Kirja-alan digitalisaation vaikutus kirjailijan asemaan

Luku- ja kuunteluaikapalvelujen suosio kasvussa

Kirja-ala on murroksessa digitalisaation ja uusien jakelukanavien myötä. Viime vuosina erilaiset sähköiset kirjapalvelut ovat lisänneet merkitystään kirjallisuuden saattamisessa yleisön saataviin. Luku- ja kuunteluaikapalvelut ovat useimmiten kiinteään kuukausimaksuun perustuvia palveluja, joissa käyttäjä saa lukea sähkökirjoja ja kuunnella äänikirjoja laajasta valikoimasta valitusta tilaustyypistä riippuen joko rajattomasti tai tietyn tuntimäärän kuukaudessa. Suomessa suurimpia alan toimijoita ovat ruotsalaiset BookBeat, Nextory ja Storytel. Korona-aika on vauhdittanut palvelujen suosiota ja kasvattanut käyttäjämääriä valtavasti. Sähköiset kirjapalvelut ovat suosittu ilmiö erityisesti Pohjoismaissa.

Myös esimerkiksi Suomalaisella Kirjakaupalla on oma luku- ja kuunteluaikapalvelunsa, ja Nelonen Median Supla-sovelluksella on valikoimassaan äänikirjoja. Kuluttajat voivat myös ostaa kirjoja itselleen kappaleittain digitaalisina sähkökirjoina, jolloin kirjan hinta on usein fyysistä kappaletta edullisempi. Tällöin ostaja saa ladattua kirjan omalle laitteelleen, jolta sen voi lukea tai kuunnella. Kirjailijan saama korvaus on yleensä parempi silloin, kun kuluttaja ostaa kerralla vain yhden ääni- tai sähkökirjan verrattuna luku- ja kuunteluaikapalvelutilaukseen. Palvelujen kautta myydyt kirjat on nimittäin hinnoiteltu varsin halvoiksi. Äänikirjoista valtaosa kuunnellaan palveluissa, ja palveluita käytetäänkin useimmiten nimenomaan äänikirjojen kuunteluun lukemisen sijaan.

Kirjallisuuden digitalisoituminen, siirtymä alustatalouteen ja siten syntyneet uudet jakelutavat ovat tuoneet kirjoille uutta yleisöä sekä tarjonneet uudenlaisia muotoja nauttia kirjallisuudesta. Ilmiön kaikki vaikutukset eivät kuitenkaan ole myönteisiä kirjallisuuden tekijöille. Tekijänoikeuteen kuuluvat taloudelliset oikeudet mahdollistavat sen, että kirjailija voi ansaita luovalla työllään. Kirjailija sopii teostensa käytöstä ja tästä maksettavista korvauksista kustantajan kanssa. Tekijänpalkkio lasketaan kustantajan saamasta arvolisäverottomasta myyntitulosta, ja sen tulisi olla kohtuullinen korvaus kirjailijan työstä. Sähköisten kirjapalvelujen yleistyminen voi merkitä tulonmenetystä kirjailijalle verrattuna siihen, että kirjaa myytäisiin fyysisinä teoskappaleina.

Kirjailijaliiton näkemyksiä kirja-alan murrokseen

IPRinfo-lehti haastatteli Suomen Kirjailijaliiton lakimiestä Ville Toroa kirja-alan digitalisoitumisen vaikutuksesta kirjailijan asemaan. Työssään Toro neuvoo liiton jäseniä kirjailijan työhön liittyvissä lakiasioissa. Hän kertoo äänikirjoihin liittyvien seikkojen korostuvan kirjailijoita sopimusasioista neuvottaessa. Kirjailijan ja kustantajan välisissä kustannussopimuksissa sovitaan julkaisumuodoista nimenomaisesti, ja nykyisin kustannussopimus kattaa useimmiten myös äänikirjan julkaisumuotona.

Toro toteaa kirjailijoiden olevan hyvin huolissaan omasta toimeentulostaan kirja-alan murroksessa. Hän viittaa Kirjailijaliiton kesällä 2020 tekemään selvitykseen, joka koski kirjailijoiden saamia palkkioita vuoden 2019 kirjamyynneistä. Selvitys keskittyi erityisesti äänikirjoihin. Kirjailijoille tehdyn kyselyn mukaan jokaisesta myydystä äänikirjasta kirjailijalle maksettava palkkio oli keskimäärin 67 senttiä. Jokaisesta myydystä painetusta kovakantisesta kirjasta kirjailija puolestaan sai keskimäärin 3,10 euroa. Äänikirjasta saatava tuotto oli siten noin viidesosa painetun kirjan tuotosta. Toron mukaan kirja-alan digitalisoituminen ja erilaiset luku- ja kuunteluaikapalvelut näkyvät siten pidemmän päälle myös kirjailijoiden toimeentulossa.

Toron mukaan painetussa kirjassa ja sähkökirjassa kirjailijan palkkiotaso on vakiintunut yleisimmin 20–25 prosentin välille. Pehmeäkantisissa pokkareissa tekijänpalkkioprosentti on kovakantisiin verrattuna pienempi. Äänikirjan suhteen palkkiotaso vaihtelee laajemmin 12–25 prosentin välillä, mutta myös tämän ylittäviä palkkiotasoja on. Kirjailijan suosio vaikuttaa hänen neuvotteluasemaansa kustantajan kanssa palkkiosta sovittaessa, minkä huomaa erityisesti äänikirjan palkkioprosenteista. ”Yleisesti ottaen kirjailijoiden ja muiden tekijöiden neuvotteluasema on heikko”, Toro kuitenkin toteaa.

Kirja-alan sähköistyminen näkyy tilastoissa

Kirjailijaliiton tekemässä selvityksessä ei äänikirjojen osalta oltu eritelty yksittäisinä kappaleina myytyjä ja luku- ja kuunteluaikapalveluissa myytyjä kirjoja. Toro kuitenkin huomauttaa, että äänikirjoista selvästi suurin osa myydään nykyisin jo palvelujen kautta. Tämä on selkeästi nähtävissä Suomen kustannusyhdistyksen julkaisemissa tilastoissa, joista selviää teosten kokonaismyynti julkaisumuodoittain ja myös se, onko digitaalinen kirja myyty palvelun kautta vai yksittäisenä kappaleena.

Tilastot osoittavat, että ääni- ja sähkökirjojen myynti erityisesti palvelujen kautta on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, kun taas painetun kirjan myynti on laskenut jo pitkään. Kirjojen kokonaismyynti on viimeiset vuodet pysynyt samoissa luvuissa, mutta sähköiset julkaisut muodostavat siitä yhä suuremman osan. Kustannusyhdistyksen vuositilaston 2020 mukaan sähköisten julkaisujen osuus oli 28,4 % kirjojen euromääräisestä kokonaismyynnistä. Vuonna 2019 osuus oli 22 % ja vuonna 2016 9,9 %.

Tekijänpalkkion määräytyminen luku- ja kuunteluaikapalveluissa

Kirjailijan ja kustantajan välisestä kustannussopimuksesta on käytävä selvästi ilmi, kattaako sopimus myös sähköiset luku- ja kuunteluaikapalvelut. Kustantaja tekee sopimuksen kirjapalvelun kanssa ja neuvottelee sinne myytävän kirjan hinnasta. Kustantajan ja palvelujen väliset sopimukset sisältävät salassapitovelvoitteita, ja niillä on erilaisia sopimuskäytäntöjä sen suhteen, kuinka kirjailijalle tilitettävä osuus teosten käytöstä palvelussa määräytyy. Lukuaikapalveluiden osalta tekijänpalkkioiden määräytymismallit eivät ole vielä vakiintuneet toisin kuin perinteisessä kirjamyynnissä. Se, miten ja mitä tietoja kirjailijoille tilityslaskelmissa ilmoitetaan, vaihtelee Toron mukaan paljon kustantajittain. Yleensä tilityslaskelmissa ei eritellä sitä, kuinka monta kertaa kirjoja on luettu tai kuunneltu näissä palveluissa. Toron mukaan tämä on ehdottomasti puute.

Toro mainitsee haastattelussa kaksi erilaista tekijänpalkkioiden määräytymismallia. Ensimmäisessä mallissa palvelu maksaa tietyn euromäärän yhdestä kokonaisesta teoksen luku- tai kuuntelukerrasta. Tällöin joko yksi käyttäjä kuuntelee tai lukee teoksen 100-prosenttisesti taikka esimerkiksi viisi käyttäjää lukee tai kuuntelee kukin 20 %. Toinen malli on niin sanottu revenue share, jossa palvelu maksaa tietyn osuuden tuotoistaan kustantajalle teosten käytön mukaisessa suhteessa. Toro tähdentää tässä olevan kyse kustantajan ja palvelun välisestä sopimuksesta. ”Kirjailijan mahdollisuudet vaikuttaa hintaan ovat hyvin vähäiset. Myynti on kustantajan tehtävä ja sitä kautta myös hinnasta päättäminen”, Toro kuvailee.

Kirjailijat saattavat toisinaan tehdä sopimuksia itse suoraan sähköisen palvelun kanssa ilman kustantajaa, mutta tämä on Toron mukaan toistaiseksi hyvin harvinaista. Poikkeuksena ovat sellaiset teokset, jotka kirjoitetaan suoraan äänikirjoiksi. Niistä kirjailija sopii usein itse palvelun kanssa. Kirjojen luominen suoraan äänikirjamuotoon onkin käytäntö, joka on syntynyt palvelujen suosion myötä. Toro mainitsee esimerkkinä Storytelin Original-sisällön, jossa julkaistavat kirjat on kirjoitettu suoraan äänikirjoiksi. Tämä osoittaa ajattelutavan muutosta, sillä aiemmin äänikirja on ollut ikään kuin painetun kirjan lisä. Teoksen laatiminen suoraan äänikirjaksi ja kirja-alan murros yleisellä tasolla vaikuttaa siten myös kirjoittamisprosessiin. ”Se, mikä toimii luettuna ei välttämättä toimi kuunneltuna ja toisinpäin”, Toro summaa.

Tekijänoikeusdirektiivin rooli kirjailijoiden oikeuksien turvaamisessa

Suomessa ollaan tällä hetkellä implementoimassa EU:n tekijänoikeusdirektiiviä, jonka tavoitteena on muun muassa saattaa tekijänoikeussääntely vastaamaan nykypäivän digitaalista ympäristöä sekä edistää tekijöiden oikeuksien toteutumista. Hallituksen esityksen luonnos direktiivin kansallisesta täytäntöönpanosta on saanut lausuntokierroksella osakseen runsaasti kritiikkiä. Tekijöitä ja esittäviä taiteilijoita edustavien järjestöjen muodostaman Tekijäfoorumin mukaan esitysluonnos ei parantaisi tekijöiden asemaa sopimussuhteissa, vaan paikoin jopa heikentäisi sitä. Tekijäfoorumi katsoo, että direktiivin tavoitteet voitaisiin toteuttaa kollektiivisella sopimisella. Esityksessä tätä keinoa ei ole huomioitu.

Toron mukaan direktiivin implementointi on keskeisessä roolissa kirjailijoiden aseman turvaamisessa alan murrosvaiheessa. Direktiivi on laaja paketti, ja tekijöiden kannalta erityisen tärkeä on sen 3 luku. Kysyttäessä kirja-alan kannalta keskeisimpiä seikkoja direktiivin implementoinnissa Toro mainitsee avoimuusvelvoitteen ja kollektiivisen sopimisen. ”Luovat alat ovat hyvin erilaisia, ja Tekijäfoorumin ajatuksena on se, että nämä alakohtaiset erityispiirteet otetaan huomioon kollektiivisella sopimisella”, Toro kertoo. Tämä tarkoittaisi Tekijäfoorumin mukaan sitä, että laissa säädettäisiin selkeästi ja nimenomaisesti, että tekijällä ja esittävällä taiteilijalla on oikeus asianmukaiseen ja oikeasuhteiseen korvaukseen vähintään alakohtaisesti kollektiivisesti sovitun mukaisesti.

Tekijäfoorumin mukaan samalla tapaa säädettäisiin avoimuusvelvoitteesta ottamalla lakiin maininta siitä, että tekijällä on oikeus saada säännöllisesti ajantasaisia, merkityksellisiä ja kattavia tietoja teosten ja esitysten käytöstä kollektiivisesti sovitulla tavalla. Toron mukaan tällainen malli varmasti parantaisi tekijöiden asemaa. Luku- ja kuunteluaikapalvelujen yhteydessä tällainen sääntely edistäisi kirjailijoiden mahdollisuuksia saada tietoa siitä, miten heidän teoksiaan käytetään palveluissa. Kirja-alalla kollektiivinen sopiminen tarkoittaisi Toron mukaan todennäköisesti sitä, että Kirjailijaliitto tekisi sopimukset yksittäisten kustantajien kanssa Ruotsin mallin mukaisesti. Muissa Pohjoismaissa kirjailijat sopivat vähimmäisehdoista kollektiivisesti, ja näin on tehty aikaisemmin Suomessakin.

Murroksessa tarvitaan uusia malleja

Luku- ja kuunteluaikapalvelujen suosiosta keskusteltaessa Toro toteaa kirjailijoiden korostavan sitä, että asia ei saa jäädä lukijoiden ja kuuntelijoiden huoleksi. Kuluttajien ei tarvitse ajatella sitä, mistä kirja tulisi ostaa, jotta kirjailija saa parhaimman korvauksen. Kirja-alan tulee löytää ratkaisu tilanteeseen. Toro täsmentää, ettei Kirjailijaliitto missään nimessä vastusta äänikirjoja, vaan keskustelussa on kyse kirjailijoiden huolesta omasta toimeentulostaan.

Kirja-alan digitalisaatio on merkittävä mullistus ja osa laajempaa alustatalouden ilmiötä. Se saattaa hämärtää kirjallisuuden kuluttajien näkemystä siitä, miten kirjailijoille teosten käytöstä tilitettävä palkkio muodostuu ja jopa vähentää arvostusta luovan työn tekijöitä kohtaan. Havaittavissa on samansuuntainen kehitys, joka on jo toteutunut musiikin kohdalla. Yhä harvempi ostaa musiikkia teoskappaleina, vaan niitä kuunnellaan suoratoistopalveluissa, jolloin musiikintekijöiden saama korvaus jää alhaiseksi. Vaikuttaakin selvältä, että kirja-alan murroksessa tulee löytää uudenlaisia malleja, joilla kirjailijoiden oikeus kohtuulliseen korvaukseen luovasta työstään mahdollistetaan jatkossakin. Näin voidaan varmistaa laadukkaan suomalaisen kirjallisuuden luominen ja julkaiseminen myös tulevaisuudessa.