Julkaisemisen hyvät käytännöt
Julkaiseminen on tieteen tekemisen tärkeimpiä mittareita ja sen merkitys korostuu koko ajan. Tieteellisen tiedon viestiminen ja jakaminen on tiedeyhteisön perustoimintaa, julkisuuteen tuominen ja kritiikin vastaanottaminen kuuluu laadunvarmistuksen prosessiin.
Erkki Karvonen, Terttu Kortelainen ja Jarmo Saarti ovat kirjoittaneet teoksen, johon jokaisen tiedettä tekevän ja sitä seuraavan olisi hyvä perehtyä. Karvonen on informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori, ja hänen ohjauksessaan on Oulun yliopiston tiedeviestinnän maisteriohjelma TIEMA. Kortelainen on tutkimus- ja opetustyössään keskittynyt tieteelliseen viestintään ja sosiaaliseen mediaan. Saarti puolestaan on Itä-Suomen yliopiston kirjastonjohtaja.
Kirjassa käydään läpi tieteellisen viestinnän historiaa, julkaisemisen prosessia, tutkimuksen ja tutkijoiden sekä tutkimustoiminnan arviointia. Tiedonjakajana yleistajuisessa tiedeviestinnässä populaarin tietokirjallisuuden rinnalle on noussut sosiaalinen media, joten tutkijan toimiminen internetissä on saanut oman lukunsa. Tekijänoikeutta käsitellään julkaisemisprosessiin yhteydessä, mutta asiaa sivutaan useissa kohdissa.
Tiedeyhteisön lisäksi tutkimuksesta on viestittävä myös suurelle yleisölle. Tieteen popularisointi on osa yliopistojen ns. kolmatta tehtävää eli yhteiskunnallista vuorovaikutusta, mutta siihen suhtautuminen on hyvin vaihtelevaa. Akateemisia palkintoja ei tipu televisioesiintymisistä tai tutkimusblogeista, ainakaan vielä. Ranking-elämän ulottuessa tutkimukseen ja tutkijoihin populaarin toiminnan vaikutus yliopistojen maineeseen on huomioitava arvioinneissa.
Kilpailun koventuessa saattavat julkaisemisen etiikkaa ja hyvät käytännöt helposti unohtua. Tekijyyden arvo on korostunut, joten nimeä yritetään tuoda esille joskus epämääräisillä keinoilla.
Avoimen julkaisemisen aikakaudella suurten tiedekustantajien rooli on kyseenalaistettu, sillä artikkelituotannosta saatava tuotot eivät tule tutkijalle tai yliopistolle vaan kustantajalle. Tieteellisen viestinnän kulttuurinmuutos tapahtuu hitaasti, eikä avoin julkaiseminenkaan ole ilmaista.
Kirjan päätösluku, ”Tiede markkinatalouden otteessa”, voisi olla myös kirjan alaotsikko. Tutkimus kehittyy parhaiten avoimessa ympäristössä, mutta tutkimustieto on myös tärkeä taloudellinen resurssi, jota ei voi jakaa kaikille.
Tieteen avoimuuden ihanteet ja realiteetit ovat kaukana toisistaan eikä lähentymistä taida olla luvassa. Teos ei kaunistele yliopistomaailman muutosta, mutta esille nousee myös toivo erilaiseen tieteen tekemisen tapaan ja tutkimusmaailman myyttien purkamiseen.
Soile Manninen
Tiedeviestintä (Science Communication) on kattotermi tiedeyhteisön sisällä tapahtuvalle tieteelliselle viestinnälle (Scientific Communication) ja populaarille yleistajuiselle viestinnälle (Public Communication of Science).
