Tekijänoikeudellisen klassikkosuojan merkitys muotoilun teoksiin

Tekijänoikeuslain 53 § eli klassikkosuoja estää kulttuurillisesti merkittävien teosten loukkaavan käytön myös sen jälkeen, kun 70 vuoden suoja-aika on muutoin päättynyt. Mutta soveltuuko tämä suojamuoto kaikenlaisiin teostyyppeihin, kuten muotoilun merkkiteoksiin?

1. Johdanto

”Tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut tekijän tai, jos kysymys on 6 §:ssä tarkoitetusta teoksesta, viimeksi kuolleen tekijän kuolinvuodesta. Elokuvateoksen tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut viimeksi kuolleen pääohjaajan, käsikirjoittajan, vuoropuhelun kirjoittajan tai nimenomaisesti kyseistä elokuvateosta varten luodun musiikin säveltäjän kuolinvuodesta.

Sanoitetun sävellysteoksen, jota varten sekä sanoitus että sävellys erityisesti luotiin, tekijänoikeus on voimassa kunnes 70 vuotta on kulunut viimeiseksi kuolleen sanoittajan tai säveltäjän kuolinvuodesta, riippumatta siitä, onko nämä henkilöt nimetty sanoitetun sävellysteoksen tekijöiksi.”

Edellä tekijänoikeuslain (404/1961) 43 §:n määrittelemän suoja-ajan päättymisen jälkeen teos on lähtökohtaisesti vapaasti ja tekijänoikeuden estämättä hyödynnettävissä. Suoja-ajan päättyminen tarkoittaa, että tekijän taloudelliset ja moraaliset oikeudet lakkaavat. Poikkeuksen tähän muodostaa tekijänoikeuslain 53 §:ssä säännelty klassikkosuoja, jonka on tietyllä tapaa katsottu täydentävän ja jopa jatkavan tekijän moraalisia oikeuksia.[1] Nimittäin tekijänoikeuslain 53 §:n mukaan jos joku tekijän kuoleman jälkeen menettelee kirjallisen tai taiteellisen teoksen suhteen julkisesti sivistyksellisiä etuja loukkaavalla tavalla, ja tekijänoikeus on lakannut tai sitä ei ole ollut, on viranomaisella valta kieltää tällainen menettely. Mikäli tätä klassikkosuojaa sovelletaan johonkin teokseen, on suoja ainakin teoriassa voimassa ikuisuuden.

Oikeuskäytäntöä klassikkosuojasta on toistaiseksi niukasti, eikä sen soveltumista muotoiluteoksiin ole tiedettävästi arvioitu koskaan. Artikkeli avaa klassikkosuojan edellytyksien sisältöä sekä pyrkii näitä ja säännöksen säätämisen taustalla olevaa tarkoitusta yhdistelemällä selvittää, soveltuvatko muotoiluteokset klassikkosuojan soveltamisalaan.

2. Tekijänoikeuslain 53 §:n klassikkosuoja

2.1 Klassikkosuojan määritelmä, tarkoitus ja tausta

Lähtökohtaisesti tekijänoikeuden suoja-ajan päättymisen jälkeen teos on vapaasti hyödynnettävissä eli tekijällä ei ole enää taloudellisia tai moraalisia oikeuksia teokseen. Tähän on kuitenkin olemassa muutama poikkeus. Klassikkosuojasta säädetään tekijänoikeuslain 53 §:ssä, jonka mukaan:

”jos kirjallisen tai taiteellisen teoksen suhteen tekijän kuoltua menetellään julkisesti sivistyksellisiä etuja loukkaavalla tavalla, on asetuksella määrättävällä viranomaisella valta, vaikka tekijänoikeus on lakannut tai sitä ei ole ollut, kieltää sellainen menettely.”

Klassikkosuojaa voidaan siis pitää erityisenä suojana, jonka voimassaolo ei tekijänoikeuden tavoin rajoitu ennalta määriteltyyn suoja-aikaan.^[2]

Hallituksen esityksen HE 23/1960 vp mukaan tekijänoikeuslain klassikkosuojaa koskevan säännöksen taustalla on ollut ajatus siitä, että niin kutsuttuja vapaita teoksia, ennen kaikkea klassillisia mestariteoksia ja niitä koskevia aatteellisia arvoja tulisi suojata. Vapailla teoksilla viitattaneen tässä kohtaa tekijänoikeudesta vapaisiin teoksiin. Hallituksen esityksen mukaan ”on näet sattunut, että milloin tekijän oikeus on lakannut tai sitä ei ole ollut, teoksen suhteen on julkisesti menetelty tavalla, joka on ollut omiaan loukkaamaan sivistyksellisiä etuja.”[3] Esityksen sanamuodosta ”on ollut omiaan loukkaamaan” on tulkittavissa, että säännöksen tarkoituksena on ollut täydentää tekijälle tekijänoikeuslain 3 §:n nojalla kuuluvia moraalisia oikeuksia ja erityisesti toisen momentin mukaista respekti -eli kunnioittamisoikeutta.[4] Respektioikeuden mukaan teosta ei saa muuttaa siten, että se loukkaa tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa taikka omalaatuisuutta. Teosta ei respektioikeuden nojalla ole myöskään sallittua saattaa yleisön saataviin sellaisessa muodossa tai yhteydessä, joka loukkaa tekijää edellä mainituilla tavoilla. Toisaalta klassikkosuoja ei kuitenkaan suoranaisesti lisää tekijälle kuuluvia oikeuksia, vaan suojelee ”yleistä intressiä”.[5]

Sääntelyn sanamuodollisen ilmaisun kautta on mahdollista erottaa kolme edellytystä, jonka nojalla kirjallinen tai taiteellinen teos voi nauttia klassikkosuojaa. Ensinnäkin teoksen tekijän tulee olla kuollut. Taustalla lienee ajatus ainakin siitä, että tekijän eläessä hänellä itsellään nähdään olevan mahdollisuus valvoa moraalisten oikeuksiensa toteutumista ja tarvittaessa puuttua epäkunnioittavaan menettelyyn.[6] Mikäli tekijä havaitsee loukkaavaa toimintaa, on hänelle itselle asetettu vastuu ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin toiminnan estämiseksi. Toisin sanoen viranomaisella ei tekijän elinaikana ole oikeutta puuttua loukkaavaan käytökseen omasta tai kenenkään muunkaan aloitteesta. Vaikka tekijän kuolema on lähtökohtaisesti   yksinkertaisesti todennettavissa, voidaan kyseisen edellytyksen täyttymistä joutua tietyissä tilanteissa arvioimaan tarkemminkin. Näin oli esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1967-II-10, jossa Robin Hood -teos oli kirjoitettu salanimellä Tsylla Täti eikä tekijän kuolemasta voitu näin ollen antaa tarkkaa näyttöä.[7] Jotta klassikkosuojaa voitaisiin soveltaa, tulee tekijän kuolema pystyä siis näyttämään toteen. Toisaalta on myös argumentoitu, ettei olisi kovinkaan loogista vaatia erillistä todistetta sellaisen tekijän kuolemasta, joka on elänyt vuosisatoja sitten. Tällaisessa tilanteessa riittävänä näyttönä voitaneen pitää ajan kulumisen aiheuttamaa mahdottomuutta siitä, että kyseinen henkilö olisi elossa.[8]

Toisena edellytyksenä klassikkosuojan soveltamiselle on julkisesti tapahtuva loukkaava menettely. Tästä seuraa, että loukkauksen vakavuudesta riippumatta siihen ei voida puuttua, mikäli loukkaus toteutetaan yksityisesti. Jos joku toimii tavalla, joka olisi muutoin omiaan täyttämään klassikkosuojan edellytykset, mutta toiminta tapahtuu esimerkiksi henkilön kotirauhan piiriin kuuluvassa asunnossa, ei tällainen täytä klassikkosuojan soveltamisen kriteerejä.[9] Edellytyksenä ei kuitenkaan ole teoksen julkinen käyttäminen tai esittäminen, vaan ratkaisevaa on se, onko itse loukkaava menettely tapahtunut julkisesti. Suoja voi siten kattaa myös sellaisen teokseen kohdistuvan halventavan julkisen teon, jossa itse teosta ei esitetä lainkaan yleisölle.[10] Viimeisimmäksi julkisesti tapahtuvan menettelyn on oltava sellaista, että se loukkaa sivistyksellisiä etuja. Tämä on kolmesta edellytyksestä kaikkein monitulkintaisin, eikä sivistyksellisen etujen loukkaamista ole kattavasti määritelty oikeuslähteissä. Tätä käsitellään tarkemmin artikkelin kappaleessa kolme (3).

Huomionarvoista säännöksessä on tekijänoikeuden olemassaoloon viittaava kohta ”vaikka tekijänoikeus on lakannut tai sitä ei ole ollut.” Tekijänoikeuden lakkaaminen on sinänsä yksiselitteinen: tekijänoikeuslain 43 §:n pääsäännön mukaan tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulunut tekijän tai, jos kysymys on 6 §:n mukaisesta yhteisteoksesta, viimeksi kuolleen tekijän kuolinvuodesta. Ilmaisu ”tai sitä ei ole ollut” viittaa oikeuskirjallisuuden mukaan tilanteeseen, jossa kyse on niin vanhoista klassikkoteoksista, että ne ovat luotu ennen ensimmäistä suomalaista tekijänoikeusnormistoa, vuoden 1829 painoasetusta.[11] Tämän perusteella voidaan arvioida, että klassikkosuojan soveltaminen edellyttäisi teokselta tekijänoikeudellisen suojakynnyksen ylittymistä. Näin ollen klassikkosuojan ulottaminen teoksiin, jotka eivät ole koskaan olleet tekijänoikeussuojan piirissä, vaatisi edellä esitetyn erityisen ja perustellun syyn. Toisaalta on myös argumentoitu, että säännöksen sanamuodon mukaan klassikkosuojaa olisi mahdollista soveltaa sellaisiinkin teoksiin, jotka eivät täytä tekijänoikeuslain mukaisen tekijänoikeussuojan kynnystä.[12] Tekijänoikeuslain tarkoitusta tarkasteltaessa ensiksi mainittua näkemystä voidaan kuitenkin pitää lähtökohtaisesti perustellumpana.

