IPR kehyslaki – Japanin esimerkki

(IPRinfo 1/2005)

Japanissa on voimassa immateriaalioikeuksien asemaa ja tehtäviä koskeva yleislaki. Tämän kehyslain eräänä tarkoituksena oli nostaa maan talous taantumasta.

Japanin talous kukoisti 1970-ja 80-luvuilla lisääntyneen tuotannon ja viennin ansiosta. Maan kilpailukyky oli korkeimmillaan, tekninen ja tuotannollinen osaaminen huipussaan. Sen sijaan 1990-luvulla maa ajautui taantumaan. Sen piirteinä ovat olleet muun muassa hintojen deflatorinen kehitys, riippuvaisuus dollarista ja sen kurssikehityksestä, ns. heikot lainat rahamarkkinoilla.

Taantumaa on yritetty torjua luomalla uutta talous- ja kauppapolitiikkaa, esimerkkinä yhteistyö ja kaupankäynti kasvavien markkinoiden kuten Kiinan kanssa. Lisäksi on käytetty lainsäädännöllisiä keinoja. Lainsäädäntö on Japanissa ymmärretty kauppa- ja talouspolitiikan jatkeeksi ja keinoksi, jolla on lähdetty torjumaan ns. kuplataloutta (bubble economy).

Käymättä syvällisesti ja seikkaperäisesti läpi Japanin värikästä ja mielenkiintoista historiaa voidaan todeta, että länsimaiden vaikutus oikeuskehitykseen lisääntyi 1800-luvun lopulla. Ns. Meiji-kausi edusti käännekohtaa.

Immateriaalioikeuksien asema tunnustettu
Japanissa on pitkään tunnustettu immateriaalioikeuksien tärkeä asema ja arvo tekniikan ja tuotannon kannalta. Maa on liittynyt alan kansainvälisiin konventioihin. Teollis- ja tekijänoikeudelliset lait ovat vanhaa perua. Esimerkiksi hyödyllisyysmallioikeuksista annettiin laki jo vuonna 1905.

Varsinkin patenttilainsäädännössä (nykyinen laki on vuodelta 1959) on mannereurooppalainen leima. Sen sijaan toisen maailmansodan jälkeen omaksutuissa kilpailunrajoituslaeissa on käytetty mallina Yhdysvaltoja.

Nykyisessä lainsäädännössä on vaikutteita sekä mannereurooppalaisesta että angloamerikkalaisesta oikeuspiiristä. Kuitenkin yliopistokeksintöjen hyödyntämistä koskevat normit, joiden mallina oli amerikkalainen Bayh Dole Act, ovat aivan oma japanilainen ratkaisunsa.

Kehyslaki taloutta auttamaan
Mielenkiintoisin lakiuudistus on kuitenkin immateriaalioikeuksien asemaa ja tehtäviä koskeva yleislaki, Basic Law on Intellectual Property (122/2002). Kysymyksessä on kehyslaki, jonka yhtenä tarkoituksena oli nostaa Japanin talous taantumasta vahvistamalla kulttuuria, taloutta ja aineettomaan omaisuuteen liittyviä tuotanto-olosuhteita ja määrittelemällä tietyt velvoitteet selkeästi identifioitaville tahoille.

Joku saattaa hymähtää ajatukselle immateriaalioikeutta koskevasta kehyslaista, sillä kehyslait mielletään usein niin väljiksi, että niiden sisältö ja tehtävät ovat laajat ja epämääräiset ja että niiden toteuttaminen voi jäädä vajanaiseksi. Japanissa on kuitenkin lähdetty siitä, että kehyslaki on tietoisen immateriaalioikeuspolitiikan jatke.

Uusista oikeuksista lisäarvoa
Lain tarkoituksena on sellaisen dynaamisen talouden ja yhteiskunnan edistäminen, joka perustuu siihen lisäarvoon, jonka uusien immateriaalioikeuksien synnyttäminen mahdollistaa. Lailla on yleistaloudellinen ja kansallisia etuja korostava leima, ja siinä on pyritty ottamaan huomioon globaalin kilpailun aiheuttamat vaatimukset Japanin taloudelle. Erityisesti halutaan edistää immateriaalioikeuksien hyödyntämistä kuten esimerkiksi teknologian siirtoa. Käänteisesti lain toimenpitein pyritään torjumaan oikeuksien hyödyntämättä jättämistä.

