Tästä ei sitten puhuta!

3/2017 5.10.2017
(Liikesalaisuus-seminaari, Hanken Futurum. (Kuva: Laura Äijälä)
Alkavan syksyn ajankohtaisin asiantuntijaseminaari järjestettiin Hankenilla tiistaina 5.9.2017, kun joukko lakialan ammattilaisia kokoontui keskustelemaan liikesalaisuuksien suojan uudistuksista Euroopan unionin alueella.

Seminaarissa puntaroitiin, miten hyvin tämä tavoite on saavutettu, ja millaisia käytännön muutoksia uusi sääntely aiheuttaa lainsäädännössä sekä oikeuskäytännössä.

Uuden direktiivin ensisijainen tarkoitus on parantaa ja päivittää liikesalaisuudeksi määriteltävän informaation suojaa Euroopan unionin alueella. Tähän saakka suoja on perustunut jäsenvaltioiden kansallisiin säädöksiin, joita ollaan tuoreen EU-direktiivin myötä harmonisoimassa. Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtäväksi direktiivin voimaan saattaminen on annettu. Tällä hetkellä Suomen kansalliset liike- ja ammattisalaisuuksien suojaa koskevat säännökset ovat hajallaan eri säädöksissä, ja lähtökohtana onkin säätää kokonaan uusi asiaa koskeva erityislaki.

Laajoista käsitteistä päänvaivaa

Seminaarin englanninkielisen osion puheenjohtajana toimi Hankenin immateriaalioikeuden professori Nari Lee. Ohjelman avasi luennollaan King’s College Londonin kansainvälisen immateriaalioikeuden ja liikesalaisuuksien tutkija, professori Tanya Aplin. Kattavassa esityksessään hän kävi läpi tuoreen direktiivin sisältöä ja suojan ulottuvuutta sekä pyrki tunnistamaan sen aikaansaamia kysymyksiä, joita todennäköisesti joudutaan tulevien oikeusprosessien yhteydessä ratkomaan.      

Erityistä huomiota Aplin kiinnitti direktiivissä käytettyihin sanamuotoihin ja ilmaisuihin. Hän ruoti muun muassa niin sanotun whistleblowerin eli ilmoittajan suojaan liittyvää artiklaa 5, jonka mukaisesti liikesalaisuuden luvaton käyttö johtaa salaisuuden laillisen haltijan korvausvaatimuksen hylkäämiseen, mikäli liikesalaisuutta käytetään esimerkiksi väärinkäytöksen tai laittoman toiminnan paljastamiseen. Erikoista säännöksessä on Aplinin mukaan se, että tällainen salaisuuden hyväksyttävä käyttö ei varsinaisesti vapauta ilmoittajaa oikeudellisesta vastuusta, vaan johtaa ainoastaan korvaus- tai muiden toimenpidevaatimusten hylkäämiseen. Aplin nosti esille myös joitakin direktiiviin otettuja, kenties tarpeettoman laajoja käsitemäärittelyjä, jotka saattavat tulevaisuudessa aiheuttaa harmaita hiuksia lainsoveltajille.

Professori Aplinin esitystä kommentoivat asianajotoimisto DLA Piper Oy:n Senior Counselor Timo Ruikka sekä Helsingin yliopistolle väitöskirjaansa tekevä erikoistutkija Anna Aurora Wennäkoski, jonka kommentti käsitteli liikesalaisuuksien suojaamisen mekanismeja Yhdysvalloissa. Wennäkoski kokosi esityksessään yhteen maan tärkeimmät liikesalaisuuksia koskevat säädökset sekä vertaili USA:n ja EU:n suojajärjestelmiä.

(Liikesalaisuus-seminaari, Hanken Futurum. (Kuva: Laura Äijälä)

Timo Ruikka puolestaan toi kommentissaan esiin joitakin kiinnostavia näkökohtia Suomen nykyisen suojan tasosta sekä nykyisestä rikoslaista löytyvästä yrityssalaisuuden määritelmästä, jota voidaan luonnehtia kaksiportaiseksi. Suojattavaksi tulevat lain perusteella liike- ja ammattisalaisuudet tai muu vastaava elinkeinotoimintaa koskeva tieto. Nykylainsäädännössä on Ruikan mukaan terminologisia aukkoja, joiden korjaamiseen uusi direktiivi tarjoaa mahdollisuuden. Hän on pohtinut aihetta aikaisemmin myös esimerkiksi IPRinfo-lehdessä joulukuussa 2016 julkaistussa artikkelissaan.

Uusi erityislaki tulossa

Seminaarin jälkimmäisellä puoliskolla esityskieli vaihtui suomeen, ja keskustelun painopiste siirtyi siihen, miten uuden direktiivin kansalliseen järjestelmään sovittaminen etenee. Ensimmäisenä puhujakorokkeelle nousi työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos ja direktiivin implementointia valmistelevan työryhmän puheenjohtaja Liisa Huhtala.

Koska nykyiset liikesalaisuuksia koskevat oikeussäännöt ovat melko sirpaleisesti lainsäädännössä, on Huhtalan mukaan lähtökohtana säätää direktiiviin liittyen kokonaan uusi erityislaki. Informatiivinen esitys avasi kuulijoille yleisesti lainvalmisteluprosessin etenemistä hallinnossa, sekä mahdollisia ja todennäköisiä haasteita liikesalaisuusdirektiivin implementoinnissa. Esille nousivat ainakin koko liikesalaisuus-käsitteen laajuus sekä professori Aplininkin huomioimat ilmoittajan eli whistleblowerin suojaan liittyvät kysymykset, joiden osalta direktiivin säännökset istuvat kansalliseen järjestelmään melko huonosti.

Työryhmän tavoite on saada hallituksen esitys eduskunnan käsittelyyn vuoden 2018 alkupuolella. Uuteen lakiehdotukseen on näillä näkymin tulossa jonkin verran työoikeuteen liittyviä kohtia, joita valmistelee ryhmän alainen erillinen kolmikantajaosto. Rikosoikeudelliseen järjestelmään ei sen sijaan Huhtalan mukaan ole tulossa muutoksia.

Liisa Huhtalan esitystä oikeudenkäyntien näkökulmasta kommentoi puheenvuorossaan oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Maarit Leppänen. Hän toi heti puheenvuoronsa alussa esille, että liikesalaisuusdirektiivin täytäntöönpanovaihe ei ole ongelmaton – esiin on noussut monia sellaisia asioita, joita ei itse direktiivin valmisteluvaiheessa ole kukaan ottanut huomioon. Erääksi keskeiseksi ongelmaksi Leppänen nosti liikesalaisuusdirektiivin suhteen oikeudenkäynnin julkisuusvaatimukseen sekä oikeuteen oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Direktiivin yhtenä tavoitteena on turvata liikesalaisuuksien säilyminen sekä oikeudenkäynnissä että sen jälkeen. Tätä tavoitetta on direktiivissä toteutettu oikeudenkäynnin julkisuutta rajoittamalla. Suomessa voimassa olevan oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan lainsäädännön kanssa ovat linjassa direktiivin säännökset, joiden mukaan tiedonsaanti- ja osallistumisoikeutta ei saa rajoittaa asiamiehiltä tai edustajilta, eikä myöskään oikeudenkäynnin asianosaisilta, mikäli asianosaiset ovat luonnollisia henkilöitä. Edellä mainittujen lisäksi direktiivi kuitenkin esittelee ainakin Suomen oikeusjärjestelmälle täysin vieraan rakennelman, jonka mukaan oikeushenkilöasianosaisen osalta tiedonsaanti- ja osallistumisoikeutta voidaan rajoittaa koskemaan vain tiettyjä oikeushenkilön henkilöitä.

Oikeudenkäynnin julkisuutta rajoittavat säännökset herättivät seminaarin osallistujissa keskustelua. Myös Leppänen kyseenalaisti puheenvuoronsa lopussa välttämättömyyden lainkaan puuttua oikeudenkäynnin julkisuutta koskevaan lainsäädäntöön. Tätä hän perusteli sillä, että lähes kaikissa EU-valtioissa on jo tähän mennessä osattu rajoittaa yleisön pääsyä oikeudenkäyntiin luottamuksellisten tietojen salassa pitämiseksi. Näin ollen direktiivillä on oikeudenkäynnin julkisuuden osalta onnistuttu vain rajoittamaan asianosaisten perustavaa laatua olevaa oikeutta päästä lausumaan kaikesta sellaisesta, johon tuomioistuin voi ratkaisunsa perustaa. Kaiken kaikkiaan sääntelystä herää Leppäsen mielestä kysymys siitä, onko tarkoituksena ollut vain lisätä oikeudenkäyntien määrää mahdollistamalla kiistely siitä, kenellä on oikeus olla oikeudenkäynnissä asianosaisena paikalla?

Ruotsissa selkeät suunnitelmat

Seminaarin viimeisen puheenvuoron piti IPR University Centerin johtaja, professori Niklas Bruun. Edeltävien puhujien mukaan EU:n komission linja direktiivien implementoinnin suhteen on nykyään enenevässä määrin ollut, että direktiivin säännökset tulee saattaa kansallisesti voimaan mahdollisimman pitkälti artiklojen sanamuotoja mukaillen. Pelkkä direktiivin tarkoituksen toteuttaminen ei enää ole ollut riittävää. Tässä valossa Bruunin esitys Ruotsin implementointisuunnitelmista koskien liikesalaisuusdirektiiviä oli erityisen mielenkiintoinen ja herätti seminaarin osallistujissa paljon keskustelua ja mielipiteitä.

Ruotsissa on ollut voimassa liikesalaisuuksien suojaa sääntelevä erillislaki vuodesta 1990, joten jo lähtökohdat direktiivin implementoinnille ovat Suomeen nähden erilaiset. Ruotsin perusteellinen, 460 sivua pitkä mietintö ehdotukseksi liikesalaisuusdirektiivin täytäntöönpanosta antaa sen sisältöön tarkemmin tutustumatta vaikutelman siitä, että Ruotsissa valmistauduttaisiin suuriin muutoksiin, jotta voimassa oleva lainsäädäntö saatettaisiin vastaamaan direktiivin asettamia vaatimuksia. Näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi liikesalaisuuden määritelmää kyllä tarkastetaan vastaamaan direktiivin määritelmää, mutta Ruotsissa liikesalaisuudeksi katsottavalla tiedolla ei tarkastuksen jälkeenkään tarvitsisi olla direktiivin edellyttämää kaupallista arvoa, vaan sen sijaan tiedon tulisi aiheuttaa vahinkoa kilpailusuhteessa.

Suuremmille lainsäädäntömuutoksille ei ole Ruotsissa katsottu olevan tarvetta. Bruunin näkemyksen mukaan Ruotsin linja implementoinnin osalta vaikutti olevan, että heidän jo olemassa oleva liikesalaisuuslainsäädäntönsä täyttää direktiivin asettamat vaatimukset, mikäli pykäliä vain tulkitaan oikealla tavalla.

Seminaarin ja siellä esitettyjen puheenvuorojen perusteella liikesalaisuusdirektiivi harmonisoi kansallisia lainsäädäntöjä monilta osin. Useita kysymyksiä jää kuitenkin edelleen avoimeksi, koska niitä ei direktiivin valmisteluvaiheessa ole lainkaan huomioitu. Lisäksi monet direktiivin säännökset vaativat vielä tuomioistuimen tulkintaa täsmentyäkseen. Kestää kuitenkin vielä jonkin aikaa, ennen kuin saadaan oikeuskäytäntöä selventämään esimerkiksi liikesalaisuuden määritelmää.

Minna Muukkonen
Laura Äijälä

Kirjoittajat työskentelevät harjoittelijoina IPR University Centerissä syksyllä 2017.

Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät 8.6.2016 ehdotuksen uudeksi direktiiviksi liikesalaisuuksien suojasta (2016/943). Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokauden 2018 alussa. Kaikkien EU:n jäsenvaltioiden tulee saattaa sen määräykset voimaan 9.6.2018 mennessä.    

                                        

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn