Markkinaoikeuden juttumäärien väheneminen

Suomen Teollisoikeudellinen Yhdistys (STY) järjesti 7.12.2020 seminaarin, jossa keskusteltiin Markkinaoikeuden (MO) vähenevistä juttumääristä. Markkinaoikeuden ylituomari Jussi Karttunen kävi alustuksessaan läpi tilastoja vuosilta 2005- 2008 ja 2015- 2019.  Hän kommentoi asiamäärien kehitystä, niistä tehtäviä päätelmiä, vähenemisen mahdollista merkitystä ja kertoi lopuksi toiminnanohjaus- ja dokumentaatiohallintajärjestelmän HAIPA:n äskettäisestä käyttöönotosta.

Asianajaja, osakas Johanna Lilja Roschierilta ja OTM, EU-tavaramerkkiasiamies Marianne Hollands Berggreniltä kommentoivat alustusta ja esittivät näkemyksiään valitus- ja riita-asioiden lukumääristä ja vähenemisen mahdollisista syistä. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi STY: n puheenjohtaja Keskuskauppakamarin lakimies, VT Minna Aalto-Setälä.

Tilastot

Kun vertaa vuosia 2005-2008 ja 2015-2019 keskenään koskien valitus- ja riita-asioita ei ole epäilystä siitä, etteivätkö juttumäärät jälkimmäisten vuosien osalta olisi vähentyneet huomattavasti. Esimerkiksi valitusasioiden määrä on puolittunut ja tavaramerkkejä koskevat asiat vähentyneet vielä enemmän. Kun tarkempia selvityksiä ei ole tehty, syistä voi tässä vaiheessa esittää vain erilaisia mielipiteitä.

Oikeudenkäyntimaksun korotus

Eräänä syynä, eritoten tavaramerkkejä koskevien valitusmäärien laskuun, on pidetty vuoden 2016 alusta voimaan tullut 2000 euron oikeudenkäyntimaksu. Se nousi 244 eurosta lähes kymmenkertaiseksi. Tuomioistuinmaksulakia (OM 4/2015) koskevasta mietinnöstä ei voida suoraan lukea syytä korotukseen, mutta siinä annetaan ymmärtää, että immateriaalioikeusriidat koskevat vain maksukykyisiä suuryrityksiä (IPRinfo 1/2019). Tämä saattaa koskea patenttiriitoja, mutta tuskin juttuja, joissa kyse on valituksista Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) rekisteröintipäätöksistä, siis hallinnollisista asioista.

Toisena syynä korotukseen oli se, että mietinnön mukaan haluttiin nostaa oikeudenkäyntimaksujen taso suhteessa asioiden käsittelyn omakustannusarvoon. Tulojen osuus menoista oli pitkään polkenut paikallaan ollen vain noin 12 prosenttia. Miksi maksu nostettiin MO:n osalta 38 prosenttiin, kun se yleisten ja hallinto-oikeuksien osalta jätettiin 7-24 prosentin välille, jää arvoitukseksi. Lisäksi on syytä mainita, että ns. oikeuden saamiseksi, ”access to justice” on 25 prosenttia pidetty kynnyksenä.

Huomio kiinnittyy siihen, että eri tahojen, kuten EK:n, Keskuskauppakamarin, Suomen Yrittäjien, STY:n ja Suomen AIPPI ry:n kriittisistä lausunnoista huolimatta korotus toteutettiin. Lakimiesliiton ehdotusta lykätä korotusta,  kunnes tiedetään enemmän, minkä kokoiset yritykset käyttävät valitusta, ei otettu huomioon.

Mahdollisia syitä juttumäärien laskuun

Yhtenä syynä ainakin tavaramerkkivalitusten vähenemiseen on pidetty tuomioistuinmaksun merkittävää korotusta. Karttunen ei ottanut suoraan kantaa tähän arvioon, mutta totesi, että korotus voi olla osasyy tavaramerkkivalitusten dramaattiseen laskuun. Liljan näkemyksen mukaan oikeudenkäyntimaksu ei ole riita-asioissa merkityksellinen, tuskin edes tavaramerkkejä koskevissa riidoissa, mutta totesi kuitenkin vähenemisen olevan huolestuttava. Hollandsin mielestä maksu on selvästi liian korkea, koska tulee huomattavasti halvemmaksi tehdä uusi muutettu hakemus. Tuomioistuinmaksu on myös kallis verrattuna valitukseen EU:n teollisoikeusviraston (EUIPO) päätöksestä tehtyyn valitukseen. Hollands oli myös sitä mieltä, että oikeuden saatavuuden kannalta maksu voi olla ongelma.

Aalto-Setälä totesi, että Ruotsissa vastaava maksu on 900 SEK eli noin 90 euroa.

Toinen syy juttumäärien laskuun, ainakin tavaramerkkien osalta voisi olla, että tarve lain tulkinnalle on vähitellen hiipumassa. Voidaan katsoa oikeustilan vakiintuneen siinä määrin, ettei MO:n ohjaukselle ole tarvetta. On kuitenkin vaikea uskoa, että näin olisi 1.5.2019 voimaan tulleen uuden tavaramerkkilain osalta, vaikkei mitään merkittäviä tulkintaa kaipaavia muutoksia esitetty (poikkeuksena graafisen esitettävyyden vaatimuksen poistuminen, joka suo mahdollisuuden uudentyyppisten merkkien rekisteröinnille). Voidaan tulkita, että Suomessa toimivat tavaramerkkiasiamiehet ovat osanneet toiminnallaan ohjata rekisteröintejä hakevia niin, ettei tarvetta PRH:n tekemien päätösten valituksiin ole.

Pari seikkaa kuitenkin puhuu näitä arvailuja vastaan. Ensinnäkään kaikki hakijat eivät käytä asiamiestä. Toiseksi voi olla perusteltuja syitä olla eri mieltä PRH:n tekemistä rekisteröintipäätöksistä eli rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin erottumiskyvystä. Tavaramerkkihakemukset eivät ole täsmällistä ”tiedettä” vaan perustuvat kokonaisharkintaan.

Kolmas syy saattaa olla, että suomalaiset yritykset, myös pienemmät, ovat suoraan siirtyneet hakemaan rekisteröintiä EUIPO:lta, jolloin mahdollisesta valitustarpeesta huolehtii siellä toimiva valituslautakunta. Lisäksi on väitetty, että EU-tavaramerkin rekisteröinti sujuu helpommin, kun suostumuksenvaraisia eli relatiivisia esteitä ei tutkita viran puolesta kuten Suomessa. Tämä on saattanut lisätä suoraa asiointia EUIPO: n kanssa.

Voidaan ajatella, että tavaramerkkejä pitäisi hakea enemmän kuin nykyään, jotta valitustarvetta syntyisi enemmän. Toisaalta viime vuosina hakemusmäärät ovat suurin piirtein pysyneet ennallaan.

Päätelmiä    

Hyväksyessään tuomioistuinmaksulain eduskunta edellytti, että sen vaikutuksia aikanaan selvitetään. Sen aika on tullut. Tästä seminaarin alustaja ja panelistit näyttivät olevan samaa mieltä.

Nyt käsiteltävänä oleva kysymys on myös osa laadittavana olevan Suomen IPR-strategian taustaselvitystä. Paras tapa saattaa keskustelu päätökseen on pikaisesti tehdä kunnon tutkimus myös muista mahdollisista syistä kuin oikeudenkäyntimaksun korotuksesta ja toimia sen mukaisesti. Jos syyksi kuitenkin osoittautuu 2016 toteutettu merkittävä korotus, maksua on alennettava.

Kuva: Bill Oxford, Unsplash