IPR-ihmisiä: Jussi Mikkola – Papula-Nevinpat

2/2021 19.3.2021

Tässä juttusarjassa tutustutaan suomalaiseen IPR-kenttään ja siellä työskenteleviin henkilöihin heidän omilla sanoillaan. Juttusarjassa kirjoittaja vastaa alla näkyviin valmiisiin kysymyksiin.

JussiEsittelyssä:

Jussi Mikkola
Tavaramerkkiasiamies
Papula-Nevinpat

Miten päädyit IPR-uralle ja nykyiseen tehtävääsi?

Syksyllä 2001 olin gradua vailla valmis oikeustieteellisestä lähtiessäni vaihtoon Valenciaan Espanjaan. Ajattelin, että hoidan siellä gradun tavaramerkeistä, kun EUIPO eli silloinen OHIM on vain parin tunnin junamatkan päässä Alicantessa. Hyvänkuuloinen suunnitelma paperilla ja hieno reissu, vaikka gradu oli palatessani vielä aivan vaiheessa. Sen verran olin perehtynyt tavaramerkkioikeuteen, että sain napattua keväällä 2002 Papulasta äitiyslomasijaisuuden, josta tuli ensimmäinen duunipaikka IPR-alalla. Siitä lähtien olen ollut töissä tavaramerkkioikeuksien parissa ja palasin Papulaan uudelleen 2007, jossa hoidan kaikkea mikä liittyy tavaramerkkeihin portfoliomanageroinnista oikeudenkäynteihin.

Mieleenpainuvin kokemus/muisto/tapahtuma IPR-alalta urasi varrelta?

Olen viihtynyt alalla oikein hyvin, mutta yksittäisestä kokemuksesta on helppo nostaa esiin Papulan äityislomapestin jälkeinen paluu Espanjaan ja Alicanteen. Pääsin puolen vuoden trainee -jaksolle OHIM:n valituslautakuntaan. Todella hyödyllinen ja vauhdikas puolivuotinen niin työ- kuin vapaa-ajan suhteen. Virasto ja sen toimintatavat tulivat tutuiksi ja trainee -porukasta sain elinikäisiä ystäviä, joiden kanssa tavataan edelleen vuosittain. Yllättävän kiva bonus oli kävellä palmujen katveessa duuniin. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille alasta kiinnostuneille vastavalmistuneille. Muutenkin IPR-alan parhaita piirteitä on alan kansainvälisyys.

Mitä muuttaisit IPR-alassa?

Tämän 20-vuoden kokemukseni aikana on tapahtunut paljon hyvää. Lainsäädäntö on kehittynyt sekä asenteet ja ymmärrys tavaramerkkioikeuksien suhteen ovat kautta linjan parantuneet. Näkyvyys mediassakin on aivan eri tasolla. Ei sillä etteikö näissäkin olisi edelleenkin parannettavaa. Yksi selkeä konkreettinen heikennys oli oikeudenkäyntimaksun kymmenkertainen korotus jokunen vuosi sitten. Varsinkin PRH:n päätöksistä valitetaan entistä harvemmin, joka ei palvele ketään. Tähän olisi hyvä saada muutos ja sitä on ymmärtääkseni yritettykin.

Kehu kollegaa

Ikävä kyllä nämä terveiset menevät postyymisti. Viime vuoden surullisimpiin uutisiin kuului Seija Saariston poismeno. Seija oli hyvän ystäväni äiti, jonka tunsin ihan pikkupojasta asti. Berggren -vuosien jälkeen Seija perusti Benjon -nimisen asiamiestoimiston, josta kasvoi nopeasti alan ehdottomia kärkitoimistoja, ja joka sittemmin tuli osaksi Roschieria. Vaikka emme koskaan työskennelleet yhdessä, niin hänestä oli suuri apu. Graduaihetta etsiessä otin yhteyttä Seijaan ja palaverissa hänen ja toimiston nuorten tykkien Markku Tuomisen ja Tuukka Airaksisen avulla sain hyvän aiheen laajalti tunnetuista tavaramerkeistä. Seijan äidillinen suhtautuminen meikäläiseen näkyi myöhemmin, kun aloittelin alan konferensseissa käyntejä. Seija piti huolta ja esitteli minut suurelle joukolle ihmisiä. Maailma tarvitsisi lisää hänen kaltaisia ihmisiä.

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vapaa-aikaa on koko ajan vähemmän, kun töissä on hyvä ja kiivas tahti ja kotona pyörii ekaluokkalainen, mutta ykkösharrastus on musisoinnit Los Jefes -bändissä, joiden kanssa on ollut hauskaa käydä soittelemassa IPR-gaalassakin pari kertaa. Siinä roolinani on laulu ja saksofoni. Muutoin erilaiset pallopelit ovat mieleen niin kentällä kuin katsomon puolella ja olen aika vakionaama HJK:n peleissä. Viime vuosien uusi juttu on ollut siirtolapuutarhahommat. Käsien tunkeminen maahan, kitkeminen ja möyriminen on yllättävän rentouttavaa ja kotoa ei tarvitse Oulunkylää kauammaksi lähteä päästäkseen ”landefiiliksiin”.

Fakta sinusta, jota muut eivät tiedä?

Joskus tein muutamia ”Elvis look-a-like” -keikkoja töyhtöperuukissa ja pilailupuodin teryleenipuvussa. Aivan täysillä ja tosissaan tuli vedettyä, vaikka aika koomista se olikin.

___

Kannen kuva: Christoffer Vedal: Suomen Anti-piratismiyhdistyksen 20-vuotisjuhlista Korjaamolta, kevät 2018.
Pikkukuva: Papula-Nevinpatin arkisto

 

Aiheet: IPR-ihmisiä
Share: