteet.

Suomalaiset yhtiöt käyttävät markkinoinnissaan runsaasti väittämiä ympäristöystävällisyydestään.[54] Isojen tekstiili- ja muotialan yritysten sivuja tarkastelemalla huomataan kuitenkin, että yhtiöt välttävät yleisluontoisia ilmaisuja kuten ”vihreä” tai ”kestävä”, ja keskittyvät sen sijaan liiketoimintaansa liittyviin tavoitteisiin.[55] Markkinointi noudattaa siten varsin tiukkarajaista sääntelyä, jota koskeva oikeuskäytäntö on jo pitkään asettanut melko tiukat rajat ympäristöväittämille. Esimerkiksi ratkaisussa MT 1994:012 markkinatuomioistuin katsoi elinkeinonharjoittajan menetelleen hyvän liiketavan vastaisesti viitatessaan takkojensa olevan ympäristöystävällisiä, kun se ei ollut pystynyt osoittamaan, että takat olivat poikkeuksellisen ympäristöystävällisiä tai ympäristön kannalta parempia kuin muut markkinoilla olevat uunit.[56] Samassa ratkaisussa markkinatuomioistuin totesi, että ympäristöystävällisyyden tavoittelun maininta markkinoinnissa ei kuitenkaan ollut hyvän liiketavan vastaista.

Vaikka yleisten ympäristöväittämien esittäminen on (vielä toistaiseksi) sallittua siltä osin kuin tuotteen elinkaari on tiedossa, kuluttaja-asiahenkilön ohjeen nojalla voidaan todeta, että väite tuotteen kiertotalousmyönteisyydestä voidaan katsoa harhaanjohtavaksi ainakin silloin, jos kyseisen tuotteen uusiokäyttö upcycling-toiminnan kautta estetään. Spesifimpien ympäristöväittämien (koskien esimerkiksi tuotteen materiaalia) osalta harhaanjohtavuus ei todennäköisesti tule kyseeseen, mikäli nämä pystytään osoittamaan toteen.[57]

SopMenL 2 §:n näkökulmasta ristiriidan merkitystä voidaan arvioida ennen kaikkea markkinoinnin luomalla kokonaiskuvalla. Mitä yleisluontoisempi väite on (kuten ”kiertotalousmyönteinen” tai ”ympäristöystävällinen”), sitä helpommin markkinointi voi muodostua harhaanjohtavaksi, jos yhtiö käytännössä estää tuotteidensa uusiokäyttöä. Realistisesti harhaanjohtavuus voinee kuitenkin tulla kyseeseen vain räikeimpien tapausten kohdalla.

Lopuksi

IP-oikeuksiin vetoamisen sopimattomuutta arvioidaan kokonaisuutena, jossa keskeistä ei ole oikeuden olemassaolo vaan tapa, jolla siihen on vedottu. SopMenL ei estä oikeudenhaltijaa puolustamasta legitiimejä oikeuksiaan, mutta se asettaa rajat menettelyn tavoille, sillä oikeutettujakaan vaatimuksia tai väitteitä ei ole sallittua esittää epäasiallisesti tai harhaanjohtavasti. Arvioinnissa punnitaan yhtäältä oikeudenhaltijan legitiimiä intressiä puolustaa yksinoikeuttaan ja toisaalta niitä vaikutuksia, joita vetoamisella on upcycling-toimijan toimintaan.

Menettely muuttuu helposti sopimattomaksi erityisesti silloin, kun loukkausväite esitetään totena epävarmassa oikeustilassa, vaatimukset kohdistetaan jälleenmyyjiin tai muihin kolmansiin osapuoliin ennen upcycling-toimijaa tai mikäli väitteille ei ole osoitettavissa asianmukaista tarkoitusta. Mitä isompi epäsuhta toimijoiden välillä on, sitä herkemmin menettelyssä ilmenevät puutteet kallistavat vaakaa sopimattomuuden suuntaan. SopMenL ei lähtökohtaisesti estä upcycling-toimijalle esitettävien neutraalien ja asiallisten vaatimusten esittämistä, jos ne kertovat väitetyn loukkauksen varmuudesta todenmukaisesti. Liian matala kynnys pitää IP-oikeuksiin vetoamista sopimattomana voisi heikentää oikeudenhaltijoiden mahdollisuuksia puolustaa lailla suojattuja oikeuksiaan, minkä vuoksi SopMenL:n soveltamisessa on vältettävä liian laveaa tulkintaa, jolla estettäisiin perusteltujen vaatimusten esittäminen.

Markkinoinnissa olennaista on, että ilmaisuista muodostuva kokonaiskuva ei jätä kertomatta asioita, joilla voisi olla merkitystä ostopäätöksessä. Ympäristöväitteitä säännellään tarkasti, ja yleisluontoisten ympäristöväittämien esittäminen on rajoitettua. Tulevaisuudessa yleisluontoisiin ympäristöväittämiin liittyvää ongelmaa pyritään hallitsemaan kieltämällä ne kokonaan, ellei väitteen tueksi voida esittää ympäristömerkkiä.

Vaikka SopMenL ei siten muodosta vaihtoehtoista järjestelmää kiertotalouden kannalta negatiivisesti käytettävien immateriaalioikeuksien rajoittamiselle, se voi toimia korjausmekanismina tilanteissa, joissa IP-oikeuksiin vedotaan suhteettomalla tavalla.   Kiertotalousmyönteisen laintulkintaperiaatteen merkitys on toistaiseksi lähinnä suuntaa antava, mutta sen sisällyttäminen kiertotalouslakityöryhmän mietintöön osoittaa yhteiskunnallisten arvojen muutosta, mikä vaikuttaa hyvän liiketavan sisällön tulkintaan. Oikeustilan kehittymisen kannalta keskeistä on se, miten kiertotalousmyönteinen tulkinta vakiintuu osaksi oikeusjärjestystä ja miten se vaikuttaa hyvän liiketavan sisällön tulkintaan tulevaisuudessa. Kiertotalousmyönteisen laintulkinnan vaikutus SopMenL:n soveltamiseen on luonteeltaan välillinen, sillä periaate ei muuta lain arviointikriteereitä sinänsä, vaan ohjaa niiden tulkintaa. Merkittävämpi vaikutus periaatteella lienee kuitenkin immateriaalioikeudellisen sammumisdoktriinin sisältöön, mikä pitkässä juoksussa voi kaventaa niitä tilanteita, joissa oikeudenhaltijalla ylipäätään on perusteltu syy vedota oikeuksiinsa upcycling-toimijaa kohtaan.

Kirjoitus perustuu Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan erikoistumisjaksolla Immateriaalioikeus ja kestävä kehitys laadittuun tutkielmaan.

_______________

[1] Upcycling ei itsessään ole tuore käsite – sitä käytettiin väitetysti ensimmäisen kerran vuonna 1994 insinööri Reiner Pilzin toimesta. Upcycling toimintana on sen sijaan noussut keskusteluun jopa räjähdysmäisellä tavalla viime vuosien aikana. Ks. upcycling-käsitteen historiasta esim. Calboli 2025 ja upcycling-trendistä Mezei 2025.

[2] Upcycling-toiminnan ja immateriaalioikeuksien välistä ristiriitaa ilmentää tekijänoikeusneuvoston taannoinen astiakoruja koskenut lausunto TN 2021:9, jonka lopputulosta on jälkikäteen kritisoitu oikeuskirjallisuudessa melko runsaasti. Ks. tekijänoikeusneuvoston lausunnosta esim. Mezei 23.10.2024.

[3] Tieteen termipankki 5.5.2026.

[4] Euroopan komissio COM(2020) 98, Bryssel 11.3.2020 ja Euroopan komissio COM (2015) 614, Bryssel 2.12.2015.

[5] Euroopan komissio, Circular Economy.

[6] Ympäristöministeriön julkaisuja 2026:9.

[7] Ibid, s. 38.

[8] Ks. esim. TekijänoikeusL 19 §, TavaramerkkiL 9 §.

[9] Nykyinen sammumisdoktriini ei ole jäänyt kritiikittä, kun oikeuskirjallisuudessa on keskusteltu siitä, olisiko immateriaalioikeuksien sääntelyä tarpeen muuttaa kestävään kehitykseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Näkemyksiä onkin esitetty esimerkiksi sen puolesta, että sammumisdoktriinia tulkittaisiin uudella, kestävyyttä tukevalla tavalla (ks. esimerkiksi Calboli 2025, s. 245 tai Pihlajarinne 2021, s. 35 sekä eriävä mielipide tapauksessa TN 2021:9).

[10] Calboli 2024, s. 243.

[11] Esimerkiksi EU:n komission julkaiseman IP-oikeuksien toimintasuunnitelman johdanto-osio perustelee IP-järjestelmän muutostarpeita ennen kaikkea yritysten toimintaedellytyksien parantamisella ja siten ainakin välillisesti unionin sisämarkkinoiden toimivuudella ja EU:n globaalilla kilpailukyvyllä. Euroopan komissio 2020B.

[12] Ks. esimerkiksi Euroopan komissio 2020A, s. 2, jossa todetaan, että ”kiertotalouden periaatteiden soveltaminen koko EU:n talouteen voi kasvattaa EU:n BKT:tä 0,5 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja luoda noin 700 000 uutta työpaikkaa”.

[13] Pihlajarinne ja Ballardini 2020, s. 4.

[14] Pihlajarinne ja Ballardini 2020, s. 16.

[15] Calboli 2024, s. 239.

[16] Ibid, s. 240.

[17] HE 114/1978 vp, s. 4.

[18] HE 114/1978 vp, s. 10.

[19] Ks. Määttä 2018, s. 2.

[20] Viimeisimmät markkinaoikeuden ratkaisut SopMenL:n soveltamisesta annettiin maaliskuussa 2026 ja myös sitä ennen SopMenL on näkynyt markkinaoikeuden ratkaisuissa varsin säännöllisesti.

[21] Määttä 2018, s. 2.

[22] Viitanen 2017, s. 15.

[23] Varhela ja Virtanen 2002, luku 14.

[24] Viitanen 2017, s. 15.

[25] HE 114/1978 vp, s. 10.

[26] HE 114/1978 vp, s. 11. SopMenL 1–3 §:ien rikkomisesta voidaan antaa lain 6 §:ssä säädetty kielto menettelyn jatkamiseen ja kieltoa vahvistava uhkasakko.

[27] Määttä 2018, s. 5.

[28] HE 114/1978 vp, s. 10.

[29] Ympäristöministeriön julkaisuja 2026:9.

[30] Haarmann 2014, s. 446.

[31] HE 114/1978 vp, s. 11.

[32] Koivumäki 2022, s. 63.

[33] Varhela ja Virtanen 2002, luku 10. Määttä 2018, s. 39.

[34] Ks. KKO 2005:105, MAO:631/18. Malli- ja patenttioikeudessa, joita aiempi oikeuskäytäntö pääosin koskee, loukkausarvio perustuu kahden erillisen tuotteen samankaltaisuuteen. Upcyclingissä asetelma on toisenlainen, koska uusi tuote rakentuu usein suoraan alkuperäisen tuotteen varaan, mikä voi lisätä epäselvyyttä sen osalta, millaisia vaatimuksia loukkausväitteiden esittämiselle voidaan asettaa.

[35] Tommila 2003, s. 281.

[36] Vrt. kuitenkin MAO:631/18, jossa markkinaoikeus katsoi, että loukkausväitteen osoittautuminen myöhemmin vääräksi voidaan kuitenkin osaltaan ottaa huomioon arvioitaessa menettelyn sopimattomuutta.

[37] Erona ratkaisuun KKO 2005:105 oli ennen kaikkea se, että kirje ei ollut ollut sävyltään käskevä, kuten Fiskarsin tapauksessa, vaan muotoiltu pyynnöksi lopettaa tuotteen myynti toistaiseksi.

[38] KKO 2005:105, kohta 10 ja 15. Kokonaisarvioinnista ks. myös KKO 2004:4, kohta 11. Korkein oikeus totesi, että arvioitaessa markkinoinnin hyvän liiketavan vastaisuutta tai muuta sopimattomuutta, oli elinkeinotoiminnassa käytettyä menettelyä arvosteltava kokonaisuutena.

[39] Tommila 2003, s. 291. Tommila tekee tietämykseltä vaadittavassa tasossa eron jälleenmyyjien ja tuotteen valmistajan tai markkinoijan välille.

[40] Määttä 2017, s. 101.

[41] Sama pätee upcyclingiin ja immateriaalioikeuksiin yleisestikin. TN 2021:9 on tiettävästi ainoa kotimainen tapaus upcyclingin ja tekijänoikeuden suhteesta, Mezei 23.10.2024.

[42] Tommila 2003, s. 291. Sopimattomuus voi hänen mukaansa perustua myös siihen, että kirjeen sävy ja sananvalinta ovat selkeässä epäsuhteessa oletetun loukkauksen todennäköisyyden kanssa tai sävyä on pidettävä liian uhkaavana tai kilpailijaa halventavana.

[43] Ympäristöministeriön julkaisuja 2026:9.

[44] KKO 2005:105, kohta 9. Vastaavasti MAO:631/18.

[45] Varhela ja Virtanen 2002, luku 14.

[46] Hemmo 2005, ratkaisu KKO 2005:105.

[47] Täsmällistä tietoisuusstandardia (esim. ”tiesi tai olisi pitänyt tietää) ei tässä kirjoituksessa määritellä tai tutkita, mutta elinkeinonharjoittajalta voitaneen objektiivisesti edellyttää sitä suurempaa huolellisuutta, mitä ammattimaisempi ja resursoidumpi toimija se on.

[48] Hyvän liiketavan mukaisesta menettelystä loukkauksen ollessa epävarma ks. esim. MAO:631/18, kohta 27.

[49] Harmaala ja Jallinoja 2013, s. 146.

[50] Hallituksen esitys HE 47/2026 vp annettiin eduskunnalle 9.4.2026. Esityksellä pannaan täytäntöön EU:n vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi ECGT ((EU) 2024/825), jonka soveltaminen alkaa jäsenvaltioissa 27.6.2026.

[51] (EU) 2024/825, perustelut kohta 11.

[52] Kuluttaja-asiahenkilö 1992, luku 4.

[53] Ks. esimerkiksi MAO 746:2025, kohta 32.

[54] Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2022:48, s. 68.

[55] Esimerkiksi Finlayson kertoo pyrkivänsä tekemään ”mahdollisimman vähän pahaa” ympäristölle (Finlayson: Vastuullisuus osoitteessa https://www.finlayson.fi/pages/vastuullisuus) ja Marimekko pyrkivänsä lieventämään tuotteiden ympäristövaikutuksia (Marimekko: Vastuullisuus – Ympäristö osoitteessa https://www.marimekko.com/fi_fi/m/vastuullisuus/ymparisto).

[56] MT 1994:012, kohta 1.

[57] Vaikka elinkeinonharjoittaja pystyisi muun toimintansa avulla osoittamaan ilmaisujen olevan sinänsä todenmukaisia, avoimeksi jäävä kysymys on se, tulisiko upcycling-toiminnan estäminen huomioida muuta ympäristöystävällisyyttä horjuttavana tekijänä. Oikeuskäytännöstä, jossa on muutenkin niukka määrä tapauksia koskien ympäristöväitteiden harhaanjohtavuutta, ei toistaiseksi ole saatavilla tukea tämän kysymyksen ratkaisemiseen.

_______________

Lähteet

Calboli, Irene, Pushing a Square Pin into a Round Hole? Intellectual Property Challenges to a Sustainable and Circular Economy, and What to Do About It. International Intellectual Property and Competition Law 55(2) 2024, s. 237-248.

Calboli, Irene, Upcycling, the Ongoing Battle: A (Hopeful) United States Perspective. VerfBlog 17.4.2025. (https://verfassungsblog.de/upcycling-the-ongoing-battle/, Luettu 4.5.2026). 

Haarmann, Pirkko-Liisa, Immateriaalioikeus. Alma Talent 2014.