2.2 Klassikkosuoja arvioitavana tuomioistuimessa ja sen muu soveltaminen

Artikkelin kirjoitushetkellä klassikkosuojaa on käsitelty kansallisessa tuomioistuimessa ainoastaan yhdessä tapauksessa, joka sijoittuu 60-luvun lopulle. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1967-II-10 kustannusyhtiön katsottiin menetelleen tekijänoikeuslain 53 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin julkisesti sivistyksellisiä etuja loukkaavasti. Tapauksessa kustannusyhtiö oli julkaissut arvokkaiksi tunnettuja nuorisokirjoja sellaisina mukaelmina ja lyhennelminä niissä siitä ilmoittamatta, että teosten kirjallinen arvo oli korkeimman oikeuden arvion mukaan turmeltu.[13] Kustannusyhtiön julkaisut olivat alkuperäisteoksiin verrattuina huomattavan lyhennettyjä, ja valtaosasta kirjoista puuttui yli puolet niiden alkuperäisestä sivumäärästä. Lisäksi julkaisujen sisällöt poikkesivat alkuperäisten teosten sisällöstä esimerkiksi siten, että Liisa ihmemaassa -teokseen oli lisätty noin kymmenen sivun mittainen alkuperäiseen teokseen kuulumaton osa ja Pikku naisia -teoksen tyyli ja sisällys oli päätapahtumia ja henkilöiden nimiä lukuun ottamatta muutettu täydellisesti. Tuomioistuin argumentoi ratkaisussaan, että kyseiset mukaelmat ja lyhennelmät olivat kirjalliseltaan arvoltaan huomattavasti vähäarvoisempia alkuperäisiin teoksiin verrattuna. Merkitystä oli myös sillä, että julkaisujen yhteydessä ei ollut ilmoitusta siitä, että ne olivat alkuperäisteoksista tehtyjä mukaelmia tai lyhennelmiä. Näiden katsottiin täyttävän tekijänoikeuslain 53 §:n mukaisen klassikkosuojan sivistyksellisten etujen loukkaamisen. Kun kustannusyhtiö oli painattanut teokset Alankomaissa ja tarjonnut ne kaupaksi Suomessa, täyttyi myös menettelyn julkisuuden edellytys. Yhden salanimellä tehdyn teoksen osalta jäi puuttumaan näyttö tekijän kuolemasta, jonka vuoksi klassikkosuojaa sovellettiin lopulta kuitenkin vain seitsemään kahdeksasta teoksesta.[14]

Tekijänoikeuslain 55 §:n mukaan tekijänoikeusneuvosto antaa lausuntoja tekijänoikeuslain soveltamisesta. Korkeimman oikeuden ratkaisun ohella klassikkosuojaa on käsitelty seuraavassa kolmessa tekijänoikeusneuvoston antamassa lausunnossa: TN 1992:13, TN 2009:17 ja TN 2017:14. Tekijänoikeusneuvoston lausunnossa TN 1992:13 hakija tiedusteli, täyttyvätkö tekijänoikeuslain mukaisen klassikkosuojan edellytykset tilanteessa, jossa radiolähetyksessä hyödynnetään klassisen musiikin teoksia ilmoittamatta soitettuja kappaleita tai niiden esittäjiä.[15] Tekijänoikeusneuvoston lausunnossa TN 2009:17 hakija pyysi lausuntoa siitä, onko Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous -maalauksen mukaelmassa jotain sellaista, jonka vuoksi tekijän voitaisiin katsoa syyllistyneen menettelyyn, joka julkisesti loukkaa sivistyksellisiä etuja.[16] Niin ikään tekijänoikeusneuvoston lausunnossa TN 2017:14 arvioitiin, tulisiko internetissä esiintyvän Maamme-laulun suomennoksen saada klassikkosuojaa, kun sen suomentaja on merkitty yleisen käsityksen mukaan väärin.[17] Kaikissa edellä mainitussa tapauksissa tekijänoikeusneuvosto on todennut, ettei tilanteissa ole menetelty tavalla, joka loukkaisi sivistyksellisiä etuja siten, kuin TekijäL 53 §:ssä tarkoitetaan.[18] Tekijänoikeusneuvosto on ratkaisuissaan todennut, että säännöksen soveltamisalaa on pidetty kapeana.^[19]

Edellä mainitussa tekijänoikeusneuvoston lausunnossa TN 1992:13 on todettu, että ”…teoksiin, joiden tekijät ovat kuolleet, sovelletaan lain 53 §:ää. Säännös ei koske esittävän taiteilijan kirjallisen tai sen taiteellisen teoksen esitystä.”[20] Neuvosto on siis katsonut, että klassikkosuojan tulisi suojata ainoastaan teoksia, eikä säännöstä tulisi ulottaa teoksien esittämiseen. Täytyy kuitenkin todeta, että edellä esitetty näkemys on kyseisessä lausunnossa mielestäni verrattain ongelmallinen. Kun ottaa huomioon tekijänoikeuslain säännöksen sanamuodon ”teoksen suhteen” ja lain esitöissä ilmaistun tavoitteen ”aatteellisten arvojen suojaaminen”[21] ei nämä käsitykseni mukaan poissulje mahdollisuutta ulottaa klassikkosuojaa koskemaan itse teoksen ohella myös teoksen esittämistä. Tällöin esimerkiksi muotoiluteoksen esittäminen sen symboloimien arvojen vastaisessa yhteydessä voisi muiden edellytysten täyttyessä johtaa klassikkosuojan soveltamiseen.

Klassikkosuojaa on kansallisen oikeuskäytännön ohella arvioitu myös muissa Pohjoismaissa, kuten Ruotsissa. Ruotsin patentti- ja markkinaoikeuden vuoden 2021 tapauksessa PMT 17286-19 vastarintaliikkeet olivat julkaisseet otteita kulttuurillisesti merkittävistä kirjallisista teoksista sellaisella verkkosivustolla, joka sisälsi muun ohella lainvastaista materiaalia ja halventavia sekä syrjiviä kannanottoja tiettyjä kansanryhmiä kohtaan. Kantajan asemassa olleen Ruotsin akatemian (Svenska Akademien) mukaan teoksia oli esitetty niille loukkaavassa yhteydessä, jonka vuoksi teosten käyttö tulisi kieltää klassikkosuojasäännöksen perusteella. Ratkaisun kannalta keskeiseksi muodostui kysymys siitä, onko klassikkosuojaa tarkoituksenmukaista soveltaa tilanteessa, jossa teosta ei ole muokattu tai muunneltu, mutta se on julkaistu loukkaavassa yhteydessä.[22] Vaikka tapauksen kysymyksenasettelu poikkeaa tekijänoikeusneuvoston lausunnon 1992:13 kysymyksenasettelusta, tarkasteltavat kysymykset käsittelevät käytännössä samaa oikeudellista ongelmaa. Kummassakaan tapauksista esitettyä teosta ei ollut muokattu, mutta esittäminen oli tapahtunut kantajien mukaan loukkaavalla tavalla. Molemmissa tapauksissa päädyttiin myös samaan lopputulokseen. Ruotsin patentti- ja markkinaoikeus katsoi, ettei mikään viittaa siihen, että klassikkosuojan olisi tarkoitettu kattamaan tilanteet, joissa teos esitetään muuttumattomana mutta asetetaan yhteyteen, jota pidetään loukkaavana.[23]

3. Tekijänoikeuslain 53 §:n soveltaminen muotoiluteoksiin

3.1 Voidaanko muotoiluteosta pitää klassikkosuojaan soveltuvana teoksena?

Klassikkosuojaa on sen ikään nähden sovellettu oikeuskäytännössä erittäin harvoin, eikä tiedettävästi kertaakaan muotoiluteoksiin. Selitystä tähän voidaan säännöksen korkean soveltamiskynnyksen lisäksi hakea ainakin kahdesta tekijästä, joko 1) muotoiluteoksiin ei ole kohdistunut tekijänoikeuslain 53 §:n klassikkosuojaan viittaavaa menettelyä, tai 2) kyseistä menettelyä ei ole tunnistettu tekijänoikeusrikkomukseksi, sillä muotoiluteosten ei ole ajateltu soveltuvan klassikkosuojan piiriin. Mikäli kyseessä on jälkimmäinen, taustalla lienee tekijänoikeudelliseen traditioon liittyvä ilmiö, jossa niin sanottujen puhtaan taiteen ja käyttötaiteen taidemuotoihin on ajoittain suhtauduttu toisistaan poikkeavin tavoin.[24] Muotoiluteokset, kuten huonekalut, joiden tarkoituksena on palvella jotain konkreettista tarvetta, luokitellaan käyttötaiteen piiriin.[25] Puhtaan taiteen teoksiin taas on tyypillisesti luettu erilaiset maalaukset, veistokset sekä muut niin sanottuihin ”klassisiin” taiteenaloihin kuuluvat ilmaisumuodot.[26]

Klassikkosuojan säännös jättää kuitenkin erottamatta puhtaan taiteen ja käyttötaiteen teokset toisistaan. Lain esitöiden – joihin esimerkiksi tekijänoikeusneuvosto on viitannut argumentaatiossaan[27] – mukaan klassikkosuojan tarkoituksena on ollut ensisijaisesti vapaiden teosten, erityisesti klassisten mestariteosten sekä niiden aatteellisten arvojen suojaaminen.^[28] Myöskään tässä yhteydessä ei ole tehty rajausta puhtaan taiteen ja käyttötaiteen välille. Huolimatta siitä, että tekijänoikeuslaki ei jaa luovan työn tuloksia näihin kategorioihin, on ensiksi mainittujen osalta tekijänoikeussuojan saamisen kynnys katsottu verrattain ankaraksi.[29] Kyseinen tekijänoikeusneuvostonkin useasti hyödyntämä tulkintalinja heijastuu vuoden 1953 komiteanmietintöön, jonka mukaisesti itsenäisyys- ja omaperäisyysvaatimukset on käyttötaiteiden osalta asetettava varsin korkealle.[30] Kyseinen tekijänoikeustraditioon perustuva teostyyppien luokittelu ei kuitenkaan ole linjassa EU-oikeuden kanssa^[31], eikä käyttötaiteiden nostettua tekijänoikeussuojan vaatimusta tulisi enää soveltaa.

Koska edellä esitettyä teostyyppien välistä jakolinjaa ei ole enää tarkoituksenmukaista tehdä eikä lain sanamuotokaan viittaa tällaisen jaottelun tarpeellisuuteen, klassikkosuojan soveltamisen kannalta ratkaistavaksi jää, millainen muotoiluteos täyttää tekijänoikeuslain mukaisen teoksen edellytyksen. C-683/17 Cofemel -tapauksessa linjattiin, että tekijänoikeussuojan saamisen kannalta yksilöitävissä olevan teoksen ainoa edellytys on sen omaperäisyys.[32] Tapauksessa C-310/17 Levola Hengelo todettiin, että tekijänoikeusjärjestelmän suoja kattaa visuaaliset ja auditiiviset teokset^[33], jotka ovat riittävän tarkasti ja objektiivisesti tunnistettavissa.^[34] Teollisten muotoiluteosten osalta C-833/18 Brompton Bicycle -tapauksessa vahvistettiin, että myös sellaiset tuotteet joiden muoto on ainakin osittain tarpeen teknisen tuloksen saavuttamiseksi voivat saada tekijänoikeussuojaa, mikäli kyseinen tuote on henkisen luomistyön tuloksena syntynyt omaperäinen teos. Omaperäisyyden edellytyksen voidaan katsoa täyttyvän, kun tekijä on tuotteensa muodossa ilmaissut luovaa kykyään omaperäisellä tavalla tekemällä vapaita ja luovia valintoja siten, että muoto heijastaa hänen persoonallisuuttaan.[35] Tällainen EU:n omaperäisyysvaatimuksen täyttävä muotoiluteos voisi siis lain sanamuodon estämättä olla klassikkosuojan alaan kuuluva teos.

3.2 Muotoiluteosten soveltuminen lain tarkoitukseen ja sivistyksellisten etujen loukkaamiseen

Mikäli muotoiluteos on edellä esitetyn tavoin luettavissa klassikkosuojan alaan kuuluvaksi teokseksi, tulee suojan soveltamisen kannalta arvioitavaksi, voisiko muotoiluteokseen kohdistuva menettely loukata sivistyksellisiä etuja? Sivistyksellisten etujen tuntomerkkejä, ominaispiirteitä tai rajanvetoa ei ole kattavasti määritelty kansallisessa laissa, lain esitöissä tai oikeuskäytännössä. Aihetta on oikeuskirjallisuudessakin sivuttu vain niukasti. Sanamuodosta ”sivistyksellinen etu” on kuitenkin pääteltävissä, että klassikkosuojan tarkoituksena ei, vastoin tekijänoikeussuojaa, ole ollut tekijän edun tai intressin suojaaminen. Suojan kohteena ei niin ikään ole myöskään itse teos, vaan sen arvoon perustuva yleisölle koituva sivistyksellinen hyöty. Hallituksen esityksessä HE 23/1960 vp suojan ensisijaiseksi kohteeksi on määritetty klassilliset mestariteokset ja niiden aatteelliset arvot.[36] Klassikkosuojan tarkoituksena voidaan siis katsoa olevan yleisten kulttuuri-intressien suojaaminen.^[37] Oikeuskäytännöstä voidaan havaita, että ainakin maailmanlaajuisesti tunnetut klassikkokirjat lukeutuvat tällaisiksi mestariteoksiksi, joiden suojaaminen voi tietyissä tilanteissa olla kulttuuri-intressien nojalla perusteltua.[38] Se, mikä katsotaan sivistyksellisiä etuja loukkaavaksi käytöksi, vaihtelee kuitenkin yhteiskunnan kehityksen ja vallitsevien arvojen sekä käsitysten muuttuessa.[39] Vaikka muotoiluteoksiin kohdistuvaa menettelyä ei tekijänoikeuslain 53 §:n säätämishetkellä olisi välttämättä voitu pitää sivistyksellisiä etuja loukkaavana, on yhteiskuntamme sittemmin muuttunut moniarvoisemmaksi ja monikulttuurisemmaksi. Tanskassa muotoilua on pidetty 1900-luvulta alkaen merkittävänä osana kulttuurista identiteettiä ja esimerkiksi suunnittelija Arne Jacobsenin ja Hans Wegnerin muotoilutuotteet ovat tunnetusti osana tanskalaisten arkea.^[40] Valtioneuvoston vuoden 2000 periaatepäätöksessä on taas todettu, että ”laadukas ja kansainvälisesti arvostettu kansallinen muotoilukulttuuri vahvistaa kansallista identiteettiä ja Suomen kulttuurista kuvaa”.^[41]

Jotta muotoiluteokseen kohdistuvia kulttuuri-intressejä voitaisiin suojata klassikkosuojan avulla, tulee loukkauksen olla verrattain vakava. Lausunnossa TN 2009:17 hakija oli valokuvia yhdistelemällä luonut Suvannon Kullervon uusi kirous -nimisen kuvan, joka oli mukaelma Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous -maalauksesta. Alkuperäisestä maalauksesta otettua valokuvaa oli muokattu esimerkiksi siten, että alkuperäisen teoksessa esiintyvän pojan tilalle oli vaihdettu samassa asennossa seisova farkkuihin puettu poika, ja teosta oli täydennetty lisäämällä siihen pizzaa syövä koira.[42] Vaikka Akseli Gallen-Kallelan taiteen rooli suomalaisen kansallisen identiteetin muodostumisessa on ollut merkittävä ja Kullervon kirous -maalaus lukeutunee keskeisiin suomalaisiin taideklassikoihin, ei tekijänoikeusneuvosto katsonut maalauksesta tehdyn muunnelman loukkaavan sivistyksellisiä etuja tekijänoikeuslain 53 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Tähän ratkaisuun päädyttiin siitäkin huolimatta, että klassikkosuojan tarkoituksena voidaan katsoa olevan juuri klassikkoteoksiin kohdistuvan typistämisen ja muun vääristelyn estäminen.[43] Perusteluissaan tekijänoikeusneuvosto totesi, että säännöksen soveltamisalaa voidaan pitää hyvin kapeana.[44] Kuitenkin ratkaisussa KKO 1967-II-10 kustannusyhtiön julkaisemien, arvokkaista nuorisokirjoista tehtyjen mukaelmien ja lyhennelmien katsottiin turmelevan teosten kirjallista arvoa tavalla, joka oli katsottava tekijänoikeuslain 53 §:ssä tarkoitetuksi sivistyksellisten etujen loukkaamiseksi. Arvoa laskevina seikkoina pidettiin hutiloitua ja taitamatonta kielenkäyttöä, puuttuvia alkuperäisiin teoksiin sisältyviä pitkiä jaksoja sekä tapahtumien muuttamista ja sitä, että kustannusyhtiö oli julkaissut klassilliset lastenkirjat täten typistettyinä mainitsematta, että ne eivät olleet alkuperäisteoksista tehtyjä käännöksiä.[45] Näyttää siltä, että korkeimman oikeuden ratkaisussa sivistyksellisten etujen loukkaamisen on katsottu liittyvän ennen kaikkea teosten aatteellisen arvon alenemiseen. Koska klassikkosuojan soveltamisalaa on pidetty kapeana[46], olisi perusteltua, että mikä tahansa vähäinen arvon aleneminen ei vielä loukkaisi sivistyksellisiä etuja, vaan edellytyksenä olisi nimenomaan arvon turmeltuminen. Jos kulttuurillisesti vakiintuneen aseman saaneen muotoiluteoksen – jonka on esimerkiksi katsottu ilmentävän tiettyjä arvoja tai kulttuurista identiteettiä – suhteen menetellään tavalla, joka on ilmeisessä ristiriidassa sen symboloimien arvojen kanssa, voitaneen tällaisen menettelyn katsoa turmelevan teoksen aatteellisia arvoja tavalla, joka on omiaan loukkaamaan sivistyksellisiä etuja. Menettelyn voidaan vaatia herättävän myös yleistä mielipahaa.[47] Näitä edellytyksiä on rinnastettu toisiinsa myös klassikkosuojaa käsittelevässä Ruotsin komiteanmietinnössä SOU 1956:25, jossa soveltamisen edellytyksenä ajateltiin olevan suurelle sivistyneelle yleisölle törkeästi näyttäytyvä kulttuurillinen loukkaaminen. Jotta menettely voisi loukata sivistyksellisiä etuja, tulisi sen olla törkeää siis muidenkin kuin vain alan asiantuntijoiden mielestä.[48]

4. Yhteenveto ja johtopäätökset

Kun otetaan huomioon sekä kansalliset että kansainväliset oikeuskäytännöt ja muut oikeuslähteet, arvioin, että klassikkosuojasäännöksen sanamuoto ei, siitäkään huolimatta, että säännöstä olisi sovellettava suppeasti[49], sulje pois mahdollisuutta soveltaa klassikkosuojaa muotoiluteoksiin. Suppealla soveltamisella ei voitane tässä kohtaa viitata siihen, että jokin tietty teoslaji jätettäisiin säännöksen soveltamisen ulkopuolelle tilanteessa, jossa siihen kohdistetaan julkisesti sivistyksellisiä etuja loukkaavaa menettelyä. Mikään tekijänoikeuslain 53 §:ssä tai lain esitöissä ei anna viitteitä siitä, että klassikkosuojan tulisi kattaa ainoastaan esimerkiksi ”puhtaan taiteen” teokset.

Päinvastoin, klassikkosuojan säännöksessä käytetään samaa ”kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen” -ilmaisua kuin tekijänoikeuden kohteen määrittävässä lain 1 §:ssä. Tästä olisi pääteltävissä, että klassikkosuojan on tarkoitettu ulottuvan kaikkiin niihin teoksiin, joita tekijänoikeussuojakin koskee. Muotoiluteosten on katsottava olevan väistämätön osa tätä soveltamisalaa etenkin C-683/17 Cofemel -tapauksen jälkeen, jonka mukaisesti tekijänoikeussuojan saamiseksi yksilöitävissä olevalta teokselta voidaan edellyttää ainoastaan sen omaperäisyyttä.[50] Vaikka teoksen muoto olisi osittain tarpeen teknisen tuloksen saavuttamiseksi, ei C-833/18 Brompton Bicycle -tapauksen mukaan tällaisen muodon olemassaolo estä tekijänoikeussuojan saamista, kun teoksen omaperäisyysvaatimus täyttyy.[51]

Sivistyksellisten etujen loukkaamisen ja arvoa turmelevan menettelyn arvioinnin tulee perustua yhteiskunnan vallitseviin arvoihin.[52] Aikamme kontekstissa muotoiluteoksia voidaan pitää hyvinkin tärkeänä osana kulttuurista ja kansallista identiteettiä[53], minkä vuoksi niistä heijastuvien arvojen ja aatteiden suojaaminen voi tietyissä tilanteissa olla perusteltua myös klassikkosuojan nojalla. Tieteen ja taiteen vapauteen on kuitenkin klassikkosuojan soveltamisen kautta puututtu toistaiseksi harvoin[54], ja se edellyttää jatkossakin lainkäyttäjän tarkkaa intressikohtaista punnintaa. Todennäköisyys sille, että oikeudellisia seuraamuksia syntyy esimerkiksi muotoiluteoksen vääristämisestä tai sen loukkaavasta esittämisestä, on siten varsin vähäinen. Kaikkien palasten loksahtaessaan kohdilleen, voidaan muotoiluteoksen ilmentämiä sivistyksellisiä etuja kuitenkin suojata klassikkosuojan avulla.

Tämä artikkeli perustuu Turun yliopiston oikeustieteen tiedekunnan Muodin, muotoilun ja luovan työn oikeustutkimus -erikoistumisjaksolla laatimaani seminaarityöhön.

________________________

Lähteet

Kirjallisuus

Harenko, Kristiina – Kivistö, Martti – Niiranen, Valtteri – Tarkela, Pekka, Tekijänoikeus. 3., uudistettu painos. Alma Talent 2024.

Härkönen, Heidi, Tekijänoikeus ja käyttötaide: EU-tuomioistuimen C-683/17 Cofemel -ratkaisun vaikutukset suomalaiseen tekijänoikeustraditioon. Defensor Legis 1/2020, s. 1–16.

Kestilä, Iiris, Sámi Cultural Heritage and Legal Frameworks: An Overview of Copyright and Archive Laws in Finland, Sweden and Norway, s. 173–190 teoksessa Guttorm, Gunvor – Henriksen, Marit Breie – Westman Kuhmunen, Anna – Linkola-Aikio, Inker-Anni (toim.), AIDA, Arctic Indigenous Design Archives – árdna sámáidahttit duojáriid ja dáiddariid priváhta arkiivvaid. Sámi allaskuvla 2022.

Korpelainen, Heini (toim.), Muotoilu 2005!: Valtioneuvoston periaatepäätös muotoilupolitiikasta 15.6.2000. Taiteen keskustoimikunta, Opetusministeriö 2000.

Mattila, Tuomas, Saamelaisten tarpeet henkisen omaisuuden suojaan tekijänoikeussuojan ja tavaramerkkisuojan näkökulmasta – erityisesti duodji-käsityön ja saamenpuvun osalta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:39. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018.

Mattila, Tuomas, Yhteistyö tekijänoikeudessa. Suomalainen lakimiesyhdistys 2022.

Mylly, Ulla-Maija, Tekijänoikeuden omaperäisyyden harmonisointi Euroopan unionissa. Lakimies 6/2016, s. 907–930.

Määttä, Tapio – Paso, Mirjami, Johdatus oikeudellisen ratkaisun teoriaan. Uudistettu painos. Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta 2022.

Nuorgam, Pia – Karhu, Juha, Saamelaiskäsityön (duodjin) oikeudellinen suoja osana saamelaiskulttuuria, s. 172–184 teoksessa Kokko, Kai (toim.), Kysymyksiä saamelaisten oikeusasemasta. Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja, sarja B no 30. Lapin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2010.

Rosén, Jan, Moral Right in Nordic Law. ALAI Brussels 18–19 September 2014.

Schovsbo, Jens – Rosenmeier, Morten, The Copyright/Design Interface in Scandinavia, s. 108–127 teoksessa Derclaye, Estelle (toim.), The Copyright Interface: past, present and future. Cambridge University Press 2018.

Verronen, Ville, Käyttötaiteen tuotteiden muotoilun laittoman ja laillisen kopioinnin välinen rajanveto tekijänoikeuksien näkökulmasta. IPRinfo Verkkolehti 4/2019. (https://iprinfo.fi/artikkeli/kayttotaiteen-tuotteiden-muotoilun-laittoman-ja-laillisen-kopioinnin-valinen-rajanveto-tekijanoikeuksien-nakokulmasta/, Luettu 9.12.2025).

Virallislähteet

HE 23/1960 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin ja laiksi oikeudesta valokuvaan.

KM 1953:5. Ehdotus laiksi tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin. Komiteanmietintö N:o 5–1953. Helsinki 1953.

SOU 1956:25. Upphovsmannarätt till litterära och konstnärliga verk. Statens offentliga utredningar 1956:25. Stockholm 1956.

Oikeustapaukset ja lausunnot

Kansalliset

KKO 1967-II-10

Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisut

Tuomio 25.7.2018, Levola Hengelo, C-310/17, ECLI:EU:C:2018:618

Tuomio 12.9.2019, Cofemel, C-683/17, ECLI:EU:C:2019:721

Tuomio 11.6.2020, Brompton Bicycle, C-833/18, ECLI:EU:C:2020:461

Ruotsin patentti- ja markkinaoikeus

PMT 17286-19

Tekijänoikeusneuvoston lausunnot

TN 1992:16

TN 2009:17

TN 2017:14

________________________

[1] Rosén 2014, s. 8.

[2] Harenko ym. 2024, s. 772.

[3] HE 23/1960 vp, s. 7.

[4] Harenko ym. 2024, s. 96.

[5] Mattila 2018, s. 35.

[6] Harenko ym. 2024, s. 771–772.

[7] KKO 1967-II-10.

[8] Mattila 2022, s. 131.

[9] Harenko ym. 2024, s. 772.

[10] Mattila 2022, s. 130.

[11] Harenko ym. 2024, s. 771.

[12] Nuorgam – Karhu, 2010, s. 181.

[13] KKO 1967-II-10.

[14] KKO:1976-II-10.

[15] TN 1992:13, s. 1.

[16] TN 2009:17, s. 1.

[17] TN 2017:14, s. 1.

[18] TN 1992:13, s. 4; TN 2009:17, s. 6; TN 2017:14, s. 5.

[19] TN 2017:14, s. 5.

[20] TN 1992:13, s. 4.

[21] HE 23/1960 vp, s. 7.

[22] PMT 17286-19.

[23] PMT 17286-19.

[24] Schovsbo – Rosenmeier 2018, s. 124–126.

[25] Verronen 2019.

[26] Härkönen 2020, s. 1.

[27] TN 2017:14, s. 4–5.

[28] HE 23/1960 vp, s. 7.

[29] Harenko ym. 2024, s. 23.

[30] KM 1953:5, s. 45.

[31] C-683/17 Cofemel, kohdat 30, 32 & 35.

[32] C-683/17 Cofemel, kohdat 30, 32 & 35.

[33] C-310/17 Levola Hengelo, kohta 51.

[34] C-310/17 Levola Hengelo, kohta 56.

[35] C-833/18 Brompton Bicycle, kohta 38.

[36] HE 23/1960 vp, s. 7.

[37] Kestilä 2022, s. 180.

[38] KKO 1967-II-10; PMT 17286-19.

[39] Harenko ym. 2024, s. 772.

[40] Schovsbo – Rosenmeier 2018, s. 126.

[41] Korpelainen 2000, s. 9.

[42] TN 2009:17, s. 4.

[43] Haarmann 2014, s. 90.

[44] TN 2009:17, s. 6.

[45] KKO 1967-II-10.

[46] TN 2017:14, s. 5.

[47] Harenko ym. 2024, s. 772.

[48] SOU 1956:25, s. 409.

[49] TN 2017:14, s. 5.

[50] C-683/17 Cofemel, kohdat 30, 32 & 35.

[51] C-833/18 Brompton Bicycle, kohta 38.

[52] Harenko ym. 2024, s. 772.

[53] Schovsbo – Rosenmeier 2018, s. 126; Korpelainen 2000, s. 9.

[54] Harenko ym. 2024, s. 772.

________________________

Kuvat: Heidi Härkönen