IPR-ihmisiä: Jani Kaulo – Kolster

1/2020 28.1.2020

Tässä juttusarjassa tutustutaan suomalaiseen IPR-kenttään ja siellä työskenteleviin henkilöihin heidän omilla sanoillaan. Juttusarjassa kirjoittaja vastaa alla näkyviin valmiisiin kysymyksiin.

Esittelyssä:

Jani Kaulo
Partner, European Trademark and Design Attorney, Licensed Legal Counsel
Kolster Oy

Miten päädyit IPR-uralle ja nykyiseen tehtävääsi?

Kaikki tapahtui sattumalta, tai niin ainakin voi hyvin ajatella. Opiskeluaikoina en ollut mitenkään erityisen kiinnostunut immateriaalioikeuksista, enkä vähiten siksi, että niitä käsiteltiin yliopistolla hyvin niukasti. Keskityin sen sijaan oikeustieteen opintojen ohella Turun yliopiston tarjoamiin Itä-Aasian sivuaineopintoihin. Sain Kiinan yhtiöoikeuteen keskittyvän graduaiheen Wärtsilän lakiosastolta, ja eräs helsinkiläinen jo silloin Kiinaan erikoistunut juristi Max Jussila tarjoutui epäviralliseksi graduohjaajaksi.

Valmistuin lopulta OTK:ksi vuonna 2004 ja lopputyöni julkaistiin myös kirjana, mikä osaltaan avasi minulle myöhemmin nuoren juristin paikan Castren & Snellmanilla. Vuonna 2007 siirryin pienempään asianajotoimistoon Heinonen & Co:lle, jossa pääsin toden teolla tutustumaan tavaramerkkien ihmeelliseen maailmaan. Alussa sain mahdollisuuden avustaa mm. tuoteväärennösjuttujen hoitamisessa. Myöhemmin toimistomme fuusioitui silloiseen asianajotoimisto Juridiaan (nyk. Eversheds). Fuusion myötä työni koostui entistä tiiviimmin ja laajemmin tavaramerkkioikeudellisista toimeksiannoista. Tahdonkin kiittää erityisesti ex-kollegojani ja tutoreitani Hanna-Maija Eloa ja Kukka Tommilaa, joita ilman en olisi nyt tällä uralla.

Suoritin asianajotutkinnon vuonna 2009. Olin tässä vaiheessa jo päättänyt astua ulos mukavuusalueeltani asianajomaailmasta ja lähteä suorittamaan kaupallisia opintoja sekä asumaan ja hankkimaan elämänkokemusta Aasiaan. Maaksi valikoitui ehkä vähän yllättäen, ei Kiina, vaan Vietnam. Työnantajani ei ulkopuolisesta suosituksesta myöntänyt opintovapaata, joten irtisanouduin työsuhteestani. Muutin vuoden 2010 ensimmäisenä päivänä Saigoniin opiskelemaan MBA-tutkintoa Boltonin yliopiston ohjelmaan. Samanaikaisesti aloitin oman yritystoiminnan auttaakseni suomalaisyrityksiä Vietnamin markkinoille.

MBA-tutkinnon suoritettuani vuonna 2012 alkoi tuntua taas siltä, että Suomeen palaaminen tavaramerkkijuridiikan pariin olisi seuraava siirto. Aloitinkin tavaramerkkiasiamiehenä Kolsterilla heti saman vuoden joulukuussa. Suuri kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu ex-kollegalleni Henrik af Ursinille.

Asiamiestyön lisäksi sain heti alusta lähtien kunnian olla mukana perustamassa ja kehittämässä Kolster China Desk™ -palveluamme Suomessa. Työni palkittiin vuonna 2017 kutsulla associate partneriksi ja edelleen vuonna 2018 partneriksi.

Mieleenpainuvin kokemus/muisto/tapahtuma IPR-alalta urasi varrelta?

Asiakkaat ovat asiamiestyön helmi. Ammatillisesti merkittävin tapahtuma urallani tähän mennessä on ollut se hetki, kun sain tietää valitusluvan myöntämisestä Korkeimpaan oikeuteen, vaikka hovioikeus oli unohtanut kirjata ja toimittaa valituksen ja valituslupahakemuksen määräajassa Korkeimpaan oikeuteen. Samainen asia on jo nyt vienyt Euroopan unionin tuomioistuimeen. Luxemburg ja peruukki odottavat jo mahdollisesti tänä keväänä.

Mitä muuttaisit IPR-alassa?

Immateriaalioikeudet pitäisi saada vielä helpommin ymmärrettäväksi ja konkreettisemmaksi niille, jotka eivät tunne alaa hyvin. On meidän IPR-asiantuntijoiden tehtävä saada yritysjohtajat ymmärtämään immateriaalioikeuksien olevan yhtiön arvokasta omaisuutta, jota pitää hoitaa strategisesti. Toivottavasti tämä otetaan vahvasti huomioon laadittaessa Suomen kansallista IPR-strategiaa.

Mielelläni näkisin Suomen Patenttiasiamiesyhdistyksen nykyistä vahvemmin edustamassa teollisoikeusasiamiesten asiantuntijuutta ja nostamassa koko ammattikunnan arvostusta valtakunnallisesti. Suomen Asianajajaliitto toimii hyvänä esimerkkinä.

Suomen tullin pitäisi taas saada lisää resursseja tuoteväärennösvastaiseen työhön. Tullin aktiivisuus tuoteväärennöslähetysten pysäyttämiseksi on pudonnut rajusti viime vuosina, vaikka tuoteväärennökset eivät ole kadonneet Suomesta mihinkään.

Kehu kollegaa

En halua nostaa esiin ketään yksittäistä kollegaa mutta kehun koko Kolsterin tavaramerkkitiimiä, joka on täynnä rautaisia ammattilaisia, joiden osaamisalueet täydentävät hienosti toisiaan. Lisäksi on hieno saada työskennellä mukavien ihmisten kanssa.

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Täysin vapaata aikaa on nykyään valitettavan vähän mutta töiden, yrittäjyyden ja luottamustehtävien ulkopuolinen aika menee pääosin perheen kanssa touhuamiseen. Lisäksi pyrin iän karttuessa pitämään huolta terveydestä ja hyvästä yleiskunnosta säännöllisellä kuntoilulla. Luonnossa oleminen on minulle terapiaa. Matkustelulle pitää myös löytyä aina kalenterissa tilaa.

Fakta sinusta, jota muut eivät tiedä?

Vietnamissa vietetyt vuodet saivat minut huomaamaan, että minulla on jo lapsesta saakka ollut buddhalainen elämänkatsomus.

Share: