Tuomioistuinmaksulaki ja markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksut IPR-asioissa – tilannearvio kolmen vuoden jälkeen
Taustaksi
Tuomioistuinmaksulaki (1455/2015) tuli voimaan 1. päivänä tammikuuta 2016. Se perustui oikeusministeriön 27.11.2013 asettaman työrymän mietintöön Tuomioistuinmaksulaki (OM 4/2015), joka julkaistiin 22.1.2015. Ministeriö pyysi mietinnöstä lausuntoa peräti 101 taholta. Lausunto saatiin 81:lta. Lausuntotiivistelmä valmistui 29.6.2015 (Mietintöjä ja lausuntoja 40/2015). Lakia oli edeltänyt laki yleisen alioikeuden, maistraatin ja julkisen notaarin suoritteista perittävien maksujen perusteista vuodelta 1987 ja tuomioistuinmaksulaki vuodelta 1993.
Mietinnöstä käy mm. ilmi, että tuomioistuinten menot olivat yli kaksinkertaistuneet vuosien 1991 ja 2013 välisenä aikana 132:sta 268 miljoonaan euroon. Maksutulojen kertymä ei sanottuna aikana ollut juurikaan muuttunut, lukuun ottamatta summaaristen riita-asioiden maksukertymän huomattavaa kasvua viime vuosina. Vuonna 1991 maksutuloja kertyi noin 28 miljoonaa ja vuonna 2013 noin 34 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 summaaristen asioiden määrä on kääntynyt laskuun. Tulojen prosentuaalinen osuus menoista oli tällöin noin 12 %. Jos otetaan huomioon riidattomia saatavia koskevia summaarisia asiota, joiden osalta vastaavuus on korkea, niin prosenttiluku laskee vain noin 3 %:iin.
Syynä menojen kasvuun on löydettävissä henkilökunnan kohonneista palkoista, toimitilojen uudistamisesta minkä seurauksena vuokrat ovat nousseet sekä it-kustannusten kasvusta. Myös oikeusaputoiminnan laajentuminen keskituloisille on vähentänyt kustannusvastaavuutta. 80- ja 90- luvuilla tehdyt arviot siitä, että tulot kattaisivat 20–26 % menoista eivät ole toteutuneet.
Mietinnössä korostetaan myös valtion taloustilanteen heikentymistä, vaikka se on tänä päivänä parempi kuin moneen vuoteen. Tilanne on kuitenkin muuttunut varsin nopeasti verrattuna vuoteen 2015 ja voi toki taas heikentyä. Mietinnössä päädytään siihen, että vaikka laki toteuttaa hyvin oikeusturvan saatavuutta, niin se ei ole fiskaalisesti tyydyttävä eikä myöskään palvele ohjaustavoitteita, jolloin pienempiä, ja kenties turhia, riitoja ajautuu tuomioistuinten ratkottaviksi. Oikeusturvan saatavuuden näkökulmasta on kansainvälisesti pidetty kohtuullisena sitä, että noin neljännes tuomioistuimen menoista katetaan sen saamilla tuloilla. Lakitekniset tarpeet on myös mainittu vuoden 1992 lain kokonaisuudistuksen perusteena.
Markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksuja koskeva kritiikki
Mietinnön lausuntotiivistelmästä koskien markkinaoikeudessa käsiteltäviä immateriaalioikeusasioita (IPR) ilmenee, että EK, Keskuskauppakamari, Suomen Yrittjät, Suomen teollisoikeudellinen yhdistys (STY) ja Suomen AIPPI ry ovat kritisoineet mietinnössä esitettyä, ja sittemmin toteutunutta 2000 euron maksua. Se siis koskee yrityksiä, muttei yksityishenkilöitä joiden osalta päädyttiin 500 euroon. Järjestöt pitivät silloin ja pitävät edelleen sitä liian korkeana ja poikkeuksellisena suhteessa muihin vastaaviin maksuihin muissa tuomioistuimissa. Tämä koskee niin käräjä- ja hovioikeuksia sekä korkeimpia oikeuksia KKO:ta ja KHO:ta. Maksu on näiden osalta 500 euroa. Ennen lainmuutosta markkinaoikeutta koskeva maksu oli 244 euroa.
Järjestöt huomauttavat, että markkinaoikeudessa käsiteltävät IPR-asiat koostuvat sekä riita-asioista että hallinnollisista valitusasioista. Jälkimmäiset ovat valituksia immateriaalioikeuksien rekisteröinneistä ja rekisteröintejä koskevista väitepäätöksistä. Nämä ovat hallinnollisia asiota, joista perittävät maksut ovat yleensä huomattavasti alhaisempia. Valitusasian ratkaiseminen markkinaoikeudessa vaikuttaa suoraan immateriaalioikeuden rekisteröintiin, jolloin korkeat tuomioistuinmaksut saattavat johtaa tilanteeseen, jossa näiden oikeuksien suojauskulut nousevat kohtuuttomiksi. Tämä heikentää taas yritysten halua rekisteröidä immateriaalioikeuksiaan patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) kautta. Suojauksien perusmaksut esim. tavaramerkkien, mallien ja toiminimien osalta ovat korkeimmillaan muutama sata euroa. Myös tähän nähden 2000 euron oikeudenkäyntimaksu on korkea. Tämä voi myös vaikuttaa ns. start-up -yritysten haluun hakea suojaa esim. brändeilleen tavaramerkin avulla. Järjestöjen mukaan myös 2000 euron maksu valitettaessa markkinaoikeuden KKO:hon ja KHO:hon ovat liian korkeita.
On hyvä huomata, että immateriaalioikeusriidat eivät koske vain maksukykyisiä suuryrityksiä, kuten mietinnössä annetaan ymmärtää, vaan myös pieniä ja keskisuuria, jonka resurssit ovat rajalliset.
Tavaramerkkijuttujen lukumäärän väheneminen markkinaoikeudessa
Olivatko järjestöjen pelot rekisteröintien vähenemisestä perusteltuja? Vaikea sanoa. Tämä edellyttäisi PRH:n tilastojen syvällisempää analyysiä. Selvää on että yritysten päätökseen hakea esim. suoraan EU-tavaramerkki sivuuttaen kokonaan kansallisen rekisteröintiväylän vaikuttaa myös moni muu seikka, kuten strategia ripeästä laajentumisesta unionin alueella. Markkinaoikeudesta saatujen lukujen valossa on kuitenkin ilmeistä, että ainakin tavaramerkkivalitusten määrä on laskenut.
Markkinaoikeuden aloitettua toimintansa 1.9.2013 ensimmäisen neljän kuukauden aikana eli saman vuoden loppuun mennessä vireille pantuja valituksia oli 19. Seuraavana vuonna luku koko vuoden osalta oli 49. Näinä kahtena vuotena PRH:sta siirrettiin markkinaoikeudelle vanhoja juttuja yhteensä 215. Vuonna 2015 uusia valituksia oli edelleen 46, mutta sitten alkaa lasku. Vuoden 2016 osalta valitukset vähenivät 34:ään ja 2017 ne oli 28.1–30.11.2018 valituksia oli enää 18 kpl.
Vaikka valitusten vähenemiseen myös voi olla monta syytä, niin voidaan olettaa että tuomioistuinmaksun merkittävä korotus vuoden 2016 alusta on vaikuttanut lukumäärään. Lakimiesliitto totesi lausunnossaan mietinnöstä mm., että IPR-asioissa markkinaoikeuden toiminnasta pitäisi olla enemmän kokemusta, ennen kuin maksutasoa korotetaan voimakkaasti. Tästä on varsin helppoa olla samaa mieltä edellä mainittujen lukujen valossa.
Mietteitä ja päätelmiä
Miksi ns. kustannuusvastaavuus, eli oikeudenkäyntimaksujen taso suhteessa asioiden käsittelyn omakustannusarvoon, haluttiin markkinaoikeuden kohdalla nostaa 38 %:iin kun se asetettiin yleisten ja hallinto-oikeuksien osalta 7–24 %:n välille?. On ymmärrettävää, että haluttiin nostaa tulokertymä vuoden 2013 tasosta. Jos se neljän kuukauden osalta oli 99 000 euroa, niin voidaan arvioida että se olisi ollut 297 000 koko vuodelta. Mutta miksi se piti nostaa noin 1,4 miljoonalla tai 1,6 jos otetaan vain huomioon syksy 2013 jolloin toiminta alkoi? Käsittelykustannus markkinaoikeudessa on tosin vajaat 2000 euroa korkeampi kuin esim. KKO:ssa, mutta se on saman verran alempi kuin hovioikeudessa.
Jotta olisi voitu väittää, että yritysten kestokyky sietää roimasti korotetun maksun, olisi luonnollisesti pitänyt ajan kanssa analysoida minkätyyppisiä asioita ja minkä kokoisten yritysten ajamia asioita viedään markkinaoikeouteen. Kun korotus sisällytettiin lakiin, tämä ei ollut tiedossa. Lakimiesliiton ja myös muiden järjestöjen kannat ovat hyvin perusteltuja.
Kuitenkin on selvää, että tarvitaan riittävä määrä markkinaoikeuden päätöksiä ohjaamaan tulkintoja. Varsinkin kun niistä usein tulee lopullisia.
Voi olla, että jyrkällä maksukorotuksella on haluttu vähentää markkinaoikeudelle menevien valitusten määrää. Tämä tuntuu kuitenkin oudolta kun oikeus on vasta perustettu ja sittemmin kokemukset sen toiminnasta ja pätevyydestä ovat olleet hyviä. En voi olla ajattelematta, että liikesalaisuusasioissa annettu pelkkä rinnakkaistoimivalta, ajaa samaa asiaa.
Mielestäni on perusteltua edellyttää, että tuomioistuinuudistuksia tai -muutoksia tehtäessä tulee olla kokonaisnäkemys, tai vähintään tarkkaan kuunnella niitä tahoja, jotka ovat liike-elämän ja etenkin IPR-asioden kanssa tekemisissä. Lainsäätäjä olisi hyvin voinut tulla puolitiehen vastaan. Immateriaalioikeuksien huomioiminen digitaalisessa ja teknologistuvassa yhteiskunnassa on tärkeää.
Maksun alentaminen on tässä vaiheessa epärealistista. Tärkeää on kuitenkin jatkossa tehdä vain hyvin maltillisia korotuksia, kuten tänä vuonna voimaan tullut 50 euron nosto.
Kirjoittaja: Max Oker-Blom, KTT, OTL, dosentti, Hanken School of Economics
