IPR-ihmisiä: Hanna-Maija Elo – Properta Asianajotoimisto

2/2021 6.3.2021
Hanna-Maija Elo

Tässä juttusarjassa tutustutaan suomalaiseen IPR-kenttään ja siellä työskenteleviin henkilöihin heidän omilla sanoillaan. Juttusarjassa kirjoittaja vastaa alla näkyviin valmiisiin kysymyksiin.

Esittelyssä:

Hanna-Maija Elo
Osakas, Asianajaja
Properta Asianajotoimisto

Miten päädyit IPR-uralle ja nykyiseen tehtävääsi?

Immateriaalioikeuksien pariin päädyin alun perin oikeastaan vahingossa. Olen valmistunut Helsingin yliopistosta 1994 ja tuolloin opiskeluaikana immateriaalioikeudet olivat vielä todella pienessä roolissa. Muistan opiskeluajoilta Pirkko-Liisa Haarmannin Immateriaalioikeuden oppikirjan siitä syystä, että se oli ainoa kirja, jossa oli kuvia.

Auskultoin 1995-1996 Tuusulan käräjäoikeudessa Järvenpäässä. Auskultoinnin päätyttyä hain töitä ja laitoin hakemuksen Lakimiesliiton Lakimiespörssiin. Muistan vieläkin, kun minulle tuotiin kotiovelle asti pikakirje Keijo Heinonen Oy:stä, jossa Lakimiespörssin kautta oli nähty, että haen töitä ja minut kutsuttiin työhaastatteluun. Katsoin puhelinluettelon keltaisilta sivuilta – elettiin aikaa ennen Internetiä – että mikähän tämä Keijo Heinonen Oy oikein on ja mitä kaikkea tuollaisessa tavaramerkkitoimistossa tehdään. Menin kuitenkin innokkaasti haastatteluun ja olin useammallakin haastattelukierroksella, joissa myönsin suoraan, etten tiedä juurikaan tuota Immateriaalioikeuden oppikirjaa enempää immateriaalioikeuksista. Mutta sain paikan ja aloitin IPR-polkuni Heinosella joulukuussa 1996.

Olin jo opiskeluaikana ja ennen auskultointia Neste Oy:n lakiasiainosastolla työskennellessäni aina haaveillut asianajajan urasta. Heinosella se sitten toteutuikin, kun Keijo Heinonen Oy:n rinnalle perustettiin Asianajotoimisto Heinonen Law Oy, johon pääsin osakkaaksi 1998, kun minusta oli tullut asianajaja. Heinosen toimisto yhdistyi sitten aikanaan 2008 Asianajotoimisto Juridiaan kuitenkin niin, että IPR-rekisteröintipuoli säilyi omana asianajotoimistonaan ja Juridian tytäryhtiönä. 2016 lopussa jäin sitten pois silloisesta yhdistymisten kautta muodostuneesta Eversheds Asianajotoimistosta ja

samalla päättyi pitkä työurani Heinosellakin. Perustimme muutaman kollegan kanssa erityisesti immateriaalioikeuksiin ja kiinteistöjuridiikkaan erikoistuneen toimistomme Properta Asianajotoimisto Oy:n, joka aloitti toimintansa vuoden 2017 alussa. Meillä on Propertalla hienot neljä vuotta takana ja toivottavasti vuosikymmeniä yhtä hienoja vuosia edessä!

Mieleenpainuvin kokemus/muisto/tapahtuma IPR-alalta urasi varrelta?

Aippi BrasiliaPidän kovasti siitä, että IPR-juristin työ on varsin kansainvälistä, kun hoidamme ulkomaisten asiakkaiden IPR-asioita Suomessa ja suomalaisten asiakkaiden IPR-asioita yhdessä ulkomaisten kollegoiden kanssa myös Suomen ulkopuolella. Ulkomaisten kollegoiden ja asiakkaiden tapaaminen on erittäin tärkeää ja tapahtuu usein eri kansainvälisten ja aktiivisten IPR-alan järjestöjen kautta. Olen saanut tehdä monta todella mielenkiintoista ja hyödyllistä, joskin hyvin raskastakin seminaarimatkaa alan järjestöjen kuten INTA:n, AIPPI:n ja Marquesin seminaareihin ympäri maailmaa. Mieleenpainuvimpia seminaarikohteita ovat olleet AIPPI:n World Congress Seoulissa Etelä-Koreassa vuonna 2012 ja Rio de Janeirossa Brasiliassa 2015. Seoulista minulle on jäänyt hyviä mm. portugalilaisia ja irlantilaisia IPR-kollegoita, joiden kanssa olimme varsin jännittävällä tutustumismatkalla Pohjois-Korean rajalla. Teen edelleenkin näiden ulkomaisten kollegojen kanssa yhteistyötä. Riossa puolestaan minulla oli lapseni sekä äitini matkaseurana, eikä heidän ja ulkomaisten IPR-kollegoiden kanssa tehdyt sademetsäreissut Jeepin kyydissä ja Rion kuuluisalla Maracanãn stadionilla järjestetty tilaisuus eivät kyllä koskaan unohdu.

