Pikakertaus immateriaalioikeuksien historiasta

5/2020 15.9.2020
old books

Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota kertaava yleiskatsaus tavaramerkki-, patentti- ja tekijänoikeuksien historialliseen kehityskulkuun. Vaikka esimerkiksi Yhdysvaltojen vuoden 1787 perustuslain aineettomia oikeuksia koskeneella säännöksellä on ollut huomattava merkitys alan globaaliin kehitykseen, keskitytään tässä artikkelissa eurooppalaisiin tapahtumiin. Tarkastelun kohde on rajattu pääosin 1800-luvun loppupuolen immateriaalioikeudellisia yleissopimuksia edeltävään aikaan.

Ihmismielen synnyttämiä ideoita on suojattu ihmiskunnan ensihetkistä saakka. Aikaisimmat käsitykset ideoihin kohdistuvasta omistamisesta poikkesivat kuitenkin ratkaisevasti niistä nykyisistä käytännöistä, joiden mukaisesti ideoijia palkitaan näiden tuottamasta yhteiskunnallisesta edistyksestä.  Varhaisimmissa muodoissaan ideoihin kohdistuva suoja toteutui esimerkiksi tilanteissa, joissa salaisena pidettyä tietoa, kuten vaikkapa hengellisiin rituaaleihin liittyvää osaamista, siirrettiin tarkoin valituille ja rajatuille ryhmille.[1]

Vuosituhansien kuluessa alkoivat perimätiedon ohella yleistymään muunkinlaiset suojan tarpeessa olevat tuotokset. Nykyaikaisten immateriaalioikeuksien synnyn on esitetty olevan seurausta kolmen yhteiskunnallisen osa-alueen – teknologian, oikeuspolitiikan ja filosofian – alueella tapahtuneesta kehityksestä. Tämän kehityksen yhdistymisen globalisaation ja modernin kapitalismin syntyyn on katsottu lopulta tuottaneen tuntemamme nykyaikaisen, kansainvälisiin yleissopimuksiin kirjatun aineettomien oikeuksien suojan.[2]

Tavaramerkit – korvamerkinnöistä kapitalismin kruununjalokiveksi

Tavaramerkkien juuret juontavat esihistoriallisiin aikoihin saakka. Varhaisimpina pidetyistä tavaramerkeistä eli omistajanmerkeistä on olemassa todistusaineistoa merkattuja eläimiä kuvaavien luolamaalausten muodossa jo kirjoitettua historiaa edeltävältä ajalta.[3] Myöhemmin niin Egyptissä kuin Rooman valtakunnassakin tavallisia olleet omistajanmerkit mahdollistivat oikean omistajan paikantamisen, jos tavara sattui eksymään tarkoitetulta reitiltään. Merkintätapa on voimissaan vielä tänäkin päivänä, ja esimerkkinä tästä voidaan mainita Suomessakin käytetyt porojen korvamerkit.[4]

Elinkeinotoiminnan varhaisimpina aikoina tavaroita kuljetettiin pitkienkin etäisyyksien päähän niiden valmistuspaikoista, ja jo yli tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua intialaisten käsityöläisten Iraniin lähettämiä tavaroita merkattiin valmistajiensa nimen osoittavilla kaiverruksilla. Rooman valtakunnassa tällaiset kauppatavaroiden alkuperää osoittavat merkinnät alkoivat yleistymään omistajanmerkkien ohella.[5] Tavaramerkkejä onkin niiden aikaisimmista ilmenemismuodoista saakka hyödynnetty erityisesti sarjatuotantona valmistettujen tuotteiden kaupallisen alkuperän osoittajina,[6] ja tällaisten merkkien rooli on yleisen lukutaidottomuuden aikakausina ollut erityisen tärkeä.[7]

Oikeudenhaltijoita nykyäänkin vaivaavat tuoteväärennökset näyttävät syntyneen lähes samanaikaisesti ensimmäisten merkitsemiskäytäntöjen kanssa, ja esimerkiksi FORTIS-merkinnällä varustettuja roomalaisia öljylamppuja väärennettiin tunnetusti pitkin Eurooppaa.[8] Erittäin tunnettuja ja arvostettuja viikinkiaikaisia ULFBERHT-miekkoja väärennettiin niiden poikkeuksellisen laadun johdosta jo omalla aikakaudellaan, minkä lisäksi kyseisiä jäljennöksiä voi vielä tänäkin päivänä[9] löytää Internet-verkkokauppojen valikoimasta.

