Kilpailunäkökohtia – EUIPO vastaan kansalliset IPOt

5/2021 27.9.2021
laptop, coffee, pencils, notebook

On tiedossa, että immateriaalioikeudet, etenkin patentit, voivat rajoittaa kilpailua. Teollis- ja tekijänoikeus on yksinoikeus, eräänlainen monopoli, jonka avulla kilpailijaa estetään kopioimasta keksintöä tai luomusta. Kilpailuoikeuden tarkoituksena taas on estää monopolien syntymistä ja taata vapaasti kilpailtuja markkinoita.

Esimerkiksi G.H. Montague lausui jo vuonna 1927” Monopoly is the purpose of patent law, and prevention of monopoly is the purpose of the anti-trust laws.” Näiden välillä vallitsee siis jännite.

Taloustieteilijöiden mukaan kilpailu on toivottavaa. Yritykset, jotka haluavat lisätä markkinaosuuksiaan, parantavat tavaroidensa laatua, pyrkivät laskemaan hintoja ja keksivät uusia tuotteita. Kaikesta tästä hyötyvät kuluttajat. Sitä vastoin esimerkiksi patenttien lisensioinnin yhteydessä esiintyvät epäkohdat, kuten lisenssinsaajan velvoite ostaa patenttiin liittymättömiä tuotteita, patenttien yhteenliittymät (patent pools), standardointi ja niin sanotut ”Non practising entities, NPE, voivat olla kilpailulle haitallisia.

On kuitenkin hyvä tiedostaa, ettei lain myöntämä yksinoikeus eli immateriaalioikeudellinen monopoli automaattisesti muunnu markkinamonopoliksi.

Tässä ei kuitenkaan syvennytä immateriaalioikeuksien ja kilpailuoikeuden jännitteiseen suhteeseen, vaan pohditaan voiko kilpailu viranomaisten välillä hyödyntää viranomaisten tarjoamien palvelujen käyttäjiä?

Markkinoiden rakenne ja toimivuus sekä kilpailijoiden käyttäytyminen

N.G. Mankiw totesi 2012, että kilpailu edistää hyvää hallintoa ja estää viranomaisia soveltamasta yksinoikeuteen eli monopoliin perustuvaa valtaa kansalaisia kohtaan. Tämän toteamiseksi on kuitenkin tarkasteltava markkinoiden rakennetta, kilpailijoiden käyttäytymistä markkinoilla ja viime kädessä markkinoiden toimivuutta.

Tietynlainen kilpailu Euroopan patenttitoimiston (EPO) ja kansallisten toimistojen välillä voisi toimia kannustimena säilyttää korkeanlaatuista patenttitutkintaa. Tämä takaa myös käyttäjille valinnanvaraa ja joustavuutta.

Mikä on sitten Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) ja kansallisten patentti- ja tavaramerkkivirastojen (IPO) välinen suhde?

Markkina

Voidaan puhua tavaramerkkien ja mallien suojauksia koskevasta markkinasta. Markkinaksi voidaan määritellä 27 jäsenmaasta koostuva EU:n alue. Alueen tai markkinan rakenne on oikeasti kolmiportainen. Sen puitteissa toimivat kansalliset rekisteröintijärjestelmät, alueellinen ja kansainvälinen järjestelmä. Tässä ei käsitellä lainkaan pitkään voimassa ollutta Beneluxin yhteistä rekisteröintijärjestelmää sekä WIPO:n kautta toimivaa kansainvälistä rekisteröintiä.

Markkinoiden rakenne

EU:n ja kansalliset tavaramerkki- ja mallijärjestelmät ovat käsitteellisesti selkeitä. EU:n myöntämä suoja koskee koko EU:n aluetta ja sitä säätelee yksi ja sama asetus. Se soveltuu parhaiten suurille koko EU:n alueen kattaville yrityksille. Suojan myöntää hakemuksesta yksi viranomainen eli teollisoikeuksien virasto EUIPO Espanjan Alicantessa ja viime kädessä Euroopan unionin tuomioistuin (CJEU) tulkitsee säännöksiä. Kansallisia tavaramerkkejä tai malleja myönnetään kansallisen viranomaisen toimesta koskemaan pelkästään kysymyksessä olevaa jäsenvaltiota. Tulkintaerimielisyyksistä päättää jäsenvaltion korkein oikeus.

Alueellinen suojausjärjestelmä poikkeaa kuitenkin kansallisista. Tavaramerkkien osalta alueellista suojaa saadaan vain rekisteröimällä merkki, mutta kansallisesti suojaa voi saada myös vakiinnuttamalla, ainakin eräissä jäsenvaltioissa. EUIPO:ssa ei tutkita niin sanottuja sopimuksenvaraisia eli relatiivisia esteitä, vaikka esimerkiksi Suomessa ja eräissä muissa jäsenvaltiossa ne tutkitaan. Suojaussysteemit eri maissa poikkeavat toisistaan ja tekevät rakenteen osittain läpinäkymättömäksi.

Direktiivit pyrkivät yhdenmukaistamaan kansallista lainsäädäntöä ja CJEU ohjaamaan tulkintoja. Tästä huolimatta suojausmarkkinan rakenne on monimutkainen ja siksi on erityisen tärkeätä tarkastella markkinoiden toimivuutta sekä kilpailijoiden, EUIPO:n ja kansallisten toimistojen käyttäytymistä markkinoilla.

Kilpailijoiden käyttäytyminen markkinoilla

On perusteltua kysyä, eikö kyse ole kuitenkin rauhanomaisesta rinnakkaiselosta kuin kilpailusta? Näin voi toki olla, mutta epäilyt siitä, että suojaa saa helpommin EUIPO:sta kuin esimerkiksi kansalliselta IP-toimistolta, kuten suomalaiselta PRH:lta, voi olla merkki lainsäädännön heijastamasta vääristetystä kilpailusta.

Suurempi ongelma on kuitenkin EUIPO:n valtavat resurssit suhteessa yksittäisiin kansallisiin toimistoihin. Tämä houkuttelee käyttämään varoja hankkeisiin, jotka eivät ole välittömässä yhteydessä sen ydintoimintaan, nimittäin alueellisen tavaramerkki- ja mallisuojan myöntämiseen. Tästä esimerkkinä voidaan mainita erilaiset tukitoimet pienten ja keskisuurten yritysten EU:ta koskeville rekisteröintipyrkimyksille ja pro bono-alustojen luomiselle.

On lisäksi otettava huomioon, että monen kansallisen toimiston, jonka pääasiallisena tehtävänä on huolehtia pienistä ja keskisuurista yrityksistä (SME), on katettava omat kustannuksensa eli ne ovat niin sanotusti oma kustanteisia.

Markkinoiden toimivuus

Olen toisessa yhteydessä todennut, (IPRinfo 4/2021 2 miljoonan EU-tavaramerkkirekisteröinnin raja rikki) että EU:n alueellinen järjestelmä ja kansalliset järjestelmät ainakin hetkellisesti näyttävät löytäneen tasapainon. Sen edellytyksenä on kuitenkin mielestäni ehdottomasti, että EUIPO keskittyy perusfunktioonsa eikä laajenna toimintaansa sen ulkopuolelle varsinkaan SME:n houkuttelemiseen.

Markkinat toimivat hyvin niin kauan kuin EUIPO ja kansalliset IP-toimistot keskittyvät kilpailemaan perustoimintojen laadulla. Immateriaalioikeussuojan ja sen strategisen käytön neuvonta on tarkoituksenmukaista jättää immateriaalioikeusasiamiesten turvallisiin käsiin.

Kansallisten toimistojen edustajien EUIPO:n hallintoelimissä tulisi myös huolehtia suojamarkkinoiden toimivuudesta eli tasapainosta.

Kuva: Ian Dooley, Unsplash

Kirjoittajat