Kohti avointa tiedettä ja tutkimusta

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vuonna 2014 Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen (ATT), jonka tavoitteena on edistää tiedon saatavuutta ja avointa tiedettä. Tutkimustulosten tulisi liikkua avoimesti ja sujuvasti yhteiskunnassa lainsäädäntöä ja tutkimuseettisiä periaatteita kunnioittaen.

ATT-hankkeen piirissä havaittiin, että Suomen lainsäädäntö sisältää merkittäviä esteitä tutkimusjulkaisujen, -aineiston ja -datan avoimelle saatavuudelle. ATT-hankkeen alaisuudessa toimiva Oikeuksien hallinta -työryhmä laati aiheesta tarkemman selvityksen, Suurimmat juridiset esteet avoimelle tieteelle ja tutkimukselle Suomessa, jossa tuodaan esille keskeiset ongelmat, muutostarpeet ja ratkaisuehdotukset. Selvityksen kohteena ovat tekijänoikeuslaki ja tietosuojalainsäädäntö.

Suurista datamassoista louhitaan tietoa

Selvityksen ensimmäisessä osassa paneudutaan tiedonlouhintaan, joka on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe. Tiedonlouhinnalla (data mining) tarkoitetaan niitä menetelmiä, joilla pyritään oleellisen informaation löytämiseen suurista tietomassoista. Tietoa etsitään koneluettavasta aineistosta yhdistelemällä louhittuja tietoja uudelleen mallien ja suuntausten tunnistamiseksi.  Prosessiin liittyy monia tekijänoikeuslain kannalta ongelmallisia vaiheita, kuten louhittavan aineiston kopiointi, muuntelu ja tallentaminen yleisön saataville saatettavaksi tietokannaksi. Tekijänoikeuslain mukaan kaikkiin näihin toimenpiteisiin on saatava tekijänoikeuden haltijan lupa.

Selvityksessä tuodaan esille mahdollisuus julkaisujen digitaaliseen kopiointiin tutkimusryhmälle Kopioston sopimuslisenssin nojalla, mikä ei kuitenkaan salli esimerkiksi louhinnan tuloksena syntyvän tietokannan yleisön saataviin saattamista tai aineiston pysyvää säilyttämistä. Tutkimuslaitokset ja yliopistot voivat myös ostaa oikeuksia tiedonlouhintaan kansainvälisiltä kustantajilta, mutta tämä luonnollisesti kasvattaa tutkimuksen kustannuksia. Lisäksi on otettava huomioon, että kustantajat voivat myydä louhintaoikeuksia vain omaan aineistoonsa siltä osin kuin siitä on sovittu alkuperäisten tekijöiden kanssa, joten hyvin suurten datamassojen (big data) tiedonlouhinta on yleensä mahdotonta. Suomalaiset kustantajat ja tekijänoikeuden haltijat sopivat louhintaoikeuksista vain harvoin. Tutkijat eivät siten voi valita tutkimuskohteitaan vapaasti.

Työryhmän mukaan Suomen tekijänoikeuslakiin voisi harkita lisättäväksi rajoitussäännöksiä, jotka sallivat laillisesti hankitun aineiston louhinnan tekijöiden oikeutetut intressit huomioiden. Rajoitussäännöksiä sisältyy jo Japanin, Ison-Britannian ja Irlannin lainsäädäntöön. USA:ssa tiedonlouhinta voi olla sallittua tekijänoikeuslain fair use -säännöksen (Copyright Law of the United States art. 107) nojalla. Suomessa tutkijoiden on kuitenkin pitäydyttävä sellaisissa kohteissa, joihin on mahdollista saada louhintalupa. Työryhmä korostaakin, että tutkimuksen toteuttamismahdollisuudet eivät saisi riippua louhintaluvan saatavuudesta. EU:n tekijänoikeuslainsäädännön uudistuksen yhteydessä Suomessa tulisi kiinnittää huomiota siihen, ettei tiedonlouhintaan kohdistu kansallisia esteitä, jotka voivat rajoittaa rajat ylittävää tutkimusta.

Rinnakkaistallentamisen hyödyt selvitetään

Toiseksi työryhmä arvioi julkaisujen rinnakkaistallentamisen suhdetta tekijänoikeuslakiin. Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tallentavat yhä enemmän julkaisuja ylläpitämiinsä julkaisuarkistoihin. Tekijänoikeuslaki edellyttää, että tallentamiseen saadaan tekijänoikeuden haltijan, eli yleensä kustantajan, lupa. Kustantajien ja tutkimusrahoittajien vaatimukset kuitenkin poikkeavat huomattavasti toisistaan rahoittajien vaatiessa tutkimusjulkaisujen pysyvää julkisuutta ja kustantajien kieltäytyessä rinnakkaistallentamisesta rahoittajien asettamassa määräajassa.

Kansainväliset tieteelliset kustantajat veloittavat yksittäisen artikkelin julkaisemisesta tyypillisesti 1500-3000 euron suuruisen APC-maksun (Article Processing Charge), johon tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen on yleensä suostuttava heikon neuvotteluasemansa takia. Työryhmä ehdottaakin tekijänoikeuslakia muutettavaksi siten, että rinnakkaistallentaminen on mahdollista korvauksetta tietyn, laissa säädetyn määräajan jälkeen. Vastaavanlainen muutos on jo toteutettu muutamissa EU:n jäsenvaltioissa.

Varatuomari Marja-Leena Mansala selvittää parhaillaan opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta, miten voitaisiin edistää tieteellisten julkaisujen saatavuutta, hyödynnettävyyttä ja rinnakkaistallentamista julkisiin arkistoihin. Mansalan on tarkoitus arvioida erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen vaikutuksia sekä lainsäädännöllisiä, taloudellisia ja toiminnallisia reunaehtoja. Tieteellisten julkaisujen rinnakkaistallentamisella nähdään monia hyötyjä – se mm. edistäisi korkeakoulujen ja yritysten keskinäistä suhdetta sekä lisäisi tutkimus- ja innovaatiotoiminnan laatua ja vaikuttavuutta. Lisäksi tiedon avoin saatavuus vaikuttaa positiivisesti ulkomailta Suomeen tehtäviin investointeihin.

Uusi tietosuoja-asetus avoimen tutkimuksen haasteena

Selvityksen viimeisessä osassa tarkastellaan tietosuojan aiheuttamia haasteita tutkimustiedon avoimuudelle. Työryhmä löysi EU:n uudesta tietosuoja-asetuksesta, joka tuli voimaan vuonna 2016, monia ongelmallisia kohtia tieteen ja tutkimuksen avoimuuden kannalta. Työryhmän mukaan se sisältää ristiriitaisia arvoja, sillä asetustekstissä painotetaan sananvapautta ja tiedon vapaata liikkuvuutta, mutta koko uudistuksen keskeisenä tavoitteena oli korostaa yksilön mahdollisuutta päättää itseään koskevan datan käytöstä. Lisäksi ongelmana nähtiin keskeisten käsitteiden, henkilötieto ja henkilötietojen käsittely, varsin laaja määrittely.

Asetuksen mukaan henkilö ei voi antaa ns. avointa suostumusta henkilötietojensa käyttöön, vaan suostumus voidaan antaa vain yksilöityyn käyttötarkoitukseen. Tämä vaikeuttaa huomattavasti avoimen tutkimuksen toteuttamista.

Voimassa olevan kansallisen lainsäädännön mukaan henkilöllä on oikeus vaatia itseään koskevan, rekisterissä olevan virheellisen tiedon korjaamista. Uuden tietosuoja-asetuksen 17 artiklan mukaan rekisteröidyillä on oikeus vaatia tietonsa poistamista rekisteristä, mikäli jokin säädetyistä edellytyksistä täyttyy (”oikeus tulla unohdetuksi”). Kyseisen artiklan 3 kohta saattaa kuitenkin olla ratkaiseva tieteen ja tutkimuksen toteuttamisen kannalta. Sen mukaan henkilöllä ei nimittäin ole oikeutta vaatia tietojaan poistettavaksi, jos tietojen käsittely on tarpeen sananvapautta ja tiedonvälityksen vapautta koskevan oikeuden käyttämiseksi tai yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia tai tieteellistä/historiallista tutkimustarkoitusta varten.

On kuitenkin tärkeää huomata, että rekisteröityjen henkilöiden oikeudet ja vapaudet tulee turvata täysimääräisesti, vaikka tietoja käsiteltäisiin yleisen edun mukaista arkistointia tai tutkimusta varten. Tiedot tulee suojata teknisesti, ja aineistosta on myös poistettava suorat tunnisteet, eli ne on pseudonymisoitava. Joissain tilanteissa aineisto tulee anonymisoida eli tehdä kokonaan tunnistamattomaksi, jolloin tietosuojalainsäädäntö ei enää sovellu tietoihin. Työryhmä huomauttaa kuitenkin, että tunnisteiden poistaminen vaikeuttaa aineiston jatkokäyttöä tutkimuksessa, minkä vuoksi kansallista lainsäädäntöä tulisi muuttaa siten, että se sallii aineiston jatkokäytön tutkimuksessa ilman tarpeetonta pseudonymisointia tai anonymisointia.

Uuden tietosuoja-asetuksen 85 artikla velvoittaa jäsenvaltiot sovittamaan kansallisessa lainsäädännössä yhteen oikeuden sananvapauteen ja oikeuden henkilötietojen suojaan säätämällä tarpeellisista poikkeuksista ja vapautuksista. Lisäksi 89 artikla oikeuttaa jäsenvaltiot säätämään poikkeuksista, jos asetus todennäköisesti estäisi tai suuresti vaikeuttaisi yleisen edun mukaisen arkistoinnin tai tieteellisen/historiallisen tutkimuksen toteuttamista. 85 ja 89 artiklojen mahdollistama liikkumavara tulisikin työryhmän mukaan hyödyntää mahdollisimman laajasti kansallisessa lainsäädännössä.

Saara Ylisalmi
oik.yo
Helsingin yliopisto

Kirjoittaja työskenteli harjoittelijana IPR University Centerissä syksyllä 2016.