Mikä on taidetta?

Tulisiko tuomioistuimen todella ratkaista mikä on taidetta ja mikä ei?

Yhdysvaltain korkein oikeus, Supreme Court (SCOTUS) antaa pian vastauksen yllä mainittuun kysymykseen. Oikeus on 28.3.2022 myöntänyt valitusluvan eli päättänyt käsitellä (granted certiorari) valitustuomioistuimen (Second Circuit) 26.3.2021 tekemää päätöstä Andy Warhol Foundation for the Visual Arts, Inc. v. Goldsmith, 11 F. 4th 26 (2d Cir. 2021) jutussa.

Kysymys on siitä, rikkovatko Andy Warholin maalaukset valokuvaajan yksinoikeutta hänen kuvaamiinsa valokuviin Princestä. Valokuvaaja Lynn Goldsmith otti vuonna 1981 valokuvia rockmuusikosta Princestä Vanity Fair- lehteä varten.

Goldsmith, joka on tunnettu muun muassa rockmuusikoiden valokuvista (esim. David Bowie, Freddy Mercury, Sting ja Rolling Stones) sai ensimmäistä kertaa Princen kuoleman jälkeen vuonna 2016 tietää, että Vanity Fair oli erikseen hänelle kertomatta tehnyt sopimuksen Warholin kanssa siitä, että tämä tekee valokuvahahmosta silkkipainon (”silk screen”). Goldsmith ei myöskään tiennyt, että Warhol tulee tekemään 15 maalausta perustuen tähän silkkipainoon. Näistä töistä käytetään nimeä ”the Prince Series”.

Princen kuoltua Vanity Fairin emoyhtiö julkaisi muistolehden muusikon kunniaksi, jossa hyödynnettiin Warholin töitä mainitsematta Goldsmithiä lainkaan. Kun Goldsmith huomautti asiasta, Warhol säätiö nosti kanteen häntä vastaan 2017, jolla se pyrki estämään häntä nostamasta tekijänoikeutta koskevan loukkauskanteen ensin.

Säätiö argumentoi, että maalaukset ovat omaperäisiä (”transformative”) ja siksi pidettävä uusina teoksina ja yhdenmukaisina amerikkalaisen tekijänoikeuskäsitteen ”fair use´in” kanssa. Goldsmith nosti vastakanteen, koska piti maalauksia valokuvan kopioina ja siten loukkauksina hänen tekijänoikeuttaan kohtaan.

Tuomioistuin ratkaisi kiistan säätiön hyväksi muun muassa toteamalla, että Warholin Prince maalaukset ovat ”… immediately recognizable as a ´Warhol´rather than as a photograph of Prince – in the same way that Warhol´s famous representations of Marilyn Monroe and Mao are recognizable as ´Warhols´, not as realistic photographs.”

Goldsmith valitti päätöksestä ja totesi sen johtavan valokuvaajien oikeuksien asteittaiseen vesittymiseen tunnettujen maalaustaiteilijoiden hyväksi, jotka vain liittävät nimensä työhön, joka muutoin olisi luokiteltavissa kopioksi (”derivative work”). Kyse ei siis ole niin sanotusta ”fair use:ista”.

Valitustuomioistuin, Second Court of Appeals, tuli päinvastaiseen tulokseen kuin ensimmäisen asteen tuomioistuin. Valitustuomioistuimen mukaan valokuva ja Warholin työt ovat identtisiä. Ne ovat kuvataidetta ja muotokuva on samasta henkilöstä tehty samoihin aikoihin ja samasta kuvakulmasta. Warholin maalaukset sisältävät Goldsmithin valokuvan pääpiirteet muuttamatta niitä tai lisäämättä niihin mitään.

Fair use

Yksinkertaistaen EU:ssa ja Suomessa tekijänoikeudellista suojaa saadakseen, teoksen tulee olla itsenäinen ja omaperäinen. Tästä on olemassa poikkeuksia eli oikeutta rajoitetaan tietyissä tapauksissa, kuten yksityisten etujen vuoksi tai sivistyksellisistä tai jopa sosiaalisista syistä. Teosta voidaan siis joissain tapauksissa käyttää ilman tekijän lupaa. Nämä rajoitukset luetellaan laissa. Esimerkkeinä näistä ovat vaikkapa yksityinen käyttö ja siteerausoikeus.

Yhdysvalloissa sitä vastoin tekijänoikeuden rajoitukset on käsitelty käsitteen ”fair use” alla, jolloin esimerkiksi kopiointi rajoitettua ja sosiaalista tarkoitusta varten on sallittua. Näitä voivat olla esimerkiksi kritiikki, kommentti, parodia, uutisraportointi, opetus ja tutkimus. Ei-kaupalliseen käyttöön suhtaudutaan suopeammin kuin kaupalliseen. Lisäksi niin sanottu transformatiivinen käyttö, jolla lisätään kopioon jotakin uutta, joka antaa sille uuden ilmeen, tarkoituksen ja viestin, mahdollistaa kopioinnin ilman alkuperäisen tekijän lupaa.

Tämä kaikki on muovautunut tuomioistuinten päätöksissä eli oikeuskäytännössä. Ja nyt ”fair use”-käsitteen laajuus on jälleen kerran korkeimman oikeuden ratkaistavana.

Alustavia päätelmiä

Voi kuulostaa turhan raflaavalta puhua siitä, että tuomioistuin ratkaisee, mikä on taidetta ja mikä ei. Tuomioistuinhan vain harjoittaa tavanomaista lainoppia eli suorittaa niin sanotun subsumption. Se soveltaa normin tai tietyn käsitteen tiettyihin faktoihin ja tekee johtopäätöksen.

Joko Warholin silkkipaino ja Prince-sarja ovat transformatiivisia ja yhdenmukaisia ”fair use”-käsitteen kanssa tai sitten eivät.

Suomessa tekijänoikeusneuvosto on vuonna 2014 lausunnossaan (TN 2014:17) tullut siihen tulokseen, että kangaskuosissa käytettyyn valokuvaan ei tarvittu valokuvaajan lupaa. Neuvosto totesi muun muassa, että vaikka valokuvaa olisikin pidetty teoksena eikä lähioikeutta nauttivana tavallisena valokuvana, suunnittelijan piirros on siinä määrin itsenäinen ja omaperäinen, että sitä on pidettävä vapaasti muuttaen aikaansaatuna teoksena. Suunnittelija ei siis tarvinnut valokuvateoksen oikeudenhaltijan suostumusta.

Suomen säädännäistä oikeudentilaa ei kuitenkaan voida käyttää ohjeena Yhdysvaltojen oikeuskäytännön ohjaamalle oikeudelle. Jos olisimme Euroopassa omaksuneet ”fair use”-käsitteen, niin kuin jotkut ovat ehdottaneet, tilanne voisi olla toinen.

Tapaukset muistuttavat toisiaan. Taloudellinen arvio tulee kuitenkin selvemmin esille Yhdysvalloissa. Jos kaupalliselle argumentoinnille pannaan painoa voi toki olla, että korkein oikeus katsoo, että Warhol on oikeudettomasti hyötynyt Goldsmithin valokuvasta. Toisaalta tekijänoikeustutkijat omassa lausunnossaan korkeimmalle oikeudelle valitusoikeuden myöntämisen puolesta (”amicus brief”) ovat sitä mieltä, että valitustuomioistuin ei ole suorittanut analyysia loppuun. Ensin on todettava samankaltaisuus ja vasta sitten on kysyttävä kattaako ”fair use”-käsite nyt kysymyksessä olevan tilanteen. Samankaltaisuudesta ei siis voida välittömästi vetää johtopäätöstä kopioinnista.

Lopputulosta on vaikeata veikata varsinkin, kun alemmat tuomioistuimet ovat päätyneet vastakkaisiin ratkaisuihin. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mihin korkein oikeus päätyy ottaen huomioon, että luovuus on kumulatiivista.