Opettajalla on oikeus oman työnsä hedelmiin

Pohdittaessa luovan alan töitä, ei useinkaan ensimmäisenä mieleen juolahda opettajan ammatti. Kuitenkin opettaja tekee työtä omalla persoonallaan, ja nykyisin yhä enenevissä määrin itse laatimiensa opetusmateriaalien avulla. Tämän taustalla ovat sekä opettajan autonomiaan kuuluva vapaus opetusmenetelmien valintaan, mutta valitettavan usein myös resurssipula. Etenkin ammatillisen opetuksen puolella opettajat joutuvat – usein pakon sanelemana – itse työstämään omia materiaalejaan, sillä soveltuvaa kustannettua materiaalia voi olla huonosti tai ei lainkaan saatavilla.

Opetusalalla onkin lähtökohtana perinteisesti ollut, että opettajilla on oikeudet itse luomaansa materiaaliin, mikä antaa heille vapauden määrätä teostensa käytöstä. Tämä ei ainoastaan kunnioita tekijän vaivannäköä, vaan myös kannustaa luomaan laadukasta ja innovatiivista materiaalia opetuksen tueksi. Parhaimmillaan opettaja luo pedagogisesti niin laadukasta materiaalia, että sillä on selvää kaupallista potentiaalia. On mielestäni vain oikein, että opettaja itse saa nauttia tuon työn hedelmistä.

Edellä mainittu mielipide ei kuitenkaan aina nauti yksiselitteistä suosiota. Esimerkiksi Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat on ollut teettämässä selvitystä, jonka mukaan niin sanottu normaalikäyttösääntö pätisi opettajan virka- tai työsuhteen aikana luomiin opetusmateriaaleihin.

Pidän tätä kuitenkin erikoisena, kun mietimme lainsäätäjän ilmaisemaa tahtoa. Tekijänoikeuslain uudistuksen (263/2023) yhteydessä lakiin lisättiin uusi 14 a § teosten käyttämisestä opetuksen havainnollistamiseen. Hallituksen esityksessä (HE 43/2022) pykälän perusteluissa todetaan seuraavaa: ”Tarkoitus ei ole, että säännöstä sovellettaisiin opettajien omaa opetustaan varten valmistamaan aineistoon. Opettajien tulisi, kuten tähänkin asti, pyytää lupa käyttää toisten opettajien laatimaa aineistoa.”

Opettaja ei siis saisi edes tekijänoikeuslakiin säädetyn poikkeuksen nojalla hyödyntää toisen opettajan omaa opetustaan varten laatimaa materiaalia, mutta työnantaja voisi lakiin pohjautumattoman, mutta muualle vakiintuneen työoikeudellisen periaatteen nojalla niin tehdä? Mielestäni tämän kaltaiset epäselvyydet ovat omiaan luomaan konflikteja palvelussuhteen osapuolien välille.

Mutta kuinka näitä ristiriitoja voitaisiin sitten välttää? Keinoja siihen on useita, esimerkiksi:

1) Luodaan yhteisesti sovitut pelisäännöt tekijänoikeuksista sopimiseksi esimerkiksi työ- ja virkaehtosopimuksissa. Tämä edellyttää yhteistä tahtotilaa ja kompromissien tekemistä niin työntekijä- kuin työnantajapuolelta. Esimerkiksi Suomen Journalistiliiton ja Medialiiton välisessä työehtosopimuksessa tekijänoikeuksista on sovittu kollektiivisesti.

2) Selkeytetään palvelussuhdetekijänoikeutta lainsäädännöllä. Tietokoneohjelmien ja tietokantojen osalta näin onkin jo toimittu tekijänoikeuslain 40 b §:llä.

3) Saatetaan riitatapauksia tuomioistuinten ratkaistavaksi ja saadaan näin luotua laintulkintaa ohjaavaa oikeuskäytäntöä.

Mikään näistä edellä mainituista ei kuitenkaan tarjoa pikaratkaisua, vaan epätietoisuuden tila tulee joka tapauksessa jatkumaan. Itse katsoisin parhaaksi, että työpaikoilla vahvistettaisiin molemminpuoliseen kunnioitukseen pohjautuvaa sopimisen kulttuuria, mikä olisi nähdäkseni myös tekijänoikeuslain tarkoituksen ja hengen mukaista.

Opettajat eivät ole tekijänoikeuksien kanssa tekemisissä ainoastaan omien oppimateriaaliensa kautta, vaan heidän päivittäiseen työhönsä kuuluu laajalti myös muiden tekijänoikeudella suojattujen materiaalien käyttöä opetuksessa. Lisäksi opettajat jakavat tekijänoikeustietoutta uusille ikäpolville, joten on tärkeää, että tekijänoikeudet tunnetaan riittävän hyvin koko opetusalalla.

Siinä meillä kaikilla riittääkin tehtävää.

Kuva: iStock/Smederevac