Kehyslaki asettaa velvoitteita julkiselle vallalle (viranomaisille, hallitukselle ja paikallisviranomaisille, korkeakouluille) sekä yksityiselle sektorille (teollisuudelle, yrityksille).

Hallitus perusti strategianeuvoston (IPR Strategy Headquarters), jonka tehtävänä on luoda immateriaalioikeutta koskevaa toimintapolitiikkaa.

Aineettoman omaisuuden perustavoitteina pidetään rikkaan kulttuurin synnyttämistä ja kilpailukyvyn aikaansaamista. Näissä tavoitteissa miellettiin viisi tärkeää osa-aluetta: luominen, suojaaminen, hyödyntäminen, viestintäalan liiketoiminta ja inhimilliset resurssit, joihin kiinnitettiin huomiota lain velvoitteista säädettäessä.

Julkishallinnolla ja yliopistoilla omat velvoitteet
Valtion vastuulla on muotoilla ja toimeenpanna luomisen, suojaamisen ja hyväksikäytön mekanismit. Valtiolle on lisäksi asetettu velvoitteita ottaa huomioon IPR-kehyslain tavoitteet lainsäädännössä ja erityisesti verotuksessa.

Lainsäädäntötavoitteista mainittakoon loukkausten torjuminen ja suojan saatavuus. Valtion on harjoitettava tutkimusta, joka koskee immateriaalioikeuden kansainvälisiä ja kansallisia suuntauksia, laadittava alan tilastoja, kehitettävä tietokantoja ja tietojen tuottamista yrityksille ja yliopistoille.

Paikallisviranomaisten tulee tehdä itsenäisesti toimenpiteitä, jotka tukevat aineettomiin oikeuksiin liittyviä luomis-, suojaamis- ja hyväksikäyttöprosesseja. Yliopistojen tehtävänä on immateriaalioikeuksien syntymisen edistäminen, inhimillisten resurssien kasvattaminen ja kehittäminen, alaa koskeva tutkimustoiminta ja tutkimustulosten levittäminen.

Tiedon syntyminen ja tiedon siirtäminen käytännön sovelluksiin kuten teollisuuteen on kehyslaissa mielletty tärkeäksi. Yliopistojen tulisi kohdella tutkijoitaan asianmukaisesti ja parantaa erityisesti teknisen alan tutkimusedellytyksiä niin, että työ, sen sisältö ja olosuhteet ovat riittävän houkuttelevia työtehtävien merkitykseen nähden.

Tutkijoiden itsenäisyyttä kunnioitettava
Yliopistojen tulee erityisesti kunnioittaa tutkijoiden itsenäisyyttä ja kiinnittää huomiota kunkin tutkimusalan olennaisiin piirteisiin. Yritysten velvoitteena taas on edistää immateriaalioikeuksien hyödyntämistä sekä niiden oikeuksien osalta, jotka ne saavat itse kehittämästään teknologiasta että niiden oikeuksien osalta, jotka ovat syntyneet korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa tehtävässä tutkimuksessa.

Yliopistojen velvoitteet eivät jää tähän, koska valtion tulee pitää huolta koulutuksen antamisesta. Koulutuksen tarkoituksena on erityisesti saada suuri yleisö tietoiseksi normien sisällöstä, jotta niitä myös noudatettaisiin. Koulutuksen erityiskohderyhmänä on mainittu myös henkilöt, jotka myötävaikuttavat inhimillisten resurssien varmentamiseksi ja kehittämiseksi alan tietoisuuden lisäämisessä. Eli kysymyksessä on yksinkertaisesti immateriaalioikeuksien opetuksen laillinen turvaaminen.

Kaikkien vastuutahojen on harjoitettava yhteistoimintaa immateriaalioikeuksien luomisen, suojaamisen ja hyväksikäytön edistämiseksi. Kehyslaissa asetetuista velvoitteista näkyy, miten siinä on varsin voimakas yleiset intressit huomioon ottava leima. Kehyslailla pyritään myös etujen tasapainoon aineettomien oikeuksien suojan ja yleisön etujen välillä: yleiskäyttö, julkinen intressi ja vapaa kilpailu on mainittu kukin erikseen tekijöinä, joita ei voida unohtaa immateriaalioikeuden lakeja laadittaessa.

Kehyslaissa on yleissäännöksiä, perustoimenpiteitä, aineettomien oikeuksien synnyttämisen, suojaamisen ja hyväksikäytön ohjelmaa sekä immateriaalioikeuspolitiikan ’päämajaa’ koskevat luvut.

Paljon kiinnostavia yksityiskohtia
Lakiin sisältyy monia kiinnostavia yksityiskohtia, joiden tarkoituksena on kaikissa suhteissa edistää Japanin immateriaalioikeustalouden vahvistumista (esimerkiksi uusien tekniikan alueiden huomioon ottaminen, tekniset suojatoimenpiteet tekijänoikeudessa).

Yksi kiinnostavimmista yksityiskohdista on kuitenkin teknologian siirron edistäminen korkeakouluista teollisuuteen. Tätä toimintaa on pitkään pidetty tärkeänä, ja siitä on annettu eri asteisia säännöksiä, mutta puitelakiin sisältyy asiasta tärkeä säännös (kehyslaki 13 §). Sen mukaan valtion on suoritettava välttämättömät toimenpiteet, jotta yliopistoja ja tutkimuslaitoksia rohkaistaisiin tutkimus- ja kehitystulostensa asianmukaiseen hallinnointiin ja hyödyntämiseen, niin että teknologiaa saataisiin joustavasti siirretyksi yrityksille. Keinona nähdään yliopistojen omien hyödyntämis- ja käyttöönottojärjestelmien parantaminen. Näin onkin tapahtunut teknologiansiirtokeskusten myötä.

Kehyslailla käytännön merkitystä
Edellä sanottu voi vaikuttaa monessa suhteessa lainsäädäntöteoreettiselta ’mantralta’. Kuitenkin lain sisältö ja käytäntö osoittavat, että japanilaiset eivät ole jääneet talous- ja kulttuurimuutoksissa seisomaan toimettomina. Kehyslaki sisältää selkeästi ilmaistut normiaddressaatit eli vastuuvelvolliset tahot. Myös velvoitteiden sisältö on tuotu esiin. Valtion budjetti- ja rahoituskäytäntö näyttävät todellisuudessakin tukevan laissa mainittuja toimintoja puhumattakaan korkeakoulujen ja teollisuuden omista toimenpiteistä.

Ministeriöiden välillä on ollut normaaliksi katsottavaa toimivaltakeskustelua, jota laki on osaltaan selkeyttänyt. Erityisesti on syytä mainita suuren maan valtava korkeakoululaitos, jonka piirissä toimii noin 40 teknologian siirtokeskusta. Pelkästään Tokion yliopiston TLO (Technology Licensing Organization) on solminut 200 lisenssisopimusta, ja sen rojaltitulojen odotetaan kasvavan jyrkästi. Teollisuuden maksamat rojaltit jaetaan seuraavasti: yliopisto 30 %, keksijä 40 %, TLO 30 %. Paikallisyliopistoissa rojaltien jako voi olla toisenlainen, mutta niissäkin voi olla kymmeniä patentteja.

Kehyslaki on lisännyt tietoisuutta immateriaalioikeuksien asemasta ja tehtävistä yhteiskunnassa. Japanin asemaa globaalissa kilpailussa on tuotu esiin. Johdonmukaista tälle politiikalle on, että japanilaisia hakijoita on varsin paljon esimerkiksi Euroopan patenttivirastossa. Japanin esimerkki antaa varmasti pohdittavaa myös Suomen tilannetta ja sen kehitystarpeita ajateltaessa.

Rainer Oesch
OTT
Helsingin yliopisto

Kirjoittaja toimii kauppaoikeuden professorina Helsingin yliopistossa ja oli vierailevana tutkijana Tokion yliopiston RCAST -tutkimuslaitoksessa (Research Center for Advanced Science and Technology) marraskuussa 2004.

Lisätietoa aiheesta:
Takenaka, Toshiko – Nakayama, Ichiro: Will Intellectual Property Policy Save Japan from Recession? Japan’s Basic Intellectual Property Law and its Implementation Through the Strategic Program. IIC 2004:9 s. 877 – 899.

Share: