Kilpailu- ja kuluttajavirasto: Selvitys teosmarkkinoiden toimivuudesta
Koska tekijänoikeusjärjestelmän uudistaminen ei ole poikinut konkreettisia muutoksia, on edelleen ajankohtaista pohtia vaihtoehtoja.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tuoreessa selvityksessä Tekijänoikeusjärjestöt ja teosmarkkinoiden toimivuus (2/2014) tarkastellaan tekijänoikeuslainsäädännön ja tekijänoikeusjärjestöjen toiminnan vaikutuksia tekijänoikeudella suojattua musiikkia ja audiovisuaalisia sisältöjä hyödyntäviin markkinoihin.
Kesäkuussa 2014 julkaistussa selvityksessä tuodaan esiin useita lainsäädäntöön ja järjestöjen toimintaan liittyviä piirteitä, jotka heikentävät markkinoiden toimivuutta.
Yksi KKV:n selvityksessä sivutuista teemoista on tekijänoikeusjärjestöjen sopimusten yksinoikeus- eli eksklusiivisuuslausekkeet. Eksklusiivisuudella tarkoitetaan, ettei kukaan muu, tekijä mukaan lukien, saa hallinnoida tekijänoikeusjärjestölle luovutettuja oikeuksia esimerkiksi sopimalla niiden käytöstä suoraan yksittäisen asiakkaan kanssa.
Oma-aloitteinen lisensointi
Tekijänoikeusjärjestöillä on laillinen monopoli massalisenssien myöntämiseen lisensointitoiminnan alueilla, joilla opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on antanut niille sopimuslisenssistatuksen tai oikeuden myöntää kielto-oikeudettomia lisenssejä.
Tekijänoikeuslain 26 §:n sopimuslisenssisäännöksen tarkoitus on luoda teosten massakäyttäjille mahdollisuus sopia massakäytöstä yhden tai enintään kahden tahon kanssa sen sijaan, että käytöstä olisi sovittava jokaisen tekijän kanssa erikseen. Massakäytöllä tarkoitetaan erilaisten ennalta määräämättömien teosten kopioimista ja käyttämistä, mistä on kyse esimerkiksi radiotoiminnassa. Sopimuslisenssisäännöksen soveltaminen mahdollistaa erilaisten ennalta määräämättömien aineistojen kopioimisen ja käyttämisen sopimuksen mukaisilla ehdoilla.
Tekijänoikeusjärjestöjen toiminta on kuitenkin laajempaa kuin tekijänoikeuslaissa säädettyjen sopimuslisenssien tai kielto-oikeudettomien lisenssien myöntäminen. Osa toiminnasta perustuu oikeudenhaltijoiden antamiin valtakirjoihin tai oikeuksien siirtosopimuksiin, ja se on järjestöjen oma-aloitteista liiketoimintaa. Järjestöt saattavat myöntää käyttöluvan joko kaikkeen hallinnoimaansa ohjelmistoon – niin sanotut blankettilisenssit – tai yksittäisiin teoksiin.
Tekijänoikeusjärjestöjen lisensointitoiminta voidaan jakaa lisensointiin, johon sovelletaan sopimuslisenssipykälää, kielto-oikeudettomaan lisensointiin ja oikeudenhaltijalta saadun valtakirjan perusteella tapahtuvaan lisensointiin.
Lisenssejä myöntäessään tekijänoikeusjärjestön on oltava itse perillä siitä, mihin kategoriaan lisenssi kuuluu. Jokaisen uuden palvelun kohdalla tekijänoikeusjärjestö joutuu arvioimaan lisensointivaltuuksiensa olemassaolon ja laajuuden. Jos valtuuksia ei ole, järjestön on joko hankittava tarvittavat valtuudet uusin valtakirjoin tai sopimuksin tai ilmoitettava lisenssin hakijalle, ettei järjestö voi myöntää pyydettyä lisenssiä.
Uuden teosten hyödyntämistavan muodostuessa kuluttajien ja käyttäjien kannalta merkittäväksi (esim. arkistoitujen ohjelmien uudelleen käyttäminen, verkkotallennuspalvelut) myös lainsäätäjä voi haluta toiminnan sopimuslisenssivaikutuksen piiriin. Näyttääkin siltä, että siihen otetaan ajan kuluessa uusia lisensoinnin muotoja pykälä kerrallaan. Tällaista lainsäädäntötekniikkaa ei voi pitää tehokkaana digitalisoituvalla ja nopeasti kehittyvällä alalla. Se ei myöskään edistä henkistä luomistyötä.
Yksinoikeuslausekkeiden vaikutus
Tekijänoikeuslaki ei velvoita tekijänoikeudella suojatun aineiston käyttäjää hankkimaan lisenssiä juuri sopimuslisenssistatuksen saaneelta tekijänoikeusjärjestöltä. Jos esimerkiksi yritys haluaa käyttää vain yhtä tai kahta teosta, eikä yrityksen toiminnassa käytetä muuta suojattua aineistoa, luvan voisi lain mukaan pyytää suoraan teoksen oikeudenhaltijoilta. Omista teoksista määrääminen voi kuitenkin estyä tekijänoikeusjärjestöjen ja tekijöiden välisten valtakirjojen tai siirtosopimusten yksinoikeuslausekkeiden vuoksi. Kielto-oikeudetonta lisensointia koskevien tekijänoikeuslain pykälien sanamuoto on puolestaan sellainen, että esittävillä taiteilijoilla katsotaan olevan oikeus korvaukseen yksinomaan valtuutetun tekijänoikeusjärjestön kautta.
Tekijänoikeusjärjestöjen lisensointitoiminnan kolme kategoriaa.
Tekijänoikeusjärjestöillä on selvä tehokkuuteen perustuva oikeutuksensa silloin, kun kyse on teosten massakäytöstä. Massalisensointitoiminta on tehokasta, ja siinä säästetään transaktiokustannuksia. Tekijöille ja käyttäjille luodaan yhteinen rajapinta, jonka kautta on helppo asioida. Massalisensointi ei hyödytä ainoastaan teosten käyttäjiä ja kuluttajia vaan parhaimmillaan myös tekijöitä, sillä esimerkiksi radion soittolistalle pääseminen on omiaan edistämään levy-, lataus- tai keikkamyyntiä.
Massalisensoinnille leimallisia tehokkuushyötyjä ei kuitenkaan välttämättä ole silloin, kun tekijänoikeusjärjestö myöntää lisenssejä yksittäisen teoksen tai yksittäisen tekijän teosten käyttöön. Mikä on yksinoikeuslausekkeiden tarkoitus? Massalisenssien myöntämisessähän yksittäinen tekijä ei voi kilpailla tekijänoikeusjärjestön kanssa, sillä tekijä voi myöntää lupia vain omiin teoksiinsa. Tekijäkohtaisten tai keikkakohtaisten käyttölupien myöntämisessä tekijänoikeusjärjestö ja tekijä saattavat kuitenkin olla kilpailijoita.
Yksinoikeuslausekkeet estävät sellaisen omista teoksista määräämisen, jossa ei ole kyse massakäytöstä. Esimerkiksi tekijöiden mahdollisuudet myydä digitaalisia kappaleita musiikkiteoksistaan omilla internetsivuillaan ovat rajalliset. Samoin tarvittavien käyttöoikeuksien siirtäminen tilausteoksen tilaajalle saattaa olla mahdotonta. Tällaiset järjestelmän ominaisuudet rajoittavat teosten kaupallista hyödyntämistä niin tekijöiden kuin käyttäjienkin näkökulmasta.
Visio tehokkaammista teosmarkkinoista
Tekijänoikeusjärjestelmän uudistaminen on ollut ajankohtaista jo pitkään, mutta lukuisat selvitystyöt eivät ole poikineet konkreettisia muutoksia. On edelleen ajankohtaista visioida ja pohtia mahdollisia vaihtoehtoja nykyjärjestelmälle.
Entä jos järjestelmä olisikin rakentunut niin, että oikeudet luovutetaan tekijänoikeusjärjestöille yksinkertaisesti ja yksinomaan massalisenssien myöntämistä varten suoraa, teoskohtaista sopimista rajoittamatta? Tällöin tekijänoikeusjärjestöjen asiakkaiden ei tarvitsisi kärsiä jatkuvaa epävarmuutta siitä, onko tekijänoikeusjärjestöllä oikeuksia myöntää käyttölupia uusiin teknologioihin tai käyttötapoihin.
Hahmotelma tekijänoikeusjärjestöjen lisensointitoiminnan kolmesta kategoriasta ilman eksklusiivisuutta.
Uusiin käyttötapoihin, joihin ei haluta antaa massakäyttöoikeuksia esimerkiksi koska yksinoikeus halutaan luovuttaa tilaajalle, voitaisiin käyttää teoskohtaista kielto-oikeutta. Se on lain perusteella mahdollista sopimuslisenssinkin kohdalla. Tekijänoikeusjärjestöt voisivat toimia myös yksittäisten teosten välittäjinä, eräänlaisina lisensointiagentteina, mutta tekijöiden itsensä asettamalla hinnalla. Tällöinkään tekijöiden omaa, suoraa sopimista ei välttämättä olisi perusteltua rajoittaa.
Tässä esitetty vaihtoehtoinen malli toisi luonnollisesti mukanaan omat tulkintaongelmansa. Se voisi kuitenkin rajoittaa tekijänoikeuksien kaupallista hyödyntämistä vähemmän kuin nykymalli. Tämä markkinoiden toimivuuden näkökulma on se, jonka tuomme poikkitieteelliseen keskusteluun tekijänoikeusjärjestelmän tulevaisuudesta.
Miira Kuhlberg, erikoistutkija
Martina Castrén, tutkija
Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Kirjoituksessa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta viraston kantaa.
Tekijänoikeusjärjestöt ja teosmarkkinoiden toimivuus -selvitys luettavissa: http://www.kkv.fi/ > Julkaisut > KKV:n selvityksiä -julkaisusarja
