IPRinfo-lehden vuosi 2020

6/2020 17.12.2020
Flipping wooden boxes. Year 2020 to 2021

Vuosi 2020 on päättymässä. Se on ollut erikoinen vuosi. Huhtikuun puolessa välissä ilmestyneessä IPRinfo-lehdessä (2/2020) kommentoitiin peruutettuja tai lykkääntyneitä IPR-tilaisuuksia. Pandemia jätti jo keväällä jälkensä monella tavalla. Silloin olimme kuitenkin kohtuullisen optimistisia ja kuvittelimme, että jo syksyllä tilanne olisi parempi. Luulimme, tai ainakin toivoimme, että voisimme kokoontua eri IPR-tilaisuuksiin ja seminaareihin. Mutta kesän jälkeen kiihtynyt pandemia on näyttänyt, että joudumme vielä odottamaan. Eräissä maissa tilanne on kehittynyt todella huolestuttavaksi nopeasti lisääntyvine tartuntoineen ja kuolemantapauksineen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Covid-19 viruksen aiheuttamat kuolemantapaukset ovat enemmän kuin kymmenkertaistuneet kevääseen verrattuna. Tilanne Euroopassa ja naapurimaissamme on myös haastava. Vaikka Suomen tartuntamäärät ”numerojen” valossa vaikuttavat kohtuullisilta moniin muihin maihin verrattuna, terveysasiantuntijoiden mielestä vaara ei vielä ole ohi.

Pandemian leviämisen estämiseksi kaikenlaisista online-tilaisuuksista, kuten etäkokouksista ja webinaareista on tullut arkipäivää eli uusi normaali.

Muun muassa AIPPI:n, ECTA:n ja INTA:n kokoukset on pidetty verkossa. Sama koskee myös Suomen AIPPI:n ja STY:n kokouksia.  Online tilaisuudet ovat sujuneet hyvin. Toiveissa kuitenkin on, että voisimme ensi vuoden puolella vähitellen taas siirtyä tapaamaan kasvokkain. On selvää, että kaikkinainen ajatusten vaihto ei suju tarkkaan raamitetuissa digitaalisissa tapaamisissa, ei ainakaan vielä.

Vallitseva maailman tilanne ei kuitenkaan ole vaikuttanut verkkolehtijulkaisuun, vaan sen voidaan jopa sanoa hyötyneen siitä. IPRinfo-lehti ilmestyi 6 kertaa vuonna 2020 ja artikkeleita julkaistiin enemmän kuin koskaan aiempina vuosina. Julkaisutahti artikkeleissa on nopea ja se näkyy myös klikkausmäärissä. Lukijoita/sivustolla kävijöitä on ollut yli kaksinkertainen määrä vuoteen 2019 verrattuna. Ajanjakson 1.5. –10.12.2019 välisenä aikana kävijämäärä oli 21 484 ja samana ajan jaksona vuonna 2020 määrä oli 44 464. Jos otetaan huomioon koko vuosi 2020 kävijämääräluku oli 16.12.2020 mennessä huikeat 70 154. Tästä olemme erittäin iloisia.

Tähän mennessä on ilmestynyt 85 pitempää ja lyhyempää aineettomia oikeuksia koskevaa juttua sekä lukuisia uutis- ja oikeustapauskommentteja. IPR-ihmisiä esittelevä palsta on ollut erityisen suosittu. Vuoden aikana IPR-ihmisiä-juttuja on ilmestynyt 19 kappaletta. Kirja-arvosteluja on julkaistu kolme.

Olemme hyvin selvillä siitä, että aineettomia oikeuksia koskevia julkaisuja, blogeja ja podcasteja, ym. on merkittävä määrä. Joudumme kilpailemaan aineettomista oikeuksista kiinnostuneiden huomiosta monen eri toimijan kanssa. Mutta Suomen IPR-hankkeista ja -tapahtumista ei kuitenkaan uutisoida muualla yhtä laajasti kuin IPRinfo-lehdessä. Jutut ilmestyvät pääasiassa suomeksi, välillä englanniksi ja ehkä tulevaisuudessa jokunen ruotsiksi.

IPRinfo ei ole vain julkaisu sanan tavanomaisessa merkityksessä, vaan myös foorumi kaikille Suomessa toimiville IPR-asiantuntijoille, jotka haluavat jakaa kirjoittamansa artikkelin tai henkilökuvan Suomen IPP-yhteisön kanssa. Otamme mielihyvin vastaan kirjoituksesi.

Tiedämme jo tässä vaiheessa, että vuodesta 2021 tulee vilkas IPR-vuosi. EU julkaisi äskettäin IP-toimintasuunnitelmansa. Siihen sisältyy monta mielenkiintoista lakihanketta. Suomen IPR-strategian taustaselvitys ilmestynee vielä tänä vuonna ja varsinainen strategia ensi keväänä. Sekä WIPO että EUIPO ovat osallistuneet aktiivisesti tekoälyä ja muita uusia teknologioita ja IPR:iä koskevaan keskusteluun. Erilaiset ja eri suuruiset kansainväliset IPR-kokoukset odottavat vuoroaan. Toivomme hartaasti, että myös perinteinen IPR-päivä ja IPR University Centerin järjestämät lukuisat koulutustilaisuudet voitaisiin järjestää lähitilaisuuksina.

IPRinfo-lehti pyrkii kirjoittamaan ja raportoimaan kaikesta tästä. Pysy kuulolla!

IPRinfo-lehden toimitus toivottaa sinulle rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!

Max Oker-Blom
päätoimittaja

Auri Vainio
toimitussihteeri

Anni Wargh
toimitussihteeri

Yhteystiedot lehden toimitukseen löydät TÄÄLTÄ

Aiheet: Muut
Share: