Maantieteellisten nimien suoja

(IPRinfo 4/2003)

EU:ssa on luotu erityinen nimisuojajärjestelmä, jonka avulla suojataan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellistä alkuperää osoittavia nimiä. Suoja on toteutettu kahdella 1992 annetulla asetuksella. Maantieteelliset alkuperämerkinnät ovat suojan kohteena myös useissa kansainvälisissä sopimuksissa, kuten TRIPsissä.

Nimijärjestelmän juuret ovat huomattavasti EU:n asetuksia vanhemmat. Tarve suojata maataloustuotteiden maantieteellistä alkuperää osoittavaa nimeä on saanut alkunsa nimenomaan viinien suojaamisesta. 1800-luvulla oli useita huonoja viinisatoja, jotka johtivat siihen, että huonoissa viineissä käytettiin hyvän maineen saavuttaneiden viinien nimiä. Maantieteellisiä alkuperänimityksiä suojataan sekä kansainvälisesti, alueellisesti että kansallisesti.

Kansainvälinen suoja

Edellä mainitun suojan tarpeen ilmenemisen aikoihin neuvoteltiin teollisoikeuksia koskevista kansainvälisistä sopimuksista. Teollisoikeuden suojelemista koskeva Pariisin yleissopimus (Pariisin konventio) solmittiin vuonna 1883. Alusta alkaen siinä oli eräänä suojamuotona alkuperää osoittava nimitys (indications of source or appellations of origin (art 1(2)).

Myöhemmin suojaa on vahvistettu liittämällä sopimukseen vilpillistä kilpailua koskeva artikla (10bis artikla 3 kohta 3 alakohta ”ilmoitukset tai väitteet, joiden käyttö liiketoiminnassa on omiaan johtamaan yleisön harhaan tavaroiden laadun, valmistustavan, ominaisuuksien, käyttökelpoisuuden tai paljouden suhteen.”).

Tunnetumman, tavaramerkkien kansainvälisen rekisteröintijärjestelmän luoneen Madridin sopimuksen lisäksi solmittiin vuonna 1891 toinenkin Madridin sopimus eli Agreement on Indication of Source. Sen mukaan kansallinen tuomioistuin saa päättää, mitkä alkuperämerkinnät eivät kuulu sopimuksen alaan. Viinien alkuperänimityksille on kuitenkin annettava suojaa, eikä tuomioistuimella ole niiden osalta harkintavaltaa.

Lissabonissa solmittiin vuonna 1958 sopimus, jolla luotiin kansainvälinen alkuperää osoittavien nimitysten rekisteröintijärjestelmä. Sopimuksella ei yhtenäistetty suojaa, vaan se perustuu jäsenvaltiossa voimassa olevaan suojaan.

Kansainvälisessä rekisterissä on tällä hetkellä 744 rekisteröityä alkuperää osoittavaa nimeä. Mukana ovat mm. Jaffa ja Tequila.

Näistä sopimuksista Suomi on liittynyt ainoastaan Pariisin konventioon.

Terminologia luo oman ongelmansa. Sopimuksissa käytetyille toisistaan poikkeaville määritelmille ei ole yhtenäistä tulkintaa. Niiden sanamuodotkaan eivät ole täysin identtiset. Samoja termejä voidaan tulkita eri tavalla ja kutakin määritelmää tuleekin tulkita juuri sen sopimuksen valossa, jossa kyseinen termi esiintyy.

TRIPs ja kauppapolitiikka

Maantieteellisiä alkuperänimityksiä suojataan myös kauppapolitiikassa. Suojasta säädetään TRIPsin 22 ja 23 artikloissa. Niiden mukaan maantieteellisen nimityksen harhaanjohtava käyttö tulee kieltää. Lisäksi viinien ja väkevien alkoholien osalta suoja on vahvempaa, koska myös sanontojen ”-laatuinen”, ”tyyppinen”, ”tyylinen”, ”jäljitelmä” tai vastaavien ilmaisujen käyttäminen on kielletty.

TRIPs-neuvotteluissa maantieteellisten alkuperänimitysten merkitys on kasvanut, kun niistä on tullut yksi kehitysmaiden mielenkiinnon kohde. Suojan laajentaminen on ollut keskeisesti esillä neuvotteluissa. EU:n neuvottelijat haluavat kytkeä maantieteellisiä alkuperämerkintöjä koskevat kysymykset maatalousneuvottelujen yhteyteen. Samalla pyritään siihen, että nykyisen 23 artiklan mukainen suoja laajenisi koskemaan kaikkia merkintöjä.

Nimisuoja EU:ssa

EU:ssa voimassa oleva nimisuoja perustuu kahteen 14.7.1992 annettuun asetukseen:

1. neuvoston asetus (ETY) N:o 2081/92 maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta ja
2. neuvoston asetus (ETY) N:o 2082/92 maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden erityisluonnetta koskevista todistuksista.

Asetuksen 2081/92 suojan kohteena ovat alkuperänimitykset ja maantieteelliset merkinnät ja asetuksen 2082/92 nojalla annetaan erityisluonnetta tarkoittavia todistuksia.

Molemmat asetukset koskevat vain maataloustuotteita, ja niissä on määritelty tuoteryhmät, joita ne koskevat. Asetukset ovat osittain päällekkäiset. Kumpikaan asetus ei koske viinejä eikä väkeviä alkoholijuomia, vaikka ne lasketaan maataloustuotteiksi. Niitä suojataan eri maissa kansallisella lainsäädännöllä.

Asetusten mukainen suoja on hyvin lähellä tavaramerkkisuojaa, ja se antaa vastaavanlaisen yksinoikeuden. Suoja rekisteröidään aina jonkin yhteisön nimiin, ja sitä ovat oikeutettuja käyttämään kaikki, joiden tuotteet täyttävät määritellyt ominaisuudet. Analogiaa Suomen lainsäädännöstä löytää yhteismerkkilaista (5.12.1980/795).

Miten Suomessa?

Suomessa ei ole ollut ennen EU:hun liittymistä erillistä maantieteellisiä merkintöjä koskevaa lainsäädäntöä. Pariisin konvention asettamat lainsäädännölliset velvoitteet on pyritty kattamaan sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetulla lailla. Lisäksi Suomessa on käytössä tarkastusmerkki ja yhteisömerkki.

Markkinaoikeuden ja sitä edeltäneen markkinatuomioistuimen ratkaisuista on löydettävissä muutamia, joissa voidaan katsoa olevan kysymys maantieteellisestä merkinnästä. Selkeimmillään asia oli esillä ratkaisussa 1985:3, jossa oli kysymys nimen ”Sveitsin Suklaa” käyttämisestä suklaamakeisissa.

Rekisteröintimenettely

EU:n asetusten rekisteröintijärjestelmä on toteutettu siten, että jokaisella jäsenmaalla on oma prosessinsa ja säädöksensä menettelytavoista. Hakemuksen muodon määrää Euroopan komissio. Suomessa rekisteröintimenettelyä hallinnoi maa- ja metsätalousministeriön nimisuojatyöryhmä.

Suojausta voi hakea vain useampi tuottaja yhdessä tai tuottajia edustava järjestö tai organisaatio. Tavaramerkistä poiketen hakijana ei siis voi olla yksittäinen tuottaja. Hakijataho on vastuussa siitä, että merkintää käytetään oikein ja että tuotteen erityislaadun vaatimukset täyttyvät. Hakijataho huolehtii myös siitä, että nimisuojaa käytetään markkinoinnissa hyväksi.

Suomalaisia tuotteita löytyy rekisteristä hyvin vähän. Lapin puikula -perunalla on suojattu alkuperänimitys. Tämän mukaan ainoastaan Lapin maakunnassa tuotetun puikulan yhteydessä voidaan käyttää tätä nimitystä. Aito perinteinen tuote -suojauksen ovat saaneet sahti, kalakukko ja karjalanpiirakka.

Pitkälle menevää tulkintaa

EU:n asetukset ovat kompromisseja vanhoista kansallisista järjestelmistä, ja järjestelmä soveltuu EU:ssakin lähinnä joidenkin maiden kulttuuriin ja tuotteisiin sekä tuotantojärjestelmiin. Järjestelmän aktiivisimmat käyttäjät löytyvät Etelä-Euroopan maiden joukosta. Vastaavasti Pohjoismaissa, Irlannissa ja Englannissa on rekisteröity ainoastaan muutamia tuotteita.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on käsitellyt maantieteellisiä nimityksiä useissa ratkaisuissaan. Yhden merkityksellisen ryhmän muodostavat ratkaisut, joissa on käsitelty maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojan rajoja ja niiden suhdetta tavaramerkkioikeuksiin. Toisen ryhmän muodostavat ratkaisut, joissa on ollut kysymys maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annettujen asetusten ja kansallisten säännösten tulkinnasta. Ratkaisut liittyvät myös tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen ja siten sisämarkkinoiden toiminnan turvaamiseen.

Ratkaisussa C-87/97 oli kysymys siitä, että Itävallassa oli vuonna 1977 rekisteröity Cambozola -tavaramerkki sinihomejuustolle ja sitä oli vuodesta 1983 lukien ollut toisen jäsenvaltion markkinoilla. Gorgonzola on Italiassa valmistetun sinihomejuuston alkuperämerkintä.

EY-tuomioistuin viittasi asetuksen N:o 2081/92 13 artiklan 1 kohdan b-alakohtaan, jonka mukaan rekisteröidyt alkuperänimitykset on suojattu väärinkäytöltä, vaikka tuotteen oikea alkuperä on mainittu. Väärinkäyttöä on myös sellainen tapaus, jossa tuotteen nimeämiseksi käytettyyn ilmaisuun sisältyy suojatun nimityksen osa siten, että kuluttajalle syntyy nimen yhteydessä mielikuva tavarasta, jolla on alkuperänimitys. Mielleyhtymä voi syntyä, vaikka tuotteiden välillä ei olisikaan sekaannusvaaraa.

Mikäli tavaramerkki on rekisteröity ennen kuin alkuperänimitys, edellyttää tavaramerkin käytön jatkaminen, että sen rekisteröinti on tapahtunut hyvässä uskossa. Tämän arvioiminen on kansallisen tuomioistuimen asia.

Keskustelua on herättänyt myös EY:n tuomioistuimen Parman kinkku -ratkaisu (C-108/01). Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko kaupalla oikeus käyttää Parman kinkku -nimitystä silloin, kun kinkun oli viipaloinut vähittäiskauppias. Parman kinkku -nimi oli suojattu alkuperänimityksellä, jota hallinnoi italialainen konsortio.

Italian lainsäädännössä oli alkuperänimityksen käytön edellytykseksi asetettu mm., että tuotteen siivuiksi leikkaamisen ja pakkaamisen kaltaiset toimenpiteet oli toteutettava tuotantoalueella. EY:n tuomioistuimen mukaan edellä mainittu rajoitus oli perusteltu, vaikka se olikin viennin määrällisiä rajoituksia vaikutuksiltaan vastaava toimenpide.

Yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä tarkasteltaessa ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, että alkuperänimitykset saavat erityisen vahvaa suojaa. Esimerkiksi mielleyhtymä-käsitettä ei juuri ole tavaramerkkiä koskeneissa ratkaisuissa hyväksytty.

Pohjoismaisesta ja perinteisestä tavaramerkkinäkökulmasta katsottuna syytä alkuperänimitysten vahvennettuun suojaan on vaikea ymmärtää.

Mitä tarkoittaa laadukas?

Geneerisestä nimityksestä on kysymys silloin, kun nimitys kuvaa enemmänkin tuotteen laatua kuin alkuperäpaikkaa. Suomessa esimerkkeinä voidaan pitää sanoja ”hampurilainen” ja ”wienerleipä”. Geneeriset nimitykset olisi asetuksen mukaan tullut määritellä toisella neuvoston asetuksella. Näin ei kuitenkaan ole tehty, ja siitä aiheutuu jatkuva epävarmuus esimerkiksi sellaisten nimitysten kuin ”emmental” asemasta.

Asetusten mukaan suojataan sellaisten tuotteiden nimiä, jotka määritellään laatutuotteiksi. Tähän liittyvän ongelman laajuuden voi aavistaa, kun tarkastellaan laatukäsitteen eroja eri EU-maissa. Varsinkin Etelä-Euroopan maissa laatutuotteilla ymmärretään perinteisiä, maineikkaita tuotteita, joista asiakkaat ovat valmiita maksamaan enemmän kuin tavallisemmista tuotteista. Suomessa ja Pohjois-Euroopassa yleisemminkin laatutuotteet ovat laatuominaisuuksiltaan moitteettomia tuotteita, jotka vastaavat kuluttajan ja asiakkaan vaatimuksia.

Suomalaisittain järjestelmän yhtenä ongelmana on, että uusia hyviä tuotteita tai uutta teknologiaa hyödyntäen aikaansaatuja tuotteita ei voi sen avulla suojata. Näin esimerkiksi erinomaista rypsistä valmistettua neito-öljyä ei voida suojata alkuperämerkintöjä koskevan järjestelmän avulla.

Maantieteellisiä merkintöjä koskevan järjestelmän käyttö on Suomessa vähäistä eikä sen aktiivinen hyödyntäminen tulevaisuudessakaan tunnu nykymuodossaan todennäköiseltä. Järjestelmän tunteminen on kuitenkin tärkeää, jotta siihen liittyviin vaikutuksiin omien tuotteiden markkinoinnissa pystytään varautumaan.

Kolme suojan astetta

# Alkuperänimitys (designations of origin) = paikan tai alueen nimi, jolta tuote on kotoisin silloin, kun tuotteen laatu tai ominaisuudet johtuvat olennaisesti tai yksinomaan paikasta.

# Maantieteellinen merkintä (geographical indication) = paikan tai alueen nimi, jolta tuote on kotoisin silloin, kun tuotteen määrätty laatu, maine tai muut ominaisuudet liittyvät tähän paikkaan.

# Erityisluonne (specific character) = erottaa maataloustuotteen tai elintarvikkeen selvästi muista samaan ryhmään kuuluvista samanlaisista tuotteista tai elintarvikkeista.

Marja-Leena Mansala
Pääsihteeri
IPR University Center

(Tämä linkki lisätty 15.9.2006)
Lisätietoa merkinnöistä ja linkit lainsäädäntöön löytyvät Euroopan unionin sivustolta:
Euroopan komissio > Maatalous > Maatalous ja elintarvikkeet > Elintarvikkeiden laatu:
http://ec.europa.eu/agriculture/foodqual/quali1_fi.htm

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot suomeksi:
http://eur-lex.europa.eu/fi/index.htm

Share: