Oikeus omaan itseen
Kuten tämän lehden lukijat tietävät, vastoin alan oikeuskirjallisuuden ylimalkaisuuksia, tekijän- ja patenttioikeuden synty ja “yleiset opit” liittyvät hyvin kiinteästi Preussin, Ranskan ja Englannin teollisiin pyrkimyksiin 1800-luvun jälkipuolella. Ne liittyvät jopa protektionismiin ja eräin kohdin sotilaallisiin pohdintoihin.
Yhteydet 1700-luvun ajattelijoihin ja Ranskan ja Yhdysvaltain vallankumouksiin ovat tietysti aitoja, mutta eivät kerro paljon. On kysyttävä, miksi juuri nämä julistukset ja ajatukset – esimerkiksi John Locke – otettiin kierrätykseen. Tässä sivutaan samalla lailla vaikeita kysymyksiä kuin itsensä omistusoikeuden sääntelyssä, jonka yhteydessä erilaisia sosialismeja voi tuskin sivuuttaa.
Juuri nyt ihmisen luomien ilmausten ohella ihmistä koskevat tiedot tuntuvat muuttuvan vain vaikeammiksi. Aivan hiljan kirjoitettiin nähdäkseni erinomaisen hyvin perustein, että laki viranomaistoiminnan julkisuudesta olisi otettava uuden kokonaistarkastelun kohteeksi. On tilanteita, jossa yksityisyyden suojan olisi väistyttävä ”yleisen edun” vuoksi. Kukaties jokin julkinen kiista lasten huostaanotosta on hyväkin esimerkki. Olisiko viranomaisella oltava oikeus oikoa pahasti virheellisiä väitteitä? Nyt ei ole.
Media on pitänyt yllä kysymystä ”identiteettivarkauksista”. Sekin lienee aito ongelma, koska mikä tahansa toisen nimissä purjehtiminen ei ole rangaistava teko väärennyksenä tai petoksena. Huomiota on kiinnitetty myös siihen, ettei yksityisyyden varjeleminen ole sekään vivahteeton tavoite. Sellaisen julkisuuden väitetään kovasti yleistyneen, jossa niin sanotut tavalliset ihmiset ovat halukkaita mitä kummallisimpiin tekoihin ja toimintoihin julkisuuden valokeilassa saadakseen pikakuuluisuutta ja luultavasti lisäksi rahaa.
Samanaikaisesti perusoikeuksien, kuten sananvapauden ja siihen liittyen tiedon saannin oikeuden, joittenkin suussa ”informaation vapauden”, merkitys on nyt aivan toinen kuin vajaat 20 vuotta sitten.
Olisiko uskallettava ajatella, että käsitys luovasta ihmisestä ja hänelle peruuttamattomasti kuuluvista oikeuksista, joista muuan on tekijänoikeus henkisen luomistyönsä kohteisiin, olisi ajan kuluessa virttynyt vanhentuneeksi ja tuskastuttavan vaikeaselkoiseksi?
Suuri enemmistö asiasta kirjoittavista lienee yhtä mieltä tekijänoikeuden pirstoutumisesta ja riittämättömyydestä.
Mutta riittävätkö näiden oikeudellisten homevaurioiden ja putkivikojen parannukseksi enää remontit? Ulkona markkinoilla erotetaan toisistaan perusparannus ja peruskorjaus. Tekijänoikeuteen niitä kielikuvana soveltaen molemmilla on kannattajansa. Skeptinen siipi kysyy, onko edes mahdollista perusparantaa tekijänoikeus- ja patenttilainsäädäntöä. Eivätkö nykyiset huonot lait ole kuitenkin parempia kuin täydellinen nyrkkivallan aikakausi?
Se on painava kysymys.
Mainitsen tässä vain kolme esimerkkiä ilmiöistä, jotka näyttävät juuri nyt karanneen käsistä. Omatekoinen ja suppean jakelun verkkotelevisio on alkanut. Ohjelmia tehdään keinoin, joista teollinen ajattelu on kaukana. Jopa täyspitkiä elokuvia saa syntymään amatöörivälinein ja siis hyvin halvalla. Ja sitten on tieto- ja tietoliikennetekniikan patentointi, jonka kauheita kysymyksiä avaa Samsungin ja Applen juttu (Englanti ja Wales 18.10.2012, http://www.bailii.org/ew/cases/EWCA/Civ/2012/1339.html).
Kolmas esimerkki on lääkkeenomaiset valmisteet, joita lääkittävä elimistö saadaan uuden geneettisen teknologian avulla tuottamaan. Paljon on pelissä rahaa, mutta keinot vähissä.
Jukka Kemppinen