Mitä muuttaisit IPR-alassa?

Vielä nykyistä enemmän olisi hyvä saada pk-sektorille lisää tietoa ja ymmärrystä immateriaalioikeuksista ja siitä, mikä niiden hyöty yrityksille on. Tuntuu, että useat yritykset edelleen pitävät IPR-rekisteröintejä turhina lisäkuluina, eikä IPR-rekisteröintien tärkeyttä tai vähintäänkin kolmansien mahdollisten yksinoikeuksien selvittämistä loukkaustilanteiden välttämiseksi ymmärretä. Liikaa vieläkin pidetään toiminimirekisteröintiä yksinään riittävänä suojauksena. Lisäksi toiminimien rekisteröinnin osalta PRH:n kaupparekisteripuolella yksilöivyysvaatimuksen arviointi poikkeaa mielestäni liikaa tavaramerkkipuolen erottamiskykyvaatimuksen arvioinnista eli lähellä toisiaan olevia toiminimiä saa mielestäni liian helposti rekisteriin. Kun toiminimet tosiaan ovat useilla yrityksillä se ensimmäinen ja usein ainoakin yrityksen nimen suojamuoto, tulisi toiminimien yksilöivyyteen ja erottumiseen aiemmin rekisteröidyistä tunnuksista kiinnittää nykyistä enemmän huomioita.

Kehu kollegaa

Olen vuosien varrella tutustunut todella moniin mahtaviin ja osaaviin kollegoihin, mutta ehdottomasti minun kehuni kuuluvat entiselle esimiehelleni ja viime vuoteen asti vielä kollegalleni yli 20 vuoden ajan eli Marja Tommilalle. Marja haastatteli minua tuolloin 1996 loppupuolella, kun hain Keijo Heinonen Oy:n lakimiehen paikkaa ja Marja minut tehtävään valitsi. Oltuani Heinosella vasta muutaman viikona Marja jo laittoi minut suoraan työhuoneeseensa istumaan ja hoitamaan hänen tehtäviään hänen jäädessään lomalle. Siinä, jos jossain kyllä oppi. Marjan punakynä jaksoi vuosia korjata ja muokata kirjoituksiani, ja häneltä olen saanut oppini niin immateriaalioikeuksista kuin aikanaan Marjan ja nykyään minunkin yhdestä erikoisalasta eli franchisesopimuksista. Marja otti esimerkillisesti minut mukaan hoitamaan isojen kansainvälistenkin asiakkaiden toimeksiantoja jääden vuosien varrella sitten itse vähitellen enemmän taka-alalle. Marjan toimintamalli oli nuoren ja kehittyvän IPR-juristin kannalta aivan erinomainen ja pyrin itse mahdollisuuksien mukaan toimimaan samoin nuorten kollegoideni kanssa.

Miten vietät vapaa-aikaasi?

Liikunta on aina ollut minulle todella tärkeää ja kaipaan kahden koiramme päivittäisten lenkitysten lisäksi myös säännöllistä hikiliikuntaa. Lenkkipoluilla viihdyn edelleen, vaikka useammat juossut maratonit taitavat ainakin kokonaisina olla jo taakse jäänyttä elämää. Omaksi iloksi hölkkäily, uinti talvella hallissa ja kesällä avovesiuintina sekä erilaiset ryhmäliikuntatunnit kuuluvat jokaiseen viikkooni. Meillä on myös Propertan porukalle jokaviikkoinen oma crossfit -tunti, joka on onneksi näin korona-aikaankin saatu vedettyä halukkaille Teamsin välityksellä. Golf-harrastuksen jäätyä viime vuosina vähän paitsioon olemme mieheni kanssa nyt löytäneet uudestaan nuoruuden harrastuksemme tenniksen, jossa siinäkin saa pallon perässä juostessa hyvät hiet päälle. Niin ja liikuntaa harrastan todella mielelläni aina mahdollisuuksien mukaan matkoillakin, joista viime vuodet pääasiallinen matkakohteemme on ollut rakas Italian kotimme.

Fakta sinusta, jota muut eivät tiedä?

Vuosien takainen fakta minusta on se, että olin ennen oikeustieteelliseen pääsyä muutaman kuukauden kemiantekniikan teekkarina Otaniemessä. Matematiikka ja varsinkin kemia kiinnostivat lukioaikana sen lisäksi, että ensisijainen tavoitteeni oli ehdottomasti oikikseen pääsy. Oikeustieteellisen ovet eivät kuitenkaan ensimmäisellä huonolla lukuyrityksellä avautuneet, mutta teknillinen korkeakoulu sitä vastoin ottikin minut vastaan. Kemia ei sitten kuitenkaan ollut se minun juttuni, mutta Otaniemi tarjosi mielenkiintoista opiskeltavaa kielten ja joidenkin juridiikankin kurssien parissa ennen kuin pänttäsin sitten seuraavana vuonna riittävästi ja aloitin oikeustieteen opinnot Helsingissä syksyllä 1990.

Kuvat: Hanna-Maija Elon arkisto

Aiheet: IPR-ihmisiä
Share: