UPC ─ eurooppalainen patenttijärjestelmä muuttuu

Eurooppalainen patenttijärjestelmä on merkittävän muutoksen partaalla, kun yhdistetty patenttituomioistuin ja yhtenäispatentti astuvat voimaan. Uudistus vaikuttaa myös tiettyjen siirtymäsäännöksien mukaisesti eurooppapatentteihin ja lisäsuojatodistuksiin. Näillä näkymin voimaantuloa voitaneen odottaa vuoden 2023 alkupuolella, koska Itävalta ratifioi 19.1.2022 PAP- lisäpöytäkirjan[1], mikä saattoi sen virallisesti voimaan. Näin ollen yhdistetyn patenttituomioistuimen hallinnolliset valmistelut voivat alkaa. Tarvittava määrä sopimusjäsenvaltioita on myös ratifioinut Unified Patent Court -sopimuksen (”UPC”)[2], jonka sääntelyyn kuuluvat yhdistetyn patenttituomioistuimen ohella yhtenäispatentit, eurooppapatentit ja lisäsuojatodistukset (ks. UPC 1 artikla ja UPC 3 artiklan a-, b- ja c-kohdat).  Saksan on enää talletettava UPC:n ratifioimisasiakirja, minkä jälkeen UPC tulee virallisesti voimaan. Voidaan odottaa, että Saksa tallettaa ratifioimisasiakirjansa, kun yhdistetyn patenttituomioistuimen hallinnolliset valmistelut ovat loppusuoralla.

Yhdistetyn patenttituomioistuimen rakenne ja oikeudenkäyntikieli

Yhdistetty patenttituomioistuin koostuu kolmesta jaostosta, jotka yhdessä muodostavat ensimmäisen oikeusasteen. Nämä ovat paikallisjaostot, aluejaostot ja keskitetty jaosto. Paikallisjaostot ovat sopimusjäsenvaltiokohtaisia ja niiden toimivaltaan kuuluvat pääsääntöisesti UPC:n oikeuspaikkasäännösten mukaisesti patentinloukkausasiat ja lisäsuojatodistuksien loukkausasiat, turvaamistoimiasiat ja korvausasiat (ks. UPC 33 artiklan 1 kohdan a-alakohta). Paikallisjaoston toimivalta määräytyy lähtökohtaisesti sen mukaan, missä loukkaus on tapahtunut tai saattaa tapahtua. Toisaalta kanteet on myös mahdollista nostaa vastaajan kotipaikan tai päätoimipaikan paikallisjaostossa ─ tai jos vastaajia on useita, yhden vastaajien kotipaikan tai päätoimipaikan paikallisjaostossa (ks. UPC 33 artiklan 1 kohdan b-alakohta). Esimerkiksi Helsinkiin on suunnitteilla Suomen paikallisjaosto, jonka perustamista varten on annettu laki jo vuonna 2016.[3] Aluejaosto taas korvaa samojen oikeuspaikkasääntöjen mukaisesti paikallisjaoston niiden sopimusjäsenvaltioiden osalta, joihin ei ole suunnitteilla perustaa omaa paikallisjaostoa. Toisin sanoen aluejaosto muodostetaan kahden tai useamman sopimusjäsenvaltion välille. Esimerkkinä tästä on Tukholmaan kaavailtu Nordic-Baltic -aluejaosto, johon Baltian maat liittyvät Ruotsin ohella.

Jos sopimusjäsenvaltiossa ei ole paikallisjaostoa eikä sopimusjäsenvaltio osallistu aluejaostoon, on toimivalta keskusjaostolla. Keskusjaostot sijaitsevat Pariisissa sekä Münchenissä ja kolmannen keskusjaoston sijainnista ei ole vielä päätetty (aiemmin se oli suunnitteilla perustaa Lontooseen, mutta Yhdistyneen kuningaskunnan erottua Euroopan unionista tämä ei toteudu). Keskusjaostot määräytyvät toimialakohtaisesti ja keskusjaostolla on yksinomainen toimivalta käsitellä yhtenäis- ja eurooppapatenttien sekä lisäsuojatodistuksien loukkausta koskevat negatiiviset vahvistuskanteet ja mitättömyyskanteet (ks. UPC 33 artiklan 4 kohta). Toisaalta, jos loukkausasia on jo vireillä paikallis- tai aluejaostossa, voi edellä mainittuja koskevat vastakanteet nostaa ainoastaan samassa jaostossa. Keskusjaosto on paikallis- tai aluejaostojen ohella toimivaltainen myös tilanteissa, joissa oikeuspaikka määräytyisi vastaajan kotipaikan tai päätoimipaikan mukaisesti ja koti- tai päätoimipaikka on sopimusjäsenvaltioiden ulkopuolella tai sellaista ei ole (ks. UPC 33 artiklan 1 kohdan b-alakohdan 3 alakohta).[4] Lisäksi on huomionarvoista, että osapuolet voivat yleisesti ottaen sopia oikeuspaikasta eri jaostojen välillä (ks. UPC 33 artiklan 7 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen jaostojen päätöksistä tai määräyksistä voidaan valittaa yhdistetyn patenttituomioistuimen muutoksenhakutuomioistuimeen, joka muodostaa toisen oikeusasteen (ks. UPC 73 artikla). Lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimelle on mahdollista esittää ennakkoratkaisupyyntöjä (ks. UPC 21 artikla). Tähän mennessä ennakkoratkaisupyyntöjä on esitetty lähinnä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 469/2009 (”lisäsuojatodistusasetus”) 3 artiklan tulkinnasta. Jää nähtäväksi, millaisista oikeudellisista kysymyksistä UPC:n tulkinnasta mahdollisesti esitetään ennakkoratkaisupyyntöjä Euroopan unionin tuomioistuimeen.

Oikeudenkäyntikieli on ensimmäisessä oikeusasteessa sen sopimusjäsenvaltion virallinen tai viralliset kielet, jossa paikallisjaosto tai aluejaosto sijaitsee. Sopimusjäsenvaltio voi myös asettaa kieleksi yhden Euroopan patenttiviraston virallisista kielistä, jotka ovat englanti, saksa ja ranska. Osapuolet voivat myös sopia oikeudenkäyntikieleksi kielen, jolla eurooppapatentti on myönnetty ─ edellyttäen toimivaltaisen kokoonpanon hyväksynnän (ks. UPC 49 artiklan 1─3 kohdat). Keskusjaostossa oikeudenkäyntikieli on pääsäännön mukaan kieli, jolla yhtenäis- tai eurooppapatentti on myönnetty. Oikeudenkäyntikieli muutoksenhakutuomioistuimessa on pääsäännön mukaan oikeudenkäyntikieli, jota käytettiin ensimmäisessä asteessa. Osapuolet voivat kuitenkin myös sopia oikeudenkäyntikieleksi kielen, jolla yhtenäis- tai eurooppapatentti on myönnetty.

Mikä on yhtenäispatentti ja mitä muutoksella ajetaan?

UPC:lla luodaan vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti ─ toisin sanoen yhtenäispatentti, joka UPC 2 artiklan f-kohdan ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (1257/2012) 3 artiklan 1 kohdan mukaan tarkoittaa eurooppapatenttia, jolla on kaikissa sopimusjäsenvaltioissa samat patenttivaatimukset ja yhtenäinen vaikutus. Selvyyden vuoksi todettakoon, että kansalliset patentit ja PCT-hakemuksella voimaansaatetut kansalliset patentit eivät kuulu UPC:n sääntelyn piiriin.

Muutoksella pyritään yksinkertaistamaan eurooppapatenttien myöntämistä siten, että EPO:n myönnettyä yhtenäispatentin ei ole tarvetta enää saattaa sitä voimaan erikseen jokaisessa EPC-jäsenvaltiossa. On syytä painottaa, että yhtenäispatentilla ei ole vaikutusta jokaisessa EU-jäsenvaltiossa vaan jokaisessa UPC-sopimusjäsenvaltiossa (jotka ovat kylläkin EU-jäsenvaltioita). Espanja, Puola ja Kroatia ovat jättäytyneet pois UPC:sta (samoin kuin Yhdistynyt kuningaskunta erottuaan Euroopan unionista).  Asetuksen (1257/2012) 3 artiklan 2 kohdan mukaan yhtenäispatentilla on oltava yhtenäinen luonne, sen on tarjottava yhtenäinen suoja ja sillä on oltava yhtenäinen vaikutus kaikissa sopimusjäsenvaltioissa. Tämä kiteyttää osaltaan yhden muutoksen tarkoituksista, joka on yhtenäistää keksinnöille myönnettävää yksinoikeutta eli patenttisuojaa.

UPC:n aikaansaama muutos vaikuttaa siis yksinoikeuksien täytäntöönpanoon yhtenäispatenttien lisäksi myös eurooppapatenttien ja lisäsuojatodistuksien osalta. Tavoitteena on keskittää yhtenäispatenttien ohella myös eurooppapatenttien ja lisäsuojatodistuksien täytäntöönpanoa siten, että riita-asioita ei käytäisi erikseen kansallisissa tuomioistuimissa useassa eri EPC- ja/tai EU-jäsenvaltiossa. Tätä ilmentää UPC 34 artikla, jonka mukaan yhdistetyn patenttituomioistuimen päätösten soveltamisalaan kuuluu eurooppapatenttien osalta niiden sopimusjäsenvaltioiden alue, joiden osalta eurooppapatentilla on vaikutus. Lisäksi esimerkiksi turvaamistoimet (UPC 62 artikla) ja kieltotuomiot (UPC 63 artikla) ovat täytäntöönpantavissa kaikissa sopimusjäsenvaltioissa (UPC 82 artiklan 1 kohta), soveltaen kunkin jäsenvaltion täytäntöönpanoprosessia (UPC 82 artiklan 3 kohta). Näin ollen UPC:n nojalla annettu päätös tai määräys on esimerkiksi suoraan täytäntöönpantavissa Suomessa ulosottokaaren (705/2007) edellytysten mukaisesti.

Mitkä ovat UPC:n mukaiset oikeuslähteet?

UPC 24 artiklassa säädetään sovellettavista oikeuslähteistä. Sanotun lainkohdan 1 kohdan mukaan tuomioistuimen on noudatettava UPC 20 artiklasta johtuvaa unionin oikeuden ensisijaisuusperiaatetta ja sen päätösten on perustuttava unionin oikeuteen, UPC:hen, Euroopan patenttisopimukseen, muihin kansainvälisiin patenttiasioissa sovellettaviin sopimuksiin (esim. TRIPS -sopimus) ja kansalliseen lainsäädäntöön. Riippuen käsiteltävästä asiasta tietyt oikeuslähteet saanevat toistaan suuremman painoarvon. Esimerkiksi yhtenäis- ja eurooppapatenttien pätevyyttä koskevissa asioissa (esim. mitättömyyskanteet) sovellettaneen lähtökohtaisesti Euroopan patenttisopimusta (”EPC”), josta johtuvat pätevyyden muodolliset ja substanssia koskevat edellytykset. Toisaalta esimerkiksi patentinloukkausasiat ovat kuuluneet Euroopan patenttisopimuksen 64 artiklan 3 kohdan mukaan kansalliseen toimivaltaan, minkä perusteella patentinloukkausasioissa sovellettaneen lähtökohtaisesti kansallista lainsäädäntöä, joka määräytynee UPC 24 artiklan 2 kohdassa mainittujen lainvalintasäännösten mukaisesti. Ottaen huomioon, että sopimusjäsenvaltiot ovat EU-jäsenvaltioita, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) 864/2007 (”Rooma II -asetus”) saattaa soveltua. Rooma II -asetuksen 8 artiklassa säädetään teollis- ja tekijänoikeuden loukkaamisesta johtuvia lainvalintasääntöjä ja 8 artiklan 1 kohdan mukaan teollis- ja tekijänoikeuksien loukkaamisessa sovelletaan sen maan lakia, jonka osalta suojaa vaaditaan, kun taas 8 artiklan 2 kohdan mukaan sovelletaan Euroopan yhteisön yhtenäisen teollis- ja tekijänoikeuden loukkaamisessa niiden kysymysten osalta, joihin ei sovelleta asiaa koskevaa yhteisön välinettä, sen maan lakia, jossa oikeutta loukkaava teko tehtiin. On mielenkiintoista nähdä ennen pitkää UPC:n oikeuskäytännön myötä, miten soveltuva kansallinen lainsäädäntö määräytyy ja, siltä osin kuin Rooma II -asetus soveltuisi, miten sen 8 artiklan 1 ja 2 kohtia mahdollisesti tullaan soveltamaan.

Miten muutos vaikuttaa eurooppapatenttien ja lisäsuojatodistuksien täytäntöönpanoon?

Muutos on merkittävä erityisesti eurooppapatenttien ja lisäsuojatodistuksien osalta. Kuten edellä on todettu, UPC 34 artiklan nojalla eurooppapatenttia koskeva päätös kattaa sopimusjäsenvaltiot, joissa eurooppapatentti on saatettu voimaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yhdistetyn patenttituomioistuimen päätös ulottuisi eurooppapatentin kansallisiin vastineisiin niissä EPC-jäsenvaltioissa, jotka eivät kuulu UPC:hen (ks. UPC 2 artiklan c-kohta). Päätöksen soveltamisalan laajeneminen on joka tapauksessa merkittävä muutos aiempaan, jossa eurooppapatentteja koskevat riita-asiat[5] on pitänyt käydä EPC-jäsenvaltiokohtaisesti. Toisen EPC-jäsenvaltion toimivaltaisen tuomioistuimen päätöksellä tai ratkaisulla on voinut olla näyttöarvoa toisen EPC-jäsenvaltion toimivaltaisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa riita-asiassa ─ kansallisten prosessioikeudellisten periaatteiden mukaisesti ─ mutta päätökset tai ratkaisut eivät ole olleet suoraan täytäntöönpantavissa toisessa EPC-jäsenvaltiossa.

Lisäksi lisäsuojatodistuksia koskevat riita-asiat on tähän mennessä käyty aina kansallisella tasolla ottaen huomioon, että lisäsuojatodistuksia ei myönnetä keskitetysti vaan ne myöntää kansallinen toimivaltainen viranomainen (Suomessa PRH). Koska lisäsuojatodistuksien myöntämisedellytykset kuitenkin perustuvat EU-jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaan oikeuteen, lisäsuojatodistusasetukseen, ovat kansalliset tuomioistuimet esittäneet lisäsuojatodistusasetuksen tulkinnasta useita ennakkoratkaisukysymyksiä Euroopan unionin tuomioistuimeen, mikä on johtanut moninaiseen unionin oikeuskäytäntöön lisäsuojatodistusasetuksen, etenkin sen 3 artiklan, tulkinnasta. Jatkossa pääsääntöisesti yhdistetyn patenttituomioistuimen keskusjaosto käsittelee lisäsuojatodistuksia koskevat riita-asiat ─ ellei esimerkiksi lisäsuojatodistuksen loukkauskanne ole jo vireillä paikallis- tai aluejaostossa ─ mikä osaltaan yhtenäistänee oikeuskäytäntöä.

Kiteyttäen voidaan todeta, että muutos jossain määrin yksinkertaistanee riitaprosesseja ja luonee synergiaetuja, mutta siinä voi olla erityisesti oikeudenhaltijoille riskejä, koska eurooppapatentti tai lisäsuojatodistus voidaan keskitetysti julistaa mitättömäksi.

Oikeudenhaltijoiden mahdollisuus poissulkea UPC:n sääntely

UPC:hen on sisällytetty oikeudenhaltijoille mahdollisuus poissulkea UPC:n sääntely. Juuri nyt on se aika, jolloin oikeudenhaltijoiden on tärkeää arvioida, onko syytä poissulkea UPC:n sääntely eurooppapatenttien ja lisäsuojatodistuksien osalta, mikä tapahtuu ilmoituksella yhdistetyn tuomioistuimen kirjaamoon (UPC 83 artiklan 3 kohta). Siirtymäaika on seitsemän (7) vuotta (UPC 83 artiklan 1 kohta), jonka aikana riita-asioita koskevia kanteita voidaan edelleen nostaa kansallisissa tuomioistuimissa. Periaatteessa oikeudenhaltijoilla olisi siis seitsemän (7) vuotta aikaa arvioida, miten UPC:n sääntely toimii ja soveltuu heidän yksinoikeuksiinsa liittyvä strategiansa huomioiden. UPC 83 artiklan 3 kohdassa on säädetty kuitenkin eräs huomattava poikkeus: mikäli kanne on nostettu yhdistetyssä patenttituomioistuimessa ─ koska tahansa UPC:n voimaantultua ja siirtymäajan aikana ─ ei kanteen kohteena olevaa eurooppapatenttia tai lisäsuojatodistusta voida enää poissulkea UPC:n sääntelyn piiristä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että mikäli kolmas osapuoli nostaa eurooppapatenttia tai lisäsuojatodistusta koskevan mitättömyyskanteen yhdistetyssä patenttituomioistuimessa, kyseistä eurooppapatenttia tai lisäsuojatodistusta ei voida enää poissulkea UPC:n sääntelystä. Oikeudenhaltijoille on varattu mahdollisuus kolmen (3) kuukauden ajan ennen UPC:n voimaantuloa (”sunrise period”) ilmoittaa ennakkoon mahdolliset poissulut. Tänä aikana on siis tärkeä ilmoittaa ennakkoon ne eurooppapatentit ja lisäsuojatodistukset, joita oikeudenhaltijat eivät halua UPC:n sääntelyn piiriin, jotta tätä päätöstä eivät oikeudenhaltijoiden sijaan pääse tekemään kolmannet osapuolet.

[1] Protocol on the Provisional Application of the UPC Agreement.

[2] Sopimus yhdistetystä patenttituomioistuimesta, 2013/C 175/01

[3] Laki yhdistetyn patenttituomioistuimen paikallisjaostosta Suomessa 971/2016

[4] Kanteet sellaisia vastaajia kohtaan, joiden kotipaikka tai päätoimipaikka taikka, jos kotipaikkaa tai päätoimipaikkaa ei ole, toimipaikka sijaitsee sopimusjäsenvaltioiden alueen ulkopuolella, nostetaan ensimmäisen alakohdan a alakohdan mukaisessa paikallis- tai aluejaostossa taikka keskusjaostossa.

[5] Pl. siis EPO:n väitemenettely, joka hallintomenettelynä koskee mm. keskitettyä eurooppapatenttien pätevyyden arviointia.