Kirja-arvostelu: Tekoälysopimukset (Herkko Hietanen ja Hanne Hirvonen, Alma Insights 2026, 276 s.)
Ei tarvitse olla tekoälypöhisijä nauttiakseen tämän teoksen lukemisesta. Helposti lähestyttävä opus tarjoaa laadukkaan mutta kompaktin tietopaketin tekoälyyn liittyvistä mahdollisuuksista ja riskeistä niin juristeille kuin liiketoimintapäättäjillekin.
Tekoäly on tullut jäädäkseen niin käytännön juridiikkaan, (oikeus)tieteen tekemiseen kuin liiketoimintaan. Teemasta onkin viime vuosina julkaistu paljon, sekä asiaa että sisältöä vailla olevaa höttöä. Etenkin jälkimmäisiä on runsaasti, mikä saattaa tuntua puuduttavalta. Herkko Hietasen ja Hanne Hirvosen teos Tekoälysopimukset (Alma Insights, 2026) onkin ilahduttava poikkeus tekoäly-teemaisten julkaisuiden valtameressä. Kirja tarjoaa tasapainoisen, vakuuttavasti perustellun ja aidosti mielenkiintoisen esityksen aiheesta.
Kompakti ja helposti lähestyttävä opus
Tekoälysopimukset jakautuu kuuteen päälukuun: 1) Johdanto, 2) Johdatus tekoälyyn, 3) Valmistautuminen tekoälyn käyttöönottoon, 4) Tekoälyn valinta, 5) Kehittyvä oikeuskäytäntö ja 6) Esimerkkejä sopimusehdoiksi. Pääluvut on jäsennelty siten, että ne seuraavat sitä loogista prosessia, joka jokaisessa organisaatiossa tulisi käydä läpi, kun tekoäly integroidaan tavalla tai toisella osaksi toimintoja. Luvut kannattaa toden totta lukea järjestyksessä, mitä Hietanen ja Hirvonenkin alleviivaavat. Viimeisen, sopimusehtoesimerkkejä koskevan luvun (6) alussa kirjoittajat osoittavat kaapin paikan lukijalle, joka ajatteli mennä yli siitä mistä aita on matalin hyppäämällä suoraan viimeiseen lukuun: hienoillakaan sopimusehdoilla kun ei voi korjata ymmärryksen puutetta ja huonoja valintoja tekoälyteknologian tai -strategian valinnassa, ja juuri näitä teemoja käsitellään luvuissa 1–5. Tekoälysopimukset-teosta ei tulisikaan selata sieltä täältä, vaan lukea kronologisesti.
Kronologista lukemista suosittelen minäkin, myös itse lukukokemuksen kannalta. Hietasen ja Hirvosen teksti on mukaansatempaavaa ja suorastaan viihdyttävää luettavaa. Monimutkaisemmatkin tekoälyteemat esitetään ymmärrettävällä ja helposti lähestyttävällä tavalla, lukuisten havainnollistavien esimerkkien kera. Kirja ei sorru alalle tyypilliseen ”pöhinään”, joka uuvuttavuudessaan vie monelta tekoälyteemaiselta tekstiltä uskottavuuden etenkin LinkedInin kaltaisilla alustoilla.
Vihdoinkin viittauksia!
Hietanen ja Hirvonen toteavat heti kättelyssä, että kirja ei pyri olemaan akateeminen esitys. Todettakoon kuitenkin, että kirjassa on tästä huolimatta omaksuttu akateemisten tekstien paras ja tärkein piirre: runsas lähdeviitteiden käyttö. En voi kyllin suitsuttaa tätä kirjoittajien tekemää erinomaista valintaa. Lähdeviittaukset jätetään turhan usein pois käsikirja- ja oppikirjatasoisista teoksista ja tätä perustellaan toisinaan niin, että viittaukset sekoittaisivat lukijaa ja häiritsisivät lukukokemusta. (Pidän tällaista lukijan aliarvioimisena – eihän kukaan pakota lukemaan niitä alaviitteitä. Jos lähdeviittaukset puuttuvat, kriittinen lukija jää penäämään perusteita kirjoittajan argumentaatiolle.) Tekoälysopimukset-teoksen yli 200 alaviitettä tuovatkin paitsi uskottavuutta kirjoittajien esittämille kannanotoille, myös ohjaavat kiinnostunutta lukijaa lisätiedon äärelle.
Kirjan lähteistössä hyödynnetään oikeustieteen lisäksi myös bisneskirjallisuutta. Esimerkiksi luku 5 auttaa valmistautumaan tekoälyn käyttöönottoon liiketoimintaa koskevaan (tutkimus)kirjallisuuteen nojaten. Kaiken kaikkiaan kattavat ja monipuoliset lähteet osoittavat Hietaselta ja Hirvoselta perinpohjaista perehtymistä kirjan teemaan. Lähteinä on käytetty niin oikeustapauksia, blogi- tms. kirjoituksia, oppikirjoja, uutisartikkeleita kuin tieteellisiä julkaisuja.
Tekoälymallien ominaispiirteet tutuiksi
Teos esittelee tekoälyjärjestelmiin liittyviä mielenkiintoisia konsepteja ja riskejä havainnollistavien esimerkkien avulla. Esimerkiksi tekoälyn harjoittamaa mielistelyä kuvataan kiinnostavasti (s. 47). Algoritmien harjoittamalle syrjinnälle on niin ikään omistettu sivuja (s. 187–192). Samoin oli kiinnostavaa lukea siitä, kuinka aika ei ole tekoälylle minkäänlainen prioriteetti (s. 48–49). Tiedon ”totuus” kun määräytyy usein sen perusteella, kuinka usein ja vahvasti jokin asia esiintyy koulutusaineistossa. Tiedon tuoreus tai laadukkuus sen sijaan ei ole määräävää. Lopputuloksena on sokeus uuden tiedon edessä sekä kyvyttömyys priorisoida uutta tietoa vanhan sijaan. Tätä kirjoittajien esittämää seikkaa voidaan havainnollistaa tässä kirja-arviossa seuraavasti: kirjoitetaan Googleen ”tekijänoikeus muotiin”, eli teema, joka on lähellä omaa sydäntäni. AI-yhteenveto aiheesta näyttää seuraavalta:
Kuvakaappaus Google-hausta 25.8.2026
Asiaan perehtynyt lukija havaitsee välittömästi, että tekoälyn antama yhteenveto aiheesta on merkittävin osin paitsi terminologialtaan, myös sisällöltään vanhentunutta. Etenkin EU-tuomioistuimen ratkaisu C-683/17 Cofemel asettaa Googlen tekoälyvastauksen kyseenalaiseksi. Googlen tekoäly ei tosin näytä edes ymmärtävän, että koko kysymys on ratkaistava harmonisoidun EU-oikeuden lähtökohdista käsin, eikä kotimaiseen traditioon nojautuen. Esimerkki kuvastaa IP-oikeuden kontekstissa Hietasen ja Hirvosen teoksessaan seikkaperäisesti käsittelemää ongelmaa: tekoälymalli ei osaa luonnostaan painottaa uutta tietoa vanhan ohi. Malli voi hallusinoida vanhaa tietoa ”totuutena”, koska sen laskennallinen malli suosii toistuvuutta tuoreuden kustannuksella (s. 48–49). Tämä on olennaista ymmärtää tekoälyjärjestelmien implementoinnissa osaksi organisaation toimintoja.
Kirja tarjoilee runsaasti esimerkkejä sekä onnistuneista, että epäonnistuneista tekoälyn käyttöönotoista. Merkittävimmät esimerkit tunaroinnista tarjoavat maksupalveluyhtiö Klarna (s. 94) ja S-Pankki (s. 193–198). Varoittavat esimerkit saavat lukijan varmasti ymmärtämään, miksi tekoälyn käyttöönotto on tehtävä huolella ja harkiten, eikä organisaatioiden sovi mennä soitellen sotaan. Esimerkkien lisäksi kirjan teemaa havainnollistavat sopivan simppelit kaaviot (esim. s. 95).
Tekijänoikeutta unohtamatta
Monelle IPRinfo-lehden lukijalle Tekoälysopimukset-teoksen mielenkiintoisinta antia on eittämättä sen tekijänoikeuksia käsittelevä osuus (s. 169–181). Tämäkin on teema, josta on viimeisen vuosikymmenen verran ilmestynyt suunnaton määrä julkaisuja. Kirja voisi sortua toistelemaan jo läpikotaisin kahlattua ”voiko tekoälyn tuotos olla tekijänoikeudella suojattu – voiko tekoäly olla tekijä” -kysymyksenasettelua, johon oikeustieteellinen kirjallisuus on antanut vastaukset jo lukemattomia kertoja. Hietanen ja Hirvonen eivät kuitenkaan sorru tällaiseen narratiiviin. Sen sijaan he käyvät kattavasti ja napakasti läpi sekä tekoälyn käyttämään koulutusdataan että tuotoksiin liittyvät merkittävimmät tekijänoikeuskysymykset, esitellen myös tieteellisen tutkimuksen poikkeuksen ja esittäen kannanottoja, joiden tulkitsen omaavan jonkinlaista de lege ferenda -ajattelua. Tekijänoikeuksia koskevassa luvussa käydään myös läpi teemaa koskevat keskeiset oikeustapaukset (niin vireillä olevat kuin lainvoimaisetkin). Tällainen oikeustapauskokoelma toimii kätevänä muistilistana kelle tahansa juristille.
Lopuksi
Herkko Hietanen ja Hanne Hirvonen ovat kirjoittaneet erinomaisen käsikirjan, johon perehtymistä suosittelen lämpimästi. Uskon, että Tekoälysopimukset-kirja sisältöineen kiinnostaa suurinta osaa IPRinfo-lehden lukijoista. Kirjan ilmoitettua kohderyhmää ovat juristit ja liiketoimintapäättäjät. Suosittelen teosta edellä mainittujen lisäksi myös akateemikoille, sillä teos auttaa (toisinaan analogian kautta) ymmärtämään myös tiedemaailmaan rantautuvia tekoälyilmiöitä. Koska kirja käy läpi myös tekoälyn toiminnan perusperiaatteet, ei lukijalta vaadita aiempaa perehtyneisyyttä aiheeseen.
Pidän Tekoälysopimukset-teosta erittäin onnistuneena julkaisuna kategoriassaan, eli käsikirjatyyppisissä oikeudellisissa teoksissa, joiden on tarkoitus olla helposti lähestyttäviä ja -ymmärrettäviä. Teoksen nostaa verrokkiensa yläpuolelle muun ohella se, ettei helposti pureksittavaksi tarkoitettu teksti kuitenkaan aliarvioi lukijaa, vaan esimerkiksi lähteyttää väitteensä erittäin huolellisesti. Suosittelenkin kirjaa lämpimästi myös erityisen kiireisille henkilöille, joille on kuitenkin tärkeää oppia seikka jos toinenkin tekoälyn ja tekoälysopimusten perusteista. Teoksen nimittäin lukaisee erittäin nopeasti, jopa parissa tunnissa. Tämä on eittämättä Hietasen ja Hirvosen vetävän, kiinnostusta ylläpitävän ja asiantuntevan kirjoitustyylin ansiota.
