Olut on suojan arvoinen

Olutta on valmistettu Suomessa ajanlaskumme ensimmäisistä vuosisadoista lähtien. On arveltu, että suomalaiset oppivat oluenpanon germaanisilta kansoilta.

Erilaisia menetelmiä oluen valmistamiseksi on patentoitu jo pitkään. Patenttien lisäksi myös muut immateriaalioikeudet ovat olutteollisuudessa tärkeitä. Monilla suojatuilla maantieteellisillä merkinnöillä on merkittävä taloudellinen arvo.

Olutteollisuuden vuosittainen liikevaihto on arviolta seitsemän miljardia euroa. Suurimmat panimot ovat monikansallisia suuryrityksiä, joista monet ovat yritysostojen ja -fuusioiden ansiosta laajentuneet viime vuosina voimakkaasti.

Kilpailu panimoalalla on kovaa, ja oikeustaistelut saattavat olla hyvinkin pitkiä. Esimerkiksi Anheuser-Busch, yksi maailman suurimmista panimoista, on kiistellyt tšekkiläisen panimon Budějovický Budvarin kanssa vuosikaudet BUD- ja Budweiser-tavaramerkkien käytöstä. Kiistaa on käsitelty myös Suomessa, kun korkein oikeus antoi riita-asiasta ratkaisun vuonna 2005.

Oluenpanon historia ulottuu kauas

Olut oli muinaissuomalaisessa yhteiskunnassa ensisijaisesti yhteisöllinen juoma. Olutta nautittiin juhlissa, varsinkin häissä ja hautajaisissa. Kartanoissa tarjottiin erilaisia olutlaatuja. Herrainolut oli niistä väkevintä, sen vahvuuden on arvioitu olleen noin 4,5 prosenttia. Miedointa olutlaatua voidaan verrata tavalliseen kotikaljaan.

1700-luvulla viina syrjäytti oluen nautintoaineena. Tämän vuoksi oluenpanijan ammatti vapautettiin ammattikuntalaitosta koskeneista säännöksistä. Kuka tahansa hyvämaineinen kansalainen sai valmistaa olutta, kunhan oli tehnyt elinkeinoilmoituksen maistraattiin.

1800-luvulla oluenpano teollistui. Vuosisadan alussa Helsingin maistraatti päätti selkeyttää vallinnutta järjestelmää ja perusti erityisen oluen ja kaljan panimon. Panimo-oikeudet myytiin huutokaupalla kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. 23.8.1819 pidetyssä ensimmäisessä huutokaupassa Nikolai Sinebrychoff osti oluen valmistuksen ja myynnin yksinoikeuden Helsingissä. Sinebrychoff on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva panimo.

Olutteollisuuden nousua edisti myös kamppailu paloviinan käyttöä vastaan. Oluttehtailijoiden mukaan Suomessa oli 114 panimoa vuonna 1882.

Oluenvalmistuksen patentit Suomessa

Oluen valmistus on elintarviketeollisuuden ala, jossa sovelletaan bioteknologiaa. Panimoala on keskittänyt tutkimus- ja tuotekehitystoimintansa Panimolaboratorio Oy:öön.

Patenttien numerointi on Suomessa aloitettu vuonna 1842. Vuotta myöhemmin patentti numero 3 myönnettiin erityishiivalle. Tätä pidetään ensimmäisenä biotekniikan patenttina.

1800-luvun puolivälin jälkeen opittiin valmistamaan pohjahiivaolutta käyttämällä baijerilaista menetelmää. Tämä menetelmä oli helpompi ja edullisempi valmistustapa aikaisemmin käytettyyn verrattuna. Myös oluen säilyvyys parani uuden menetelmän avulla. Lager on yleisnimi näille pohjahiivaoluille. Valtaosa maailmassa nautitusta oluesta on pohjahiivaolutta ja se on myös Suomessa eniten juotu oluttyyppi.

Oluen valmistukseen liittyvien patenttien IPC-luokka on C12C. Patentti- ja rekisterihallituksen PatInfo-tietokannassa on 73 hakemusta, jotka koskevat tai ovat koskeneet oluen valmistusprosessiin liittyviä patentteja.

Suurin osa myönnetyistä patenteista on kuitenkin jo rauennut. Nämä patentit ovat koskeneet esimerkiksi seuraavanlaisia keksintöjä: mallastuotteen käyttö ja valmistamismenetelmä (106870), menetelmä oluen talteen ottamiseksi (85281), vierteen erottaminen mäskistä (91540), menetelmä panimoraaka-aineen valmistamiseksi (92331) sekä menetelmä oluen kypsyttämiseksi (102291).

Yhä voimassaolevia patentteja tietokannasta löytyy kaksi eli Heineken Technical Services B.V:n patentoima menetelmä vierteen keittämiseksi jatkuvasti (114806) ja LP-Tutkimuskeskus Oy:n patentoima menetelmä ja laite viljajyvien käsittelemiseksi (109964).

Oluen merkintöjen ja alkuperänimitysten suoja

Euroopan yhteisön laajuinen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden nimisuojajärjestelmä on ollut voimassa vuodesta 1993. Järjestelmän tarkoituksena on tuotteiden suojaaminen väärennöksiä ja nimen väärinkäyttöä vastaan. Tätä kautta tuotteet saavat myös lisäarvoa. Nimisuojaus on tae kuluttajille siitä, että tuotteen raaka-aineet ja valmistusmenetelmä tunnetaan.

Yleensä nimisuojaus koskee tuotteita, joita on perinteisesti valmistettu tai tuotettu tietyllä alueella tai tiettyä valmistusmenetelmää käyttäen jo useamman sukupolven ajan. Tuotenimitys on mahdollista suojata kolmella eri tavalla. Nimisuojajärjestelmiä ovat suojattu alkuperänimitys (SAN), suojattu maantieteellinen merkintä (SMM) sekä aito perinteinen tuote (APT).

Nimisuojasta on säädetty Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) n:o 1151/2012. Myös TRIPS-sopimuksessa on säännöksiä maantieteellisten merkintöjen vähimmäissuojasta. Sopimus antaa tällaiselle merkinnälle yksinoikeuden, joka vastaa laajuudeltaan tavaramerkkisuojaa.

Nimisuojattuja oluita on EU:n listauksen mukaan tällä hetkellä rekisteröity 20 kappaletta. Kokonaismäärästä yhdeksän on rekisteröity Tšekkeihin, yhdeksän Saksaan ja kaksi kappaletta Isoon-Britanniaan. Kaikissa näissä on kyse suojatusta maantieteellisestä merkinnästä. Sahti puolestaan on rekisteröity aitona perinteisenä tuotteena.

Maria Ojala
oikeusnotaari
Helsingin yliopisto

Kirjoittaja työskentelee harjoittelijana IPR University Centerissä.

Lähteet:

Turunen, Matti: Jos täytätte mun lasini: suomalaisen panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden vuosisata. Libris Oy. Helsinki 2002.

Sinebrychoffit – osa suomalaista teollisuus- ja kulttuurihistoriaa. (Historiikki on saatavilla Sinebrychoffin verkkosivuilta).

Panimoliitto: http://www.panimoliitto.fi/