Varhaiskeskiajalla yleistyi ase- ja kultaseppien keskuudessa mestarimerkkijärjestelmänä tunnettu käytäntö, jonka yhteydessä alkoivat konkretisoitua entisestään nykyiselle sääntelysystematiikalle ominaiset tavaramerkkien tehtävät. Alkuperä- ja laatufunktiot ovat havaittavissa muun muassa ruotsalaisesta 1200-luvun sääntelystä, jonka mukaan tuotteensa merkitsemättä jättänyt raudan valmistaja rinnastui automaattisesti epäkelvon raudan tuottajaan. Toisaalta jo antiikin Kreikassa viiniamforia oli merkattu viinin alkuperää osoittavan saaren nimellä, juoman laadun takaavan viranomaisen nimellä sekä viinin valmistajan osoittavalla kuviolla.[10]

Myöhemmin merkit saivat hyvin keskeisen aseman käsityöläisammattien keskuudessa. Lukuisten maiden ammattikunta- ja hallisäännöissä määrättiin jo 1400-luvulla merkintöjen käyttöön liittyvistä seikoista. Ammattikuntalaitoksen aikana esiintyi jopa niin sanottu merkintäpakko, jonka mukaan ammattikunnan jäsenten tuli merkitä tavaransa niin omallaan kuin ammattikuntansa merkillä. Ammattikunnasta lähtöisin olevat tuotteet kyettiin näin erottamaan sen ulkopuolella valmistetuista, minkä katsottiin vahvistavan ammattikuntien asemaa ja suojaavan samalla ostajien intressejä. Kontrasti nykyaikaisen tavaramerkkijärjestelmän tavoitteenasetteluun on merkittävä. Siinä missä tavaramerkkejä käytetään tänä päivänä vapaaehtoisesti vapaan kilpailun edistämiseksi, oli ammattikuntien aikaisen merkkipakon nimenomaisena tarkoituksena hidastaa kilpailun kehitystä.[11]

Tavaramerkkioikeuden voidaan katsoa ilmenneen eri immateriaalioikeuksista ensimmäisenä jokseenkin nykyaikaista sääntelysystematiikkaa muistuttavassa muodossa.[12] Varsinaisina yksinoikeuksina tavaramerkkejä ryhdyttiin suojaamaan lainsäädännöllisin toimenpitein kuitenkin vasta teollistumisen aikoihin 1800-luvun puolivälissä.[13] Kiihtynyt vapaa kilpailu ja kaupankäynti herättivät vaatimuksia tavaroiden valmistajia suojaavasta lainsäädännöstä, ja ammattikuntien aikaisesta merkkipakosta ryhdyttiin pikkuhiljaa siirtymään merkkioikeuteen. Uuden sääntelymallin mukaan merkkien tehtäväksi nousi merkinhaltijan intressien palveleminen erottamalla tämän tavarat muiden tavaroista.[14]

Rekisteröintiin perustuva yksinoikeusjärjestelmä yleistyi Euroopassa samaan tahtiin. Ranskassa tavaramerkkien rekisteröinti aloitettiin vuonna 1857 ja rekisteröinnin nojalla yksinoikeuden tuottava tavaramerkkilaki säädettiin Saksassa vuonna 1874. Englannissa perustettiin vuoden 1875 tavaramerkkien rekisteröintiä koskeneella lailla maailman ensimmäinen tavaramerkkivirasto, joka aloitti toimintansa seuraavana vuonna. Suomen ensimmäinen tavaramerkkilaki, asetus tavaraleimain suojelemisesta, säädettiin vuonna 1889,[15] jolloin keisarillisen Suomen senaattiin perustettu Manufaktuurijohtokunta – PRH:n edeltäjä – alkoi rekisteröimään tavaramerkkejä.[16] Suomen vanhin edelleen voimassa oleva tavaramerkki SINGER on rekisteröity vuonna 1898.[17]

1800- ja 1900-lukujen taitteessa tavaramerkkeinä käytettiin vielä tyypillisesti tavaroiden valmistajien nimiä. Varsinaisessa tuotteiden ja niiden ominaisuuksien tunnistamistarkoituksessa merkkejä ruvettiin käyttämään laajalti hieman myöhemmin. Monet nykyään käytetyistä ja maailmanlaajuisesti tunnetuista merkeistä, esimerkiksi COCA-COLA vuodelta 1887, saivat alkunsa näihin aikoihin.[18] Toden teolla tavaramerkkien taloudellinen arvo tunnistettiin kapitalismiin olennaisesti liittyvän kaupallisen mainonnan yleistyessä.[19]

Patentit ja tekijänoikeudet – erioikeuksista yksinoikeuksiin

Patentit

Patentteja esiintyi tavaramerkkien lailla varhaisimmassa muodossaan jo keskiajan ammattikuntalaitoksissa, jolloin tiettyjen tavaroiden valmistaminen oli varattu tarkoin määrätyille ryhmittymille. Patenttien varsinaisena esikuvana toimi kuitenkin merkantilismin yhteydessä kehittynyt ja erityisesti 1500-luvulla vaikuttanut[20] erioikeus- eli privilegijärjestelmä, jonka puitteissa uusia keksintöjä  oli lupa hyödyntää vain hallitsijan tai muun auktoriteetin myöntämän oikeuden nojalla.[21] Valtiaiden mielivaltaan perustuneessa privilegijärjestelmässä yksinoikeuksien myöntämisen tarkoituksena ei ollut luovaan toimintaan kannustaminen vaan sellaisten tahojen taloudellisten intressien turvaaminen, jotka eivät itse olleet välttämättä edes osallistuneet suojattavien kohteiden luomiseen. Kenelläkään ei myöskään ollut privilegin saamiseen nimenomaista oikeutta, vaan tämä jäi loppujen lopuksi riippumaan yksinomaan niitä myöntäneen tahon mielivallasta.[22]

Varhaisimpien patenteiksi katsottavien erioikeuksien tarkoituksena oli edistää oppineiden asiantuntijoiden muuttoliikettä vallanpitäjien hallintopiireihin ja edistää täten osaamisen tasoa kyseisillä alueilla.[23] Yhtenä kaikkien aikojen ensimmäisistä patenteista on pidetty Filippo Brunelleschille vuonna 1421[24] myönnettyä lupaa jonka tämä sai julkistettuaan uudenlaisen, kuorman siirtelyä helpottavan vesialuksen. Sen lisäksi, että tämä kolmivuotinen yksinoikeuksien esi-isä katkesi ennenaikaisesti keksinnön upottua neitsytmatkallaan joenpohjaan, jäi tapaus yleisestikin ainutlaatuiseksi, eivätkä Firenzen viranomaiset myöntäneet vastaavia lupia seuraavaan viiteenkymmeneen vuoteen.[25] Ensimmäisenä Englannissa myönnettynä patenttina on pidetty flaamilaiselle lasinvalmistajalle vuonna 1449 annettua erioikeutta, jonka mukaisesti tämä sai valmistaakseen kahden yliopiston lasimaalaukset sillä edellytyksellä, että tulisi jakamaan osaamisensa eteenpäin kyseisten instituutioiden opiskelijoille.[26]

VenetsiaErittäin merkittävä edistysaskel oli Venetsian vuoden 1474 patenttilaki, jolla patenttien myöntäminen valjastettiin Euroopassa ensimmäistä kertaa yksittäisten lupaprosessien sijaan yleisen lainsäädännön alaisuuteen. Myönnön arvioimiskriteerinä ei enää toiminut pelkkä hakijan ja luvan myöntävän tahon välinen suhde, vaan keskiöön nousi hakijan ja keksinnön kyvykkyys täyttää tiettyjä etukäteen määriteltyjä kriteerejä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kirjoitetun lainsäädännön tasolla tunnustettuja, omistusoikeuden tietoon perustavia immateriaalioikeuksia ryhdyttiin hyödyntämään yhteiskunnan innovointitarkoituksessa.[27] Venetsian lain mukainen patentti tuotti keksijälle yksinoikeuden kymmeneksi vuodeksi.[28]

Englannissa patenttioikeus perustettiin nykyaikaisessa muodossaan vuoden 1624 Statute of Monopolies -lailla. Säädöksellä luotiin mittapuu, jota vasten patenttihakemuksia pystyttiin jatkossa arvioimaan yhdenmukaisesti. Mullistava uudistus oli lisäksi patentteja koskevan kiinteän ja selvän neljätoistavuotisen määräajan määrittäminen.[29] Säädöksen ja seuranneiden patenttioikeutta sivuavien lakien myötä alkoi siirtyminen mielivaltaisista privilegijärjestelmistä kohti keksijän asemaa tukevia järjestelmiä, joissa korostui keksijöiden nimenomainen oikeus patenttien saamiseen.[30] Täysin nykyaikaista patenttijärjestelmää ei Statute of Monopolies -lailla kuitenkaan vielä luotu. Seuraava huomattava englantilainen edistysaskel immateriaalioikeuden kehityksessä tapahtui tekijänoikeuden saralla lähes sata vuotta myöhemmin.[31]

Ensimmäinen ranskalainen patenttilaki säädettiin vuonna 1791, ja 1800-luvun alkupuolelle saavuttaessa patenttijärjestelmät olivat yleistyneet muissakin teollistuneissa valtioissa.[32] Suomessa siirryttiin privilegisääntelystä nykyaikaiseen keksijän oikeutta korostavaan järjestelmään vuoden 1898 patenttiasetuksella,[33] ja ensimmäinen suomalainen patentti myönnettiin vuonna 1842 L. G. Ståhlen ”rautaiselle puhallinkoneelle”.[34]

Tekijänoikeus

Joidenkin teorioiden mukaan jo antiikin Rooman kustannusteollisuuden piirissä tunnettiin nykyaikaisia immateriaalioikeuksia etäisesti muistuttava järjestelmä, jossa kirjailijat sopivat kustantajien kanssa töidensä levittämisestä. Vahvistusta tähän ei kuitenkaan ole jälkipolville säilyneestä roomalaisesta oikeudesta löydettävissä.[35] Tekijänoikeuksien synnyn on yleisesti katsottu liittyvän kiinteästi 1400-luvun puolivälissä kehitettyyn ja sittemmin Englantiin saatettuun kirjapainotaitoon. Kirjojen kopiointi edellytti ennen tätä teknologista edistysaskelta huomattavia ajallisia ja vaivannäöllisiä panostuksia.[36]

1500-luvun Englannissa nykyaikaisia kustantajia muistuttavilla toimijoilla oli erioikeus kirjojen painamiseen ja myymiseen, mistä polveutuu yksinoikeuden nykyaikainen englanninkielinen nimi, copyright.[37] Kustantajien asema oli vahva: ajallisesti rajoittamattoman kopioimisoikeuden lisäksi yleistä oli kilpailijoiden varastojen ratsaus sekä kustantajien omiin järjestelmiin rekisteröimättömien kirjojen takavarikointi. Varhainen englantilainen tekijänoikeusjärjestelmä toimikin välillisesti hallitsijoiden harjoittaman sensuuripolitiikan työkaluna.[38]

kirjapainokirjasimiaVaikka tekijöiden suojaksi oli esimerkiksi Venetsiassa annettu jo 1500-luvun puolivälissä yksittäisiä säännöksiä,[39] pidetään ensimmäisenä varsinaisena tekijänoikeuslakina englantilaista vuoden 1710 Statute of Anne  -lakia. Säädös merkkasi modernin tekijänoikeuden syntyä ja perustui neljälle edelleenkin tärkeälle tekijänoikeudelliselle periaatteelle: tiettyjen tekijälle kuuluvien luonnollisten oikeuksien tunnustamiselle, luovan työn palkitsemiselle, luovuuteen kannustamiselle sekä muiden yhteiskunnallisten intressien huomioimiselle. Säädöksen myötä kustantajakiltaan kuulumattomien tekijöiden oli ensi kertaa mahdollista nauttia tekijänoikeudesta omiin teoksiinsa,[40] ja muutoksella oli siten merkittävä vaikutus kirjakustantajien aikaisempiin monopoleihin.[41] Rekisteröinnin tuottama privileginomainen yksinoikeus kesti neljätoista vuotta ja alkoi kulua toisen kerran alusta, mikäli tekijä oli elossa määräajan päättyessä.[42]

Tekijänoikeudellinen kehitys muualla Euroopassa seurasi pitkälti englantilaista kaavaa. Niin Ranskassa, Saksassa kuin Italiassa oli myönnetty painoprivilegejä aikaisimmillaan jo vuodesta 1469. Toisin kuin Englannissa, Manner-Euroopassa privilegejä oli kustantajien ohella myönnetty kuitenkin myös kirjojen varsinaisille tekijöille.[43] Lainsäädännöllinen edistys tapahtui Euroopassa paikoittain hieman eri tahtiin. Ranskan vuoden 1789 vallankumouksen myötä lakkautettiin kaikki kilta- ja privilegijärjestelmät,[44] ja ensimmäinen ranskalainen tekijänoikeuslaki on vuodelta 1793.[45] Saksassa kehitys oli hitaampaa, ja ensimmäisen kerran tekijöille kuuluva universaali oikeus tunnustettiin preussilaisessa lainsäädännössä vasta vuonna 1837. Kaikkien saksalaisten valtioiden alueella soveltuva, tekijöitä suojaava laki säädettiin Saksan yhdistymisen tienoilla vuonna 1871.[46] Ensimmäisenä kotimaisena tekijänoikeuslakinamme on pidetty Suomen suuriruhtinaskunnan aikaista vuoden 1829 painoasetusta.[47]

Lopuksi

Tavaramerkki-, patentti- ja tekijänoikeutta on niiden historian aikana muovattu ja uudistettu useammin kuin mitä pidemmässäkään artikkelissa olisi mahdollista käsitellä. Ominaista immateriaalioikeuksille onkin niiden jatkuva alttius muutoksille, mikä kulkee käsi kädessä muun yhteiskunnallisen kehityksen kanssa.

Esimerkkejä alati jatkuvasta muutostarpeesta on löydettävissä niin lähimenneisyydestä kuin -tulevaisuudestakin: kansallinen tavaramerkkilakimme on vastikään uudistettu EU:n tavaramerkkidirektiivin johdosta, eurooppalaista patenttijärjestelmää ollaan uudistamassa yhtenäispatentilla ja tekijänoikeuslainsäädäntöä ollaan nykyaikaistamassa DSM-direktiivin täytäntöönpanolla. Mitäköhän seuraavaksi?

_______________________
Viitteet:

[1] May, Christopher – Sell, Susan K.: Intellectual Property Rights: a Critical History. Lynne Rienner Publishers 2006, s. 43.
[2] May & Sell 2006, s. 73.
[3] May & Sell 2006, s. 44.
[4] Salmi, Harri – Tommila, Marja – Häkkänen, Petteri – Oesch, Rainer: Tavaramerkki. Talentum 2008, s. 69.
[5] Salmi ym. 2008, s. 69-70.
[6] Wallberg, Knud: The Saga of Vikings and Trade Marks. Journal of Intellectual Property Law & Practice 5(9)/2010, s. 663-667, 663.
[7] May & Sell 2006, s. 44.
[8] Salmi ym. 2008, s. 70.
[9] Wallberg 2010, s. 665.
[10] Salmi ym. 2008, s. 70.
[11] Salmi ym. 2008, s. 70-71.
[12] May & Sell 2006, s. 51.
[13] Haarmann, Pirkko-Liisa: Immateriaalioikeus. Talentum 2014, s. 8.
[14] Salmi ym. 2008, s. 71.
[15] Salmi ym. 2008, s. 72.
[16] Patentti- ja rekisterihallitus: PRH:lla on pitkät perinteet. (https://www.prh.fi/fi/tietoa_prhsta/organisaatio_ja_tehtavat/historia.html. Viimeksi päivitetty 14.4.2020, viitattu 9.9.2020)
[17] Patentti- ja rekisterihallitus: PRH 75 vuotta – Suomalainen patentti 175 vuotta. (https://www.prh.fi/stc/attachments/tietoaprhsta/newfolder/PRH_75v_Historiaesitys_17082017.pdf).
[18] Salmi ym. 2008, s. 72.
[19] May & Sell 2006, s. 97.
[20] Haarmann 2014, s. 6.
[21] Oesch, Rainer – Pihlajamaa, Heli – Sunila, Sami: Patenttioikeus. Talentum 2014, s. 23-24.
[22] Haarmann 2014, s. 6.
[23] May & Sell 2006, s. 53.
[24] Prager, Frank D.: Brunelleschi’s Patent. Journal of the Patent Office Society 28(2)/1946, s. 109-135, 109.
[25] May & Sell 2006, s. 54.
[26] Nascimento, Marcio Luis Ferreira: The First Patents and the Rise of Glass Technology. Recent Innovations in Chemical Engineering 9/2016, s. 1-11, 1.
[27] May & Sell 2006, s. 58-59.
[28] Oesch ym. 2014, s. 24.
[29] May & Sell 2006, s. 82-83.
[30] Oesch ym. 2014, s. 24.
[31] May & Sell 2006, s. 86-87.
[32] Oesch ym. 2014, s. 25.
[33] Haarmann 2014, s. 170.
[34] Patentti- ja rekisterihallitus 2020.
[35] May & Sell 2006, s. 48.
[36] Spinello, Richard A. – Bottis, Maria: A Defense of Intellectual Property Rights. Edward Elgar Publishing 2009, s. 16.
[37] Haarmann 2014, s. 6.
[38] Spinello – Bottis 2009, s. 18.
[39] May & Sell 2006, s. 69.
[40] May & Sell 2006, s. 93.
[41] Spinello – Bottis 2009, s. 19.
[42] Haarmann 2014, s. 6.
[43] Spinello – Bottis 2009, s. 26.
[44] Spinello – Bottis 2009, s. 28.
[45] Haarmann 2014, s. 7.
[46] Spinello – Bottis 2009, s. 29.
[47] Haarmann 2014, s. 50.

___________________

Kuvat:

unsplash.com/Natalia Y
unsplash.com/Veit Hammer
unsplash.com/Karsten Würth
unsplash.com/Bruno Martins

Kirjoittajat