Harmaala, Minna-Maari & Jallinoja, Niina, Yritysvastuu ja menestyvä liiketoiminta.

Sanoma Pro Oy 2012.

Hemmo, Mika, KKO 2005:105. Perusteettomasta kieltovaatimuksesta johtuva korvausvastuu. Teoksessa Timonen, Pekka (toim.): Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein 2005:II, ratkaisu 2005:105. Alma Media, Helsinki 2016.

Koivumäki, Elina, Markkinointijuridiikka. Helsingin seudun kauppakamari 2022.

Määttä, Kalle, Laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa. Edita Publishing 2018.

Mezei, Péter, Greenifying Copyright: Economic Rights and User Flexibilities in the Context of Upcycling. VerfBlog 18.4.2025.

(https://verfassungsblog.de/greenifying-copyright/. Luettu 4.5.2026.)

Mezei, Péter, Online platforms and upcyling – are platforms entitled to take down upcycled products? IPRinfo 23.10.2024.

Pihlajarinne, Taina & Ballardini, Rosa, Paving the way for the Environment : Channelling ‘Strong’ Sustainability into the European IP System. European Intellectual Property Review 42(4) 2020, s. 239-250.

Pihlajarinne, Taina, Kohti kestävämpää immateriaalioikeutta? Ympäristöjuridiikka 3/2021, s. 23–37.

Tommila, Marja, Immateriaalioikeuden loukkauksesta tiedottaminen – informaatiota vai sopimatonta menettelyä? teoksessa Luovuus, oikeus ja muuttuvat markkinat.

Juhlajulkaisu Keijo Heinonen (toim. Marja-Leena Mansala). Talentum 2003, s. 279–292.

Varhela, Markku & Virtanen, Pertti, Markkinoinnin pelisäännöt. Alma Talent 2002. Päivitetty 18.12.2025. https://verkkokirjahylly-almainsightsfi/teos/BAHBGXCTDG, Luettu 9.5.2026).

Viitanen, Klaus, Markkinointioikeus. Helsingin kauppakamari 2017.

Virallislähteet

Euroopan komissio   COM (2015) 614, Bryssel 2.12.2015

Euroopan komissio COM(2020) 98 final, Bryssel 11.3.2020, Euroopan komissio 2020A

Euroopan komissio COM(2020) 760 final, Bryssel 25.11.2020, Euroopan komissio 2020B

HE 114/1978 vp. Hallituksen esitys 1) laeiksi sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa ja 2) markkinatuomioistuimesta annetun lain muuttamisesta.

Kiertotalouslakityöryhmän mietintö. Ympäristöministeriön julkaisuja 2026:9. (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/178de39d-7fe340bd-b7f9-7b9ade03c1a5/content, Luettu 10.3.2026).

Ympäristömarkkinointi. Kuluttaja-asiamies 1992 (päivitetty 2002, 2019, 2025).

https://www.kkv.fi/kuluttaja-asiat/tietoa-ja-ohjeita-yrityksille/kuluttajaasiamiehen-linjaukset/ymparistomarkkinointi (vierailtu 8.5.2026) Ympäristöväittämät Suomen markkinoilla. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2022:48.

(https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/61113daa-c77f4509-bdb2-0440beec7d00/content, Luettu 8.5.2026).

Verkkolähteet

Circular Economy. Euroopan komissio.

(https://environment.ec.europa.eu/strategy/circular-economy_en, Luettu 24.4.2026).

Tieteen termipankki 5.5.2026: Ympäristötieteet:kiertotalous.

(https://tieteentermipankki.fi/wiki/Ympäristötieteet:kiertotalous).

Vastuullisuus. Finlayson. Finlaysonin verkkosivut.

(https://www.finlayson.fi/pages/vastuullisuus, Luettu 6.5.2026).

Vastuullisuus – Ympäristö. Marimekko. Marimekon verkkosivut.

(http://marimekko.com/fi_fi/m/vastuullisuus/ymparisto, Luettu 6.5.2026).

__________

Kuva: iStock/Elena Belykh

Kirjoittajat

Share: